Numerokuvat 34: 49 puutarhatonttua

49 puutarhatonttua, a photo by Anna Amnell on Flickr.

 Kesä on tulossa. Oletko valmis?
Puutarhatontut tulevat. (suuri koko/a larger size)
Oletko puutarhatonttujen ystävä? Vihreähiippainen tonttu on ikioma pieni puutarhatonttuni, jonka ostin istumaan miniatyyrituoliin. Ahkeran tontun kuvasin, kun se oli tavaratalon edessä mainostamassa mansikoita.
Kottikärryä työntävän tontun kuva on pyydetty Japaniin. Siellä se kai ahkeroi jossain. Olin jo unohtanut koko jutun.:)
Numerokuvat 34: 49

Puutarhatontut Avotakassa

Moderni tonttutuoli, originally uploaded by Anna Amnell.

Mitä minä näenkään? Uusin Avotakka-lehti esittelee puutarhatonttuja: "Syytä rakastaa Puutarhatonttuja. Pihaseuraa tarjolla." (Avotakka heinäkuu 7/2012)

Ihastuin ensi silmäyksellä puutarhatonttuun, jonka näin Kaivopuiston laidassa olevan katolisen kirkon puutarhassa. Olin opiskeluaikana puolipäivätyössä englantilaisessa lastentarhassa ja näin puutarhatontun joka aamu, kun avasin lastentarhan ikkunan.

Se oli klassinen satukirjan tonttu, joka oli osittain piilossa erään pensaan juurella. Sitä ei ole näkynyt enää pitkiin aikoihin.

Kuvassa on kallis design-tuoli, jonka olen kuvannut helsinkiläisen huonekaluliikkeen ikkunasta.
Lue myös aikaisempi kommenttini puutarhatontuista.
Hyvä ja huono maku (mm vaaleanpunaiset flamingot pihalla)



 

Ostin Ostravasta tämän pienen puutarhatontun. Se asuu toistaiseksi kaapissa, sillä ei ole ruukkukasvejakan, sillä ne menivät matkamme ajaksi pojan hoidettaviksi ja ovat vielä sillä tiellään.

Blogisisko ®: Puutarhakirjat, blogi puutarhana ym

"Kirja on puutarha taskussa", sanovat kiinalaiset. Tuo pieni puutarhakirja on lempikirjojani. Siinä on kahden lontoolaisen siskoksen niksejä puutarhanhoidosta.

Puutarha taskussa  , Blogi puutarhana ja muita puutarhajuttuja löytyvät, kun klikkaat hakusanoja.

Puutarhakirjoillani oli välillä oma kaappi. Nyt olen tiivistänyt kaappeja. Olen antanut pois puutarhakirjoja, mutta lempikirjat olen jättänyt.

Puutarhatonttu mansikanmyynnissä

puutarhatonttu, originally uploaded by amnellanna.

Ahkeruus on ilomme.

Rihkama ja nostalgia

Moderni tonttutuoli, originally uploaded by amnellanna.

Kysyn jälleen: Onko tämä puutarhatontun "veli" salonkikelpoinen, kun sitä myydään hienossa kaupassa?

Kommentti Anita Konkan blogin kirjoitukseen .

Puutarhatontut eivät ole kuolemassa sukupuuttoon. Niillä on suorastaan uusi tuleminen.

Niistä on tullut salonkikelpoisia, sillä postmodernit suunnittelijat ovat luoneet esimerkiksi värikkäitä ja kalliita puutarhatonttujakkaroita ja hopeisia tai ainakin hopealta näyttäviä puutarhatonttuja koriste-esineiksi.

Uskoisin, että puutarhatontut liittyvät monien ihmisten lapsuudenmuistoihin.

Ne ovat nostalgista rihkamaa kuten joittenkin viime vuosisadan vallankumousten sankareiden muotokuvat, joita monet pitävät seinillään tai tekevät niistä taidetta kuten tehdään puutarhatontuistakin.

Demokratia ja vapaus suojelevat myös puutarhatonttuja. Odottakaahan, kun vaaleanpunaiset muoviflamingot ilmestyvät myös suomalaiseen
maisemaan. :)

Aikaisemmat kirjoitukseni samasta aiheesta:
Moderni tonttutuoli ja Hyvä ja huono maku.
Hyvä ja huono maku

puutarhatonttu, puutarhatontut

Moderni tonttutuoli

Moderni tonttutuoli, originally uploaded by amnellanna.

