torstaina, tammikuuta 22, 2009

Järki ei riitä



Älyn lisäksi tarvitaan myös sydäntä, ihanteellisuutta ja hyvyyttä. En aio sortua sankaripalvontaan Obaman kohdalla, mutta en voi olla sanomatta, että hänessä yhtyvät kaikkein tärkeimmät hyvän valtiomiehen ominaisuudet.

Afrikkalaisen miehen pojan, orjien jälkeläisen aviomiehen valinta Yhdysvaltain presidentiksi on terveellistä shokkihoitoa amerikkalaisille. Muutosta voi tapahtua ihan konkreettisesti. Mutta se on shokkihoitoa myös meille muille.

Miten valtava merkitys onkaan sillä, että Obama vannoi valan käsi Lincolnin käyttämän Raamatun päällä. Siinä on vahva symboliikkaa: uskoa ihmisten todelliseen tasa-arvoon, uskoa Jumalaan ja siihen, että asiat pitää uskaltaa ottaa tosissaan, kokosydämisesti - ja järjen kanssa.

Mutta pelkkä järki ei riitä. Valistuksen ajan Jeffersonilla tarjoilivat ruokasalissa "mustat orjat", hänen omat biologiset lapsensa, jotka olivat hänen näköisiään.
Järkeä ei puuttunut 1900-luvun diktaattoreilta Euroopassa ja Aasiassa.

4 kommenttia:

  1. Täällä on ehkä tuon tapauksen suuruutta tajuta, mutta kun lehdestä luin mustan naisen lapsen haaveen, että hän halusi tulla presidentiksi, mutta ymmärsi, että sehän täysin mahdotonta... Ei enää.

    Halonenkin on nainen.

    VastaaPoista
  2. Mutta Halonenhan oli hyvin poliittisesti korrekti valinta.

    VastaaPoista
  3. UKK:n aikana oli tällainen TV-sketsi: pikkupoika ilmoitti haluavansa isona pressaksi, johon pojan isä sanoi hyvin vaivautuneesti, että meillähän on jo presidentti. Uskallettiin siitä Urkistakin sentään vähän leikkiä laskea.

    Mielipiteeni muutoksen nopeudesta USA:ssa näkyy kai (?) nimeäni klikkaamalla.

    VastaaPoista
  4. Kiinnostava artikkeli. Kirjoitin blogiisi pitkän kommentin.

    Uusi lehti on kääntynyt Yhdysvaltain historiassa. Mutta mitä tapahtuu tämän jälkeen? Se luo jännitystä kaikkialla maailmassa.

    VastaaPoista