keskiviikkona, syyskuuta 29, 2010

Voiko kirjallisuuskritiikki olla rakentavaa?





Alexander Pope kirjoitti runon kritisismistä 1700-luvun alussa. Hän esittää siinä kuuluisan lauseensa kriitikoista: For fools rush in where angels fear to tread. (Vapaa käännös: Typerykset astuvat rautasaappain sinne, minne enkelitkin arkailevat astua.) Jospa August Ahlqvist olisi lukenut tuon runon tai edes tuon lauseen. Ehkä hän olisi kohdellut Aleksis Kiveä edes hiukan inhimillisemmin.

 Miten - ja kuinka niihin tulisi suhtautua.

Kommenttini:

Kirja-arvostelut [lehtileikkeet] kellastuvat nopeasti, siksi ne kannattaa skannata heti ja laittaa talteen. Alkuperäiset voi laittaa muovitaskuihin ja kauniiseen mappiin.

Kannattaa lukea vanhoja kirja-arvosteluja silloin tällöin, muuten muistaa vain pahimmat piikit. Niistä voi jopa oppia jotakin. Niissä voi olla niin mukavia kohtia, että niitä voi käyttää kirjansa esittelyssä kotisivuillaan.

Joku arvosteli minua siitä, että olen laittanut vain myönteisiä arvioita kirjoistani kirjojeni esittelyblogeiin. En kai minä niin tyhmä ole, että laittaisin sinne haukkumisia. Ne ovat jo menneet perille koteihin ja minulle. Muut unohtavat ne, kirjailija itse muistaa ne, niin kuin hänen lastaan olisi parjattu.

Epäpätevät tai kaunaiset kriitikot luulevat, että kirjallisuuskritiikki tarkoittaa haukkumista.:) Parhaat kirja-arvostelut ovat rakentavia, ne rohkaisevat kirjailijaa etenemään oikeaan suuntaan ja ohjaavat lukijan löytämään sopivaa luettavaa,

Ilkeämielinen kritiikki on kuin lantaa, jota on parasta levittää ruusupensaiden alle. Siellä siitä voi olla hyötyä:)

P.S.  Eräs ystävä toi Kanadassa ratsastuskoululta hevosenlantaa puutarhaamme. Ruusut ja gladiolukset kasvoit villeinä. Puutarhapalstoilla sanotaan, että lannan täytyy antaa maatua ainakin puoli vuotta, muutoin se polttaa ruusut. Ehkä samaa voi sanoa ikävästä kritiikistä. Senkin pitää antaa maatua siellä kansioissa tai kenkälaatikoissa, ennen kuin niitä ryhtyy taas lukemaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti