Muutama sana englantia

Moskovan katukuvassa ei näkynyt monta sanaa englantia tai muita vieraita kieliä. Tämä valtava mainos korkean kerrostalon huipulla vilkasliikenteisin kadun varrella oli näkyvin.



Alennusmyyntiä tarkoittava sana 'sale' oli myös käytössä samoin sana 'pull' , joka tarkoittaa vedä ovessa. Oli vielä yksi sana, mutta sitä en ole vielä löytänyt.




Olihan siellä tämäkin.

Elvis ja Bach 70-luvun englannin opettajan apuna

Elvis tuli minulle tutuksi, kun opetin kansalaiskoulussa "vaikeita" 15-vuotiaita muutaman vuoden 1970-luvun loppupuolella Helsingissä ennen muuttoamme Kanadaan. Se oli oikeaa 70-lukua. Joku miellyttävistä työtovereistani oli maolainen. Luotettava tuttavani kertoi, että joillakin helsinkiläisillä oli Kaivopuiston rannassa moottorivene, jolla he voivat paeta Ruotsiin,  jos itänaapuri miehittää Suomen.

Minulla oli kaksi työpaikkaa, sillä mieheni oli koti-isä ja jatko-opiskelija. Minulla oli tapana käyttää tunneillla taustamusiikkia ja muitakin pehmeitä, nykyään tavallisia, silloin vielä harvinaisia keinoja oppilaitteni rauhoittamiseksi. Teoreettisen taustan työlleni antoivat kirjat Summerhillista ja varsinkin nuorisopsykiatriasta, joita lainasin Amerikan tiedotuskeskuksen kirjastosta Kaivokadulta. Olin valinnut koulun sen perusteella, että se oli kävelymatkan päässä silloisesta asunnostamme. Työmatkat bussilla olisivat vieneet liikaa aikaa.

Opettajainhuonessa oli ystävällinen tunnelma. Sinne oli mukavaa mennä välitunneilla. Sain hyviä neuvoja. Rehtori antoi minulle vapaat kädet opetusmenetelmissä, kunhan järjestys säilyi. Jouduin erittäin harvoin poistamaan oppilasta luokasta, vaikka jotkut heistä olivat olleet aikaisemmin tarkkailuluokalla ja jopa nuorisovankilassa. Eräänä vuonna tuli esille, että muutamat tytöistä olivat ottaneet itsestään intiimejä selfie-kuvia rautatieaseman passikuva-automaatissa ja myyneet niitä "maalaismiehille", jotka odottelivat junia. Olin nuori nainen ja ymmärsin, että joidenkin poikien kanssa en olisi uskaltanut jäädä kahdestaan luokkahuoneeseen. Kahdenkeskinen keskustelu tapahtui koulun käytävällä, jonne luokkani ovi ja ehkä myös  naapurina olleen ruotsinluokan ovi oli auki.

Laitoin oppilaitteni iloksi luokan seinille useita kookkaita Elvis-julisteita. Puolet ajasta soi heidän lempimusiikkinsa Elvis ja toinen puoli minun silloinen lempimusiikkini Bach. ”Saattaahan tuotakin joskus kuunnella”, sanoivat kompromissiin pystyvät oppilaani Johan Sebastian Bachin musiikista.

Oppilaani nauhoittivat minulle musiikkia Elvis -levyiltään ja minun klassisen musiikin levyiltä, jotta saatoin soittaa niitä magnetofonilta, joka oli työpöytäni vieressä. Käytin sanakertaukseen piirtämistä ja dioja. Harjoittelimme ääntämistä opettelemalla ääntämään oikein Elviksen laulujen nimiä. Pojat pitivät huolta kaikista raskaista teknillisistä opetusvälineistä, toivat ne luokkaan ja veivät vahtimestarille opetusvälinevarastoon. Kun opetin uutta läksyä tai kuulustelin vanhaa, luokassa vallitsi hiljaisuus sopimuksemme mukaan.

J. S. Bach Nuori Bach sävelsi mielimusiikkiani.

Läksyt tehtiin aina yhdessä ryhmätöinä luokassa. Kirjoja ei viety kotiin, sillä ne olisivat saattaneet jäädä sille tielleen. Ei tarvinnut antaa nelosia tai viitosia todistukseen. Kirjat säilytettiin lukituissa kaapeissa, ja oman kirjan sai pyynnöstä mukaan, ja jotkut tytöt veivät englannin oppikirjat kotiin ja muistivat tuoda kirjan koulun tullessaan.  Useimmat oppilaista olivat tunneilla sopuisia ja miellyttäviä. Kauniit kovistytöt olivat kaikkein vaikeimpia, sillä he olivat tottuneet väkivaltaan. Sanoin eräälle tytölle "Sinulla on hyvin kaunis tukka" ja aioin silittää sitä. "Et saatana vaan revi minua tukasta!" tyttö huusi.

