keskiviikkona, kesäkuuta 19, 2013

Kalevala-korut kertovat Suomen menneisyydestä

Anna Amnell

Käytän Kalevala -koruja renessanssiasuni kanssa.
Juhannuksen kunniaksi on hauskaa muistella Suomen menneisyyttä.

Virnamäen muinaismuistoalueesta kertoo Turun yliopiston tutkija Kari Hintsala blogissaan Kaponieeri, jossa on muinaisia maisemia. Ne liittyvät merovinki- ja viikinkiaikaan (600-1050 jKr.)

Suomalaiset eivät eläneet muinoin eristäytyneinä, vaan "Suomi oli jo esihistoriallisena aikana eräänlainen rajapyykki idän ja lännen välillä", kertoo Mari Kotka Oulun yliopiston sivuilla. Vaikutteita saatiin idästä ja lännestä. Bysantin vaikutus näkyy Kotkan mukaan paitsi Kalevala-koruissa myös muinaispuvuissa.

Kuvasin Kalevala-koruja, jotka olen saanut kaikki mieheltäni lahjaksi. Alussa pronssikoruja, sillä tukkani oli tummanruskea, nyt myöhemmin hopeakoruja, jotka sopivat paremmin nykyiseen platinablondi-tukkaani, jonka on suonut peritty DNA.

Alla olevassa kuvassa vasemmalla Kuutar-riipus ja –korvakorut  (800-1050 jKr, viikingit)
Niiden vieressä on Sancta Birgitta-koru. Birgitan 700-vuotisjuhlan kunniaksi korumuotoilija Kirsti Doukas suunnitteli sormuksen sekä tämän riipuksen, jossa viisi punaista granaattia muodostaa Pyhän Birgitan merkin. 


Kalevala-koruja by Anna Amnell

















Kalevala-koruja, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Keskellä hämäläinen juhlakääty: ”Upean käädyn koristeeksi on ikuistettu kaksi pitkäkaulaista lintua, kaiketi riikinkukkoa. Riikinkukkoja pidettiin paratiisin asukkaina, taivaallisen ihanuuden ja kuolemattomuuden vertauskuvina. Lintujen alapuolella on jalallinen elämänveden malja. Korun kaarikehyksen uskotaan olevan kirkkoholvin vertauskuva. Korussa on varhaiskristillisen taiteen paratiisisymboli, jossa paratiisi oli taivasten valtakunta. Korun esikuvana on Janakkalan Kernaalasta löydetty kääty, joka on peräisin 700-800-luvulta.” (Kalevalakoru)

Käätyjen keskellä kaksi korua, jotka eivät ole enää tuotannossa: hyvä kupurainen viitansolki nimeltä Osmansolki (1100-luku, Janakkala ja Konginkangas) ja Pronssiristi Biblia (1778).

Oikealla ovat kuparinen Kuutar-riipus (800-1050 jKr, viikingit) ja mielenkiintoinen käärmesormus (Vesilahti, 600-luku jKr). Käärme oli keskiajalla lääkärin ja apteekkarin symboli ja taitaa olla vieläkin. Se symbolisoi uudistumista ja parantumista. Käärmeestä lääketieteen symbolina on tehty väitöskirja Japanissa.

Kalevala-risti ja Halikon Lampolasta peräisin oleva kierteinen sormus (1150-1150 j.Kr) eivät ole myöskään enää tuotannossa.

Kalevala-ristin alapuolella on Euran sydän (Euran Pappilanmäki, viikinkiaika 800-1050 jKr. )

Uutta tuotantoa on äsken saamani Talon sydän (sydän sydämessä), filigraanikoru (1700-luku).  Kuva alla. Se ei liity Kalevala-korujen perinteiseen linjaan. Sitä edustavat vain Klassikko-sarjan korut (15 % tuotannosta). Niihin kuuluu tämä korukin, joka ei kuitenkaan ole muinaiskoru, vaan rokokookoru. Perinteisten Kalevala-korujen ystävä joutuu varmaankin menemään kohta antiikkikauppaan etsimään muinaishistorian inspiroimia koruja. Muita korujahan tekevät monet muutkin tehtaat sekä Suomessa että ulkomailla.

