Päivänvarjon alta kuvattua

Päivänvarjon alta kuvattua, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Päiväkävelyllä Meilahden ruusutarhassa. Melkein kaikki kukat olivat kuihtuneita. Löytyi muutama ruusu
 


Hyönteisiä oli joka paikassa.

Kirsti Ellilä: Johannes ja Jura

korjaus

Kirsti Ellilä: Johannes ja Jura Karisto 2013, 108 s.

Kansi ja kuvitus: Loviisa Raussi.  Kaunis kansi ja lämminhenkinen kuvitus.

"Olet ehkä huomannut, että on sellainen tietty hetki, kun kesä lakkaa olemasta kesä ja muuttuu syksyksi. Eräänä sateisena päivänä vesipisaroihin vain tulee uusi muheva tuoksu. Pilvet putoavat pihoille ja kietovat puut ja talot, koirat, kissat ja ihmiset pisaroivaan harmaaseen usvaan. Nyt oli sellainen hetki."(sivu 6) 

Syksyisessä kaupungissa liikkuu yksinäinen vaeltaja, sukunsa viimeinen, ilman ystäviä ja omaisia, mutta hän seuraa kaupungin asukkaiden elämää. Hän asuu kadulla, korkeiden rakennusten välisessä kuilussa ja syö ravinnokseen jätteitä. Hän kerää tyhjiä pulloja ja tölkkejä ja palauttaa ne kauppaan. Hän lahjoittaa saamansa rahat perheelle, josta äiti on kuollut ja isä on työtön. Hän tutustuu rikkaaseen poikaan, joka on yksinäinen, ja köyhä poika ja rikas poika ystävystyvät hänen kauttaan. Tarina on melko tavallinen, ja sillä on onnellinen loppu poikien kohdalla. Hyväntekijä on kaikkea muuta kuin tavallinen. Se on erinomainen löytö. 

Jura on niin suuri, että sitä eivät huomaa muut kuin tarkkasilmäiset koulupojat ja yksinäinen rotta, joka kuten hiiri Aisopoksen sadussa auttaa kärsivää jättiläistä,  poistaa lasinsirun dinosauruksen varpaasta. Jura, maailman viimeinen dinosaurus painaa kymmeniä tuhansia kiloja, on yli 20 metriä pitkä, pelkästään sen sydän on auton kokoinen. Kun luen sukunimen brachiosaurus, tiedän täsmälleen kenestä on kysymys ja muistan, että olen nähnyt hänen kaukaisen coloradolaisen sukulaisensa luurangon Chicagon luonnonhistoriallisessa museossa. *)

Tämä dinosaurus kulkee neljällä jalalla, hänellä on pitkät etujalat, pitkä kaula ja taipuisa häntä, sopiva pullojen palauttamiseen. Pää on pieni ja suippo, mahtuu rakoihin, leuat ovat tukevat, sopivat jätteidensyöjälle. Lusikkamaiset hampaat ovat myös avuksi. 

Kirsti Ellilä on löytänyt täydellisen kävelevän jätemyllyn, sillä se hotkaisee pahatkin jätteet ja sulattelee niitä vatsansa alaosassa kivien avulla niin kuin krokotiili. Tällainen ruoansulatus soveltuu hyvin Juran toimintaan nykyajan yhteiskunnan hyödyllisenä jäsenenä. Sen laaja sydän tekee siitä ”surumagneetin”, terapeutin. 

 Dinosaurus Jura vaikuttaa surulliselta. Se ei ole ihme. Suurten dinosaurusten kultakaudella 205-140 miljoonaa vuotta sitten nämä maailman suurimpiin kuuluvat brachiosaurus-dinosaurukset vaelsivat saniaispreerioilla ja havumetsissä. Kasvissyöjädinosauruksen terveellinen ruokavalio on muuttunut trooppisten metsien havupuista ja savannien jättiläissaniaisista pizzalaatikoiksi, tupakantumpeiksi, styroxrasioiksi ja sanomalehdiksi. 

