Näytetään tekstit, joissa on tunniste rock'n roll. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rock'n roll. Näytä kaikki tekstit

torstaina, tammikuuta 29, 2015

Elvis ja Bach 70-luvun englannin opettajan apuna



Elvis tuli minulle tutuksi, kun opetin kansalaiskoulussa "vaikeita" 15-vuotiaita muutaman vuoden 1970-luvun loppupuolella Helsingissä ennen muuttoamme Kanadaan. Se oli oikeaa 70-lukua. Joku miellyttävistä työtovereistani oli maolainen. Luotettava tuttavani kertoi, että joillakin helsinkiläisillä oli Kaivopuiston rannassa moottorivene, jolla he voivat paeta Ruotsiin,  jos itänaapuri miehittää Suomen.

Minulla oli kaksi työpaikkaa, sillä mieheni oli koti-isä ja jatko-opiskelija. Minulla oli tapana käyttää tunneillla taustamusiikkia ja muitakin pehmeitä, nykyään tavallisia, silloin vielä harvinaisia keinoja oppilaitteni rauhoittamiseksi. Teoreettisen taustan työlleni antoivat kirjat Summerhillista ja varsinkin nuorisopsykiatriasta, joita lainasin Amerikan tiedotuskeskuksen kirjastosta Kaivokadulta. Olin valinnut koulun sen perusteella, että se oli kävelymatkan päässä silloisesta asunnostamme. Työmatkat bussilla olisivat vieneet liikaa aikaa.

Opettajainhuonessa oli ystävällinen tunnelma. Sinne oli mukavaa mennä välitunneilla. Sain hyviä neuvoja. Rehtori antoi minulle vapaat kädet opetusmenetelmissä, kunhan järjestys säilyi. Jouduin erittäin harvoin poistamaan oppilasta luokasta, vaikka jotkut heistä olivat olleet aikaisemmin tarkkailuluokalla ja jopa nuorisovankilassa. Eräänä vuonna tuli esille, että muutamat tytöistä olivat ottaneet itsestään intiimejä selfie-kuvia rautatieaseman passikuva-automaatissa ja myyneet niitä "maalaismiehille", jotka odottelivat junia. Olin nuori nainen ja ymmärsin, että joidenkin poikien kanssa en olisi uskaltanut jäädä kahdestaan luokkahuoneeseen. Kahdenkeskinen keskustelu tapahtui koulun käytävällä, jonne luokkani ovi ja ehkä myös  naapurina olleen ruotsinluokan ovi oli auki.


Laitoin oppilaitteni iloksi luokan seinille useita kookkaita Elvis-julisteita. Puolet ajasta soi heidän lempimusiikkinsa Elvis ja toinen puoli minun silloinen lempimusiikkini Bach. ”Saattaahan tuotakin joskus kuunnella”, sanoivat kompromissiin pystyvät oppilaani Johan Sebastian Bachin musiikista.

Oppilaani nauhoittivat minulle musiikkia Elvis -levyiltään ja minun klassisen musiikin levyiltä, jotta saatoin soittaa niitä magnetofonilta, joka oli työpöytäni vieressä. Käytin sanakertaukseen piirtämistä ja dioja. Harjoittelimme ääntämistä opettelemalla ääntämään oikein Elviksen laulujen nimiä. Pojat pitivät huolta kaikista raskaista teknillisistä opetusvälineistä, toivat ne luokkaan ja veivät vahtimestarille opetusvälinevarastoon. Kun opetin uutta läksyä tai kuulustelin vanhaa, luokassa vallitsi hiljaisuus sopimuksemme mukaan.

