Halpa, kevyt ja siisti työskentelynurkkaus

Kirpputorilta löytyi muovinen putkijalkainen tarjotinpöytä, jonka korkeutta voi säädellä. Voin kirjoittaa vaikkapa vuoteessa istuen, sillä pöytä on helposti siirrettävä ja käännettävä.

Tulostin on vanhalla yöpöydällä, johon myös lamppu on kiinnitetty. Pöydän etuosaan naulattiin kiinni muovitettu laukku, jossa voi säilyttää ulkoista muistia, mikrokuituliinaa, johtoa, varakasettia tulostimeen (takaosassa) ym. Paperipino mahtuu alahyllylle.

Alahyllystä riippuu puotinarullamuovikori, jossa on maadoitettu jatkojohto, johon olen liittänyt lampun, tietokoneen ja tulostimen johdot. Ulkoisen muistin johto riippuu seinällä. Se on merkitty värillisellä teipillä.

Seinällä on pieni korkkitaulu ja 1500-luvun porvarin arkitupaa esittävä vanhan ajan koulujen opetustaulu. Ylempänä samalla seinällä on innoittavia vesivärimaalauksia.

Pahin kiusa nettiin kirjoittamisessa on erkoispitkä jatkojohto, joka tulee huoneesta, jossa on toinen tietokone. Se menee pahoin mutkalle, se menee myös nopeasti rikki ja irtoaa siten helposti. Eikö todellakaan osata valmistaa parempia vai onko tarkoituksena saada ihmiset ostamaan aina uusi ja uusi johto?

Hans Christian Andersen

Haaveiltiin sitä ennenkin kirjailijan urasta. Toiset onnistuivat, toiset eivät.
Kuva: Books, Reading and Writing Illustrations. Dover

Käytin vähän aikaa sitten keskustelussa Hans Christian Andersenia esimerkkinä kirjailijasta, joka ei tiedä itse, mikä hän on, missä hän on parhaimmillaan. Runoilijana itseään pitäneen mutta kirjallisuushistoriaan satusedäksi päätyneen Andersenin nuoruudesta kertoo tämän illan tanskalainen elokuva "Nuori Andersen" (2005. 12.6.2007. TV klo 21.)

HBL, josta luen tästä elokuvasta nimittää sitä sadunkertojan kärsimyksiksi. Nähtävästi tämä ei ole elokuva Andersenista vaan luovuudesta yleensäkin ja nimenomaan taistelusta tunteen ja järjen välillä, nuoren miehen mielen luovasta kaaoksesta.

Lehmus viihtyy sateessa

lehmus sateessa, originally uploaded by amnellanna.

Mutta minä tulen uniseksi. Haluaisin vain nukkua. Nyt ei auta muu kuin kahvi, jota juon hyvin harvoin. Kerrotaan, että Voltaire joi monta litraa kahvia joka päivä!

Helmikuu 2007

February 2007, originally uploaded by amnellanna.

Kun sanat eivät tule, on viisasta lähteä päiväkävelylle. Onneksi talvinen Helsinki on hyvin kaunis

Kerro itsestäsi. Kiertokysely.

Hallatar haastoi minut kertomaan jotain itsestäni oheisten kysymysten mukaan. Lopussa nyt myös he, jotka haastoin ja heidän vastauksensa.

Kerro jotain itsestäsi:

Suolaista vai makeaa?
- Mieluiten ei kumpaistakaan, mutta mieluummin makeaa.

Esine, jonka katoaminen surettaa yhä?
-Luonnonvalkoinen irlantilaiskuvioinen, palmikkoraitainen villatakki, jonka neuloin vanhemmalle pojalleni ja joka varastettiin häneltä ensimmäisenä päivänä, jolloin hän laittoi sen päälleen kouluun. Hän ehti käyttää sitä muutaman tunnin.

Ihminen jonka olet kadottanut/menettänyt?
-Eräs sukulainen, pieni poika, joka kuoli leukemiaan. Se tapaus vaikutti minuun paljon. Arvostin sen jälkeen lapsiani entistä enemmän ja tein suuria valintoja, jotka vaikuttivat heidän elämäänsä.

