Kysyin Iineksen blogin päivähoito vs. kotihoito -keskustelussa:
"Mikä on niin tärkeää, että [alle 3-vuotias] lapsi erotetaan sen vuoksi kodistaan, ja hän näkee vanhempiaan vain muutaman tunnin päivässä? "
Melkein arvasin sen, ideologinen syy. Omien sanojensa mukaan "Filosofiaa harrastava lastentarhanopettaja" Juha Airola vastaakin harvinaisen avoimesti. Lukekaa tarkoin:
"No ainakin se, että lapselle näin suotuu mahdollisuus kasvaa sen verran kriittiseksi ihmiseksi, ettei ryhdy älylliseen epärehellisyyteen aikuisenakaan."
ja jatkaa:
"Tarkoitan että jokainen sivistynyt ihminen tietää, ettei "kotiäityidellä" ole osaa eikä arpaa ihmisen evoluutiossa eikä siis kehtaa väittää niin olevan."
Vihdoinkin joku sanoo ääneen sen, minkä kaikki tietävät, mutta josta ei puhuta:
Pikkulasten laitostamisella on selvä ideologinen tavoite.
Jesujiitatkin olivat lempeämpiä. Heille riitti, että vanhemmat luovuttivat lapsensa heille, kun nämä olivat 7-vuotiaita. Airola haluaa aloittaa aivopesun vauvoista.
Toivon, että tämä tosiasia otetaan huomioon, kun puhutaan päivähoidosta. Äideistä, lapsista ja taloudesta ei välitetä, tärkeintä on "uusi uljas maailma".
Täällä taas Jarkko Tontin maailmankatsomus
Oma mielipiteeni 0-6 -vuotiaiden lasten hoidosta:
Kullakin perheellä on erilainen tilanne.
Ihanne alle 3-vuotiaalle on kotihoito äidin, isän tai muun pysyvän hoitajan hoivissa.
3-6 -vuotiaille kotihoito, kotihoito +puolipäivätarha tai päivähoito taloudellisen tilanteen mukaan. Valtion tulisi antaa pienten lasten vanhemmille mahdollisuus osapäivätöihin.
Kannatan myös perhepäivähoitoa ja 3-tai 4-perhehoitoa, jossa lapsia hoidetaan vuorotellen toistensa kodeissa.
Mitä isät tekevät...
VastaaPoistaMiehen jääminen koti-isäksi on harvinaisempaa kuin naisen jääminen kotiäidiksi. Se oli erittäin harvinaista siihen aikaan, kun mieheni jäi neljäksi vuodeksi koti-isäksi ja jatko-opiskelijaksi ja minä muutuin kotiäidistä virkanaiseksi ja elätin perheen.
VastaaPoistaMinunkin kodin ja lasten hoitajana oloa kummasteltiin. Sukulaiseni olivat töissä, ja heillä oli kotiapulaiset. Maisteri kotiäitinä oli suurin piirtein kaikkien mielestä koulutuksen tuhlausta.
Kun olin sijaisena eräässä koulussa, minulle sanottiin: Ai, sinä olet niitä siivelläeläjiä. Se taas oli sitä 1970-lukulaisuutta.
Pienen lapsen hoitaminen on raskasta työtä fyysisesti - kantaminen, nostelu- joten se voisi sopia hyvin miehelle.
Tämä keskustelu on kuitenkin käsitellyt naisten asemaa. Minun käsitykseni mukaan koti-isiin suhtaudutaan nykyään suorastaan ihannoivasti päinvastoin kuin kotiäiteihin. Jos joku ministeri luopuisi virastaan ja ryhtyisi koti-isäksi, hänestä tulisi median sankari. Vai mitä?