J. S. Bach Nuori Bach sävelsi mielimusiikkiani.

Läksyt tehtiin aina yhdessä ryhmätöinä luokassa. Kirjoja ei viety kotiin, sillä ne olisivat saattaneet jäädä sille tielleen. Ei tarvinnut antaa nelosia tai viitosia todistukseen. Kirjat säilytettiin lukituissa kaapeissa, ja oman kirjan sai pyynnöstä mukaan, ja jotkut tytöt veivät englannin oppikirjat kotiin ja muistivat tuoda kirjan koulun tullessaan.  Useimmat oppilaista olivat tunneilla sopuisia ja miellyttäviä. Kauniit kovistytöt olivat kaikkein vaikeimpia, sillä he olivat tottuneet väkivaltaan. Sanoin eräälle tytölle "Sinulla on hyvin kaunis tukka" ja aioin silittää sitä. "Et saatana vaan revi minua tukasta!" tyttö huusi.

Tunsin syvää myötätuntoa monia oppilaitani kohtaan, jotka elivät hyvin vaikeissa oloissa ja kokivat kauhuja kotonaan. Isä iski päätä seinään, yksinhuoltajaäiti ajoi pojan pakkaseen kävelemään, kun tuli herra-asiakkaita yöllä. Maanantaiaamuisin monet oppilaat olivat hyvin nälkäisiä, ja koulunkeittäjän luvalla sain viedä oppilaat ensi syömään ruokalaan ja sitten vasta oppitunnille.

Tunneilla oli rauhallista, mutta minä olin aivan poikki kotiin tultuani. Nukuin yleensä kahden tunnin päiväunet. Heräsin yleensä siihen, kun mieheni tuli yliopistolta tai kirjastosta lukemasta ja toi lapset koulusta, joka oli kaupungin toisella puolella. Sitten alkoi tavallinen elämä kotona.



perjantaina, kesäkuuta 09, 2006

Kohtalona Rock Around the Clock

writer, Finland

Anna Amnell ( Pirkko Anna Amnell, Pirkko Kolehmainen]

Lehtikuva haastattelusta, joka tehtiin minusta amerikkalaisessa koululehdessä vuonna 1956, kun olin juuri saapunut Euroopasta.

Kun läksin vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, en osannut tanssia. Opin tanssimaan laivalla keskellä Atlantia viulun ja hanurin soiton mukaan niin kuin ainakin Amerikkaan menijä. Ystävystyin joihinkin portugalilaisiin vaihto-oppilaisiin, jotka opettivat minut tanssimaan. Se oli hyvä asia, sillä Amerikassa koulutanssiaiset olivat osa kouluelämää.

Muutaman kerran vuodessa oli iltapukutanssiaiset, jonne mentiin kavaljeerin kanssa, mieluiten kaksi paria yhdessä. Pojat pyysivät tytöt daamikseen ja tulivat juhlapuvussa orkidea kädessä hakemaan kotoa. Orkidea kiinnitettiin iltapukuun. Tytöillä oli pienet kirjat, joihin tanssit merkittiin. Vanhempia ja opettajia istui juhlasalin seinustoilla. Orkesteri soitti. Se olisi voinut tapahtua Viktorian aikaan.


tanssiaiset

I took this photo in Split, Croatia. It reminded me that school dances were similar formal events in 1950's America.

Oli siis onni, että olin oppínut tanssimaan. Iltapukujakin riitti, sillä perheessä oli yhteensä viisi tyttöä, ja yläkerran vaatehuoneessa riippui monta iltapukua. Niissä näytti suurin piirtein kermaleivokselta.

Eräänä päivänä, kun tulin koulusta, perheen pienemmät tytöt olivat pomppia kattoon, sillä telkkarissa (mustavalkoisessa) esiintyi pikkutyttöjen suosikki Elvis. Minusta hän oli tympeän näköinen rasvaletti, joka ketkutteli hassusti. Yleensäkään en välittänyt amerikkalaisista pojista, sillä siihen aikaankin oli pojilla muotia leikkauttaa tukka aivan lyhyeksi ja pukeutua lantiolta roikkuviin farkkuihin.