Viikonpäivä josta pidät?
-Maanantai, joka on ollut aina mieheni vapaapäivä.

Kuukausi josta tykkäät?
-Vaikea valinta. Joulukuu (joulun vuoksi), syyskuu (luonnonkauneuden vuoksi), ehkä sitten kesäkuu, jolloin menimme naimisiin.

Mieleenpainunein kirja?
-Topeliuksen Välskärin kertomuksia ala-asteella ollessani. Se oli ensimmäinen oikein paksu kirja, jonka luin. Se oli kaunis vanha painos, kannet punaista ja himmentynyttä kultaa. Siinä oli historian tuntu, joka painui todellakin mieleeni. En ole lukenut sitä kirjaa koskaan sen jälkeen.

Muistatko haikeudella yhtään opettajaasi?
-Moniakin: Ruotsinopettaja oli ihana vanha herra, jolla oli viktoriaaninen sali pienessä puutalossaan. Piirustuksenopettaja, joka ohjasi myös teinikunnan näytelmää. Kansakoulunopettajani oli paras, oikeudenmukainen ja rauhallinen.

Haaveiletko lottovoitosta?
-Tietenkin.

Pidätkö tavarataivaasta?
-Pidän eri kulttuurien esineistä. Olen saanut suurimman osan lahjoina omalta perheeltä ja ystäviltä tai ostanut kirpputorilta. Hinta ei ole niissä merkitsevä, vaan sisältö, värit ja muodot. Läheiseni tietävät, että iloitsen yhtä hyvin kiinnostavasta muovikassista, postikortista, jossa on jokin historiallinen asu tai rakennus tai vaikkapa ulkomailla käytetystä mielenkiintoisesta pääsylipusta. Esineet ovat kulttuurihistoriaa. Yhtä hyvin pidän tietenkin vaikkapa pilvistä ja kukista.

Vai oletko minimalisti?
-Joskus nuorempana olin vähän aikaa tiukan minimalisti ja modernisti (pyöreä lasikuitupöytä ja tuolit jne), mutta kolmen lapsen lelut ja vaatteet toivat suloisen sekamelskan, epäsovinnaisen joukon muotoja, materiaaleja ja värejä.



Onko tämä päivä ollut hyvä päivä?
- Erinomainen. Juttelin pitkään poikani kanssa kaikesta mahdollisesta ja mieheni on juuri tulossa kotiin töistä. Ihania syitä olla tekemättä töitä. Muistuu mieleen runoilija ja psykiatri Claes Andersonin erinomainen kirjoitus esteistä, joita kirjailija kerää ollakseen tekemättä työtään. Kai alitajunta ei ole vielä valmis. Varmaankin tilanne on sama muissakin ammateissa, toiset asiat kypsyvät hitaasti.

Lähetä nämä kysymykset kolmelle bloggaajalle. =)

Nyt vasta tajusin, että tämähän menee kommentteihin. Ei, ei tämä mahdu. Laitan vain osoitteen.

Heidät haastoin: Anskun ja Kirjavan, jolla on nyt muuta hyvin tärkeää mielessä , ja Hanhensulan, joka
vastaa ensimmäisenä . Ja nyt Ansku. Kirjava vastaa näin.

Joyce Carol Oates kirjailijoiden esikuvista

Kuva: Books, Reading and Writing Illustrations. Dover

”Lue laajalti, ei suunnitelmallisesti vaan vaistonvaraisesti. Jos luet, sinun ei ole pakko tulla kirjailijaksi, mutta jos aiot kirjailijaksi, sinun on pakko lukea paljon."
Joyce Carol Oates

Joku kirjailija voi luoda teoksiaan raivoisassa luomisen puuskassa. Tuntuu siltä, että teos syntyy nopeasti jostakin pelkän inspiraation tuomana. Joku toinen kirjoittaa tuskallisen hitaasti ja suunnitelmallisesti. Kummallakin on kuitenkin takanaan lukemattomien kirjailijoiden teoksia, jotka ovat vaikuttaneet heihin. He ovat ehkä lukeneet lapsesta asti.

