Ei vain "pahan kukkia". Muutos on mahdollinen, jos pyrimme siihen.
Olen palannut blogien ääreen, kun taas eräs urakka tuli tehtyä. Väsyneenä haluaisi jotakin virkistävää ja mukavaa viíhdytystä. Blogeissa tuli kuitenkin heti vastaan se sama vanha juttu: Internetmaailman ilkeys. Uusi bloggaaja kirjailija ja historiantutkija Kaisa Ikola kertoo siitä, samoin nimimerkki Ikkunaiines.
Tämän oli tarkoitus olla kommentti Ikkunaiineksen blogikirjoitukseen "Pahan kukkia", mutta se kasvoi liian pitkäksi ollakseen kommentti. Asia on minulle niin ajankohtainen. Tässä kommenttini:
Taas kävi näin. Ajattelin kirjoittaa jotakin kommentiksi, mutta sitten pyyhin kaiken pois. Ajattelin, että mikään ei muutu kuitenkaan. No, olen optimisti, yritän uudestaan.
Pidän suomalaista keskusteluilmapiiriä aika toivottomana. Ei yksinkertaisesti osata olla eri mieltä kohteliaasti ja toista haavoittamatta. Siksi ihmiset eivät uskalla yleensä kertoa mielipiteistään ainakaan omalla nimellään.
Blogeissa tunnelma on kuitenkin paljon, paljon miellyttävämpi kuin mitä olen kokenut sen olevan joillakin keskustelupalstoilla, joille eksyin ja joista pahimmassa moderaattorikin yhtyi kiusaajien kuoroon.
Olen juuri tänään (jälleen kerran) pohtinut, jatkaako ollenkaan bloggaamista. Siinä mielessä Iineksen blogikirjoitus kosketti.
Asioista pitäisi voida keskustella ja olla eri mieltä ilman, että ryhdytään herjaamaan sitä ihmistä, joka ajattelee toisin tai yleensäkin tuo esille jonkun epäkohdan.
Ilkeily on vallankäyttöä
Ilkeily on vallankäyttöä, joka toimii erittäin tehokkaasti. Ne poistuvat, jotka tietävät, että heitä ryhdyttäisiin kiusaamaan heidän mielipiteittensä vuoksi.
Voimme kuitenkin yrittää muodostaa edes pieniä saarekkeita, joissa vallitsisi todellinen mielipiteen vapaus. Vasta sitten ajatuksenvapaus on kunnolla toteutunut, kun ihmiset voivat kirjoittaa blogeissaankin omalla nimellään. Sitähän tapahtuu jo yhä enemmän, joten se ei ole täysin utopiaa.
Suomalainen yhteiskunta on hyvin julma ja arki ankea. Mutta sitähän voisi muuttaa?
Aivan ihana orkidea!!!! =)
VastaaPoistaOn onni osata kasvattaa niitä...=)
Orkidean kasvattaminen vaatii kärsivällisyyttä ja optimismia. Samalla menetelmällä voi saada aikaan tuloksia muillakin elämänaloilla.
VastaaPoistaIhana tosiaankin tuo orkideasi. Samoin toivoisi, että blogit kasvaisivat ihaniksi ajatuksen vaihtopaikoiksi ja ideapankeiksi. Ilkeämielisten ei ole pakko tulla kenenkään maaperälle, jos eivät viihdy siellä. Miksiköhän useissa keskustelupalstoissa keskustellaan huonossa hengessä vai onkohan se vaan jonkun ilo pilata toisen päivä. Toivotaan kommenttiystävällisiä käyntejä.
VastaaPoistaYhteiskunta ja valtio eivät ole synonyymejä.
VastaaPoistaTarjuska, sinä tuot optimismia blogimaailmaan. Kiitos siitä.
VastaaPoistaa-k,h,
VastaaPoistase täytyy todellakin pitää mielessä.
Olen samaa mieltä Annan kanssa siinä, että täällä blogeissa ilmapiiri tuntuu jotenkin ystävällisemmältä. Vaikka joidenkin bloggaajien elämäntapaa kohtaan esitetäänkin välillä moraalisia moitteita, niin niissä on kyllä sitten syynsä - ainakin sen blogin perusteella.
