Tämä haaste on liikkeellä: Think pink

Sama mosaiikkikuva suurena

Menin mukaan, vaikka näin haasteen vain ohimennen. Mieluisimmat vaaleanpunaiset asusteeni ovat leveälierinen hellehattu ja vaaleanpunavalkoinen silkkihuivi, jonka voi kääriä moninkerroin kaulan ympärille tuulella tai laittaa löyhästi koristamaan asua. (ylärivi mosaiikissa)

Katselkaamme hetken maailmaamme vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Löytyi varsinainen pink-blogi. Toinenkin on on, englanniksi kirjoittava espoolainen Pink Lady on the Loose

Yhden kalapuikon kokoinen ongelma

Iines keksii hyviä keskustelunaiheita. Nyt aiheena on kouluruokailu. En ollut uskoa silmiäni nähdessäni uutisen, josta Iines kertoi blogissaan. Vantaalle kutsuttiin paikalle poliisi, kun lapsi halusi syödä neljä kalapuikkoa kolmen sijasta! Lukekaa Hesarin nettikeskustelua.

Kommenttini;

Kahden, nyt aikuisen, pojan äitinä olen sitä mieltä, että kolme kalapuikkoa ei riitä ollenkaan kasvavalle pojalle. Minusta se on suoranainen vitsi.

Vanhemmat kantavat selkä vääränä ruokaa sen ikäisille lapsille, ja nämä ovat silti laihoja. He syövät varmasti kotonaankin jääkaapin tyhjäksi.

Jos kunnon ruokaa ei ole, lapset ostavat roskaruokaa ja karkkeja.

Meidän lapset kävivät koulua, joka oli alkuajan yksityinen. He söivät silloin joko vanhempien ostamilla ruokalipuilla maksamaansa ruokaa tai, jos eivät pitäneet siitä, saivat käydä ostamassa lähikaupasta ruokaa, kunhan käyttäytyivät hyvin kadulla ja kaupoissa.

Soitin vanhemmalle pojalleni ja varmistin asian. Vielä kunnallisen ruoan aikaankin annettiin lasten syödä koulussa tarpeeksi.

Ruoka oli vadeissa pöydillä, ja sitä sai ottaa niin paljon kuin halusi. Toiset söivät vähän, toiset paljon. Jotkut pojat söivät valtavia määriä lihapullia, vaikka saivat kotonaankin ruokaa.

Poikani kertoi myös lukeneensa tuosta kalapuikkojupakasta. Se toi hänelle mieleen Dickensin kuvauksen koulusta, jossa sai vain lautasellisen keittoa.

"May I have some more, sir?" anottiin opettajalta. Toisesta lautasellissta taisi syntyä varsinainen mellakka niin kuin Vantaallakin.

Ehkä kunnanisien ja "kunnanäitien" kannattaisi säästää seminaari- yms menoissaan, jotta lapset saavat syödä kunnolla.

Toinen kommenttini:

150 gr kalan palasia.

Se riittää meille aikuisille naisille. Syön vain 100 gr lihaa tai kalaa, koska laihdutan, mieheni syö 200 gr.

13-vuotias poika tarvitsee paljon enemmän ruokaa kuin aikuinen, varsinkin jos ei tupakoi, ryyppää tai syö roskaruokaa ja karkkeja.

13-vuotias poika kasvaa huimaa vauhtia. Hänellä on paljon energiaa, hän liikkuu, puuhaa, harrastaa urheilua. Silloin tarvitaan paljon ruokaa.

Olisivat iloisia siitä, että lapsella on niin terveelliset makutottumukset: haluaa syödä kalaa.

Jos taas joku lapsi ei saa kotonaan tarpeeksi ruokaa, ei häntä pidä rangaista siitä. Se olisi sydämetöntä. Oppilaitakin pitäisi kohdella hienotunteisesti.

Kalapalajupakassa olisi ainesta komediaan, mutta se poika käy sääliksi. Ehkä joku aikamme Dickens saa siitä aiheen.

