Maku muuttuu

Kirjallinen makukin voi muuttua elämän varrella.
"Minä jumaloin Kiplingin kirjoja 13-vuotiaana, inhosin niitä 17-vuotiaana, luin niitä mielelläni 20-vuotiaana, halveksin niitä 25-vuotiaana ja nyt minä taas ihailen häntä ja hänen kirjojaan."
George Orwell tunnustaa haastattelussa 32-vuotiaana vuonna 1936.

Mazisi Kunene, zulu joka kirjoittaa Shakespearen tyylillä

Meillä oli tapana lukea ääneen lapsille. He vaativat sitä teini-ikään asti. Alussa käytiin läpi muiden muassa paksut eri maiden satukokoelmat. Afrikkalaiset sadut ovat jääneet mieleen erilaisina kuin muut. Uskoisin, että juuri sadut ovat kunkin kansan alkuperäistä kirjallisuutta, suullisen perimätiedon avulla ajallisesti hyvinkin kaukaa siirtynyttä.

Taisimme olla menossa lasten kanssa Tolkienissa tai Kivessä, kun tapasin erään etelä-afrikkalaisen runoilijan, joka on tullut myöhemmin hyvin arvostetuksi uudistuneessa kotimaassaan. Zulurunoilija Mazisi Kunene , oli puhumassa Torontossa Etelä-Afrikan puolesta. Tilaisuuden jälkeen pyysin haastattelua.

Kunenella oli kiire sillä hetkellä, ehdin ottaa kuitenkin valokuvan ja vaihtaa muutaman sanan. Kunene lupasi soittaa ja soittikin samana iltana hotellistaan. Ehkä syynä oli se, että kerroin olevani Suomesta. Kunene oli ollut jonkin aikaa Suomessa, sen jälkeen kun hänet oli karkotettu kotimaastaan Etelä-Afrikasta.

Keskustelu venyi pitkäksi. Olimme samassa tilanteessa, kaukana kotimaasta. Kunene kertoi, että hänellä on koko ajan ikävä omaisia, joita hän ei ole tavannut vuosiin. Hän kertoi käyvänsä näiden kanssa unissaan pitkiä keskusteluja. Kerroin, että niin teen minäkin. Juteltiin siirtolaisten toisaalta synkkiä toisaalta hupaisia juttuja, joita vain toinen siirtolainen voi ymmärtää.

Mikään lehti ei ollut kiinnostunut Kunenesta, valokuvakin on jossain laatikkojen pohjalla. Ostin kuitenkin hänen eeppisen runoelmansa ”The Ancestors and the Sacred Mountain”. Huomasin äsken netistä, että Mazizi Kunene on valittu uuden Etelä-Afrikan kansallisrunoilijaksi viime vuonna. Hän on varmaankin jo eläkkeellä kalifornialaisen yliopiston kirjallisuuden professorin virasta ja asuu kotimaassaan. Hän voi seurustella rakkaiden omaistensa kanssa, mikäli näitä on vielä elossa. Ovathan kuitenkin jäljellä edelleenkin unet, joissa voimme kohdata ne, jotka ehtivät jo kuolla.

Kunene sanoo eräässä runossaan kuuntelevansa muinaisia runoilijoita, esi-isien legendoja. Aurinko, ruoho, maa ovat hänelle läheisiä samalla tavalla kuin meille suomalaisille, intiaaneille tai Franciscus Assisilaiselle. Ehkäpä kaikki ihmiset olivat ennen lähellä luontoa.

Kunene tuli minulle mieleen, kun pistäydyin lukemassa Afrikka-keskustelua. Kunene kirjoittaa ”siirtomaaherrojen” tyylillä, niin kuin Shakespeare mitalla (blank verse: mitta, mutta ei riimiä), joka on yleinen englanninkielisessä maailmassa. Hän on kuitenkin oikea zulu, hyvin kiinnostunut omasta perinteestään. Uskoisin, että hänen kaltaisensa ihminen pystyy toimimaan sillanrakentajana länsimaisen ja afrikkalaisen kirjallisuuden välillä.

Lisää afrikkalaisesta kirjallisuudesta täältä.