Heart

Kuvasta puuttuu eräs solki ja toinen Kalevala-ristini, joka on kuin lapsen piirros.

Eräällä opettajallani oli vyönsolki, jossa oli kaksi käärmettä vastakkain (Eura, 600-700 jKr). Sen muistavat hänen entiset oppilaansa vielä vuosikymmenien kuluttua. Kaleva-koruissa on voimaa ja sisältöä.




6 kommenttia:

  1. Niin, ihan uuttakin muotoilua löytyy.

    VastaaPoista
  2. Kalevala-koruilla tarkoitetaan Suomen muinaishistorian inspiroimia koruja. Kalevala-koruja on tehty jo kauan, vanhat mallit lakkaavat, uusia tulee. Yleensä niillä on ollut aina yhteys keskiaikaan, ne on tehty arkeologisten löytöjen mukaan..

    Muutama päivä saamani Talon sydän-koru ei ole mielestäni Kalevala-koru, vaan rokokookoru.

    Ihmiset valittavat, että vanhoja suosittuja malleja ei enää tehdä. Jos haluaa modernin korun, voi ostaa minkä hyvänsä tehtaan tekemän korun. Kaleval Korun kannattaisi perustaa sisaryhtiö modernien korujen tekemiseen.

    VastaaPoista
  3. Kaunista:
    "Talon sydän on tarina kestävästä rakkaudesta. Muistutus siitä, että koruja on annettu ja kannettu samoista syistä vuosituhannesta toiseen. Talon sydän on samalla kunniaosoitus uudelle Kalevala Kartanolle ja siellä työtään tekeville. Toisen sydämen suojissa alati liikkeessä oleva pieni sydän edustaa kaikkia talossa liikkuvia ihmisiä, jotka herättävät rakennuksen henkiin. Kuvaavaa on sekin, että kaikenkokoiset sydämet vaativat paljon käsityötä."

    Suunnittelija: Tony Granholm

    VastaaPoista
  4. Kaksi ensimmäistäl lausetta hyviä.

    Jatko huvittavaa, sillä asiakas ostaa korun ilahduttaaksseen itseään tai lahjansaajaa, ei firmaa, joka sen valmistaa.:)

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoinen postaus ja keskustelu, kiitos Anna!
    Oikein hyvää ja kaunista juhannusta sinulle!

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevala Koru on Suomen suurin korujen valmistaja, suurfirma. Suurin osa sen tuotannosta on muita kuin perinteisiä Kalevala-koruja. Se työllistää monia ja jakaa osan tuotostaan kulttturityöhön.

      ”Kalevalaisten naisten liitto tekee kulttuurityötä ja Kalevala Koru Oy on selkeästi liikeyritys. Kalevala Korun tuotoilla tuetaan Kalevalaisten naisten liiton [omistajansa ?] toiminta ja sitä kulttuurityötä, mitä se tekee. --
      Kalevala Korulla ja Kalevalaisilla naisilla on yhteinen kulttuurisäätiö, joka vuosittain jakaa apurahoja kulttuuri-, tutkimus- ja erilaisiin käden taidon hankkeisiin. --
      - Tänä päivänä Kalevala Korun myynnistä 15 prosenttia tulee klassikkomallistosta [muinaiskoruja ja esim. 1700-luvun malleja]. ”
      http://www.ilkka.fi/arki-ja-el%C3%A4m%C3%A4/kalevalaisista-koruista-kilisee-euroja-kulttuurille-1.1262823

      Kalevala Koru omistaa ymmärtääkseni myös Lapponian, jonka koruja on tehty Aasiassa. En tunne nykytilannetta.


      Poista