Tunsin syvää myötätuntoa monia oppilaitani kohtaan, jotka elivät hyvin vaikeissa oloissa ja kokivat kauhuja kotonaan. Isä iski päätä seinään, yksinhuoltajaäiti ajoi pojan pakkaseen kävelemään, kun tuli herra-asiakkaita yöllä. Maanantaiaamuisin monet oppilaat olivat hyvin nälkäisiä, ja koulunkeittäjän luvalla sain viedä oppilaat ensi syömään ruokalaan ja sitten vasta oppitunnille.

Tunneilla oli rauhallista, mutta minä olin aivan poikki kotiin tultuani. Nukuin yleensä kahden tunnin päiväunet. Heräsin yleensä siihen, kun mieheni tuli yliopistolta tai kirjastosta lukemasta ja toi lapset koulusta, joka oli kaupungin toisella puolella. Sitten alkoi tavallinen elämä kotona.

Työn perässä muuttajat

Pohjoisen enkeli. Angel of the North, Veistos; AntonyGormley

Photo: David Wilson Clarke/Wikipedia

Tänään tyttäreni, hänen miehensä ja heidän kolme kissaansa muuttivat Brittein saarille Newcastleen Englannin pohjoisosaan, josta he kumpikin saivat työtä. Seutu on minulle tuttua vain Catherine Cooksonin kirjoista ja joistakin elokuvista.

Nyt tiedän, minne suuntautuvat seuraavat matkamme.  Vihdoinkin myös Skotlantiin, joka on aivan vieressä ja eri puolille Englantia, josta eteläosa on jo tuttua. Ilmasto on leuto ja kaupunkia ei vaivaa samalla tavalla kosteus kuten muita Englannin kaupunkeja.
Millainen on Newcastle? Lonely Planet tietää.:)

Narnia-blogi: Narnia-tutkimus Suomessa. Pekkarinen, Pirkko (= Am...

Narnia-blogi: Narnia-tutkimus Suomessa. Pekkarinen, Pirkko (= Am...: Pirkko Pekkarinen(=Pirkko Anna Amnell ): C.S. Lewis's Narnia Fairy Tales for Children , Helsingin Yliopisto 1970. Muut graduani...
Lisäys: koska Vuodatus ei taaskaan toimi, olen laittanut tähän kirjoitukseen linkkejä, jotka vievät suomenkieliseen johdantoon ja loppusanoihin ja muihin kirjoituksin, jotka saattavat kiinostaa lukijaa, joka ei tunne vielä C. S. Lewisia.

Kun P. D. James höyhensi BBC: tä

Tämän päivän Helsingin Sanomat kirjoittaa BBC:n skandaaleista pääkirjoituksessaan "BBC:n kaaos heijastuu kauas" ja toteaa: "Luottamusta ei lisää se, että pääjohtaja sai parin kuukauden työstä yli 500 000 euron erorahan". Uusia pääjohtaja seurasi Mark Thompsonia, joka erosi BBC:stä Lontoon olympialaisten jälkeen ja siirtyi uuteen huippuvirkaan New York Timesin johtoon.  

89-vuotias kirjailija P. D.  James haastatteli Thompsonia uudenvuodenaattona 2009  ja syytti BBC:n johtajia mm siitä, että nämä saavat liian suuria palkkoja, 37 sai enemmän palkkaa kuin pääministeri. Onko tästä haastattelusta kirjoitettu Suomessa ollenkaan? 

P. D.  James oli vierailevana haastattelijana ja höyhensi silloisen pääjohtajan Thompsonin perusteellisesti. P. D.  James, BBC:n entinen hallituksen jäsen, sanoi seuranneensa BBC:tä koko ikänsä ja huomanneensa, että siitä on tullut viime aikoina kuin suuri ja kömpelö laiva, jonka matkustajat kokevat maksavansa liikaa. Thompson änkytti avuttomana. (Thompsonin palkka oli £834,000 )

Kuuntele haastattelua P. D. James sanoo, että luovat ihmiset eivät saa kunnon korvausta. Rahat menevät johtajille.

