Mummo, aikansa feministi, poltti myös piippua

Minulla on läheinen ystävä, jolta saan jatkuvasti englanninkielisiä sanomalehtiä. Hän tietää, että minua eivät kiinnosta niissä uutiset, vaan pikkujutut, muoti ja kulttuuri. Minua kiinnostaa varsinkin Financial Times -lehti, jonka kieli on erinomaista.

Piippua polttavat mannekiinit
Financial Timesin muotiliitteessä.

Financial Times -lehden syyskuun "How to Spend" -liite on erityisesti muotinumero. Ja mitä komeileekaan lehden kannessa - nainen valkoinen paita päällä, musta hattu päässä ja piippu suussa? Piste iin päällä ovat mustaksi maalatut kynnet.

Sivuilla 106-120 on itse muotijuttu "man, I feel like woman". Pitkä, pohjoismaalaisen näköinen nainen mustassa Viktorian ajan tyylisessä silkkimekossa, pää kallellaan ja piippu suussa, toinen takkutukkainen puolialaston valokuvamalli myös piippu suussa.

Jutun alaotsikko on "A touch of masculine tailoring never does a girl any harm." On Chaplinin kulkuri -tyylisiä kamppeita, miesten paitoja ja pukuja. Voiko olla tosinainen vasta matkimalla miestä?

Mummot pissasivat seisaaltaan

Eräs varhaisimpia muistojani on, kun näin mummon ja naapurin emännän pissaavan seisaaltaan pitkiä helmojaan pidellen ja nauraa räkättäen: "Kyllä me naisetkin osaamme." Mummo oli pieni etelämaalaisen kaunis nainen, jolla oli pikimusta tukka. Hän pukeutui aina nuoruutensa muotiin, pitkiin pienikuviollisiin tummiin mekkoihin ja piti tukkaansa nutturalla. Näin hänen pitkät hiuksensa vain silloin, kun hän kuivatteli niitä saunan jälkeen hellan avoimen luukun lähellä hämärässä pirtissä.

Mummo oli mennyt 17-vuotiaana naimisiin itseään yli kymmenen vuotta vanhemman Pietarissa asti seikkailleen pelimannin kanssa. He muuttivat asumaan korpeen tiettömien taivalten taakse, kun ukki ryhtyi tekemään suksia. Mummo synnytti siellä 11 elävää lasta. Monta lasta kuoli synnytyksessä, keskenmenoja oli varmaankin useita. Hänen kaksi lastaan kuoli espanjantautiin, iloinen 10-vuotias Ransu-poika ja kaunis teini-ikäinen Hilma. Mummo synnytti viimeisen lapsensa paljon´yli 40-vuotiaana. Ukki ja mummo olivat erottamattomat. Mummon kuoltua ukki piti aina mukanaan mummon käsilaukkua, samanlaista isoa mustaa käsilaukkua, jollaisen tunnemme Muumi-kirjoista.

Ukin kessumaa

Eräs hauskimpia puuhiani kesällä mummolassa oli ukin kessumaan kastelu. Sekä mummo että ukki polttivat piippua. Mummo sanoi, että hammaslääkäri oli neuvonut tupakoimaan, sillä mummon ikenet olivat koko ajan kipeitä. Mummolla oli puremavika, sellainen joka hoidetaan nykyään hammasraudoilla tai leikkauksilla. Mummo kuoli sokeritautikohtaukseen puun alle mentyään lapsenlapsiaan vastaan, kun nämä olivat tulossa koulun kevätjuhlasta kotiin. Ukki kuoli kymmen vuotta myöhemmin 94-vuotiaana keuhkokuumeseen. Hänellä todettiin olleen myös keuhkosyöpä.

Perhe eli suuressa köyhyydessä talonvelkojen ja huonojen aikojen vuoksi. Sisällisodan aikana Savossa loppui ruoka, ja ukkikin kävi lastensa kanssa kerjäämässä naapurista ruokaa, kuten äitini kertoi lapsuudestaan. Tunnelma mummolassa oli kuitenkin aina iloinen, juteltiin, soitettiin, laulettiin ja naurettiin. Varsinkin enot muistelivat mummoa kauniina ja iloisena naisena, joka oli hyvä tanssimaan polkkaa. Hän oli myös hyvin hurskas ihminen. Juhani Ahon isä, rovasti Brofelt oli hänen rippi-isänsä ja vihkipappinsa. Brofeltin kuva oli mummon ja ukin makuuhuoneessa sängyn yläpuolella. Hän tavallaan kuului perheeseen. Sieltä korvesta käytiin kuitenkin kirkossa vain muutaman kerran vuodessa. Sehän on tyypillistä suomalaista uskonnollisuutta.

Joissakin asioissa maailma ei ole muuttunut

Minä ajattelen usein mummoa aikansa feministinä. Hän korosti usein sitä, että naiset ovat yhtä hyviä kuin miehet. Ajattelen myös, mitä mummosta olisi tullut, jos hän olisi päässyt käymään kouluja. Ehkä samanlainen kuin tyttärestäni, joka muistuttaa kovasti isoäitiäni.

Financial Times -lehden sivulla 22 on kulmassa piirrettynä käsi, ja siitä riippuu ketjussa krusifiksi. Kuva liittyy pieneen juttuun newyorkilaisesta Johnny Deppin näköisestä upporikkaasta butiikin omistajasta, joka vertaa itseään varhaiskristillisiin pylväspyhimyksiin ja sormeilee jatkuvasti kaulakorua, jossa on Dalin Kristus-kuvaa. Suomalaisen korven köyhyydessä ja nykyajan New Yorkissa saattaa olla paljon enemmän yhteistä, kuin tulemme aina ajatelleeksikaan.

Sunnuntai-ilta Helsingissä

Kuva: Anna Amnell
Klikkaa kuvaa, niin voit nähdä sen suurempana ja useassa eri koossa. (Flikr kohta "all sizes)

Valokuvatorstai

Ponte Vecchio Firenzessä. Kuva, jolla osallistuin 16. valokuvatorstaihin


Jokin aika sitten kirjoitin, että Valokuvatorstai, johon olen osallistunut alusta asti, on parasta, mitä blogimaailmassa on tapahtunut sinä aikana, kun olen blogeja lukenut. Se on ollut yhdistävä ja iloinen asia, jota on odottanut ja käynyt innostuneesti läpi erilaisia tulkintoja, joita osallistujat ovat omissa blogeissaan esittäneet Valokuvatorstai-blogissa annetuista aiheista.


Yhtä (ideologialtaan neutraalia) poikkeusta lukuun ottamatta aihe on määritelty aikaisemmin pelkästään yhdellä tai kahdella sanalla.


Mutta viime viikolla käytettiinkin teeman "auma" yhteydessä tekstiä, jolla oli selvä ateistinen sanoma. Tällainen menettely ei kuulu mielestäni sellaiseen "yhteisöllisesti toimivaan" blogiin, jossa määritellään aihe osallistujien runoille tai valokuville. Kukin voi tietenkin tulkita aihetta oman vakaumuksensa mukaan omassa blogissaan.


Ei ole reilua koota ensin yhteisblogiin paljon ihmisiä hauskaan puuhaan ja käyttää sitä sitten edistämään jonkin pienen ryhmän asiaa.


Olen osallistunut useisiinValokuvatorstain haasteisiin.


Valokuvatorstain esikuvana on ollut Photo Friday , jossa tehtävät on määrätty vuodesta 2002 asti pelkästään sanalla tai kahdella.  Keskustelu Photo Fridayn toimintaperiaatteista on vilkasta, ja niin toivotaankin siellä olevan.