(Kunene kuoli elokuussa 2006 )

Koskaan et muuttua saa. Haluammeko museoida vähemmistöt ja alkuperäiskansat?

Luin juuri aamun Hesarista Anni Valtosen koko sivun raporttia Trinidadista, Nobel-kirjailija V.S. Naipaulin synnyinmaasta. Suhde kotimaahan kaihertaa Naipaulia, kuten Valtonen kirjoittaa.

Trinidad ei riittänyt Naipaulillle. ”Länsi-intialaisen kulttuurin korkeimpana manifestina pidetty steel pan –musiikki on meteliä, jota vihaan”, Naipaul sanoo muun muassa.

Oliko hänellä oikeus haluta muuta kuin Trinidadin kulttuuria? Olisiko hänen pitänyt jäädä kulttuuriin, jossa tytöt naitetaan 12-vuotiaina? Onko hänellä oikeus rakastaa siirtomaaherrojen kulttuuria, tulla Sir Vidiadhar Surajparasad Naipauliksi, englanniksi kirjoittavaksi Nobel-kirjailijaksi?

Naipaul on saanut maksaa kalliin hinnan rakkaudestaan koko maailman kulttuuriin. Kirjoittaminen on ainoa kotimaa, joka tällä hienostuneella ja älykkäällä miehellä on. Hänen mielipiteistään ei pidetä. ”Näkemykset ovat kautta linjan provokatorisia, joskin ilmeisen rehellisiä ja kokemukseen perustuvia”, toimittaja Anni Valtonen myöntää (HS 17.7.2005).

Söpöt vähemmistöt
kansallispuvuissaan

Tämä liittyy läheisesti keskusteluun, joka on alkanut afrikkalaisesta kirjallisuudesta.

Kanadan kulttuurimosaiikkina tunnetussa yhteiskunnassa vähemmistön edustajana eläneenä tunnen tällaisen ajattelun hyvät ja huonot puolet. On hyvä, että pienten vähemmistöjen kulttuureja kunnioitetaan ja suojellaan. Siinä on kuitenkin vaaransa. Se johtaa helposti näiden kulttuurien museoimiseen.

Minusta tuntui monesti Kanadassa siltä, että siellä oli vähän samanlaista kuin entisessä Neuvostoliitossa, jossa kansallispukuiset vähemmistöt lauloivat ja tanhusivat somasti. Meitä vierailla kielillä kirjoittavia toimittajiakin sanottiin Kanadassa ”etnisiksi toimittajiksi”. Se raivostutti minua. Sellainen asenne sanoo: Olet mukava sellaisena kuin olet. Tai niin kuin rakastunut aviomies sanoo vaimolleen laulun sanoin ”Koskaan et muuttua saa.”


V.S. Naipaul halusi Eurooppaan. Onneksi hän oli saanut englanninkielisen koulutuksen ja pystyi toteuttamaan itseään, tulemaan siksi joka tunsi olevansa.

Kun Helsingissä oli PEN-konferenssi joitakin vuosia sitten, tästä samasta aiheesta keskusteltiin ja kerroin puheenvuorossani tästä Kanadan kokemuksestani. Kirjailija Caryl Phillips oli yhtenä puhujana tässä konferenssissa. Hän on syntynyt St. Kittsin saarella, kasvanut Leedsissä ja asuu New Yorkissa.

Caryl Phillips kertoi minulle yksityiskeskustelussa, että hänestä yritetään tehdä New Yorkissa karibilaista kirjailijaa, vaikka hän tuntee itsensä täysin englantilaiseksi. Hänellä oli aivan samanlaisia kokemuksia kuin minullakin.

Näistä kuvaamistani syistä kirjoitin seuraavan mielipiteen, jota voidaan myös ehkä pitää provokatorisena, mutta joka perustuu edellä kuvaamiini kokemuksiin.

Ethän Sinä vain liity niihin, jotka haluaisivat museoida Afrikan? Olisiko afrikkalaisten pitänyt säilyä "luonnontilassa"? Olisitko Sinä halunnut Suomen säilyvän luonnontilassa? Eikö kansojen yhteisellä vuorovaikutuksella syntyneellä lääketieteellä, teknologialla ja kulttuurilla olekaan mitään arvoa?