Sadie Hawkins -päivä

Kerran vuodessa tytöt hankkivat kavaljeerin ja pidettiin naamiaiset. Juhlan taustalla oli Al Cappin sarjakuva, jossa ruman Sadien pormestari-isä keksii päivän, jolloin naimattomat naiset saavat metsästää itselleen miehen. Tämä oli Sadie Hawkins -päivä, jota vietettiin 1970-luvulle asti collegeissakin ja joka elää edelleen musikaalina (Näin sen Broadwayllä jo seuraavana kesänä). Tytöt sananmukaisesti ajoivat takaa poikia ryhmissä ja merkitsivät heidät nauhalla.

Minulla oli ongelma, en halunnut ketään niistä siilitukista. - Minä voin ottaa Fredin, sanoin vihdoin, kun ystävilläni oli jo kavaljeerit. Ajattelin, että kukaan ei valitsisi Frediä, sillä hänellä oli isot rumat silmälasit, ja hän oli muutenkin vähän outo. Hän oli toisaalta hyvin hauska ja luova ihminen, hyvä ystäväni, samassa taideluokassa ja AFS-perheen collegessa olevan tyttären tuttu, esittänyt tanssiohjelmia koulussa hänen kanssaan.

Fred oli linnoittautunut huoneeseensa yläkertaan. Hänen isänsä ja äitinsä sanoivat, että hän oli ollut koko päivän lukon takana ja siirtänyt jopa jonkun raskaan kaapin ovensa eteen. Eräs jo metsästetyistä pojista keksi keinon. Haettiin korkeat tikkaat, kiivettiin ylös ja rikottiin Fredin vanhempien luvalla Fredin huoneen ikkuna.

Fred oli kalmankalpea, kun kiipesin ikkunasta hänen huoneeseensa.
- Fred, I don't have a crush on you. En keksinyt ketään muutakaan, sanoin Tilanne muuttui täysin. Fred innostui kovasti koulujuhlasta.

Frederick Clayton Jackson

Fred Jackson (Frederick Clayton Jackson) , Billings, Montana
Sadie Hawkins Day School dance



Hänen ideastaan pukeuduimme intiaaniasuihin, joita Fred ja perheeni vanhempi tytär olivat käyttäneet eräässä tanssinäytöksessä. Sitten Fred opetti minu tanssimaan. Hän tuli meille monta kertaa viikossa ja harjoittelimme tanssimista tosissaan äänilevyjen tai AFS-perheeni äidin pianonsoiton tahdissa. Näin minä opin tuntemaan myös rock and roll -musiikin. Kun palasin Suomeen seuraavana kesänä, olin valmis kohtaamaan kohtaloni.


Photo: Amnell Family Album
Arosa Kulm

Hänellä oli kaunis musta tukka. Hän oli kiinnostunut filosofiasta ja kirjallisuudesta. Hän oli hyvin musikaalinen, pukeutui eurooppalaisittain ja osasi keskustella - ja tanssi hyvin. Meidän romanssimme alkoi teinikunnassa, koulunäytelmän harjoituksissa ja teinikunnan juhlissa. Hän oli ollut edellisenä kesänä Englannissa kansainvälisellä nuortenleirillä poimimassa mansikoita ja oppinut samalla tanssimaan rokkia.

Bill Haley & His Comets "Rock around the Clock" jäi mieleen meidän musiikkinamme. Miten minä huono tanssija olisin pärjännyt, jos Fred ei olisi treenannut minua?

Nuistuivat mieleen kouluajat: kohtalona Rock and Roll. Emme kuunnelleet tätä musiikkia koskaan kotona. Kummankaan kotona ei ollut levysoitinta. Poikaystäväni soitti pianoa, mutta ei koskaan tätä kappaletta. Se oli tanssimusikkia.

Kuuntelemme juuri tyttäremme ostamaa levyä, jossa on Rock Around the Clock Bill Haleyn esittämänä. Rock and roll aloitti Amerikassa aivan uudenlaisen musiikin. Melodia on yksinkertainen ja tarttuva, rytmi hyvä. Sama iskulause toistuu. http://annaamnell.weebly.com/anna-amnells-historical-novels.html