Joyce Carol Oates ja koulu.

Vuonna 1944 tuleva kirjailija ja Princetonin yliopiston kirjallisuuden professori Joyce Carol Oates menee kouluun kynäkotelo ja eväslaukku mukanaan. Hän on kuusivuotias. Hän ei osaa lukea. Hänen kotonaan on vain muutama kirja.

Joyce Carol Oatesin pieni koulutalo on yhden huoneen kyläkoulu puurakennuksessa. On puulämmitys, oppilaiden täytyy pitää kylmällä säällä lapasia ja hattuja luokassa. Ulkohuussit. Vuotava katto. Paljas lautalattia. Luokka tuoksuu lakalle ja savulle. Ikkunat ovat vanhuuttaan sameat. Täytyy siristellä silmiään nähdäkseen liitutaululle. Opettajankorokkeella istuu pöytänsä takana Mrs. Dietz, alipalkattu ihanteellinen ja ystävällinen opettaja.

Samassa luokassa on 6-16 vuotiaita oppilaita. Oppilaat tavaavat ja lukevat ääneen. He lausuvat runoja. Koulukirjat ovat amerikkalaiseen tyyliin edellisiltä ikäluokilta perittyjä. Koulun lähellä on tyhjiä tontteja ja joki, johon menevät ulkohuussien tuotteet ja jossa koulupojat uivat. Koulun pihalla leikitään. Joyce on hyvä juoksija. Kun opettaja soittaa kelloa koulun rappusilla, Joyce ryntää innoissaan luokkaan. Hän rakastaa koulua.

Luokassa on pari hyllyllistä kirjoja: Melvilleä, Mark Twainiä, Hawthornea, Thoreauta ja unohtuneita vanhempia”klassikoita” sekä Websterin sanakirja, ihmeellinen paksu kirja täynnä sanoja. Joyce voittaa tavauskilpailusta oman sanakirjan.

Joyce Carol Oates kirjoittaa, että koulu oli hänelle turvapaikka, vastakulttuuri ympäristön kaoottisuudelle ja karkeudelle.

Hänen kotonaan oli Poen novelleja, ja hän sai lahjaksi kahdeksanvuotiaana kirjan Liisa ihmemaassa. Hän uskoo, että molemmilla kirjoilla oli ratkaiseva vaikutus hänen elämässään, varsinkin Lewis Carrollin kirjalla. Hän meni peilimaailmaan eikä oikeastaan tullut sieltä koskaan takaisin. Peilimaailmasta, tavallisen maailman ”vastamaailmasta” tuli hänelle vallitseva kulttuuri. Hänestä tuli kirjailija.

Joyce Carol Oates: The Faith of the Writer. Life, Craft, Art. 2003.

Toisinaan luova työ on extreme-laji

Toisinaan luova työ on extreme-laji
Kun on henkisesti valmis, voi kirjoittaa melkein missä hyvänsä olosuhteissa. Aina löytyy sen verran aikaa. Samaa voi sanoa muustakin luovasta työstä.

Äärimmäisenä esimerkkinä voisi pitää Wladyslaw Szpilmania, joka sävelsi Varsovan ghetossa. Hänen omaelämäkertaansahan perustuu elokuva Pianisti.

Concertino pianolle ja orkesterille syntyi vuonna 1940. Nuoren Szpilmanin kasvot levyn kannessa, samassa kuvassa joka oli hänen ghettopassissaan, muistuttavat minua ihmisen henkisestä voimasta, kyvystä kulkea omaa tietään.

Jokainen ihminen tarvitsee myös ystäviä ja tukijoita tekipä hän mitä hyvänsä, olipa hänen elämäntilanteensa mikä hyvänsä. Szpilmanin pelastavana tukijana toimi kaikkein epätodennäköisin auttaja, saksalainen upseeri Wilm Hosenfeld, joka pelasti pianistin ja säveltäjän keskitysleiriltä ja nälkäkuolemalta. Se oli varmaankin vankileirillä kuolleen nuoren Hosenfeldin varsinainen elämäntyö.

Toisinaan luovuus ja luovuuden tukeminen ovat extreme-laji.

Mitkä ovat edulliset olosuhteet kirjoittamiseen?

"Ihanteellinen näköala päivittäiseen kirjoittamiseen on varastohuoneen ikkunaton tiiliseinä. Kaitale taivasta, pilvetön ja ankea, käy myös paremman puutteessa."
Näytelmäkirjailija Edna Ferber

Minä: Ja täällä puiden latvoja ja liian paljon taivasta, jossa näkyvät ihanat iltaruskot. Ja päivällä sateen jälkeen puhdas kirkas taivas ja valkoisia pilviä.

Mitä ottaisit mukaan junamatkalle Helsingistä Kiinaan?

Olen aina toivonut, että pääsisin matkustamaan junalla Helsingistä Kiinaan - ja takaisin. Joillekin tällaiset pitkät matkat ovat täyttä totta.

Mitä ottaa mukaan tällaiselle pitkälle matkalle? Minä ottaisin ainakin vitamiinipillereitä, Scrabble-ristisanapelin, kyniä ja paksuja vihkoja kirjoittamiseen ja piirtämiseen. Entä sinä?

Bodaa aivojasi ristipistoilla

Tämä hienostunut merkkausliina on kanadalaisesta museosta. Suomalaisista merkkausliinoista kertoo www.virtualhelsingin nettimuseo kauniiden kuvien kera.

Tytöt aloittivat naisen töihin tutustumisen ennen aikaan varhain. Ompelutöitä tehtiin jo lastentarhaiässä. 8-10 -vuotiaat ompelivat merkkausliinan, johon tallennettiin malli aakkosista ja erilaisista koristeaiheista, joita tarvittiin nimikoimisessa.


Olen harrastanut jo kauan ristipistojen tekemistä ja muita käsitöitä. Kaikkien projektien ei tarvitse olla yhtä mammuttimaisia kuin Pennsylvania Dutch Quilt, josta kerroin aikaisemmin. Pienikin työ voi tuottaa iloa ja on mukava lisä kodin somistamiseksi. Tämä työni on nimeltään "Vanha koulutalo", oikein vanha pohjois-amerikkalainen malli.

Suomalaisissa museoissa ja antiikkimarkkinoilla voi nähdä vanhoja käsitöitä. Ehdoton suosikkini on Suomenlinnan eräässä museossa oleva ristipistoilla koristettu matto. Joukko naisia teki sen joskus 1800-luvulla morsiuslahjaksi ystävättärelleen. Kukin teki yhden ruudun, ja sitten ruudut ommeltiin yhteen.

Mustapohjaisessa matossa on enimmäkseen kukkakuvioita. Yhdessä ruudussa on kuitenkin kuvattuna apina. Juuri se apina tekee siitä matosta unohtumattoman. Olen kertonut tästä matosta täysin muistini varassa. Sen näkemisestä on kulunut vuosia. Tällaisena kuitenkin sen muistan. Jos joku on nähnyt sen äskettäin, hän voi kertoa lisää, esimerkiksi sen, onko se tehty kokoristipistoilla vai puoliristipistoilla (petit point).

Muisti ja käsityöt kulkevat käsi kädessä. Lehtiuutinen kertoi nimittäin äskettäin, että ristipistojen tekeminen on aivoille yhtä hyväksi kuin ristisanojen tekeminen.

Käsitöiden harrastajilla on paljon blogeja. Voit löytää niitä blogihakemistosta. En tiedä, onko joukossa yhtään miestä. Monet miehetkin tekevät ristipistotöitä. Miestenkin aivot tarvitsevat monenlaista bodausta.