Luin juuri aamun Hesarista Anni Valtosen koko sivun raporttia Trinidadista, Nobel-kirjailija V.S. Naipaulin synnyinmaasta. Suhde kotimaahan kaihertaa Naipaulia, kuten Valtonen kirjoittaa.
Trinidad ei riittänyt Naipaulillle. ”Länsi-intialaisen kulttuurin korkeimpana manifestina pidetty steel pan –musiikki on meteliä, jota vihaan”, Naipaul sanoo muun muassa.
Oliko hänellä oikeus haluta muuta kuin Trinidadin kulttuuria? Olisiko hänen pitänyt jäädä kulttuuriin, jossa tytöt naitetaan 12-vuotiaina? Onko hänellä oikeus rakastaa siirtomaaherrojen kulttuuria, tulla Sir Vidiadhar Surajparasad Naipauliksi, englanniksi kirjoittavaksi Nobel-kirjailijaksi?
Naipaul on saanut maksaa kalliin hinnan rakkaudestaan koko maailman kulttuuriin. Kirjoittaminen on ainoa kotimaa, joka tällä hienostuneella ja älykkäällä miehellä on. Hänen mielipiteistään ei pidetä. ”Näkemykset ovat kautta linjan provokatorisia, joskin ilmeisen rehellisiä ja kokemukseen perustuvia”, toimittaja Anni Valtonen myöntää (HS 17.7.2005).
Söpöt vähemmistöt
kansallispuvuissaan
Tämä liittyy läheisesti keskusteluun, joka on alkanut afrikkalaisesta kirjallisuudesta.
Kanadan kulttuurimosaiikkina tunnetussa yhteiskunnassa vähemmistön edustajana eläneenä tunnen tällaisen ajattelun hyvät ja huonot puolet. On hyvä, että pienten vähemmistöjen kulttuureja kunnioitetaan ja suojellaan. Siinä on kuitenkin vaaransa. Se johtaa helposti näiden kulttuurien museoimiseen.
Minusta tuntui monesti Kanadassa siltä, että siellä oli vähän samanlaista kuin entisessä Neuvostoliitossa, jossa kansallispukuiset vähemmistöt lauloivat ja tanhusivat somasti. Meitä vierailla kielillä kirjoittavia toimittajiakin sanottiin Kanadassa ”etnisiksi toimittajiksi”. Se raivostutti minua. Sellainen asenne sanoo: Olet mukava sellaisena kuin olet. Tai niin kuin rakastunut aviomies sanoo vaimolleen laulun sanoin ”Koskaan et muuttua saa.”
V.S. Naipaul halusi Eurooppaan. Onneksi hän oli saanut englanninkielisen koulutuksen ja pystyi toteuttamaan itseään, tulemaan siksi joka tunsi olevansa.
Kun Helsingissä oli PEN-konferenssi joitakin vuosia sitten, tästä samasta aiheesta keskusteltiin ja kerroin puheenvuorossani tästä Kanadan kokemuksestani. Kirjailija Caryl Phillips oli yhtenä puhujana tässä konferenssissa. Hän on syntynyt St. Kittsin saarella, kasvanut Leedsissä ja asuu New Yorkissa.
Caryl Phillips kertoi minulle yksityiskeskustelussa, että hänestä yritetään tehdä New Yorkissa karibilaista kirjailijaa, vaikka hän tuntee itsensä täysin englantilaiseksi. Hänellä oli aivan samanlaisia kokemuksia kuin minullakin.
Näistä kuvaamistani syistä kirjoitin seuraavan mielipiteen, jota voidaan myös ehkä pitää provokatorisena, mutta joka perustuu edellä kuvaamiini kokemuksiin.
Ethän Sinä vain liity niihin, jotka haluaisivat museoida Afrikan? Olisiko afrikkalaisten pitänyt säilyä "luonnontilassa"? Olisitko Sinä halunnut Suomen säilyvän luonnontilassa? Eikö kansojen yhteisellä vuorovaikutuksella syntyneellä lääketieteellä, teknologialla ja kulttuurilla olekaan mitään arvoa?