P.S. Iines, sinä osaat järjstää blogiisi aidon debate-keskustelun. Tulee esille monenlaisia näkökulmia asiaan. Niin varmaan tulee nytkin.

3. kommenttini Iineksen blogissa:

Varmaankin hyödyllinen tapaus loppujen lopuksi. Tulee keskustelua.

Tuollainen jupakka muutamasta kalapalasta on vain jäävuoren huippu, osoitus suomalaisen kasvatuksen ja koululaitoksen suuresta kriisistä.

Nykyinen koulusysteemi on epärealistinen ja edelleen kansaa jakava (miksi vielä nykyään?) kuten vanha systeemikin oli.

"Amerikka"-vihamielisyyden vuoksi ei voida ottaa mallia esim Kanadan tai USAn koulusysteemistä: tasoryhmät, valinnaisia aineita enemmän, kaikki lapset käyvät samaa koulua, ei jakoa ammattikoululaisiin ja lukiolaisiin. Kaikki saman katon alle ja koulun päättyessa sama lakki päähän. Sen jälkeen vasta erikoistutaan.

Tietenkin silloinkin osa nuorista jättää koulun kesken ja osalla on pahoja ongelmia, mutta ne eivät johdu koululaitoksesta. Elämästä ei voi yksinkertaisesti tehdä ongelmatonta.

Pohjois-amerikkalaista systeemiä ei voi hyljätä epäonnistuneena. Se on demokraattinen. Sieltä niitä nobelistejakin tulee eniten, jos vaikka se laitetaan mitaksi.

Lue myös tämän blogin kommentit

Runo puunhalaajille

Kuva Luminen puisto saa kuvittaa runoa, jonka opin jo vaihto-oppilaana ollessani. Osasin sen ennen ulkoa, mutta en tiennyt kuka sen oli kirjoittanut, netistähän se löytyi.

"I think that I shall never see
A poem lovely as a tree.
A tree whose hungry mouth is prest
Against the earth's sweet flowing breast;
A tree that looks at God all day
And lifts her leafy arms to pray;
A tree that may in Summer wear
A nest of robins in her hair;
Upon whose bosom snow has lain;
Who intimately lives with rain.--"
~Joyce Kilmer, "Trees," 1914

Runoja ja sanontoja puista (engl)

Yllä linkissä oleva kuva on mieheni ottama. Noin paljon lunta oli vuoden 2006 marraskuussa, ainakin muutaman päivän.

Nyt on niin syksyisen tai mieluummin keväisen näköistä, että alkaa odottaa oikeaa kevättä. Netissä kiertäessäni ihastuin kovasti blogipohjaan, jossa on kukkiva puu. Laitoin sen erääseen blogiini. Sepä olikin hankalaa, sillä "kettu" kaatuili koko ajan kyljelleen, ja blogi oli maan ja taivaan välillä, en tiennyt mikä oli mennyt perille. Luulin, että jokin virus on vallannut koneen, se on täynnä troijalaisia. Piti tarkistaa, ei ollut mitään. Tuli jo aamuyö ennen kuin pääsin nukkumaan.

Vaihdoin heti päivällä Operaan, ja kaikki sujuu aivan erinomaisesti. Lopputulos miellyttää. Blogi saattaa aueta hitaasti. Ehkä täytyy keventää. Kevättä kohti kun mennään.

Firefox toimii taas. Tuntuu parhalta vaihdella näitä.

Hesari, tiede ja uskonto

Hesari käsittelee tänään Tieteen päiviä yllättävän asiallisesti.

On kiinnostava selostus uskontotieteilijä Jani Närhin Paratiisi-tutkimuksesta. Uskontotiedehän ei tee oikein harjoitettuna arvoarvostelmia uskonnoista, vaan vertailee niitä mahdollisimman puolueettomasti riippumatta tutkijan omasta maailmankatsomuksesta. Omana opiskeluaikanani tein seminaariesitelmän buddhalaisuudesta ja aloittelin Kanadassa asuessani tutkimusta lasten asemasta suurissa maailmanuskonnoissa.

