Klassinen enkelitaulu
Ranskalaisen Gustav Doren taitava ja loistelias Raamatun kuvitus on ollut monien sukupolvien ajan aikuisille yhtä hyvin kuin lapsille suosittu ja varmaankin usein ainoa taide-elämys.
Ääneen luettu Raamattu oli vanhan ajan lapsille monesti piinanpaikka, mutta loi vankan pohjan monipuoliseen ja kauniiseen äidinkielen taitamiseen, näin myös Suomessa, jossa vietetään nyt Mikael Agricola -juhlavuotta. Kannatan ääneenlukemista sekä lapsille että aikuisille. Sitä kannattaisi elvyttää. Jotkut ihmiset ovat erityisen hyviä lukemaan ääneen. Eräs suuria elämyksiä perheessäme oli, kun mieheni lausui ulkoa Tove Janssonin Nyyti- kirjaa lapsillemme eräässä Kyproksella olevassa autiossa amfiteatterissa Välimeren rannalla.
Luimme lapsille ääneen monenlaista kirjallisuutta. Se oli miehelleni ja minulle kuin uusi lapsuus, sai tutustua sekä klassiseen että uuteen lastenkirjallisuuteen ja kaukaisten maiden kansansatuihin. Luimme myös erilaisia lastenraamattuja, joita sai kirjastoista. Niiden kuvitus vaihteli. Omassa lastenraamatussamme oli minun mielestäni liian kauhea kuva vedenpaisumuksesta. Se oli koko aukeaman suuruinen, joten liimasin kaksi kuvasivua yhteen. Lapset ovat kertoneet, että ne sivut olivat erityisen kiinostavia niiden kauneuden ja pelottavuuden vuoksi. On kysymys samasta asiasta kuin huvipuistojen vuoristoradalla ajamisessa.
Sensuroin joitakin muitakin kirjoja lasten ollessa pieniä, esimerkiksi kun dinosaurus-kirjat aiheuttivat neljävuotiaalle esikoisellemmme painajaisunia. Se ei ole ihme, ovathan Jurassic Park -elokuvan raptoritkin kauheita juosta rapsuttaesaan tutkimuslaitoksen keittiön lattioita pitkin. Dinosaurukset olivat kuitenkin aina lastemme kestosuosikkeja.
Monissa kodeissa on ollut enkelitaulu lastenhuoneen seinällä. Luokkatoverini kotona oli myös sellainen, ja ihailin sitä. Se oli kaunis kuin kiiltokuva, mutta siinä oli lisäksi dramatiikkaa: miten lapset pääsevät vanhan sillan yli? Samaa tilannettahan on käytetty hyväksi monissa elokuvissa. Vaikutus on tehokkain, kun vastustaja (paha ihminen, luonnonvoima tai enkelitaulun rikkonainen silta) on vahva ja kauhistuttava. Täytyy jännittää, miten käy, vaikka uskoo ja toivoo hyvän voittavan. Samasta syystä meitä kiehtovat parhaat salapoliisiromaanit, niissä olevan hyvän ja pahan taistelun vuoksi
Lisäys:
Lapset reagoivat voimakkaasti myös TV:n kuviin. Meillä ei ollut TV:tä lasten ollessa pieniä. Kun olimme vieraana eräässä perheessä, pieni lapsemme pelästyi TV:ssä ihan tavallisessa uutislähetyksessä olevan henkilön kuvaa.
Toinen kommentti keskustelun jatkuessa:
06.01.2007 - 20:03
TV:ssä voi olla kiehtovia, kauniita ohjelmia lapsillekin, mutta sieltä tulee myös jatkuvasti monenlaisia pelkoa aiheuttavia kuvia.
Ei tarvitse katsoa kauan TV:tä, kun on nähnyt päivän annoksen murhia ja pahoinpitelyjä. Luonto-ohjelmat tehdään nykyään aggressiivisiksi.
Jopa terveyskeskuksessa tai sairaalassa voi olla auki TV, jossa tapetaan ja hakataan toisia ihmisiä. Väkivaltaan on turruttu.
Pysyvä kuva kodin seinällä voi myös tuoda turvallisuutta. Sellaisena monet kuvaavat tuon saman enkelitaulun.
C.S. Lewis kertoo, että hänen kotinsa lastenhuoneessa oli taulu kauniista maisemasta, ja sillä oli syvä vaikutus häneen. Lewisista kertovassa elokuvassa (Shadowlands) se maisema on myös tärkeä. Se oli kauneuden etsimisen innoittaja ja symboli.
Eräässä Narnia-kirjoista mennään seikkailuun lastenhuoneessa olevaan meritauluun. Kiinnostava aihe tuo lastenhuoneen kuvien vaikutus. Mitä lienee nyt lastenhuoneiden seinillä.