Tunnen suurta myötätuntoa Juraa kohtaan. Meidän on vaikeaa kuvitella, kuinka puhdasta ilma oli Juran esivanhempien aikaan. Jura ei ole kuitenkaan menettänyt herkkää hajuaistiaan:

 ”Hän oli huomannut, että kun heille [ihmisille] tapahtui jotain ikävää, he erittivät tuoksua, joka toi mieleen lehtien ja ruohojen syksyisen lahoamisen ja hapantumisen tuoksun. Kun heille tapahtui jotain mukavaa, kevyt kielojen tuoksu levisi heidän ympärilleen, ja siihen saattoi sekaantua joskus myös vastaleikatun ruohon ja linnunlaulun tuoksua." (sivu 10)

Kirjan kieli on kaunista ja selkeää. Jura ja Johannes sopii koko perheen kirjaksi. Eräällä tavalla kirja liittyy myös jouluun, sillä aikuinen lukija voi huomata, että kuten legendan Pyhä Nikolaus, dinosaurus antaa rahat köyhälle perheelle salaa, Nikolaus savupiipusta, Jura kerrostalon tuuletusluukusta.

*) Brachiosauruksen luuranko oli vuoteen 1999 museon sisällä. Sitten se siirrettiin Chicagon O'Hare-lentokentälle, ja museon viereen tehtiin pronssinen kopio, joka näkyy linkissä olevassa kuvassa.

Tästä kirjasta kirjoittaa myös Periaatteessa kirjoista:  Dinosaurus surumagneettina

Helsingissä tapahtuu

IMG_4116, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Pidän Helsingistä. Näistä pidetään
Lähiaikoina Helsingissä

 

Juuri nyt tapahtuu.. Klikkaa ja käy katsomasssa
Klikkaa hakusanaa 'Helsinki' ja katso lisää kuvia Helsingistä eri vuodenaikoina.

Miksi YLE suomentaa aina BC:n eli 'before Christ' väärin?

Vertaa myös saksalaisen museon länsimaiseen käytäntöön ja muihin kieliin: Vertaa ja huomaa, miten muissa sivistyskielissä puhutaan historian ajanjaksoista, esim englanti, saksa, ruotsi, ranska, hollanti jne. Valitse sama sivu eri kielillä ja huomaat, että käytäntö niissä vastaa suomen e.Kr ja j.Kr -lyhenteitä.

YLE väheksyy muiden kulttuurien ajanlaskuja ilmaisulla "ennen ajanlaskun alkua". Minkä ajanlaskun?
Ajanlaskuja on monta, yli 40 ja niistä useat ovat tälläkin hetkellä käytössä. On aiheellista kertoa, mitä ajanlaskua käyttää.

Onko tämä joku Pohjois-Korea? Miksi YLE suomentaa aina väärin BC:n? 

BC lauseessa : "dating back to the 10th millennium BC."[ Giulio Maglin artikkelissa] on suomeksi e.Kr. [BC= before Christ= ennen Kristusta] toisin kuin  suomettumisen aikainen eaa, joka on vähän sinnepäin kuin BCE. 

BCE voidaan lukea joko "before Common Era' tai 'before Christian Era" eli 'ennen yleistä ajanlaskua' tai 'ennen kristillistä ajanlaskua'. Sillä ei ole samaa poliittista rasitetta kuin kommunismin propagoimalla eaa:lla, joka on ainakin 1970-luvulta asti tarkoitettu kristinuskon vastustamiseksi. CE: n merkitys on ollut 1600-luvulta alkaen "Christian Era" tai "Common Era" ja sillä on myös merkitys 'Christian Era' useimmissa sanakirjoissa .

YLEn tiede- ja historiauutisia ei viitsi lukea tai katsoa. Sama koskee tiedeohjelmia, joissa on edelleen samaa eaa- ja jaa- aivopesua. Nyt se tapahtuu kaiken lisäksi kaikkien suomalaisten rahoilla.

Tästä aiheesta keskustellaan netissä, esim uusisuomi.fi

Sivistyneitä toimittajia täällä
22.4.2009 13:25

Uusi selitys muinaisen Rooman tuholle

"Mistä nämä eKr. ja jKr. tulevat?"

Jokainenhan sen tietää. Mutta tietävätkö kaikki, että nuo eaa ja jaa ovat 70-lukulaista uskonnonvastaista neuvostovaikutteista vähemmistökieltä?