Afrikkalainen nuori ei varmaankaan pitäisi siitä, että hänet museoidaan, pysäytetään paikalleen. Hänkin haluaa oppia vieraita kieliä lukeakseen Tolstoita tai Shakespearea. Hänkin haluaa käydä koulua ja hankkia ammatin, jotta hänen ei tarvitse kerätä ruuakseen siemeniä ja heinäsirkkoja tai kaivaa tikulla maahan kuoppia ja istuttaa niihin siemeniä kuten tehtiin silloin, kun me ihmiset olimme "luonnontilassa".

Kaikki haluavat osallistua siihen, mitä sanomme kehitykseksi. Me länsimaiden ihmiset voimme osoittaa, että sivistyksen parhaimpia ja makeimpia hedelmiä eivät ole auto, tupakka, huumeet eivätkä osakesalkut. Siinä voivat kaikki kansat olla mukana tuomassa jotain henkistä sisältöä kehitykseen.

Suomessa harvinaisella helteellä ja talvisin kovin kylmässä, jatkuvasti meluisassa pohjoisen suurkaupungissa asuvana en voi olla sanomatta, että jo ilmastointilaitteet, lämmitys ja kolminkertaiset ikkunat vievät kansakunnan kehitystä eteenpäin huimaa vauhtia.

Millainen olisi ollut oopperalaulaja Elvis Presley?

Elvis vuonna 1957, jolloin näin hänet ensi kerran TV:ssä Yhdysvalloissa asuessani

Katsoin juuri mieheni kanssa dokumentin Elviksestä. Käsitykseni parani entisestään. Oikeastaan olin tiennyt Elviksestä hyvin vähän, sillä en ole kuunnellut koskaan popmusiikkia esimerkiksi radiosta. Ainoa kosketus Elviksen musiikkin olivat nuo nauhat, joille oppilaani siirsivät koulun magnetofoniin lempikappaleitaan ja joita kuunneltiin työkirjan tekemisen taustamusiikkina, kuten kerroin eilisessä Elvis- jutussani.

Yllätys oli, kuinka rauhallisilta ja perinnäisiltä nuo Elviksen laulut tuntuvat 2000-luvun musiikkiin verrattuina.

Elviksen ääni on soinnukas ja täyteläinen. Erityisesti puheääni on yllättävän  kaunis.

Nuori Elvis Presley: profiilikuva kertoo, että  Elvis oli hätkähdyttävän kaunis ihminen. Jos hän olisi oppinut hallitsemaan ilmeensä ja äänensä, hänen jättämänsä vaikutus olisi ollut aivan toista, kuin millaisena häner muistamme. Elviksen oudot ilmeet ovat varmaankin peräisin hänen köyhästä lapsuudestaan, kuvastavat huonoa ja kompleksista itsetuntoa. Toisaalta ne saattavat olla synnynnäisiä, sillä tyttärellä oli vauvana samoja virnistyksiä - hän matki tietenkin isäänsä toisaalta.

Amerikan syvän
etelän kasvatti

Oli uutta tietää, että Elvis oli niin antelias. Toisaalta sehän kuuluu olennaisesti amerikkalaiseen uskonnollisuuteen.

Etelän baptistien ja helluntalaisten vaikutus tuntui koko ajan musiikissa ja elämässä: E. lauloi kirkossa, perheessä luettiin iltarukouksia, on uskonnollisia lauluja. Elviksellä oli spiritualiteetin kaipuuta, mutta ei intellektuaalisia keinoja ongelmien ratkaisemiseen.

Hän ei arvostanut tarpeeksi itseään ja terveyttään, vaan antoi managerien ja fanien viedä ja paloi loppuun. Tyypillinen tilanne nykyään.

Ei ollut ketään, joka olisi ymmärtänyt hänen lahjansa ja osannut ohjata oikeaan suuntaan. Hän oli luonnonlahjakkus, mutta varmaankin kirkkokuorossa laulaminen oli kehittänyt ääntä. Ehkä joku opettikin. Sitä ei kerrottu.