Lapsissakin on mielestäni eroavaisuuksia lukemisen vastaanottamisessa. Oma tytär jaksoi kuunnella, mutta olen tavannut lapsia, joista lukeminen ei ole kivaa. Sitä vastaan olin, että lukeminen olisi vain iltasatu.
VastaaPoistaTyttäreni on myöhemmin kertonut peänneensä Herra Huuta, mutta en ollut herkkä asialle silloin. Muistan kuinka hän itki hillittömästi ihan pienenä, kun jossakin kuvakirjassa spagettilautanen lähti lentoon. Myöhemmin Pieni talo Preerialla oli suuria lukuelämyksiä. Mielestäni lukijan pitää myös nauttia kirjasta, koska vain siten innostus tarttuu.
Muitakin muistoja tuli mieleen kirjoituksestasi! JM
JM,
VastaaPoistaolet oikeassa siinä, että lasta täytyy kuunnella lukemisen valitsemisessa. Lapsi täytyy tuntea hyvin, jotta valinta onnistuu - ja sittenkin tulee virheitä.
Vähän alle 3-vuotias poikamme itki onnettomana, kun "Kilpikonnan syntymäpäivä" -kuvakirjassa kaikki toivat sopimattomia, itselleen mieluisia lahjoja. Lopussa onneksi joku toi salaattia, kilpikonnnan herkkua.
Mieheni kertoo, että hänestä taas tuntui kamalalta, kun Peter Pan ei päässyt kotiin, vaikka koputti ikkunaan, äiti vaan nukkui. Mieheni oli pieni lapsi, istui äitinsä sylissä romanttisen takkatulen ääressä. Hän sanoi, että häntä nukuttaa, hän ei halunnut kuunnella enempää, mutta ei kuitenkaan kertonut, mikä tuntui pahalta.
Ei ole helppoa olla aikuinen ja valita lapsille luettavaa.
Aikuisen on kuitenkin tehtävä valinta, sillä kirjojen määrä on suunnaton.
Yllättävät asiat pelottavat lapsia. Sille olisi hyvä herkistyä näin aikuisena. Meillä on jätetty kesken esim "Velveteen Rabbit," lapselle oli liikaa kun pupu joutui tunkiolle. Joskus hän taas kokee jonkin asian kirjassa vaikeaksi, mutta nimenomaan haluaa silti että sitä luetaan ja katsotaan. Esim. kun Curious George tippui järveen itki lapsi hillittömästi, mutta käänsi sivun aina takaisin siihen kohtaan ja itki uudestaan.
VastaaPoistaAnsku,
VastaaPoistatuo on hyvä havainto: itki, mutta käänsi aina sivun takaisin siihen surulliseen kohtaan ja itki uudestaan.
Eräs elokuva-alalla toiminut ystäväni sanoo, että elokuva on epäonnistunut, jos se ei kosketa tunteita, "itketä". Elokuvissa itkeminen on luonnollista.
Mutta minkä verran lapsi saa joutua kokemaan pelkoa, kauhua, järkytystä kirjaa luettaessa tai elokuvaa katsottaessa. Luulen, että
asia on niin kuin JM sanoi: Lapset ovat erilaisia suhteessaan kirjallisuuteen.
Mulla tulee tästä taulusta aina mieleen laulu "maankorvessa kulkevi lapsosen tie". Sekin oli pienenä mielestäni aika pelottava, vähän samaan malliin kun taulukin.
VastaaPoista"On pimeä korpi ja kivinen tie
Ja usein se vielä niin liukaskin lie
Jo lapsikin helposti langeta vois
Jos käsi ei enkelin kädessä ois"
Elämä on ollut nähtävästi kovaa lapsosillekin Suomessa ja taitaa olla vielä nytkin. Mikään muu ei selitä tuon Maan korvessa-laulun ja enkelitaulun suosiota.
VastaaPoistaMutta mistä maasta lienee enkelitaulu kotoisin? Onko se 1800-luvulta, jolloin lapsikuolleisuus oli vielä suuri? Orpouskin oli aika yleistä vielä 1900-luvun alussa. Sitten tulivat sodat.
Nyt on tietenkin paljon toisenlaista orpoutta, kun avioerojen määrä on kasvanut. Elämä on lapsille aina kovaa aikuisten maailmassa.
Harva pystyy suojelemaan lastaan kotonakaan kaikelta pahalta ja jos pystyy, lapsi kokee muun maailman koulusta alkaen järkyttävänä shokkina.
Anjelica Houston, elokuva-ohjaajan tytär ja itse näyttelijä, kertoi eräässä haastattelussa, että hänellä oli hyvin onnellinen koti, mutta ulkomaailma oli suuri järkytys.
Tämä on aihe, jossa riittäisi tutkimista ja pohtimista.