Jos valitset "challenge archive", voit nähdä, että tehtävät on määritelty aina pelkällä sanalla.


nimimerkki Tonyn mielipide Ellilän blogissa:
"Hassua, miten ensimmäisellä kerralla jäi tämä ateismi huomaamatta luettuani sen kerran läpi. Varmaankin siitä johtuen, kun en ymmärtänyt miten se tuki aihetta uoma.
-- Nyt kun sain kommenteista lukea, että kirjoittaja on eräänlainen ateismin "lipunkantaja", niin ymmärrän, että kertoja antaa tarinalle vielä lisämerkityksen, joka jää salatuksi niiltä, jotka eivät kertojan aatemaailmaa tunne.
--
Loukkaantuminen [minun loukkaantumiseni] on sikäli ymmärrettävää, että mitä ilmeisimmin kirjoituksen lainaaja on tiennyt tästä. "
LISÄYS 6.10.2006


Mikä on Valokuvatorsta? Sattuipa vastaan tällainen "mainosteksti" viime keväältä:


"Maria ja minä olemme perustaneet kollektiiviblogin Runotorstai. Käyhän tutustumassa ylläolevan linkin kautta. Blogi on vielä aivan alkutekijöissään, mutta toivomme sen löytävän osallistujia ja lukijoita. Mukaan tulee myös kuvablogi, joka on Runotorstain sisarblogi. "


Googlella löysin, että nimimerkki Tui kirjoitti useissa blogeissa viime keväänä samanlaisen viestin, kutsui nimenomaan yhteisblogiin. 
En ollut saanutkaan väärää käsitystä. Runotorstai ja Valokuvatorstai perustettiin yhteisblogeiksi (kollektiivinen=yhteinen, yhteis-).
Mainosviesti oli kuitenkin täysin harhaanjohtava.

Lisäys vuonna 2010: Kosmologi Enqvist jatkaa uskonnon pilkkaamista yhä äänekkäämmin vuodesta toiseen, ja Valokuvatorstai pitää edelleen kiinni hänen tekstistään. Onneksi nyt on jo muitakin valokuvaryhmiä, joissa toisten maailmankatsomusta ei herjata aiheiden valinnalla.


lisäys 2011 Enqvist: pakkolääkitystä uskonnollisille (Aamulehti 19.11.2011)


"Teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist toteaa kirjassaanKuoleman ja unohtamisen aikakirjat (WSOY 2009): ”Usko on viruksen aiheuttama oireyhtymä. Se on eräänlainen mielen tauti. Ja vakava sellainen, miljardit ihmiset tartuttanut pandemia”.

Enqvist kysyy: ”Tulisiko uskonnollisuutta yrittää torjua lääkkein? Skitsofrenia aiheuttaa ahdistusta ja pahaa oloa, ja joskus skitsofreenikko voi olla vaaraksi ympäristölleen. Meistä tuntuu ilmeiseltä, että tällöin tahdonvastainen lääkitys on paikallaan."

Sanomalehti på svenska

Emme arvanneet kuukausi sitten Hufvudsstadsbladetin tilatessamme, että olemme trendikkäitä. 34% Hbl:n lukijoista on nimittäin tällä hetkellä suomenkielisiä.

Sanomalehden lukijat ovat vähentyneet Suomessa, mutta Hbl:n levikki on kasvanut kolmena vuonna peräkkäin. Syksystä 2005 kevääseen 2006 on ollut lukijamäärässä nousua peräti 4,8 %. Samana aikana Hesarin lukijamäärä on pudonnut 3,6 % eli 39000 lukijaa vähemmäksi.

Mistä tämä johtuu? Heti alkuun koin ainakin minä Hbl:n kodikkaana. Se onkin levikkitutkimuksen mukaan yksi syy kasvuun: lukijaystävällisyys. Sitä lisää lehden tabloid-malli. Lehteä on helppo lukea. Lukijoita on yhteensä 130 000, ja lisäksi on 5000 lukijaa Ahvenanmaalta.

Meille tulee edelleen Hesarikin, mutta se tuntuu yhä enemmän demarien lehdeltä. Hbl antaa tasapuolisemman kuvan varsinkin kansainvälisistä asioista.

Ruotsin taito paranee, varsinkin miehelläni, joka lukee sanakirjan kanssa ihan niin kuin luki Kanadassa alkuaikoina englanninkielisiä lehtiä. Hän osasi aikoinaan erinomaisesti ruotsia oltuaan koululaisena kaksi kesää Ruotsissa työssä. Minä uskon luonnonmenetelmään, ja olenhan minä lukenut jatkuvasti ruotsalaisia sisustuslehtiä.

