Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikat. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, kesäkuuta 03, 2013

Oman maan mansikat ja ulkomaan mansikat

puutarhatonttu

Photo: Anna Amnell
Kommentti blogiin jossa keskustellaan mansikoista:

Vain talvisin on tullut eteeni ulkomailta tuotuja "puumaisia" mansikoita tai karhunvatukoita. Olen laittanut sellaiset marjat jugurtin tai rahkan sekaan ja käyttänyt ripauksen jotain makeutusainetta.

Meillä kaikilla ei ole mansikkamaata, josta noutaa tuoreita mansikoita. Siksipä minäkin kivikaupungin asukas olen kiitollinen siitä, että Suomeen tuodaan marjoja myös ulkomailta. Käytämme kaupasta ostettuja marjoja tuoreina tai pakasteina kautta vuoden miltei joka päivä.


  IMG_1725

On aina juhlaa, kun saadaan kotimaisia marjoja ja hedelmiä.

2. kommentti

Tuskin Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa on kunnon mansikoita. Vaikutttaa siltä, että on olemassa "mansikkaisänmaallisuutta". Kukin maa pitää omia mansikoitaan parhaimpina, esim Englanti BBC:n mukaan. Pakasteina ostamme mekin nykyään yleensä vain suomalaisia marjoja.

Jotkut sanovat, että portugalilaiset mansikat ovat hyviä suomalaisenkin mielestä. Sosialismin maku? Suomessahan kaikki on politiikkaa. Ehkä mansikanmaistaja voisi selvittää erot mansikoiden välillä. En tarkoita vain sitä, että pitkä kuljetusmatka heikentää makua tai, että pohjoismaiden pitkät kesäpäivät tekevät parantavat makua. Tietenkin villit mansikat eli ahomansikat ovat ihan oma luokkansa.

Mutta mitä hyöytyä on maailman parhaista mansikoista, jos niitä ei voida ostaa niiden kalleuden vuoksi?

Mansikatkin ovat vain ruokaa. Niistä voi tehdä jälkiruokaa. Krakowassa sain liharuokaa, jonka kanssa mansikat sopivat erinomaisesti. Mansikatkin ovat vain ruokaa.

Lisäys: Ranskalaisille mansikatkin ovat taidetta. Ilmaston vuoksi ei voi tuottaa yhtä paljon ja yhtä edullisia mansikoita kuin vaikkapa Espanja. Mutta mansikoiden laatu on taattua, ja niitä kohdellaan hellävaraisemmin kuin Suomessa!!

korjaus Kirstin blogissa olevaan kommnttiini:

Pohjoismaiden pitkät kesäpäivät tekevät eroa muihin, sillä ne parantavat makua! Alitajunta tuli mukaan. Mitä vaikuttaa ilmaston lämpeneminen Suomessa marjohin`?

ILmaston lämpeneminen parantaa joiden marjojen kasvua ja heikentää toisten mahdollisuuksia.

perjantaina, toukokuuta 18, 2007

Puutarhatonttu mansikanmyynnissä



puutarhatonttu, originally uploaded by amnellanna.
Ahkeruus on ilomme.