Olin American Field Service -vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa 1950-luvun lopulla. Bostonista kotoisin olevan AFS-perheeni isä oli opiskellut yliopistossa kirjallisuutta, mutta lähtenyt sodan jälkeen liikemieheksi Montanaan. Olohuoneessa oli yksi seinällinen kirjoja, mitä en ollut odottanut amerikkalaisesta perheestä. Kirjahyllyssä oli Shakespearen teosten vieressä Mika Waltarin "Sinuhe". Tuo muisto lämmittää yhä mieltäni vielä 50 vuoden jälkeen.
Sinuhe egyptiläinen (1945) ilmestyi englanniksi lyhennettynä vuonna 1949 Naomi Walfordin kääntämänä. Se oli eniten myyty kirja Amerikassa tuona vuonna. Siitä tehtiin Hollywood-elokuva vuonna 1954. Sen ajan Yhdysvalloissa Suomesta tiedettiin vain Sibelius, talvisota ja se että Suomi oli maksanut velkansa. Ja ennen kaikkea Mika Waltarin "Sinuhe".
Mika Waltari on tullut minulle erityisen läheiseksi sen jälkeen, kun olen kirjoittanut historiallisia nuortenromaaneja 1500-luvusta. Waltari sopii esikuvaksi, sillä hän saa historian elämään.
Mika Waltari -seura
Sinuhe pitäisi kyllä lukea. Olen monta kertaa ajatellut - ja taas ajattelen :D
VastaaPoistaMinun taas pitäisi lukea uudestaan Sinuhe. Olen viime vuosina lukenut vain Waltarin 1500-lukua kuvaavia romaaneja.
VastaaPoistaLuin Sinuhen siinä kaksitoista vuotiaana, samaa syssyä meni sitten don Quijote, Mikael Karvajalka, Seitsemän päivänlaskua, Seitsemän veljestä ja joululahjaksi saamani Kuningas Batamobiuksen punainen panssari. Niin, ja Tuntematon sotilas iltaisin salaa peiton alla.
VastaaPoistaKaikki hyviä seikkailusarjoja.
Kun kirjastossa ei ollut lasten osastoa.
Sitten vasta, kun muutimme kaupunkiin. Oli vähän hassua taantua lastenkirjoja lukevaksi lapseksi.
Iisi
Minulla oli vähän sama tilanne. Naapurissa asui toimittaja ja opettaja, veli ja sisar, joilla oli paljon kirjoja vintillä. Se oli minun ensimmäinen kirjastoni. Kukaan ei määrännyt, mitä luin.
VastaaPoistaLuin lastenkirjoja vasta omien lasteni kanssa.