Näytetään tekstit, joissa on tunniste historiantutkimus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste historiantutkimus. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, elokuuta 30, 2013

Tiskin alta löytyi tärkeä kirja

1500-luvun opiskelijat by Anna Amnell
1500-luvun opiskelijat, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Kun olin kolme vuotta sitten kaksi viikkoa Berliinissä ja Wittenbergissä, kolusin museoita ja kirjakauppoja. Mistään ei tuntunut löytyvän juuri sitä kirjaa, jota tarvitsin: kirjaa, joka kertoi opiskelusta Wittenbergissä 1500-luvun puolivälissä. Lutherista oli paljon kirjoja, mutta tarvitsin kirjan, joka kertoo vähän myöhemmästä ajasta.

Wittenberg oli suosittu yliopistokaupunki.  Siellä opiskelivat myös virkamiehiksi ja tutkijoiksi aikovat kuten fiktiivisen Lucia Olavintyttäreni veljet Erasmus ja Hannu.

Olin tutkinut jo itse wittenbergiläisen kirjakaupan hyllyt ja kysyin lopulta myyjältä, että eikö todellakaan ole mitään 1500-lvun Wittenbergistä. Olihan vähän aikaa sitten ollut uskonpuhdistuksen juhlavuosikin. Pyysin myyjää etsimään takahuoneestakin.

Äkkiä hän muisti, kumartui ja otti tiskin alta jostain alahyllystä komean kirjan, jota oli vielä yksi jäljellä. Juuri, se mitä minä etsin. Se oli englanniksi käännetty kirja Wittenbergin historiasta, ja sieltä löytyi kuvaus opiskelusta Wittenbergissä vuonna 1563.

Sieltä löysin sivun, jossa kerrottiin, kuinka kauan kesti opiskelu yliopistossa. Tarvitsin 19-vuotiaan maisterin, joka voi elättää pakolaisiksi joutuneen perheensä.

Se on aina ihmeellsitä, että historia kertoo myös meidän ajastamme. Nytkin perheet lähtevät pakolaisiksi, nuoret miehet joutuvat elättämään sukulaisiaan uudessa maassa, tytöt ja pojat naitetaan, jotta tullaan toimeen.

Historiallisten nuortenkirjojen kirjoittaminen alkoi Torontossa eräästä kohtaamisesta poliittisten pakolaisten kanssa. Olin haastattelemassa Nelson Mandelan tytärtä ja vävyä, kun puhe kääntyi siihen, että Suomestakin lähti aikoinaan poliittisia pakolaisia.

Kerroin Maki Mandelalle ja hänen miehelleen, että 1900-luvun alun Suomesta karkotetut muuttivat Kanadaan. Se oli etelä-afrikkalaisista kiinnostavaa. Ajattelin, että se voisi kiinnostaa muitakin. (Ne olivat 1990-luvulla kirjoittamani Aurora-kirjat.)

Lue myös 1500-luvun opiskelijat

maanantaina, maaliskuuta 09, 2009

Osasiko entisajan ihminen arvostaa luonnonkauneutta?



Huudahdin ääneen aamulla, kun vedin verhot syrjään ikkunasta: lumisade! Pidän lumisesta maisemasta. (Klikkaa kuvaa ja katso sitä suurena)

Jossain kirjassa väitettiin, että entisaikojen ihmiset eivät osanneet nauttia maiseman kauneudesta, ja vasta 1400-luvulla elänyt italialainen kirjailija Piccolomini (myöhemmin paavi Pius II) "havaitsi" ensimmäisenä maiseman kauneuden. En usko, että on niin. Hänellä oli vain aikaa ja mahdollisuus, paperia, mustetta, varmaan myös kirjuri, jotta hän saattoi merkitä muistiin muutakin kuin aivan välttämättömät faktat. Ja hänellä oli mahdollisuus matkustella. Uskon, että löytyy vielä joitain käsikirjoituksia, joissa muutkin kertovat nauttineensa ympäristön kauneudesta. (Luukaskin kirjoittaa vanhan käännöksen mukaan "kauniista satamista", King James käännös "fair havens") Tietenkin vain harvat ihmiset ovat jääneet historiaan, muut ovat vaipuneet unholaan - kuten sanotaan - kuin heitä ei olisi ollutkaan.

Menneisyyden tulkinnassa käytetään toisaalta arkeologisia löytöjä, kaivetaan esiin kulttuurikerroksia ja katsotaan, mitä ihmiset ovat syöneet (ruoantähteet, käymälät), millaisia astioita tai työvälineitä heillä on ollut, millaisia tekstiilejä. Hyvin paljonhan ei ole säilynyt. Sitten ovat asiakirjat, testamentit ja tiedot rikoksista tai myötäjäisistä. Voi havaita erimielisyyttä näiden kahden ryhmän välillä vaikkapa silloin, kun puhutaan Suomen historiasta.

Maalaukset ovat kiinnostava lisä menneisyyden ymmärtämiseen. Niissä näkee koiria, kissoja, lapsia leikkimässä, palvelijoita - ja maisemia (Bruegel). Mutta ovatko ne realistisia? Toiset ovat, toiset ei.

Kun ajattelen lapsuuttani maalla mummolassa, minusta tuntuu näin jälkeenpäin monesti, että elin kuin keskiaikaa. Sodan aiheuttaman pitkällisen pulakauden vuoksi vuonna 1875 syntynyt isoisäni turvautui lapsuutensa ja nuoruutensa elämäntapaan, esimerkiksi käytti päreitä tuvan valaisemiseksi, vaikka hänellä oli ammattinsa vuoksi erikoislupa saada polttoainetta hyvin kirkkaaseen työskentelylamppuun, jonka valossa jotkut naapurit tulivat lukemaan sanomalehteään. Vielä 1950-luvullakin maalla elettiin vaatimattomasti kuin keskiajalla. Juhannus oli kuin renessanssin juhla: soudeltiin talosta taloon, laitettiin kukkia ja vihreitä oksia hirsiseinän rakoihin ja lattialle, koivukuja rappusten eteen.

Tässä ympäristössä elin monta vuotta ja muistan, että luonnonkauneus oli minulle, pienelle lapsellekin tärkeä. Muistan aamu-usvan, joka verhosi maiseman, kukat joiden keskellä vaelsin kuin metsässä, auringonlaskut ja valkean puhtaan lumen, jota näkyi silmänkantamattomiin.