Parasta on, että Hbl:ssä on perhelehden tuntu. Huomaan säästäväni taas kulttuurisivut, niin kuin tein aina Kanadassa asuessani.

(Faktat: Tua Raninen, ”Det går bra för HBL.” 13.8.2006)

Kokemuksia eri uskontojen välisistä suhteista

Kappa Phi (Cosmopolitan Club)- klubin hallitus [Indonesia, Hawaiji, USA, Indonesia, Suomi, Japani, Korea] Vasemmalla Darwin.

Kun menin teini-ikäisenä vaihto-oppilaaksi Amerikkaan, tutustuin ensi kerran ihmisiin, joilla oli eri uskonto kuin minulla. Kuuluin vastaperustettuun kansainväliseen kerhoon, jonka muut jäsenet olivat jo yliopistossa.



Musisointia flyygelin ääressä. Darwin laulaa ja David nauraa.

Eräässä kokouksessa, joka pidettiin AFS-perheeni kodissa, eräs meistä, Darwin-niminen indonesialainen opiskelijapoika, sanoi, että nyt hänellä on rukoushetki. Hänen tulee rukoilla Mekkaan päin kääntyneenä. Me muut olimme hiukan hämmentyneitä, mutta Darwin ehdotti, että kukin rukoilisi hiljaa oman uskontonsa mukaan. [ns. samanaikainen rukous] Darwin oli ensimmäinen muslimi, jonka tunsin. Hän oli älykäs, kohtelias ja miellyttävä ihminen.



Kun palasin Suomeen, kirkkokuntien ja uskontojen väliset suhteet askarruttivat minua. Menin seurakuntanuoriin ja kysyin siellä papilta klassisen kysymyksen: Mistä tietää, mikä uskonto on oikea? Pappi suuttui ja käski minun poistua.

Opiskelijana kuuntelin yliopistossa yhden lukukauden teologian professori Osmo Tiililän luentoja tästä aiheesta, sillä tiesin hänen tehneen väitöskirjansa uskonnollisesta turvallisuudentunteesta suurissa maailmanuskonnoissa. Kävin hänen kotonaankin keskustelemassa.

Tiililä oli oikein ystävällinen ihminen, harrasti kaunokirjallisuutta ja näytti minulle eri uskontojen jumalakuvia, joita hänellä oli kokonainen rivi kaapin päällä. Minä rauhoituin kokonaan tässä asiassa ja opin, että kunnioitus toisen ajattelua kohtaan on tärkeä. Tiililä sanoi, ettei pidä mennä toisen omantunnon edelle, ei edes oman lapsen.



Käytännön harjoittelua toisiin kirkkokuntiin ja uskontoihin suhtautumisessa tuli ensin Kyproksella, jossa mieheni oli rauhanturvajoukoissa. Sitä ennen olin opiskellut sivuaineena uskontotiedettä valmistumiseni jälkeen.

Kanada oli
monikulttuurisuuden korkeakoulu




Yhdeksän vuotta Kanadassa, niistä seitsemän Torontossa, olivat todellinen monikulttuurisuuden korkeakoulu. Asuimme siitä ajasta viisi vuotta talossa, jossa seinänaapurit olivat Neuvostoliitosta paenneita juutalaisia. Asuimme juutalaisella alueella. Perhelääkärimme oli myös pienen seurakunnan rabbi, ja kaikki muutkin lääkärimme olivat juutalaisia.



Yläkerran asukkaat olivat Unkarista vuonna 1979 paenneita katolisia, alakerran nuoren katolisen naisen miesystävä oli pakistanilainen muslimi.



Lastemme ystävistä enemmistö oli kiinalaisia. Mieheni vapaapäivänä kävelimme usein kiinalaisessa kaupunginosassa ja söimme siellä lounasta. Yliopistossa kiinaa opiskelevan poikamme opettaja oli käynyt Kiinassa kristillisen koulun ja paennut Kiinasta Kanadaan vanhempiensa kanssa.



