"Every human being on this earth is born with a tragedy--. He's born with the tragedy that he has to grow up. That he has to leave the nest, the security, and go out to do battle. He has to lose everything that is lovely and fight for a new loveliness of his own making, and it's a tragedy. A lot of people don't have the courage to do it."
Helen Hayes
Olen ottanut nettimuistikirjaani joka päiväksi mietelauseen, jonka tarjoaa The Quoations Page. Yllä oleva mietelause tuli esille eilen. Se sopii hyvin näin viikon alkuun.
Sen esittäjä Helen Hayes oli lapsitähti, josta kasvoi supertähti ja jonka ura kesti suuren osan viime vuosisataa sekä näyttämöllä, elokuvissa että televisiossa. Hän liittyy erääseen muistoon kouluvuosilta.
Olin ollut koko kouluajan pikku näyttelijä, joka oli mielellään mukana satunäytelmissä ja lausui runoja kevät- ja joulujuhlissa. Sitten menin AFS-stipendiaattina Yhdysvaltoihin. Eräänä iltana Helen Hayes esitti TV:ssä jonkun runon. En muista, mikä se oli, mutta vaikutus oli murskaava. Hayesin esitys oli niin loistava, että omat lausumiseni tuntuivat aivan surkeilta sen rinnalla. Ei auttanut, että AFS-äitini oli neuvonut jatkuvasti tyttölaumaansa, viittä tytärtään ja minua: Älkää koskaan verratko itseänne muihin.
Palasin Suomeen ja takaisin kouluun kahdeksi vuodeksi. Rehtori pyysi minua tapansa mukaan taas lausumaan jossain juhlassa. Minä kieltäydyin. Rehtori suuttui ja haukkui minut pataluhaksi. Olin tullut hänen mielestään Amerikassa ylpeäksi ja halveksin kouluani. En suostunut lausumaan koskaan sen jälkeenkään. Minusta tuntui, ettei rehtori antanut koskaan anteeksi "röyhkeyttäni". Teinikunnan näytelmässä esiinnyin kerran, mutta siihen olikin muut syyt - siellä oli eräs tärkeä henkilö, joka tuli näyttelemään ratkaisevaa roolia elämässäni.
Minä lopetin lausumisen, hävisin alkuunsa yhden taistelun. Mutta joku sotapäällikkö on sanonut: Olemme hävinneet taistelun mutta emme sotaa. Elämässä on monia todellisia vaihtoehtoja. Nuorena ei tajuakaan, kuinka monia, vaikka haaveileekin kaikenlaista. Meidän persoonallisuutemme ja kohtalomme eivät ole kiveen hakattuja. Meillä on mahdollisuus kasvaa moneen suuntaan. Meistä kustakin on moneen, ja elämä on kasvun paikka.
Olen monesti ajatellut, että televisiolla saattaa olla tuollainen murskaava vaikutus moniin nuoriin nykyäänkin. Ehkä siksi ei lauleta enää Maamme-laulua urheilukilpailuissa tai virsiä hautajaisissa eikä lauleta paljon muuallakaan - paitsi ehkä karaoken vapauttamana.
Elämä on liian täynnä kilpailua, nämä blogitkin, jotka voisivat olla virkistäviä ja luoda yhteyksiä ja jopa ystävyyssuhteita erilaisten ihmisten välille. Blogit ovat meitä varten emmekä me niitä varten.
Blogini ovat listalla, mutta eivät kilpailumielessä - vain luettavissa.