Afrikkalainen nuori ei varmaankaan pitäisi siitä, että hänet museoidaan, pysäytetään paikalleen. Hänkin haluaa oppia vieraita kieliä lukeakseen Tolstoita tai Shakespearea. Hänkin haluaa käydä koulua ja hankkia ammatin, jotta hänen ei tarvitse kerätä ruuakseen siemeniä ja heinäsirkkoja tai kaivaa tikulla maahan kuoppia ja istuttaa niihin siemeniä kuten tehtiin silloin, kun me ihmiset olimme "luonnontilassa".
Kaikki haluavat osallistua siihen, mitä sanomme kehitykseksi. Me länsimaiden ihmiset voimme osoittaa, että sivistyksen parhaimpia ja makeimpia hedelmiä eivät ole auto, tupakka, huumeet eivätkä osakesalkut. Siinä voivat kaikki kansat olla mukana tuomassa jotain henkistä sisältöä kehitykseen.
Suomessa harvinaisella helteellä ja talvisin kovin kylmässä, jatkuvasti meluisassa pohjoisen suurkaupungissa asuvana en voi olla sanomatta, että jo ilmastointilaitteet, lämmitys ja kolminkertaiset ikkunat vievät kansakunnan kehitystä eteenpäin huimaa vauhtia.
This is a very thoughtful and interesting post, Pirkko. Because my Finnish is so weak when discussing complex or specialist subjects, I will take advantage of your offer to write in English this time.
VastaaPoistaWhile I definitely agree with your arguments against "museumization" (is that a correct word?) of cultures, I also see a danger in losing a culture altogether, especially in a predominantly English speaking world (though the Chinese may change that soon?).
As an immigrant from Finland as a child, I grew up in Canadian schools and am more fluent in English than Finnish. Some of my Finnish friends lost their Finnish language almost entirely because their parents insisted on speaking English at home so they too could learn it well. Without language, culture is also lost. Where I grew up, there was a very small Finnish community that our family was active in and kept us in touch with our roots and culture. This did not mean that we were not also accepting ourselves as Canadian, especially the younger generation that "blended" in.
My feeling is that Canada is generally more open (sure there are problems sometimes) to recognizing the original cultures of their people, than say the US. That has come a long way since the years up to 1950's when there was less tolerance for non-English immigrants, First Nations people and Asians. If it means they wear their national costumes at special occasions, and sing and dance folk songs, that does not deny that they are also well-educated teachers, scientists, computer engineers, and so on, living in a modern world. The choices are available to anyone who wants to work hard for those achievements.
Now, certain people wish to deny their original culture because they lack pride in it, in some cases because it is perceived as "primitive". Perhaps they need to look at the positive elements in their roots, what formed them into the successful writers that they are today. I don't really think that anyone is wishing a denial of "modernization" to anyone, but please allow them to also keep their cultural richness including their language.
I am very proud of my Finnish roots even though my language is a little rough from lack of practice. I am always interested in meeting people of different cultures, they are often far more unique and special to me. The world is shrinking and becoming more and more multi-cultural, let us keep it that way rather than becoming one big melting pot!
Oh, this turned out rather long - pardon me, Pirkko!
Oikein kiva, että kirjoitit pitkän kirjeen. Tuo kaikki on minulle tietenkin tuttua meidän yhdeksän Kanadan vuoden ajalta, mutta muille varmaankin aivan uutta.
VastaaPoistaVanhemmilla on todellakin suuri kiusaus puhua asuinmaan kieltä lasten kanssa. Se on tietenkin virhe, sillä silloin lapset eivät pääse tuntemaan kunnolla vanhempiaan.
Lisäksi vanhempien virheellinen korostus tarttuu helposti. Lapset ja nuoret oppivat vieraan kielen parhaiten opettajilta ja ystäviltä. Syvällisempi henkinen kehitys tapahtuu varmaankin pitkään äidinkielellä.
Suomessa ajatellaan liian usein, että siirtolaisten ja pakolaisten tulisi suomalaistua nopeasti, mikä on täysin mahdotonta. Senhän me siirtolaisuuden kokeneet tiedämme.
