Hesari ja me

Kommenttti:
Hesari on ollut viime aikoina harvinaisen hyvä. Esim tämä kuukausiliite 479.

Olen odottanut kauan ja kärsivällisesti, että paikkakuntani lehti Hesari muuttuisi normaalin sivistysmaan lehdeksi, ja sehän on tapahtumassa.

Tähän verrattuna kirjallisuusosaston heikkous näkyy entistä selvemmin. Minusta tuntuu, että sille ei voida mitään, ennen kuin sinne saadaan aivan uudet ihmiset tai ainakin tarpeeksi monta uutta ihmistä, uutta sukupolvea. Tai ainakin uusi asenne.

P.S. Nettisivut ovat vähän sekavat, ja mainokset hallitsevat niitä liikaa.

Hesari, tiede ja uskonto

Hesari käsittelee tänään Tieteen päiviä yllättävän asiallisesti.

On kiinnostava selostus uskontotieteilijä Jani Närhin Paratiisi-tutkimuksesta. Uskontotiedehän ei tee oikein harjoitettuna arvoarvostelmia uskonnoista, vaan vertailee niitä mahdollisimman puolueettomasti riippumatta tutkijan omasta maailmankatsomuksesta. Omana opiskeluaikanani tein seminaariesitelmän buddhalaisuudesta ja aloittelin Kanadassa asuessani tutkimusta lasten asemasta suurissa maailmanuskonnoissa.

Kirkkohistorian emeritusprofessori Laasosen kirjoitus kertoo tavallisen suomalaisen luterilaisen suhteesta evoluutiotutkimukseen. Ymmärretään, että tutkija toimii vain luonnontieteellisten argumenttien varassa.

"Tutkimus saattaa päätyä hypoteeseihin tai tuloksiin, jotka osoittautuvat kestämättömiksi, mutta tiede korjaa ne itse. Kaikki tulokset ovat jatkuvan kritiikin armottoman tarkkailun alla.

Eri luokkaan kuuluvat ne, jotka koettavat rakentaa evoluutioon perustuen jonkinlaista antiuskontoa", kirjoittaa Laasonen.

Nämä ovat niitä, joita tarkoitin "tieteen taistolaisilla", taistelevilla ateisteilla, jotka valjastavat evoluutio-opin oman aatteensa, "tiedeuskonnon" aseeksi muita uskontoja vastaan.

Laasonen kirjoittaa lopuksi: "Evoluution tutkija voi olla samalla uskova kristitty. Tämän suhteen ymmärtämiseksi koulun uskonnonopetuksella on oma tehtävänsä."

Samoin varmaankin myös luonnontieteiden opetuksella.

Eräs kohta Tiede ja luonto -sivulla huvitti: "Evoluution vastustajia odotettiin ja pelättiin." Vastustajien "armotonta kritiikkiä" ei oltu valmiita kestämään. Olisi ollut asiallista, että joku puhujista olisi edustanut myös evoluution vastustajia, sillä antiuskonnon edustajat saivat olla mukana, jopa johtavilla paikoilla.

P. S. Opin jotain uuttakin Tiede ja luonto -sivulta.
"Nykyisin tutkijat tuntevat perinnöllisyyden lait todella hyvin. Silti heillekin niin sanottu epigeneettinen mekanismi on hämärä.
Epigenetiikka tarkoittaa sitä, etteivät pelkästään geenit siirry sukupolvelta toiselle. Eliön elinajan kokemuksillakin on jonkinlaista periytyvyyttä."

Tuo on asia, jota me maallikotkin monesti pohdimme.

Hesari ilahdutti tänään

Kiitos Hesarille tästä viikonlopusta.

Lasten- ja nuortenkirjoista julkaistaan vähän arvosteluja. Jokainen arvostelu on juhlaa nuortenkirjailijalle. 1500-lukua kuvaavasta "Kyynärän mittaisesta tytöstä" ei ole ollut Hesarissa muuta kuin nimi sen vuoden syksyn (2004) uusien kirjojen luettelossa. Siksipä ilahduin kovasti, kun näin Harry Potter -kuumeen ollessa kovimmillaan arvostelun Lucian uusista seikkailuista eli kirjastani "Pako Tallinnaan". Ja paikkakin on paras mahdollinen - sarjakuvien vieressä Lasten osastossa.

