tiistaina, huhtikuuta 25, 2006

Maailmankansalaiseksi


Kuva: Pat's Web Graphics
Sanotaan monesti, että siirtolaisena ollut muuttuu juurettomaksi. En olisi samaa mieltä. Siirtolainen tai siirtolaisena ollut on usein jopa entistä isänmaallisempi, mutta eri tavalla kuin ennen.

On rakentavaa ja persoonallisuutta eheyttävää ajatella niin, että on muuttunut maailmankansalaiseksi, jonka sydämessä on erityinen sija joillekin paikoille: lapsuuden maisemille, koulukaupungille, kotimaalle, maalle, jossa on ollut siirtolaisena. Samoinhan maat, joissa on käynyt usein, tulevat läheisiksi ja jopa sellaiset, joissa joku ystävä tai lähiomainen asuu tai on asunut tai vieraillut usein ja josta tämä on kertonut paljon meille.

Uskoisin, että mitä enemmän meillä on tällaisia paikkoja, sitä vähemmän olemme taipuvaisia pitämään muiden maiden, rotujen ja kulttuurien ihmisiä "toisena", outona, jopa vihollisena.

Mielestäni monikulttuurisuus on ainoa mahdollisuus nykyaikana, jolloin suurin osa maailman väestöstä saa liikkua vapaasti maasta toiseen ja pyrkiä asumaan sinne, missä uskoo voivansa parhaiten toteuttaa sitä, millainen ihminen on ja missä voi tarjota lapsilleen parhaat mahdollisuudet.Monikultturisuus on onnistunut mielestäni hyvin Kanadassa.

Se ei tarkoita missään tapauksessa yhden kulttuurin ylemmyyttä muihin tai maan alkuperäisen kulttuurin kieltämistä, kuten Suomessa pelätään. Se ei saa olla sitä, että esimerkiksi Suomessa ei saisi olla omaa erityistä kulttuuria. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että arvostaa omaa kulttuuriaan ja antaa arvon muillekin. Maahanmuuttajaa ei heitetä saunanlöylyyn ja muuteta yhdessä eikä kahdessakaan sukupolvessa suomalaiseksi, mutta hän ei voi myöskään vaatia suomalaisia hylkäämään omia tapojaan, kieltään, uskontoaan, kulttuuriaan. Molemmin puolin täytyy sopetua rauhalliseen rinnakkaiseloon, jossa toista suvaitaan ja ihanteellisessa tapauksessa jopa ollaan kiinnostuneita toisen kulttuurista, jota ei tarvitse kuitenkaan hyväksyä itselleen.

Se ei merkitse myöskään oman tai vieraan kulttuurin lellimistä, niin että sen ihmisoikeuksien rikkomista hyväksytään. Eikä se tarkoita sitä, että hylätään realismi: On olemassa rajat, joilla voidaan hyväksyä uusia siirtolaisia. Muuten tulee katastrofi, joka synnyttää vihamielisyyttä maahanmuuttajia kohtaan. Tätä tosiasiaa on joidenkin suomalaisten vaikeaa käsittää ja hyväksyä. Mielestäni se johtuu Suomen vähäisestä kokemuksesta näissä asioissa.

4 kommenttia:

  1. Olen kanssasi samoilla linjoilla, joten tähän sanon painokkaasti: amen! ;-)

    VastaaPoista
  2. No, siinä tuli ihan virallinen amen.:)
    Pirkko

    VastaaPoista
  3. Tuo on niin ristiriitaista yleisen tason löpinää, että mieleen tulee Sarasvuo. Hyväksyjä asettaa itsensä aina arvioitavan yläpuolelle.

    Minusta siirtolaisuuden ongelma puoli on se, että vahvat saavat hyödyt ja heikot saavat haitat. Tätä ongelmaa pitää pyrkiä ratkaisemaan politiikalla.

    VastaaPoista
  4. Auriga,

    millä kokemuksella esität tuon arvostelusi?

    10 vuoden ulkomailla asumisen perusteella sanoisin, että siirtolaisen onnellisuus riippuu hyvin paljon hänen perhe- ja ystävyyssuhteistaan.

    Mikään valtiollinen järjestely ei voi korvata, jos vanhemmat laiminlyövät toisiaan ja lapsiaan. Oma kielikin säilyy vain puhumalla ja lukemalla lapsille.

    Tietenkin lain tulee suojata siirtolaista kuten muitakin kansalaisia.

    VastaaPoista