Kirkkohistorian emeritusprofessori Laasosen kirjoitus kertoo tavallisen suomalaisen luterilaisen suhteesta evoluutiotutkimukseen. Ymmärretään, että tutkija toimii vain luonnontieteellisten argumenttien varassa.

"Tutkimus saattaa päätyä hypoteeseihin tai tuloksiin, jotka osoittautuvat kestämättömiksi, mutta tiede korjaa ne itse. Kaikki tulokset ovat jatkuvan kritiikin armottoman tarkkailun alla.

Eri luokkaan kuuluvat ne, jotka koettavat rakentaa evoluutioon perustuen jonkinlaista antiuskontoa", kirjoittaa Laasonen.

Nämä ovat niitä, joita tarkoitin "tieteen taistolaisilla", taistelevilla ateisteilla, jotka valjastavat evoluutio-opin oman aatteensa, "tiedeuskonnon" aseeksi muita uskontoja vastaan.

Laasonen kirjoittaa lopuksi: "Evoluution tutkija voi olla samalla uskova kristitty. Tämän suhteen ymmärtämiseksi koulun uskonnonopetuksella on oma tehtävänsä."

Samoin varmaankin myös luonnontieteiden opetuksella.

Eräs kohta Tiede ja luonto -sivulla huvitti: "Evoluution vastustajia odotettiin ja pelättiin." Vastustajien "armotonta kritiikkiä" ei oltu valmiita kestämään. Olisi ollut asiallista, että joku puhujista olisi edustanut myös evoluution vastustajia, sillä antiuskonnon edustajat saivat olla mukana, jopa johtavilla paikoilla.

P. S. Opin jotain uuttakin Tiede ja luonto -sivulta.
"Nykyisin tutkijat tuntevat perinnöllisyyden lait todella hyvin. Silti heillekin niin sanottu epigeneettinen mekanismi on hämärä.
Epigenetiikka tarkoittaa sitä, etteivät pelkästään geenit siirry sukupolvelta toiselle. Eliön elinajan kokemuksillakin on jonkinlaista periytyvyyttä."

Tuo on asia, jota me maallikotkin monesti pohdimme.

Blogit ja maailmankatsomus

En puhu yleensä uskonnosta tai muista yksityisasioista ihmisten kanssa muutoin kuin erityistilanteissa. Tässä blogissa tilanne on toinen, ja siihen on vahva syy.

Maailmankatsomuksen alueella ollaan hienotunteisia normaalielämässä. Saman perheen jäsenillä tai läheisillä ystävillä voi olla täysin erilainen maailmankatsomus. Ei ole harvinaista, että eri uskontokuntiin kuuluvat solmivat avioliiton keskenään. Muita uskontoja kunnioitetaan yleensä kaikkien uskontojen harjoittajien kesken. Liikutaan herkällä alueella.

Minulle oli suuri yllätys, että Internetissä käydään sotaa uskontoja vastaan. Normaalielämässä sellaisia ihmisiä tapaa erittäin harvoin, koska heitähän on esimerkiksi Suomessa tilastojen mukaan hyvin vähän.

Pitäisikö uskontoa arvostavien olla Internetissä hiljaa, kun uskonnoista esitetään mitä oudoimpia väitteitä ja halutaan pakottaa kaikki elämään yhteiskunnassa vähemmistönä olevan ateistien joukon mielen mukaan ja edistämään heidän tavoitteitaan? Uskonnosta ei saisi puhua ollenkaan, mutta uskonnon pilkkaamista ja ateismin edistämistä suositaan. Aika outo tilanne.

Mitä muuta ihmisryhmää saa Suomessa pilkata niin paljon kuin meitä suvaitsevaisia ja maltillisia luterilaisia?