Makro: Haju

"Senkin haisunäätä!" sanoo pesukarhu ystävälleen, joka raastaa haisevaa juustoa.

On hajua!

Makro: Haju

Tarkkaavainen kommentoija huomasi, että oikealla oleva pehmolelu on "oikeasti" pesukarhu! Se joutui kuitenkin haisunäädän rooliin!

Laitoin nyt kuvan kokonaan ja uuden tekstin. Tässä kuvassa vasemmalla oleva on selvästi pesukarhu, tuo oikeanpuoleinen voisi näytellä haisunäätääkin paremman puutteessa, sillä sen karva on tummempaa.:) Olen nähnyt vain kerran haisunäädän luonnossa, jossain Amerikan etelävalloissa telttailumatkalla. Pesukarhu on tuttu, sillä se kuuluu Kanadan suurkaupunkienkin eläimiin.

Sama kuva kahdesta pesukarhusta on ollut kirjainhaasteessa SU eri blogissani.
Lue pesukarhuista, joita kävi Torontossa pihallamme syömässä päärynöitä ja kerrostalojen pihoilla roskiksia penkomassa, vaikka niihin oli laitettu painavat kannet: Pesukarhu päärynäpuussa. Pesukarhut kiipesivät parvekkeille ja eräs huimapää pesukarhu pilvenpiirtäjän seinää myöten, josta se piti pelastaa erikoisella nosturilla. Pelastusoperaatiosta oli valokuva Toronto Star -lehdessä.

haisunäätä, kuva Wikipediasta

pesukarhu, kuva Wikipediasta


Lisäys: Kävin juuri - varhain herättyäni - katsomassa 18 kuvaa tuoksuista ja hajuista. Niillä oli voimakas vaikutus kaikkiin aisteihini.:) Kuvista tunsin paitsi tuoksuja myös makuja - sitruunan raikkaan maun ja sipulin rehevyyden. Kuvissa on voimaa. Käykääpä katsomassa Makro-kuvia. Koko skaala: veden kielelle tuovia hedelmiä ja entisen tupakalle tuoksuvan Suomen hajun tuova tupakantumppikasa. Entisaikaan kodit ja vaatteet tuoksuivat parhaimmillaan tuuletetulle tupakanhajulle.

Luin Kirsin blogista hätkähdyttävän asian: kukkien tuoksu ei kanna enää yhtä kauas kuin ennen! Saasteet vaikuttavat myös tuoksujen erilaisuuden vähenemiseen. Maailmamme tylsistyy.
P. S. Jos haluat tuntea  vanhan suon tuoksun ja tunte sen hyytävän viileyden, laskeudu Pietarin Suomen rautatieaseman vierellä olevan Lenin-metroaseman syvyyksiin.

Oman maan mansikat ja ulkomaan mansikat

Photo: Anna Amnell
Kommentti blogiin jossa keskustellaan mansikoista:

Vain talvisin on tullut eteeni ulkomailta tuotuja "puumaisia" mansikoita tai karhunvatukoita. Olen laittanut sellaiset marjat jugurtin tai rahkan sekaan ja käyttänyt ripauksen jotain makeutusainetta.

Meillä kaikilla ei ole mansikkamaata, josta noutaa tuoreita mansikoita. Siksipä minäkin kivikaupungin asukas olen kiitollinen siitä, että Suomeen tuodaan marjoja myös ulkomailta. Käytämme kaupasta ostettuja marjoja tuoreina tai pakasteina kautta vuoden miltei joka päivä.


 

On aina juhlaa, kun saadaan kotimaisia marjoja ja hedelmiä.

2. kommentti

Tuskin Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa on kunnon mansikoita. Vaikutttaa siltä, että on olemassa "mansikkaisänmaallisuutta". Kukin maa pitää omia mansikoitaan parhaimpina, esim Englanti BBC:n mukaan. Pakasteina ostamme mekin nykyään yleensä vain suomalaisia marjoja.

Jotkut sanovat, että portugalilaiset mansikat ovat hyviä suomalaisenkin mielestä. Sosialismin maku? Suomessahan kaikki on politiikkaa. Ehkä mansikanmaistaja voisi selvittää erot mansikoiden välillä. En tarkoita vain sitä, että pitkä kuljetusmatka heikentää makua tai, että pohjoismaiden pitkät kesäpäivät tekevät parantavat makua. Tietenkin villit mansikat eli ahomansikat ovat ihan oma luokkansa.

Mutta mitä hyöytyä on maailman parhaista mansikoista, jos niitä ei voida ostaa niiden kalleuden vuoksi?

Mansikatkin ovat vain ruokaa. Niistä voi tehdä jälkiruokaa. Krakowassa sain liharuokaa, jonka kanssa mansikat sopivat erinomaisesti. Mansikatkin ovat vain ruokaa.

Lisäys: Ranskalaisille mansikatkin ovat taidetta. Ilmaston vuoksi ei voi tuottaa yhtä paljon ja yhtä edullisia mansikoita kuin vaikkapa Espanja. Mutta mansikoiden laatu on taattua, ja niitä kohdellaan hellävaraisemmin kuin Suomessa!!

korjaus Kirstin blogissa olevaan kommnttiini:

Pohjoismaiden pitkät kesäpäivät tekevät eroa muihin, sillä ne parantavat makua! Alitajunta tuli mukaan. Mitä vaikuttaa ilmaston lämpeneminen Suomessa marjohin`?