Photo Friday: 'On the Road'

Louhisaaren puistotie, a photo by Anna Amnell on Flickr.

(a larger size) On the road to Louhisaari, the childhood home of Mannerheim.  Finland.

 (A day trip to Louhisaari, over 200 photos of the historical manor-castle)
Mannerheim (viralliset sivut/official pages in several languages)
Kuvia Louhisaaresta, jossa Mannerheim asui lapsuudessaan ja jossa asuivat monet suvut ennen Mannerheimeja.
Photo Friday: 'On the road'







See a larger photo of the interior
Katso suurempaa kuvaa

Fiktion todellisuuteen heittäytyminen

Olen lukenut Gardnerin kirjoittamisen oppaita niin ahkerasti, että ne ovat hajonneet ja säilytän sivuja muovipussissa.

Kommentteja Pisara-blogiin, jossa keskustellaan fiktion totuudesta.
1.
Erittäin kiinnostava kirjoitus.
Olen joutunut pohtimaan näitä asioita monelta kannalta. Kuvaan kirjoissani myös todellisia, historiallisia henkilöitä, jotka esiintyvät fiktiivisten henkilöiden rinnalla. Heidän kuvaamisessaan koetan pysyä totuuudessa, sikäli kuin sen heistä tiedämme. Tämä johtuu siitä, että kirjoitan lähinnä lapsia, 8-13-vuotiaita varten.
Elisabet I heittää hermostuneena hovimiestä tohvelilla (=kengällään) kuten hän joskus teki. Mutta en voisi laittaa häntä tekemään sellaista, mikä olisi vastoin hänen luonnettaan tai maailmankuvaansa. En voisi laittaa historian henkilöä tekemään mitä hyvänsä. Koetan suojella hänen yksityisyytttään, vaikka hän eli 500 vuotta sitten.
Mutta hänen vaikutustaan kuvitteellisiin henkilöihin voin kuvata monin tavoin, vaikka se ei ole historiallista faktaa. Siinä siirryn faktojen ulkopuolelle. Unessakin voimme nähdä presidentin tai muun julkisen henkilön tekevän mitä hyvänsä. vrt Kekkos-unet.
Toisaalta on postmoderni filosofia, jossa totuutta ei ole olemassa, on vain mielipiteitä. Se johtaa todellisessa elämässä kaaokseen.
Fiktiivisessa maailmassa voi olla mitä hyvänsä. Siinä mielesssä kuvaamasi romaani kiinnostaa kovasti.

2.

Fiktiolla on oma totuutensa, mutta kirjailijan täytyy saada se tuntumaan todelta lukijan mielessä.

Ennen kuin aloin kirjoittaa luin poikani kurssikirjoja – hän opiskeli luovaa kirjoittamista Toronton yliopistossa. Ensimmäinen opetus, joka jäi mieleeni John Gardnerin kirjoittamisen oppaasta oli, että lukijalle täytyy syntyä "willing suspension of disbelief",  Coleridgen keksimä temi, jolla tarkoitetaan, että lukija heittäytyy vapaaehtoisesti kuvattuun fiktiiviseen todellisuuteen.  Kirjailijan tehtävä on saada lukijan luottamus, sitten kaikki sujuu ja lukija kääntää sivuja innokkaasti.

lisäys:

John Gardner, amerikkalainen kirjailija, kirjallisuuskriitikko ja luovan kirjoittamisen opettaja, kirjallisuudessa Ph.D. Luterilaisen maanviljelijä-maallikkosaarnaajan ja opettajan poika, jonka kotona luettiin Shakespearea.  Hän kärsi elinikäistä syyllisyyttä siitä, että hänen veljensä kuoli hänen ohjatessa maanmuokkauskonetta isän farmilla. Gardner kuoli moottoripyöräonnettomuudessa 49-vuotiaana vuonna 1982. Mm Raymond Carver oli hänen oppilaansa ja on kirjoittanut esipuheet postuumisti julkaistuihin  kirjoihin  On Becoming a Novelist (1983) ja The Art of Fiction (1983)

The Paris Review -lehdessä on pitkä John Gardnerin haastattelu (1979)

(Hän on eri henkilö kuin englantilainen John Gardner, joka on kirjoittanut mm James Bondin seikkailusta Suomessa.)