maanantaina, syyskuuta 20, 2010

Kirjoittavat naiset

Christine de Pizan työpöytänsä ääressä on yleisimmin tunnettu kuva tästä 1300-1400 -lukujen vaihteessa eläneestä kirjailijasta. Harvinaisempi on tämä kuva, jossa Christine de Pizan kirjoittaa vuoteessa.
Via women writers . Leskeksi jäänyt Christine elätti itsensä ja lapsensa kirjoittamisella.

sunnuntai, syyskuuta 19, 2010

Neilikoita viikonlopuksi


Neilikat, originally uploaded by Anna Amnell.
Ensimmäiset kukat, jotka sain mieheltäni, olivat punaisia neilikoita. Olimme silloin koululaisia, ja hänen äitinsä oli neuvonut ostamaan minulle syntymäpäiväksi neilikoita, sillä ne kestävät kauan. En ollut kotona, kun hän tuli niitä tuomaan. Olin puiston toisella puolen luokkatoverini luona. Pikkusiskoni juoksi kertomaan: M tuli ja toi sinulle kukkia! Prässäsin ne neilikat kasviprässissä ja liimasin päiväkirjani väliin. Ne ovat vieläkin tallella, hienosti antiikkisen sepian sävyisinä.

Violetti gladiolus


Violetti gladiolus, originally uploaded by Anna Amnell.
Violetti viuhkamainen kukkakimppu on tuottanut meille iloa jo yli viikon ajan, alussa suurena kimppuna, jonka kukkavarsien yläosat olivat nupussa, sitten kapeina kukkia täynnä olevina kukkavarsina, ja lopuksi matalana kimppuna. Ei ole ihme, että ihmiset ostavat nykyään paljon kukkia, kun ne kestävät näin hyvin.

lauantaina, syyskuuta 18, 2010

perjantaina, syyskuuta 17, 2010

Melkein viikko myöhemmin


nearly a week later, originally uploaded by Anna Amnell.
Valtava gladioluskimppu oli alussa viuhkanmuotoinen. Kukkia oli vain alaosassa. Kun ne kuihtuivat, puhkesivat latvat kukkaan. Ne ilahduttavat työpöydän reunalla. Vain yksi violetti neilikka on jäljellä.