Minulle sekä pohjois-Amerikka että sen kieli olivat tuttuja, kun tulin Kanadaan. En uskaltanut puhua ollenkaan englantia lasten kanssa.
Mutta kyllä oli kova työ suomen säilyttämisessä. Annoin savolaisen puheliaisuuteni rehottaa. Heti kun menin puolipäivätyöhön, niin kaksi nuorinta alkoi puhua keskenään englantia.
Jäin heti töistä pois, ja se sinetöi meidän köyhyytemme lopullisesti. Oli kallis hinta suomen kielen säilyttämiselle.
Slangia piti välttää, sillä se vanhenee nopeasti, kun taas murre on kestävää ja luo kieleen niitä mukavia sävyeroja.
Arvostan kovasti Kanadan monikulttuurisuutta. Kanada on minusta melko ihanteellinen yhteiskunta, sopiva malliksi tulevaisuuden yhteiskunnalle.
Etelä-afrikkalainen runoilija Mazizi Kunene kertoikin minulle, että Etelä-Afrikka otti kanadalaisen ja pohjoismaalaisen yhteiskunnan esikuvikseen omaa uutta valtiotaan suunniteltaessa.
Mutta jokaisessa yhteiskunnassa on jotain parantamisen varaa. Ainakin silloin kun me olimme Kanadassa, koko 80-luvun, johtavissa asemissa olivat edelleen lähinnä brittitaustaiset ihmiset, näin varsinkin politiikassa.
Onko tilannne muuttunut?
Minulla on sukulaisia Kanadassa, tarkkaan sanoen äitini serkku ja hänen jälkeläisensä. Vierailin heillä kymmenen vuotta sitten äitini ja isoäitini (siis isännän tädin) kanssa. Olin järkyttynyt ja surullinen. Perheen isäntä oli juuri jäänyt eläkkeelle oikein hyvästä työpaikasta, mutta hänen vaimonsa, jonka seurassa jouduimme viettämään aikaamme, oli täysin kielitaidoton huolimatta 40 vuodesta Kanadassa ja suorastaan vesikauhuisen rasistinen. Tilanne paheni niin, että jouduimme muuttamaan hotelliin loppumatkan ajaksi (lentolipun päivää ei voinut vaihtaa). En ole koskaan kokenut sellaista. Perhe asui Mississaugassa, joka osoittautui tylsäksi esikaupungiksi. Seikkailin yksin ja äitini kanssa bussilla ja metrolla Toronton keskustaan ja ennen kuin tilanne perheessä paheni, minua varoiteltiin koko ajan. Kaikki nämä paikat olivat ilmeisesti täynnä etnisiä, kiilusilmäisiä, huumeita käyttäviä kirvesmurhaajia ja raiskaajia. Itse asiassa Toronton metro oli kesy ja siisti ja keskustan vanhempi osa oli viehättävä (vain antikvariaatteja ei löytynyt). Sain erittäin huonon kuvan Torontosta, mutta uskon, että jos menisin sinne joskus omilla ehdoillani, voisin pitää siitä paljon.
VastaaPoistaMette,
VastaaPoistaToronto on kuuluisa rauhallisuudestaan. Sitä on jopa moitittu lempinimellä Toronto the Good.
Siellä on ihastuttavia paikkoja turistille ihan keskustassa mm. Black Creek Pioneer Village (ulkoilmamuseo),vanha yliopistoalue, vanha downtown (fingliskassa "alakaupunki") yleensäkin, CN-torni, Spadina-kotimuseo (jota olen käyttänyt 1. ja 3. Aurora- kirjassani tapahtumapaikkana, tietysti muunneltuna), Harbourfront ja sen antiikkimarkkinat, ROM-museo hienoine kokoelmineen, Science Center jne. Niagara on ihan lähellä, tunnin automatkan päässä. Toivon, että näit edes jotakin näistä. Canada's Wonderland on laaja ja kiinnostava huvipuisto.
Olimme myöhään iltaisin, jopa yöllä kävelyllä tuon miljoonakaupungin kaduilla. Kohtasimme vain yhden humalaisen, suomalaisen joka vaelteli Viljo Rewellin suunnitteleman kaupungintalon vaiheilla. Tuskin Toronto on voinut muuttua. En ole ainakaan kuullut siitä.