The Telegraph selosti haastattelun yksityiskohtaisesti. The Guardian kertoi tänä vuonna kirjahaastattelun yhteydessä, että P. D.  James sai haastattelusta Nick Clarke -palkinnon mainitun vuoden parhaana haastatteluna.

Downton Abbeyn taustaa

Kuvissani on kahden kerroksen elämää Pohjolassa. Nordiska Museet.

Downton Abbey -kuvia

Todellisuus on usein fiktiota ihmeellisempää. Downton Abbeyn taustalta paljastuu kiinnostavia asioita. Ensinnäkin hämmästyttävin asia: TV-sarjan alun dramaattinen tapaus, turkkilaisen diplomaatin kuolema perheen tyttären makuuhuoneessa - sellainen todellakin tapahtui eräässä aateliskartanossa 1800-luvun loppupuolella. Julian Fellowes ja hänen vaimonsa kuulivat asiasta eräältä ystävältään, joka oli löytänyt isoäitinsä päiväkirjan.

Vaikka sarjan käsikirjoittaja Julian Fellowes on diplomaatin poika, aatelinen ja hänen aatelissukua olevan vaimonsa isosetä oli kuuluisa lordi Kitchener, taustalta löytyy kahden kerroksen väkeä, palvelijoista papistoon ja kuninkaallisia lähellä oleviin aatelisiin. Yhteyksien ja sisäpiirin juorujen määrä on luonnollisesti valtava!

Fellowes on paitsi käsikirjoittaja, myös näyttelijä. Myös Gosford Park on hänen kirjoittamansa. Downton Abbeyssä kiinnittää huomion siihen, että isäntäväen ja palvelijoiden suhteet ovat yllättävän välittömät, jopa läheiset. Se herättää kiistaa ja hämminkiä Englannissa. Toiset sanovat, että niin on ollutkin, tietysti aina perheen tavoista riippuen. Mutta toiset sanovat, ettei se voinut olla mahdollista: isännät olivat etäisiä ja kopeita - ja palvelijat haisivat!

Linna, jossa Downton Abbey filmattiin. ( Kuvia. Videoita Downton Abbey -sarjasta.)
Uskon, että kaikki haisivat ennen deodoranttien ja valmisvaateteollisuuden keksimistä. Muistan, kuinka ensimmäinen asia, johon kiinnitin huomioni 1950-luvun lopulla vaihto-oppilasvuonna heti Amerikasta Hollantiin tultuani oli: hollantilaiset haisivat kainalohielle. Amerikassa käytiin suihkussa joka päivä ja vaihdettiin vaatteita usein. Tietysti totuin pian hienhajuun, jota oli varmaankin kaikkialla Euroopassa vielä siihenkin aikaan.

Varsinainen syy hämminkiin Downton Abbeystä on usko englantilaisen luokkasysteemin jähmeyteen. Mutta ei se taida ihan niin jähmeää ollakaan. Julian Fellowes'in isoisänisä oli palveluskuntaa, työssä pienehkössä Penybont Hall-nimisessä aateliskartanossa Walesissa. Toiset ilkkuvat, ettei Fellowes olekaan 'oikea' aatelinen, ei tiedä, miten käyttäydyttiin metsästyksessä tai milloin missäkin. Olen lukenut huvittuneena blogeja ja nettikeskusteluja.

Penybont Hallissa tapahtui juuri se, mitä Downton Abbeyssä pelättiin: aatelisarvo ja sukutalo menetetään, kun ei löydy miespuolista perijää. Näin tapahtuu Fellowsin vaimon suvussa, nainen ei kelpaa jatkajaksi, ja suvun miespuolinen päämies on 90-vuotias. Asia ärsyttää Julian Fellowes'ia.

Kannattaa muistaa myös se, että Britannian tuleva kuningatar Kate (Middleton) on äitinsä puolelta kaivostyöläissukua. Ihmiset löytävät toisensa luokkaeroista huolimatta, ystävystyvät ja rakastuvatkin.