VastaaPoistaMutta minä olen törmännyt täällä (toistaiseksi, ja se jatkukoon!) vain ystävällisiin ihmisiin. Lieneekö syynä se, että keskustelupalstoilla identiteetti on peitetympi ja silloin voi möläytellä mitä tahansa? Blogissa taas nimimerkilläkin kirjoittaessaan kertoo itsestään niin paljon, että ymmärtää olla loukkaamatta muidenkin tunteita kun itse ei sitä kestäisi.
Bloggaus jatkukoon! =)
Uskon, että yhteiskunnan - ja valtion - erilaiset ilmiöt heijastuvat myös blogeihin. Ne eivät elä omaa erillistä elämäänsä muulloin kuin aivan erikoisissa tapauksissa.
VastaaPoistaEnnen tiedotusvälineitä kirje oli suuri asia. Sitä väsättiin pitkään ja luettiin hartaasti.
VastaaPoistaNykyään ihmisillä ei ole aikaa kirjoittaa harkitusti. Viestit on juosten kustu. Yksi ikävä tulkinta (oikea, väärä tai vain tulkinnanvarainen), synnyttää kiukkuisen vastauksen.
Historiankirjoituksen tehtävä ei ole tuomita, vaan pyrkiä ymmärtämään sitäkin mitä ei hyväksy. Siksi kirjoitan painettua tekstiä harkiten.
Netti on minulle varaventtiili. Kirjoitan kirpeästi, mutta kärki saattaa osoittaa vaikka itseeni. Keskellä mediatulvaa huomiosta täytyy taistella, sekin on realiteetti.
Mielestäni paljon menee tuon anonyymiuden tiliin. Huomautin Suomen Wikipedian suunnilleen ainoalle omalla nimellään esiintyvälle ylläpitäjälle, että heidän käytäntönsä ovat omituisia. Nimimerkki oikoo omalla nimellään esiintyvää. 20 v. sitten nimettömän kirjeen kirjoittamista pidettiin raukkamaisuuden huippuna. Nyt sillä tavalla tehdään tietosanakirjaa!!!
Fiksuin tietämäni keskustelupalsta on alla. Siellä on pakko kirjoittaa omalla nimellään. http://www.talouselama.fi/keskustelu
Juha,
VastaaPoistatässä tulee pakostakin mieleen, että ehkä kaikkein luovimmat ja lahjakkaimmat henkilöt saattavat hakeutua nykyään talouselämän palvelukseen.
Ihanne olisi, että kaikki voisivat kirjoittaa vapaasti omalla nimellään niin halutessaan ilman että siitä koituisi heille ikävyyksiä. Tällöin pitää tietenkin noudattaa laillisuutta.
Eihän nimimerkeissä sinänsä ole mitään vikaa. Nehän voivat olla hauskoja, ja niihin kiintyy ulkopuolinenkin.
Tärkeintä olisi vapaa ilmaisu ja ongelmien käsittely avoimesti ja asiallisesti. Sillä tavalla Suomikin voisi kehittyä kohti todella avointa yhteiskuntaa ja viimeisetkin rippeet suomettumisen ajan supinakulttuurista häviäisivät.
[Ihan oma lukunsa on joidenkin työnantajien suhtautuminen bloggaamiseen ja yleensäkin sananvapauteen. Samaa voi sanoa
kirjailijapiireistä, joissa ei ole mielestäni todellista sananvapautta.]
Kiinnostava asia on se, että nimimerkilliset bloggaajat järjestävät tapaamisia ja siten eivät enää haluakaan kätkeytyä nimimerkkien taakse. Miksi kirjoittaa silloin nimimerkillä?
Ja kuten olen jo aikaisemmin sanonut, monien nimimerkit ovat koko ajan valitun joukon tiedossa, jolloin vain muodostetaan tavallaan "salaseuroja" ja jätetään ainakin ulkomailla ja kauempana asuvat niiden ulkopuolelle. Ollaan muka nimimerkkikirjoittajia.
Silloin voisi yhtä hyvin siirtyä suljettuihin keskusteluryhmiin.
Tervehdys!
VastaaPoistaMinä olen varmaankin tuollainen pahamaineinen muka-nimimerkkeilijä, salaseuraihminen ja tapaamisten järjestäjä :-) Oma nimimerkkikirjoitteluni on todellakin vain puolinaista ja voin pyydettäessä kertoa oikean nimeni (joskus pyytämättä), jos arvioin, että kysyjällä on puhtaat jauhot pussissaan. Lisäksi kirjoitustyylini perusteella ja erikoisen elämäntilanteen takia minut on varsin helppo tunnistaa, jos vain on törmännyt juttuihini jossain muualla.