Arvostelijana on Vilma Ruoho, joka edustaa niitä henkilöitä, joille ensisijaisesti kirjoitan. Vilma on 13-vuotias tyttö. Niin kuin aina hyvässä kritiikissä hän kertoo ensin kirjasta ja esittää sitten loppuarvion. En ole koskaan ilahtunut näin paljon kritiikistä. Viimeisessä kappaleessa Vilma kirjoittaa:

" Anna Amnellin kirja Pako Tallinnaan on vauhdikas, eikä toimintaa puuttu. Huono puoli on se, että kirja on liian lyhyt [!]ja nopeasti luettava."

Lisää tällaisia arvosteluja. Nyt lähtee varmaan kolmas osa Lucian seikkailuista vauhtiin tosissaan.

Vilma kirjoittaa: "Kirja sopii ikäisilleni ja nuoremmille, koska teksti on suurta ja kuvia paljon. Suosittelen kirjaa historiasta kiinnostuneille ja pienestä jännityksestä pitäville."

Kiitos, Vilma. Pientä jännitystä on luvassa seuraavassa osassakin.

Lisää Luciasta ja 1500-luvusta on blogissani Lucia Olavintytär. Uusin kirjoitus kertoo siitä, miten löysin lopulta Tallinnasta talon, johon Lucia ja Margareta saattoivat paeta.

Tämän aamun Hesarissa oli myös toinen ilahduttava juttu, kokosivun artikkeli suomalaisesta designesta. Raija Forsström: "Viiva vai kukka? Suomalaisen designen ääripäät, yksinkertainen ja koristeellinen, tasa-arvoistuvat viimein. Oikea vastaus on siis: viiva ja kukka." HS/Koti ja Tyyli 20.7.2007.

Vihdoinkin Hesarin myöntää tämän. Vapaus on tärkeää luovaa työtä tekeville ihmisille.

Kirjoitin samasta aiheesta viime joulukuussa:

"Tässä välillä monet suomalaiset kodit olivat tyhjiä ja värittömiä ja rakennukset askeettisia. Näin äsken sanomalehdessä kuvan, joka näytti minusta ensi silmäykseltä halkoliiteriltä. Se oli Alvar Aallon suunnittelema näyttelypaviljonki. Kaikista oli tullut shakereitä. Askeettisuus oli tyylikästä ja poliittisesti korrektia.

Mutta aika on muuttunut, värejä ja kuvioitakin sallitaan. "

Helsingin Sanomat tänään entistä parempi

Kukkia saa Hesarin kolumnisti Jaakko Lyytinen.

Paikkakuntani lehti näyttää lopullisesti nousevan suomettumisen ajan montusta. Onhan sitä odotettukin. Tallinnan patsastapausta HS käsittelee monipuolisesti aivan niin kuin ainakin länsimainen lehti. Kulttuuripalsta kertoo Latvian teatterista (Moring: "Uusi sukupolvi pöyhii Baltian neuvostomuistia.") Hesarissa myös siteerattiin Iltalehteä (Venäläistä haudanhoitoa/Muut lehdet), joka kertoo siitä, miten karusti venäläiset ovat kohdelleet ja kohtelevat edelleen omassa maassaan muun muassa suomalaisten hautoja.

Kukat saa kuitenkin Jaakko Lyytinen, joka pöyhii suomettuneisuuden historiaa - ja nykyisyyttä. Luulin nimittäin, että tämä on jo ohi.
No Lenin please, we're Finnish, otsikoi silloin Hesarikin.

Lyytinen kirjoittaa: "Suomestakin löytyy muutamia yya-kauden muistomerkkejä, kuten Hakaniemen rauhanpatsas. Ja uusiakin on tarjolla: itsenäisyyden 90-vuotisjuhlan kunniaksi Helsingin Alppilaan puuhataan Leninin patsasta. Patsasaktivisti Ritva Hartzell toivoi Ilta-Sanomissa, ettei keskustelu politisoidu tällä kertaa, vaan 'patsashanke otetaan kulttuurihistorian kannalta'.
-- Kuohuntaa on luvassa, sillä moni on vielä vereslihalla."(Jaakko Lyytinen: Leninin lahjat. HS 6.5.2007).

Onhan joidenkin suomalaisten Lenin-nostalgia ehtinyt ihmetyttää muuallakin maailmassa

Lyytinen: "Virossa pesänselvitystä tehdään rytinällä. Suomessa vallassa on edelleen poliitikkopolvi, joka on haluton tutkimaan poliittista lähimenneisyyttään.-- Painolastitta suomettumista voivat tutkia ne, jotka juhlistivat Leninin syntymän satavuotisuutta potkupuvussa."