Onko tämä puutarhatontun "veli" salonkikelpoinen, kun sitä myydään hienossa kaupassa?

vrt Hyvä ja huono maku

Ritva Viertola-Cavallari kertoo tonttujen historista.

Puutarhatontut

Hyvä ja huono maku

Olen nähnyt monenlaista roinaa talojen pihoilla ja tienvierillä Pohjois-Amerikassa pitkillä automatkoillamme. Huippuja olivat räikeän vaaleanpunaiset muoviflamingot ja aaltopellistä tehty hökkelikirkko, jossa oli kirkasvärinen neonvaloristi. Kuvassa kerrassaan kohtuullisia puisia flamingoja kanadalaisen talon pihalla. Kuva: Anna Amnell

Täällä näet oikeita, kauniita flamingoja, joita ihmiset varmaankin muistelevat katsellessaan flamingokoristeitaan.

Pseudonyymin blogissa on hauska kirjoitus puutarhatontuista tai oikeammin niiden intohimoisesta ystävästä - ja vihollisesta. Blogissa keskustellaan asiasta ja sanoin jo kommenteissa, että tunsin kerran erään miellyttävän ja arvokkaan puutarhatontun ja antaisin tilaa myös puutarhatontuille.

Ainoa tuttu puutarhatonttuni asui Tehtaankadulla olevan katolisen kirkon pihalla, ja sitä rakastivat sekä katolisen lastentarhan että viereisessä ´rakennuksessa sijainneen englantilaisen lastentarhan lapset. Sitä ei ole näkynyt siellä enää pitkiin aikoihin.

Värikkäitä patsaita näkee muuallakin. Kävin mieheni kanssa kerran torontolaisessa hindutemppelissä. Rakennus oli aivan uusi, ja siellä oli kodikas tunnelma. Istuttiin lattialla, ja meille ainoille ei-intialaisille oltiin erityisen ystävällisiä. Olemme kumpikin opiskelleet josssain vaiheessa uskontotiedettä ja tarkkailimme kiinnostuneina temppeliä ja ihmisiä. Kun tulimme kotiin, ihmettelin lapsille sitä, miksi hindujumalien patsaat olivat räikeästi maalattuja niin kuin Disneylandin hahmot.

Vanhempi poikani selosti heti, että sellaisia olivat myös antiikin patsaat. Netistä löytyi äsken kirja, jossa tästä myös kerrotaan. Sekä suuret että pienet veistokset olivat värikkäitä.

Me nykyajan ihmiset olemme kehittäneet mielessämme kuvan askeettisen kauniista valkoisesta antiikista. Samoin on rokokoon laita. Ainakin minun mielessäni oli ollut kuva vaalean puuterin sävyisistä rokokoovaatteista. Mutta sitten Helsingissä vieraili Tukholman kustavilainen seura kirkasvärisine asuineen. Meille kerrottiin, että nuo kalpeat sävyt olivatkin haalistuneita. Saumojen sisältä löytyy aidoista rokokoovaatteista kirkasta punaista ja värikkäitä kukkakuvioita.

Lapset rakastavat kirkkaita värejä ja "amerikkalaistyylisiä" naiivin realistisia kuvia. Sellaisia rakastivat myös renessanssin ihmiset. Vaatteet olivat värikkäitä ja loisteliaita, kodeissa oli paljon värejä tyynyissä, seinävaatteissa ja vuodeverhoissa. Väriä oli esivanhempiemmekin vaatteissa. Kirkkaanpunaista alushametta käytti Elisabet I yhtä hyvin kuin savolaismummo.

Tässä välillä monet suomalaiset kodit olivat tyhjiä ja värittömiä ja rakennukset askeettisia. Näin äsken sanomalehdessä kuvan, joka näytti minusta ensi silmäykseltä halkoliiteriltä. Se oli Alvar Aallon suunnittelema näyttelypaviljonki. Kaikista oli tullut shakereitä. Askeettisuus oli tyylikästä ja poliittisesti korrektia.

Mutta aika on muuttunut, värejä ja kuvioitakin sallitaan. Minusta tuntuu siltä, että yksityisillä ihmisillä yhtä hyvin kuin koko kulttuurilla on sekä värikkäitä että hillitynsävyisiä kausia. Pidän nykyään tummanpunaisesta ja sinisestä, joskus punainen oli lempivärini, sitä ennen valkoinen. Onneksi ei ollut koskaan varaa kalustaa askeettisen tyylikästä kotia, sillä se olisi ollut varmaankin lapsista ankea.

Onko tämä moderni tonttu, puutarhatontun "veli" hyvää vai huonoa makua?
puutarhatonttu, puutarhatontut