On monta hyvää syytä käyttää nimimerkkiä, vaikkei halua varsinaisesti olla mikään salainen henkilö. Aika ajoin näitä perusteluita näkyy nimimerkkiläisten blogeissa ja olen lukenut monta hyvää. Itselläni on se toive, ettei hakukoneella voi yhdistää nimeäni ja nimimerkkiäni. Siviiliasiat eivät esim. kuulu työnantajalle. Lisäksi jonkin alan asiantuntijana haluaa ehkä puhua asioista siten, ettei esiinny työpaikkansa tai asemansa edustajana. Itselläni painavin syy ovat lapset. He eivät itse päätä, mitä kirjoitan nettiin ja vaikka yritän aina pitää tietyt rajat, haluan siltikin pitää lasten intimiteetistä huolta tälläkin tavoin.
Onko nimimerkin käyttö sitten jotenkin sinällään huono asia? Vai tekeekö nimimerkin puolittaisuus siitä jotenkin epämiellyttävän? Vai ymmärsinkö väärin?
Riippumatta siitä, tunnetaanko oikeilta nimiltä ja ollaanko tavattu, joidenkin blogikirjoittajien kanssa syntyy sympatiaa ja ajatustenvaihtoa. Tutustuminen on usein täysin tuurista kiinni ja paljon mielenkiintoista väkeä jaa huomion ulkopuolelle, ainakin minulla.
Näitä "salaseuroja" maailma on täynnä sekä netissä että sen ulkopuolella eikä siinä ole ajatuksena toisten jättäminen ulkopuolelle, vaan ystävällismielinen kanssakäyminen kohdalle osuneiden mieluisten ihmisten kanssa. Siksipä niitä tavallisesti kutsutaankin kaveriporukoiksi, etenkin kun niitä ei mitenkään salailla.
Mieluisaa salaseurailua siis itse kullekin, nimimerkillä tai ilman! Ja tervetuloa Tampereen tapaamiseen lauantaina! Tekstiviestitse, jos ei muuten onnistu!
Hyvä kaura,
VastaaPoistapuhuin ilmiöistä, joita olen havainnoinut niinä kertoina, jolloin minulla on ollut aikaa kiertää blogeissa.
Kaikkea voidaan käyttää hyvään ja pahaan, nimimerkkejäkin. Uskoisin, että olet havainnut saman asian.
Tämä Internet on edelleen aika uusi asia. Siinä on varmaankin pohtimisen aihetta vielä pitkäksi aikaa.
P.S. En tiedä, mikä on tämä "Tampereen tapaaminen". Pitäisi olla nähtävästi jokin Blogimaailman ilmoitustaulu, jossa tuollaisista asioista kerrotaan. Blogeja on hyvin paljon, ja aikaa niiden lukemiseen rajallisesti.
Hei,
VastaaPoistablogaaminenkin on parhaimmillaan vuorovaikutusta ihmisten välillä. Siinä vaihdetaan ajatuksia, provosoidaankin joskus, opitaan ja koetellaan omia mielipiteitä. Parhaimmillaan siis näin.
Mutta ilkeitä, nimimerkin taakse kätkeytyviä kommentoijia isompi ongelma taitaa monissa blogeissa olla kommentoimattomuus. Se, etteivät omat tuotokset tunnu herättävän mitään vastakaikua. Syynä voi toki olla aihevalinta, vaikea tai kipeä asia, sen epäselvä esittäminen tai jokin muu syy, jonka takia on vaikea ottaa kantaa nopeasti tai loukkaamatta samalla bloginpitäjän mieltä.
Mutta pelkästään kilttejä kommentteja ei jaksa kauan lukea! Pitääkö kaikkien olla samaa mieltä? Ei koskaan. Ne eivät lopulta saa mitään muutosta aikaan, lietso keskustelua, väittelyäkin.
Silti ilman rakentavia perusteluja erimieliset kommentit voivat äkkiä kääntyä ilkeilyksi.