Tämä dokumentti oli Presleyn suvun "perhealbumi". Ulkopuolinen olisi tehnyt toisenlaisen.

Tuliko Elvis siksi,
mikä hän todella oli?

Minkähänlainen ura Elviksellä olisi ollut, jos hän olisi syntynyt perheeseen, jossa hän olisi saanut klassisen musiikin koulutuksen ja voinut kehittää myös intellektuaalista puoltaan? Millainen olisi ollut oopperalaulaja Elvis Presley?

Sitten hän ei olisi ollut tietenkään Elvis, King ja samalla etelän köyhille "yksi meistä", ilmiö joka saattoi syntyä vain Amerikan syvässä Etelässä.

Elvis Presley Bulevardilla

Elvis vuonna 1957, jolloin näin hänet tällaisena ensi kerran TV:ssä vaihto-opilaana ollessani

 Tennessee, Elviksen kotiseutu

”Kyllä te olette varmaankin onnellisia, kun olette vihdoinkin päässeet näkemään Elviksen kaupungin.” Memphisläisen matkamuistoliikkeen myyjä oli erityisen iloinen puolestamme, kun kuuli, että olimme tulleet Torontosta ja oikeastaan Suomesta asti. Meillä ei ollut sydäntä sanoa, että emme olleet tulleet Memphikseen Elviksen tähden.

Olimme pysähtyneet sinne Missisipin matkallamme etsimään bluesin juuria ja Martin Luther Kingin kuolinpaikkaa. Olimme kokonaan unohtaneet Memphiksen oman Kingin Elviksen. Hänen vaikutustaan ei kuitenkaan voinut olla siellä huomaamatta.

Eräs pääkaduista on nimeltään Elvis Presley Bulevard. Erään motellin nimenä on Heartbreak Hotel. Elviksen muistoksi on pystytetty patsas, jossa tuo rockmusiikin legenda on kitara kädessään aivan kuin pysähtyneenä kuuntelemaan suosionosoituksia.

Elvis Presley -bulevardin katukilvet oli nostettu monen metrin korkeuteen, sillä Elviksen ihailijoilla on tapana napata ne matkamuistoiksi. Tuhannet matkustavat eri puolilta maailmaa joka vuosi rockmusiikin festivaaleille ja Elviksen kartanoon Gracelandiin  [kuvia] sekä muistotilaisuuteen Elviksen talon pihalla olevalle haudalle.

Elvis olisi täyttänyt
tänä vuonna 70





Elviksen taloa ympäröivä aita on kirjoitettu täyteen ihailijoiden kirjoituksia. Näimme siellä myös suomalaisen Aimon sanat ”I’ll always love You.” Liput kolmen tunnin kierrokselle oli varattava monta päivää aikaisemmin, joten tyypillinen etelävaltojen kartano ja sen epätyypillinen sisustus jäi meiltä näkemättä. Se olikin meidän lapsista hyvä, sillä he eivät voineet sietää Elvistä.

Elvis tuli minulle tutuksi, kun opetin 15-vuotiaita muutaman vuoden ajan. Minulla oli tapana käyttää taustamusiikkia ja muitakin pehmeitä, nykyään tavallisia keinoja oppilaitteni rauhoittamiseksi. Laitoin heidän ilokseen luokan seinille useita Elvis-julisteita. Puolet ajasta soi oppilaiden lempimusiikki Elvis ja toinen puoli minun silloinen lempimusiikkini Bach. ”Saattaahan tuotakin joskus kuunnella”, sanoivat kompromissiin pystyvät oppilaani Johan Sebastian Bachin musiikista.

Elviksen kartanon ulkopuolella oleva kyltti kertoo, että Elvis syntyi Tupelossa, Missisipin osavaltiossa 8.1.1935 ja muutti Memphikseen 12-vuotiaana. Hän kuoli vuonna 1977 elokuun 17. päivänä. Elvis olisi täyttänyt tänä vuonna 70 vuotta. Memphiksessä on varmaankin suuret juhlat (Elvis Week 8-16.8. 2005). TV 2 esittää myöhään tänä iltana dokumentin Elvis ja Presleyt.