Yksinäisyys ja mahdollisesti sairaudet olivat varmaankin katkeroittaneet sukulaisesi.
Siirtolaisnaisen kohtalo on kova, jos ei osaa kieltä ja jos ei ole jotain ryhmää, jossa saa ystäviä.
Eräs suomalainen ministeri, joka vieraili Kanadassa sanoikin minulle: Hyvänen aika, (suomalainen) seurakuntahan täällä on suurin tekijä. Ja siitä me ei tiedetä mitään Suomessa.
Mette, rehellinen kirjoituksesi tuo mieleen omat kokemukseni suomalaisista siirtolaisista USA:ssa ja Kanadassa.
Nämä asiat ovat niin rankkoja, että kukaan ei oikein raski puhua niistä.
Lienee parasta, että minäkin vähän mietin tätä asiaa ja kirjoitan siitä ihan erikkokirjoituksen, jos raskin minäkään.
Myötätuntoni on kaikkien maailman pakolaisten ja siirtolaisten puolella.
Koeta ottaa terapeuttinen, ymmärtävä suhtautuminen sukulaiseesi. Näit jotain, mikä auttaa sinua ymmärtämään, mitä ihmiselle merkitsee, kun hän menettää isänmaansa ja äidinkielensä eikä saa mitään niiden tilalle.
Pirkko
Mielenkiintoinen keskustelu tässä, ja monen eri suuntaan kasvaa kun jokaisella on oma elämänkokemus! Pirkko, kirjoitit kuinka kova työ on suomen säilyttämisessä. Minun lapset eivät oppineet paljon suomea kun mieheni ei ole suomalainen, samoin eivät oppineet isänkieltä kun minä en osannut! Kotona puhuttu kieli sen määrä, tai sitten on kova työ!
VastaaPoistaMielenkiintoinen keskustelu tässä, ja monen eri suuntaan kasvaa kun jokaisella on oma elämänkokemus! Pirkko, kirjoitit kuinka kova työ on suomen säilyttämisessä. Minun lapset eivät oppineet paljon suomea kun mieheni ei ole suomalainen, samoin eivät oppineet isänkieltäkään kun minä en osannut! Kotona puhuttu kieli sen määrä, tai sitten on hirmu kova työ!
Kysyit "koko 80-luvun, johtavissa asemissa olivat edelleen lähinnä brittitaustaiset ihmiset, näin varsinkin politiikassa. Onko tilannne muuttunut?" Kyllä taitaa vieläkin olla enemmän brittiä, mutta on myös kasvanut edustus eri eetnisistä ryhmistä.
Mieheni ihailee kovasti kaikkea suomesta, varsinkin v.2000 ja 2002 matkoiltamme, ja monesta uutis artikkelista, hän kehuu muille enemmän kun minä! Kanada on kyllä ollut hyvä meille siirtolaisille, mutta niin kuin sanoit jokaisessa yhteiskunnassa on jotain parantamisen varaa. En usko että ihminen osaa tehdä ja ylläpitää Utopiaa.
Metten kertomus on todella surullinen esimerkki siirtolaisista jotka ei osaa yhtyä uuteen maahan, oppimalla kieltä ja kehittäen uusia ystäviä. Uskon että jotkut arat ihmiset tarvitsevat paljon apua, ja sitä ei ollut siirtoliasille kun vasta viime aikoina. Olen kuullut monesta samanlaisesta tapauksesta missä vanhemmat ihmiset pysyy vanhassa keilessä, esimerkki on eräästä suomalaisesta kylästä Saskatchewanissa 1800 luvun lopulla, jossa vanha suomen kieli säilyi. Eräs pappi kävi siellä noin v. 1960 ja kertoi että ei ymmärtänyt sitä kieltä!
Voikin sanoa että tarvitaan tasapainoa ylläpitää oman kulttuurinsa ja samalla oppia uuden kotimaan kielen ja tavat, eikö niin?
Olet oikessa, tasapainoa, kompromisseja se vaatii.
VastaaPoista