ILmaston lämpeneminen parantaa joiden marjojen kasvua ja heikentää toisten mahdollisuuksia.

Moderni tonttutuoli

Moderni tonttutuoli, originally uploaded by amnellanna.

Onko tämä puutarhatontun "veli" salonkikelpoinen, kun sitä myydään hienossa kaupassa?

vrt Hyvä ja huono maku

Ritva Viertola-Cavallari kertoo tonttujen historista.

Puutarhatontut

Hyvä ja huono maku

Olen nähnyt monenlaista roinaa talojen pihoilla ja tienvierillä Pohjois-Amerikassa pitkillä automatkoillamme. Huippuja olivat räikeän vaaleanpunaiset muoviflamingot ja aaltopellistä tehty hökkelikirkko, jossa oli kirkasvärinen neonvaloristi. Kuvassa kerrassaan kohtuullisia puisia flamingoja kanadalaisen talon pihalla. Kuva: Anna Amnell

Täällä näet oikeita, kauniita flamingoja, joita ihmiset varmaankin muistelevat katsellessaan flamingokoristeitaan.

Pseudonyymin blogissa on hauska kirjoitus puutarhatontuista tai oikeammin niiden intohimoisesta ystävästä - ja vihollisesta. Blogissa keskustellaan asiasta ja sanoin jo kommenteissa, että tunsin kerran erään miellyttävän ja arvokkaan puutarhatontun ja antaisin tilaa myös puutarhatontuille.

Ainoa tuttu puutarhatonttuni asui Tehtaankadulla olevan katolisen kirkon pihalla, ja sitä rakastivat sekä katolisen lastentarhan että viereisessä ´rakennuksessa sijainneen englantilaisen lastentarhan lapset. Sitä ei ole näkynyt siellä enää pitkiin aikoihin.

Värikkäitä patsaita näkee muuallakin. Kävin mieheni kanssa kerran torontolaisessa hindutemppelissä. Rakennus oli aivan uusi, ja siellä oli kodikas tunnelma. Istuttiin lattialla, ja meille ainoille ei-intialaisille oltiin erityisen ystävällisiä. Olemme kumpikin opiskelleet josssain vaiheessa uskontotiedettä ja tarkkailimme kiinnostuneina temppeliä ja ihmisiä. Kun tulimme kotiin, ihmettelin lapsille sitä, miksi hindujumalien patsaat olivat räikeästi maalattuja niin kuin Disneylandin hahmot.

Vanhempi poikani selosti heti, että sellaisia olivat myös antiikin patsaat. Netistä löytyi äsken kirja, jossa tästä myös kerrotaan. Sekä suuret että pienet veistokset olivat värikkäitä.

Me nykyajan ihmiset olemme kehittäneet mielessämme kuvan askeettisen kauniista valkoisesta antiikista. Samoin on rokokoon laita. Ainakin minun mielessäni oli ollut kuva vaalean puuterin sävyisistä rokokoovaatteista. Mutta sitten Helsingissä vieraili Tukholman kustavilainen seura kirkasvärisine asuineen. Meille kerrottiin, että nuo kalpeat sävyt olivatkin haalistuneita. Saumojen sisältä löytyy aidoista rokokoovaatteista kirkasta punaista ja värikkäitä kukkakuvioita.

Lapset rakastavat kirkkaita värejä ja "amerikkalaistyylisiä" naiivin realistisia kuvia. Sellaisia rakastivat myös renessanssin ihmiset. Vaatteet olivat värikkäitä ja loisteliaita, kodeissa oli paljon värejä tyynyissä, seinävaatteissa ja vuodeverhoissa. Väriä oli esivanhempiemmekin vaatteissa. Kirkkaanpunaista alushametta käytti Elisabet I yhtä hyvin kuin savolaismummo.

Tässä välillä monet suomalaiset kodit olivat tyhjiä ja värittömiä ja rakennukset askeettisia. Näin äsken sanomalehdessä kuvan, joka näytti minusta ensi silmäykseltä halkoliiteriltä. Se oli Alvar Aallon suunnittelema näyttelypaviljonki. Kaikista oli tullut shakereitä. Askeettisuus oli tyylikästä ja poliittisesti korrektia.

Mutta aika on muuttunut, värejä ja kuvioitakin sallitaan. Minusta tuntuu siltä, että yksityisillä ihmisillä yhtä hyvin kuin koko kulttuurilla on sekä värikkäitä että hillitynsävyisiä kausia. Pidän nykyään tummanpunaisesta ja sinisestä, joskus punainen oli lempivärini, sitä ennen valkoinen. Onneksi ei ollut koskaan varaa kalustaa askeettisen tyylikästä kotia, sillä se olisi ollut varmaankin lapsista ankea.

Onko tämä moderni tonttu, puutarhatontun "veli" hyvää vai huonoa makua?
puutarhatonttu, puutarhatontut