Kopioin tänne talteen kommentin, jonka kirjoitin äsken Kirjailijan häiriöklinikka -blogiin (joka on suljettu. Juuri tästä syystä tallennan kommenttini, bloggaaja voi poistaa bloginsa milloin hyvänsä)
Mikä herkullinen nimi luovan kirjoittamisen opettajan blogille!
Minunkin mielestäni kirjailijan tulee pyrkiä kirjoittamaan ajattomia kirjoja. Mutta kirjailijan täytyy usein hankkia leipänsä pelkällä kirjoittamisella ja vielä pienen kielialueen Suomessa.
Pintakulttuurin aiheet taitavat myydä enemmän, ainakin kustantajat suosivat niiitä. Ja sitten pitäisi saada apurahoja. Mutta entä jos "ikuisten aiheiden" kirjoittajaa ei arvosteta ollenkaan, vaan pidetään kirjallisuuden dinosauruksena, menneiden aikojen roskana. Hän saattaa olla kuitenkin loppujen lopuksi kuin torakka, arvoton mutta kestävä.:)
On tietenkin joitakin harvinaisia nerokkaita kirjailijoita, jotka pystyvät yhdistämään ikuiset aiheet ja pintakulttuurin. Sellaisena ilmiönä pidän Sofi Oksasta. Voin vilpittömästi sanoa, että lukiessani hänen kirjaansa Puhdistus koin samanlaisen tunnelman kuin lukiessani jotain suurta vanhan ajan klassikkoa, jossa armoton puhdistava tuli käy lukijan sielun läpi (Shakespeare tuli mieleen). Valitan, että en osaa paremmin kuvata kokemustani. (Uusinta kirjaa olen käännellyt käsissäni ja vihjannut miehelleni, että hän saattaisi tykätä siitä enemmän, kun se vaikuttaa ainakin alkuun "sotakirjalta") Muistan hyvin, kuinka väheksyvästi ja jopa vihamielisesti Oksaseen suhtauduttiin vielä muutama vuosi sitten. Kirjailijalla ei ole helppoa Suomessa.
Olen kirjoittanut itse ensimmäiset kirjani huvikseni ja kokopäivätyön ohella, omissa oloissani öisin ja jouluaamuisin. Niitä on luettu, ensimmäisestä loppui painos parissa kuukaudessa. Olen saanut niistä muutamia hyviä arvosteluja, mutta en minkäänlaista arvostusta. Koska varsinainen tukeni on kirjallisuutta rakastava ja tunteva mieheni ja perheeni, se ei haittaa. Jatkan kirjoittamista edelleen.
Kaikissa kirjoissani nuorilla on ongelmia, niin kuin elämässä yleensä on, mutta ne eivät ole "oikeita" ja muodikkaita ongelmia. Viidennelle kirjalleni jouduin etsimään kustantajaa ja sitähän ei ollut löytyä, kun päähenkilöllä, 80cm pitkällä teini-ikäisellä tytöllä joka ryöstettiiin hovikääpiöksi, ei ollut ongelmia. Häneen ei kuulemma voitu samaistua. Onneksi lapset pitävät siitä tytöstä, vaikka hänelle ei ole tehty aborttia, hän ei ryyppää eikä ole edes lesbo.
Täytyykö lukijan voida samaistua (samastua) kirjan henkilöön? Lue: Kirjallisuus, empatia, henkilöhahmot
Miten löytää kompromissi?
Ja sitten Suomessa vielä politiikka sotkee koko ajan asioita, kansan jakaantuminen kahtia.
Nostan kukkahattuani niille suomalaisille kirjailijoille, jotka pystyvät elättämään itsensä kirjoittamisella ilman sukulaisuussuhteita kustannusmaailmaan tai muita keittiöportaan ilmiöitä.
Lue myös, kuinka kirjoittamisesta tuli Keski-ikäisen opettajattaren varaventtiili (oma blogini"Aurora")
Vielä toinen kommentti, tämä Facebookiin toisen kirjoittamisen opettajan sivulle:
" On aikamoista sekoilua tehdä kirjoitustyötä muun työn sivussa. " Muistan. Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaani kokopäivätyön ohella. Siinä oli hyvät puolensa. Kirjoittaminen tuntui harrastukselta, kukaan ei koskaan pyytänyt kirjailijavierailuille, en välittänyt kirjallisen maailman kiemuroista. Ajattelin lähinnä lukijaa, tuntematonta tyttöä, joka lukee kirjojani kuten minä luin samassa iässä muitten kirjoittamia kirjoja. Sitten väsyin kahteen työhön, sillä sitähän se oli todellisuudessa. Kahden työn tekemistä samalla aikaa.
Luetaanko Suomessa Sada Kadeforsin kirjoja? Hän kirjoittaa suomalaisesta perhe-elämästä.. Filmitkin tehty.
VastaaPoistaHannele, löysin tällaisen blogikirjoituksen yhdestä Sada Kadeforsin kirjasta.
PoistaNostan minäkin hattua heille, jotka elättävät itsensä kirjoittamalla. En varmaan tule koskaan saamaan samanlaista arvostusta omien kirjojeni kanssa, mikä välillä painaa päätä kohti maata, mutta kuten sinäkin; jatkan ja jatkan. Vaikka totta; teen kahta työtä, joista molemmat ovat väsyttäviä. Mutta jostain syystä kirjoittaminen on vain niin ihanaa, että sitä senkus tekee :)
VastaaPoistaHyvää jatkoa kirjoittamiseen. Älä vertaa itseäsi muihin. Älä kadehdi ketään. Silloin kaikki menee hyvin.
PoistaNiin, se arvostus, vaikea paikka!
VastaaPoistaLuulen ettei lastenkirjailijaa paljonkaan arvosteta, nyt ovat dekkaristit niskan päällä, joskus aikaisemmin ei niin ollut. Runoilijoitakaan ei kovin arvosteta, mutta joskus jollekin hyvin selvinneelle saatetaan nostaa hattua. Tai jos on kirjoittanut romaaneja eli pitkää proosaa.
Painosten kuningattarille ollaan kyllä kovasti kateellisia. Ei ymmärretä, että romaanin kirjoittaminen on ihan oikeaa työtä eikä sellaista sutaista ohimennen. Ja sitten on vielä tietokirjailijat, joita ei myöskään tunnuta arvostettavan kovinkaan paljoa.
Anteeksi, tulipa kovin sekava vyyhti; en itsekään meinaa saada tuosta selvää!;/
Leppoisaa viikon alkua sinulle, Anna: ja laita häntä pystyyn!<333
Aili, tämä on sekava vyyhti.
VastaaPoistaEnnen runoilijoita melkeinpä jumaloitiin, nyt painetaan hyvin vähän runokirjoja. Se on sääli.
Kirjailijoiden täytyy alkaa suhtautua työhönsä aivan uudella tavalla tai oikeammin vanhalla tavalla. Varhaisempina aikoina oli ihan tavallista, että kirjailija painatti itse kirjansa ja siitä otettiin pieni painos. Jotkut noista kirjoista jäivät elämään ja saattoivat tulla hyvin suosituiksi myöhemmin, kun muodin oikut ja henkilökohtaiset kaunat olivat kadonneet.
Lama koskettaa meitä kaikkia. Täytyy vain olla kärsivällinen.
Olisi ihanteellista, jos olisi jonkinlaista yhteishenkeä.
Meitä suositellaan ostamaan suomalaisia tuotteita. Samaa periaatetta voitaisiin soveltaa kirjallisuuteen.