Kuva: Anna Amnell , My Decoupage set in Flick
Keksirasiasta tuli korurasia découpage-menetelmällä. Kuva: Anna Amnell. Voit suurentaa kuvia klikkaamalla niitä.
Minua kauhistuttaa monesti, kun näen mitä kaikkea ihmiset myyvät kirpputoreilla. Vaikuttaa siltä, että he myyvät muistonsa. Ennen aikaan ihmisillä oli isot vintit, ullakot, joihin kertyi aarteita: leluja, vaatteita, kirjoja, lehtiä, kirjeitä. Niitä ovat sitten jälkipolvet penkoneet, kirjoittaneet niistä kirjoja ja koonneet niitä museoihin ja arkistoihin.
Vaikka meistä kaikista kertyy nykyään enemmän valokuvia kuin entisaikojen kuninkaallisista, esineitä ei taida paljon jäädä. Muutama vuosi sitten mieheni sisar kertoi Kuvaa kotisi -projektistaan. Hänen innoittamanaan kuvasin suurin piirtein joka nurkan huushollistamme. Puoli vuotta sen jälkeen koko talo joutui putkiremonttiin ja asunto muuttui täysin.
Olen perustanut käsityöblogini nimenomaan tallentamaan vaatimattomat (seiska käsitöissä) neuleeni, koruompeluni ja tilkkutyöni. Aina löytyy jostain kaapista jotain, mitä haluaa tallentaa. Eilen katsoin erään toisen blogin kollaaseja ja muistin keksirasian, jonka olin päällystänyt découpage-menetelmällä. Nimi tulee ranskan leikkaamista tarkoittavasta verbistä. Découpage poikkeaa varsinaisesta kollaasista siinä, että työhön ei piirretä eikä maalata, vaan pelkästään liimataan leikattuja kuvia. Tämän viktoriaanisena aikana erittäin suositun menetelmän kuuluisin harrastaja lienee Tanskan kuningatar Margarethe II, joka on käyttänyt sitä jopa lavasteiden tekoon.
Découpage-rasiani kansi valokuvattuna ja sivut skannattuina. Kuvat ovat peräisin lähinnä ranskalaisista sisustuslehdistä. Haaveenani on tehdä sermi samalla menetelmällä.
Kaunis rasia : )
VastaaPoistaDécoupage on mukava tapa koristella melkein mitä vain. Esimerkiksi kenkälaatikoista saa tällä tekniikalla oikein kivoja säilytysrasioita. Säilytyslaatikoita tarvitsen, koska en henno heittää mitään menemään. Eihän koskaan tiedä, milloin jotakin tarvitsee ; )
P.S. Myös muistot ovat tärkeitä. Niitä voi säilyttää vaikkapa omassa blogissa. Olen mielelläni lueskellut nuoruusajan muistojasi. : )
Louhi,
VastaaPoistaminä teen myös kenkälaatikoista omia persoonallisia säilytyslaatikoita. Monet ovat tyylikkäitä sellaisinaankin.
Muistot ovat ilmaista antiikkia.
Rasia on huikean kaunis!! :D
VastaaPoistaMinulla on seiskan historiikki käsitöistä ja kaunokirjoitus taisi olla kansakoulussa pahimmillaan peräti kuutonen. Ne olivat julmia aikoja. Silloin vielä mustekin oli pullossa ja piti paperilla kuivata. Näin muuten Sinooperissa tuota musteen kuivaamiseen tarkoitettua paperia tänään. Kosketin sitä, muttei herättänyt minkäänlaisia tunteita. Ehkä tekstuuri oli eri.
VastaaPoistaMaria,
VastaaPoistatuo rasia on hyvin suuren työn tulos. Siksi arvostan sitä. Tavallaan se on keskeneräinen, siihen pitäisi laittaa lisää lakkakerroksia.
Jos teen sermin, se täytyy tehdä paremmalla liimalla ja täysin hajuttomalla lakalla.
Olen nähnyt joissakin museoissa hienoja sermejä. Luulisin, että niitä oli tekemässä useampi ihminen. Joissakin perheissä oli paljon ihmisiä, joilla oli aikaa.
Siitä musteesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan, lienee kirjoitettukin, tarkoitan siis psykologisena kokemuksena.
Aivan. Kyllä niistä ajoista traumoja sai. :)
VastaaPoistaViehättävä rasia todella.
VastaaPoistaMukava työtapa. Minäkin olen päällystänyt joitakin esineitä, mutta en ole huomannut vetää lakkaa päälle.
Se tavaroiden säilyttäminen on usein tilakysymys. Nykyään ihmiset ehkä muuttavat useammin. Silloin aina on jostakin luovuttava.
Olen itsekin pohtinut, mitä jää jälkipolville ja haluavatko he sen edes ottaa vastaan ja säilyttää edelleen. Kaikki on muuttunut liian kerttakäyttöiseksi.
Huomautus: kannen kuva ja yksityiskohta eivät tule suuremmiksi, mutta lopussa olevat skannatut sivut suurentuvat. Niistä voi nähdä rasian keskeneräisyyden. Lakkaa pitäisi laittaa kerros toisensa jälkeen ja hioa välillä hienolla hiekkapaperilla.
VastaaPoistaMinua aina ihmetyttää, miten ihmiset myyvät/antavat pois suvussa kauan olleita tavaroita. Ymmärrän kyllä tavaroiden realisoinnin taloudellisissa vaikeuksissa, mutten sitä, että niistä vain luovutaan. Säilytystilojen rajallisuus on usein kylmä totuus. Lapsuudenkotini vintti ja kellari olivat useamman sukupolven aarreaittoja. Vietin niissä paljon aikaa kaivellen esiin hienoja löytöjä. Nyt paikka on myyty, eikä minulla ole enää kuin oma pieni varastokopperoni kerrostalon pohjakerroksessa. Ääriään myöten täynnä, kuten luonteelleni sopii. Haluan säilyttää muistoja, vaalia vanhoja tavaroita. Aivan sydäntä koski, kun sukulainen kertoi kerran antaneensa vanhoja käsityönä tehtyjä tekstiilejä ja muuta suvun historiaa pois laatikoittain, keräyksiin ja kenelle vain kelpasi. Sukulaisilta ei kysytty. Toki ne olivat hänen, mutta silti.. Toiset vaalivat esiäidin ominkäsin kirjomia kangaspaloja suurina aarteina ja toisille ne ovat arvottomia vanhoja rättejä.
VastaaPoista-C-
Ps. Kaunis rasia!
Minä olen myös vinnilapsi. Sekä isovanhempien ullakolla maalla että pikkukaupungin puutalojen ullakoilla oli tunnelmaa ja kulttuuriakin.
VastaaPoistaOIh!
VastaaPoistaAivan iki-ihastuttava rasia!!!
Just miun makuuni... ;D
Miekin olen joskus lakkatöitä tehnyt, mutta itselle ei ole jäännyt kai kuin yksi jonnekin kaapin perukoille...
Muut ovat menneet lahjuksiksi tai lahjan paketeiksi... =)
Omatekoiset lahjat ovat tietenkin aivan eri luokkaa kuin ostetut. En ole esimerkiksi koskaan neulonut sukkia itselleni. Saan nykyään lapsuudenystävältäni joka joulu kauniit villasukat. Saan esittää väritoivomuksen.
VastaaPoista