Useimmilla kirjailijoilla on esikuvia, kirjailijoita, joiden teoksista he pitävät, joiden elämää ja ajatuksia he ihailevat. Anton Tsehov arvosti suunnattomasti Tolstoita: ”kun Tolstoi on osa kirjallisuutta, on helppoa ja miellyttävää olla kirjailija.” Hän ei kuitenkaan ihaillut Tolstoita sokeasti, vaan pystyi arvostelemaan hänen ajatuksiaan.

Esikuva rohkaisee
pelkällä olemassaolollaan

Tsehov on itse lukemattomien kirjailijoiden ihanne aivan kuten Tolstoi, Dostojevski ja Flaubert ovat joidenkin muiden esikuvia. Hemingway ihaili Mark Twainia, jonka tyyli lienee vaikuttanut häneen. Mutta kirjailija ei kirjoita välttämättä samalla tyylillä, ei edes samaa kirjallisuudenlajia kuin esikuvansa, muistuttaa Oates.

Lapsuudessa ja nuoruudessa luetuilla kirjoilla on suuri vaikutus. Silloin pitää lukea laajalti, ei suunnitelmallisesti vaan vaistovaraisesti. Ihaillun kirjailijan ja hänen luomiensa henkilöiden olemassaolo, hänen kirjojensa henki avaavat mahdollisuuksia suunnitella kirjailijan uraa.

Oatesia lukiessani ajattelin sitä, miksi Venäjä on luonut niin suuria kirjailijoita, joita pidetään edelleen esikuvina eri puolilla maailmaa. Minun mielestäni se johtuu siitä, että nämä suuret kirjailijat olivat samalla aikaa sekä aidosti venäläisiä että aidosti kansainvälisiä ihmisiä. Jotakin samanlaistahan oli meidän kultakauden ajan taiteilijoissa: kansallisuus ja kansainvälisyys jännitteenä ja hedelmällisenä vuorovaikutuksena. Luova ihminen tarvitsee monenlaisia esikuvia.

Joyce Carol Oates, luvussa “Reading as a writer. The artist as a craftsman”. kirjassa The Faith of a Writer. Life, Craft, Art. 2003, 93-110.

Juvenalis: Kirjoittamisen tauti

"Monia vaivaa parantumaton kirjoittamisen tauti, ja siitä tulee krooninen heidän sairaissa mielissään."
Juvenalis (noin 60-noin 130 j.Kr.)

"Jos kirjoittamista ei olisi, mitä hirveitä masennuksia me kokisimmekaan", kirjoittaa taas Shei Shonogan (noin 966-noin 1013), japanilainen päiväkirjan pitäjä ja kirjailija(tar).

Lieneekö kirjoittaminen hyväksi vai pahaksi, mutta usein sen yhteydessä puhutaan sairaudesta?

Suomessa on muitakin kirjailijoiden blogeja. Monet niistä ovat nimimerkeillä. Teho ei ole samanlainen kuin nimellään kirjoittavien blogeissa. Vai onko tämä vain minun mielipiteeni?

Kun etsin kirjailijoiden blogeja muista maista, joka puolella valitettiin, että niitä on vähän. Ammattikirjailijat eivät useinkaan ehdi kirjoittamaan blogeja varsinaisen kirjoitustyönsä ohella. Kun kirjoittamisella elää, ei raski ehkä heittää sanojaan ilmaiseksi tuuleen. Minun kohdallani on käynyt jopa niin huvittavasti, että joku moitti minua kirjallisella palstalla, että tuhlaan (mitättömän pieniä) opetusministeriön antamia apurahojani kirjoittelemalla nettiin. Ovatkohan muut saaneet samanlaisia moitteita siitä, että pakenevat kammionsa rauhasta virtuaalimaailman rientoihin?

Mutta mitä muuta kammiossa kirjoittaminenkaan on kuin pakoa? Ainakin vanha konkari Graham Greene sanoi:

"Mitä on kirjoittaminen? Eräänlaista pakoa kuten se, että menee katsomaan sotaa tai Mau Mauta. Mitä paetaan? Tylsistymistä. Kuolemaa."

2012: nyt tiedän, että Greenellä oli paljon paettavaa: The Decadent World of Graham Greene ja
Graham Greene: A Life in Letters (ed. by Richard Greene)