Työtoverini eräässä työpaikassa oli hindu. Kävimme mielenkiinnosta paikallisessa hindutemppelissä. Ostimme eri uskontoihin liittyviä esineitä.




Useimmat tuntemani intiaanit olivat kristittyjä. Lehtityössä tutustuin myös sellaisiin intiaaneihin, jotka harjoittivat perinteisiä intiaaniuskontoja.



Vain kaksi yhteenottoa
yhdeksässä vuodessa

Yhdeksän vuoden aikana oli vain kaksi yhteenottoa uskonnon alalla. Jonkin aikaa alakerrassa asuva Jehovan todistaja tuli kerta toisensa jälkeen ovelle käännyttämään meitä. Sanoin ensimmäiset kerrat ystävällisesti "Minulla on jo uskonto", mutta lopulta suutuin ja sanoin: "Jos jatkatte tuota vielä, en sano teille päivääkään. Jos lopetatte, ollaan ystäviä". He lopettivat käännytyksen. Olimme pelaamasssa heillä pingistä ja tapaamassa miehen isää, joka oli Intiassa lähetystyössä.

Toinen tapaus oli hurjempi. Olin ollut messuilla, joilla oli myös intiaanitaiteilijoita. Eräällä oli kauniita perinteiseen tyyliin tehtyjä naamioita. Vähän sen jälkeen menin haastattelemaan erään amerikkalaisen intiaanien kulttuurikeskuksen johtajaa. Näytin hänelle innoissani maissintähkänkuoresta punotun naamion kuvaa. Tämä 190 cm pitkä mies suuttui aivan silmittömästi ja alkoi karjua minulle: Teillä ei ole mitään oikeuttaa pitää edes valokuvaa meidän pyhästä esineestämme.

Lopulta tuli sovinto. Minä lupasin, etten laita lehtijuttuun tämän naamion kuvaa ja hän lupasi, että saan näyttää sitä esimerkiksi luennoilla, niin kuin olen tehnyt. Erosimme hyvinä ystävinä ja sain ison jutun intiaanien kulttuurista suomalaiseen lehteen.

Miten siis suhtautua
erilaisiin maailmankatsomuksiin?

Jokainen ihminen seisoo maailmankatsomuksessaan jollakin "kivijalalla". Sitä kivijalkaa ei voi todistaa oikeaksi millään. Se todistus olisi uusi kivijalka jne. Mailmankatsomus omaksutaan uskonnon kaltaisella luottamuksella olipa kysymyksessä uskonto tai jokin ideologia, vaikkapa ateismi tai maolaisuus.




Tämän maailmankatsomuksen selitysvoima on se, miksi se omaksutaan. Jos jonkin maailmankatsomuksen selitysvoima tuntuu suuremmalta kuin oman, silloin maailmankatsomusta vaihdetaan.

Vapaassa sivistyneessä yhteiskunnassa - olipa kyeessä Espanjan suvaitsevaisuuden kulta-aika tai nykyajan Kanada - uskonnot ja maailmankatsomukset voivat olla reilussa ja ystävällisessä kilpailussa keskenään. Selitysvoimaltaan vahvempi voittaa ja leviää.

Toisen maailmankatsomuksen pilkkaaminen ja halveksiminen osoittaa asianomaisen kypsymättömyyttä ja sitä, että hän ei todellakaan luota omaan asiaansa, vaan yrittää todistella itselleen näkemystään halveksimalla toisia. Toisten uskontojen kunnioittaminen ei tarkoita sitä, että pitäisi luopua omasta uskonnostaan.




Voidaan olla yhtä mieltä siitä, että ollaan eri mieltä. Se ei myöskään tarkoita sitä, että omaksuttaisiin pluralistinen näkemys: kaikki uskonnot ovat samaa. Se ei ole totta. Uskontojen harjoittajat eivät ajattele näin, ja heidän mielipidettään ei saa turhentaa.

On myös elitististä käsitystä, että kaikkien täytyy luopua oman uskontonsa erikoispiirteistä ja omaksua jonkinlainen supermarket sekoitus. Se on kulttuuri-imperialismia, sillä jokaisella uskonnolla on oikeus omaan identiteettiin.