Fellowes'in Downton Abbey ja uusi Kahden kerroksen väkeä ravistelevat vanhoja käsityksiä kahteen suuntaan: paljastamalla yhtä hyvin luokkavihaiset ja kostonhimoiset palvelijat kuin snobit aateliset, mutta tuomalla esille myös ystävyyttä ja uskollisuutta yli rajojen. Uudessa kahden kerroksen väkeä - draamasarjassa näyttelevät ensimmäisen Kahden kerroksen väkeä kirjoittajat, joiden kummankin isovanhemmat ja vanhemmatkin olivat palveluskuntaa, kuten suurin osa englantilaisia 1900-luvun alussa. Palveluskunta piti pystyssä loisteliasta Edwardin aikaa, ja järkevät ihmiset arvostivat heitä, kuten Agatha Christie niin viisaasti kertoo muistelmissaan.

Kuninkaita ja aatelisia TV:ssä ja tosielämässä

Tästä ei prinsessa parane. Pikkuprinsessa sambaparaatissa Helsingissä vuonna 2007.

Katsoimme juuri TV:stä ranskalaiselta kanavalta elokuvaa Madame de Pompadourista. Elokuva oli muutama vuosi sitten tehty. Ranskalaiset näyttävät rakastavan historiallisia elokuvia. Ainakin kanava 5 näyttää niitä usein.

Ihmiset käyttäytyvät niissä niin kuin sen aikakauden ihmiset ainakin, juonittelevat, potevat suuria omantunnontuskia, ripittäytyvät, sairastavat keuhkotautia. Nämä ranskalaiset TV-elokuvat ovat kunnianhimoisesti tehtyjä niin kuin englantilaisetkin historialliset elokuvat ja TV-sarjat. Sisustus ja vaatteet ovat hienoja.

Minun ranskani ei riitä katsomaan ranskalaisia elokuvia ilman ranskalaista alatekstiä( jossa sanotaan myös, mitä joku tekee, esimerkiksi "Hän yskii"). Toivon, että edistyisin niin paljon, että voisin lukea romaaneja. Olen lukenut joskus helpohkoja kirjoja. Ranskan opintoni ovat olleet hyvin satunnaisia ja katkelmallisia. Poikani kertoi katsoneensa saman elokuvan ja sanoi, että kieli oli vaikeahkoa. Se lohdutti hiukan. Ehkä minulla on toivoa.

Ranskalaisethan dubbaavat kaikki elokuvat ranskaksi (tai kahta erilaista versiota, toiset dubattuja). Kuuulostaa hassulta, kun Poirot ja Hastings ja muut englantilaiset puhuvat ranskaa. Toisaalta ranskalaisia elokuvia voi katsella venäläisellä alatekstillä varustettuina.

Kemppisen blogissa on aiheena Herrasväki. Sitähän on Englannissa, aatelisiakin. Kommenttini sinne:

Mitä olisi maailmankirjallisuus ilman Englantia! Se maa on kuin luotu kaunokirjallisuuteen, vastakohtia, joista saa valtavan gallerian henkilöitä. Tarvitsee ajatella vain Poirotia ja Marplea TV:ssä. Jos joku jaksaa vielä lukea romaaneja, niin sieltä niitä tyyppejä vasta löytyy. Ihmisluonto on sellainen, että se kaipaa myös prinsessoja ja kuningattaria, jos ei muualta niin tangomarkkinoilta ja missikilpailuista. Onko laatu sitten parempi?

Kesä jatkuu kotona

Ei voi sille mitään, että huonot uutiset tulvivat kotiin lehdistä ja TV-uutisista. Täytyy tehdä jotain ylimääräistä tunnelman piristämiseksi. Kimppu värikkäitä kukkia auttaa jo paljon. En tiedä, tuntuuko muistakin tältä: Liikaa sairasta menoa. Ehkä olisi aika palata vanhanaikaisena pidettyyn kiltteyteen.

2011 William ja Kate

Hyvää muisteltavaa näinä pahoina päivinä. Englantilaiset voivat avata keksirasian ja juoda teetä muistellen onnellista huhtikuuta, häitä, joissa liitettiin yhteen kuninkaiden jälkeläinen ja kaivosmiesten jälkeläinen, opiskelutoverit William ja Kate, heidän tuleva kuninkaansa ja kuningattarensa.

Sain keksirasian tänään, mutta taidan säästää sen johonkin muuhun päivään.

Musta kesä 2011

Jotkut vuodet ovat väkivallan vuosia. Tämä kesä tulee jäämään mieleen mustana kesänä.

Lisäys: 450 salapoliisia on palkattu ottamaan selville, kuka villitsee Englannin lapsia - nuorimmat ryöstelijät ovat 10-vuotiaita.
Kiinnostavaa: Valvontakameroiden kuvat osoittavat, että samat ihmiset ovat liikkeellä eri puolilla.