Palautteen antamista ja vastaanottamista olen pohtinut paljon niin töissä kuin täällä blogeissakin. Se vaatii aina aikaa, asiaan perehtymistä, perusteluja ja taitoa. Sitä on opeteltävä kieli keskellä suuta. On muistettava olla kiitollinen mahdollisuudesta kommentoida ja myös saaduista kommenteista. Liian usein tuntuu vieläkin vallitsevan sellainen mieliala, että vasta sitten annetaan palautetta, kun on jotain valitettavaa. Se jos mikä, lietsoo negatiivista ilmapiiriä keskustelupalstoille, palautekanaville ja blogeihinkin.
Mutta uskon muutoksen olevan mahdollista. Sillä lopulta kommentoinnissakin on kyse inhimillisestä hyötynäkökulmasta: miksi tehdä jotain, jos ei itse samalla hyödy siitä. Kun sen hyödyn ymmärrämme, mielipiteetkin ehkä saavat lentää entistä vapaampina. riitta
senoriitta,
VastaaPoistase oli täyttä asiaa. Ei tarvitse todellakaan olla aina samaa mieltä. Mutta miten väitellä kohteliaasti ja samalla nasevasti?
Meilläkin pitäisi opettaa koulussa jo pienille lapsille oikean väittelemisen jaloa taitoa.
Syy siihen, ettei kommentoida, saattaa olla ajanpuute. Kiinnostavia blogeja on mahdottoman paljon. Niitä käy mielellään läpi nopeasti, kun siihen on aikaa.
Minulla on tapana lukea joitain blogeja pitempään kerrallaan, ja kommenttien aika on jo mennyt ohi, kun itse kirjoitus on laitettu blogiin viikkoja tai kuukausia aikaisemmin. Ehka palaan aiheeseen myöhemmin, sillä muistan helposti mitä olen lukenut. Väsyneenä ei taas jaksa kommentoida. Usein hiippailen blogeissa kommentteja jättämättä.
Se on totta, että meillä suomalaisilla on tapana esittää moitteita, mutta ei kiitoksia toisille ihmisille sekä keskusteluissa että kirjoitetuissa viesteissä Internettiin tai yleisönosastoihin. Tavallaan kiitoksen esittäminen on vaikeampaa kuin moittiminen. Se lienee kulttuurista johtuva asia. Sitä voi muuttaa.
Totta puhut toveri, sinunkin blogiisi ja tähän kirjoitukseen eksyin kiertotien kautta. Mutta enpä malttanut olla tarttumatta asiaan, kun kiinnostavan sellaisen olit nostanut esille.
VastaaPoistaJoskus olen pohtinut kommentointipakkoa, olisiko sitten enää yhtä paljon kävijöitä sivuilla tai edes blogeja. Ei varmaan. Vallitkoon siis sananvapaus, myös sanomattoman sellaisen. Kiitos. riitta
Ilkeily on vallankäyttöä, joka toimii erittäin tehokkaasti.
VastaaPoistaMyös itku ja marttyyriksi heittäytyminen on vallankäyttöä. Kun jokaisesta poikkipuolisesta sanasta tulee vastaukseksi itkua ja syytöksiä ja poliisi- ja käräjillevientiuhkauksia, keskustelusta tulee mahdotonta. Itkijä, syyttelijä, uhkailija päättää silloin, mikä on oikein ja hyvin ja hyväksi, kun kukaan ei syyttelyryöpyn pelossa uskalla sanoa vastaan. Varsinkin kun itkijällä ja syyttelijällä on aina ne naiivit puolustelijat tukenaan.
panu,
VastaaPoistatiettyyn rajaan asti olet oikeassa, mutta rajansa kaikella.
Pitäisi oppia väittelemään asiallisesti kuten sanoin. Samalla pitäisi ottaa huomioon se, että toiset ihmiset ovat todellakin herkkätunteisempia kuin toiset.
Tässä ei ole mielestäni kysymys niinkään miehen ja naisen erosta, vaan persoonallisuudesta. Samoin joku saattaa olla sairauden tai muun elämäntilanteen vuoksi herkällä mielellä. Jos haluaa saada aikaan keskustelua, se täytyy ottaa huomioon.
Netissä keskustelua vaikeuttaa se, että emme näe toisen kasvoja. Keskustelutoverin silmät ja kasvojen ilmeet, samoin muu body language ovat suuri osa keskustelua.