Vanha viha elää siirtolaisuudessa

Kuvassa soft sculpture -teos torontolaisessa ostoskeskuksessa. Photo: Anna Amnell
Kanadansuomalaiset vieroksuivat toisiaan punaisten tai valkoisten juurien vuoksi. Punaisten ja valkoisten jälkeläiset toimivat yleensä omissa haaleissaan tai kirkoissaan. Edes rojalisti ei päässyt eroon "punaisesta" maineesta, jonka hän oli perinyt isoisovanhemmiltaan. Samanlaista jakaantumista entisen kotimaan poliittisten tapahtumien vuoksi oli nähtävissä myös mm kiinalaisissa ja unkarilaisissa siirtolaisissa.

Suomen television ohjelmistahan saa useimmiten sellaisen käsityksen, että kaikki kanadansuomalaiset siirtolaiset ovat jonkin sortin sosialisteja. Ohjelmat on tehty yleensä pelkästään vasemmistolaisesta näkökulmasta.

Eräs Suomesta Kanadassa vieraileva ministeri olikin hyvin hämmästynyt tajutessaan, kuinka suuri oli nimenomaan "kirkkosuomalaisten" (eli "valkoisten" sukujen) vaikutus siirtolaisyhteisössä.

Aiheesta on tehty nyt dokumentti, josta torontolainen lehti Vapaa Sana kertoo. Samassa artikkelissa on myös erittäin kiinnostava valokuva eräästä hääparista, joka on vaikuttanut hyvin paljon kanadansuomalaisiin.

Brittiupseeri rakastui suomalaiseen Aini Kauppiseen. Nuori nainen lupasi mennä miehen kanssa naimisiin ja muuttaa Kanadaan, jos "veli ja hänen kaverinsakin" pääsevät mukaan. Näin kävi, ja tehokas punaisten toimittajien ym keskeisten punaisten joukko siirtyi Kanadaan ja levitti aatettaan hyvin tehokkaasti.

http://www.vapaasana.com/19-06karvonen.htm
Lisäys: Kun katsoo hääparin kuvaa, tulee mieleen, että ehkä kyseessä oli "järjestetty" avioliitto. Sulhanen vaikuttaa kovin vaatimattomalta isokokoisen morsiamen rinnalla.

Tunnustus 'Fess up'

Omakuva on otettu Zagrebissa Hotel Esplanadessa, joka oli aikoinaan yksi Idän pikajunan pysähdyspaikoista. Siellä asui muiden muassa Agatha Christie matkoillaan Mesopotamiaan. Me kävimme vain juomassa teetä tässä hienossa hotellissa. (katso kaikki kuvat)
Osallistuminen Anun haasteeseen 'Fess up'

 Ensin kommenttini:
Onkohan tämä minulle? Minun piti katsoa sanakirjasta mitä ‘fess up’ tarkoittaa. ['fess up' = 'acknowledge', 'confess'] Taidan olla liiaksi ‘over the hill’? En pitänyt edes teini-ikäisenä Coca Colasta. Taitaisi tulla liian karmeaa luettavaa.:)

Tässä vastaukset:


Niin sanotut "taiteelliset" ominaisuuteni:


1. Elitistisyys
En pidä coca colasta, kahvista, tupakasta enkä alkoholista. Pidän vedestä. Hei, mutta se ei taida ollakaan elitististä, vaan maatiaista. Olen siis maatiainen. Mies sanoo: Kallis maku. Vain teoriassa. Tyydyn yleensä vain ottamaan valokuvia kalliista esineistä. Mutta jos saisin lottovoiton, kallis maku alkaisi näkyä minussa ja ympäristössäni. Nirso musiikissa: Chopin ja Mozart.

2. Hankala luonne
Mies sanoo, että en ole. Mutta kyllä minä muutun hankalaksi, jos joku käyttäytyy törkeästi, rupeaa vaikkapa rähjäämään lapselleen (kuten eräs kuuluisa henkilö Stockmannilla) tai hakkaamaan vaimoaan kadulla.

3. Päihteidenkäyttö
Puoli kupillista vahvaa kahvia panee minuun vauhtia. Tunnen lentäväni kuin raketti. Extreme-kokemus, johon uskallan ryhtyä vain hätätilanteessa.

4. Boheemius
Tästä saan eniten pisteitä. Olen kotona yöpaitasillaan, en pettaa sänkyä (syy: pölypunkit täytyy haihduttaa), en kärsi epäjärjestyksestä.

5. Itsekeskeisyys
Jokainen on narsisti. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

6. Erakkomaisuus
Olen suurkaupunki-erakko. Kesämökkiä ei ole, jossa voisi tulla perinteiseksi erakoksi.

7. Tunteellinen (yli)herkkyys
Itken kun on hyvä elokuva, mutta elokuva-alalla oleva ystäväni väittää, että elokuva on epäonnistunut, jos katsoja ei itke.

Monikulttuurisuutta Aasiassa

Kuluneen kuukauden aikana olen saanut paljon terveisiä Malesiasta ja Kuala Lumpurista, jossa lähisukulaiseni ovat lomalla. Posti tulee hitaasti, yllä näkyvä korttikin näytti siltä, että se on kulkenut todella pitkän matkan. Minulle nuo tornit ovat tuttuja vain eräästä Sean Connery -elokuvasta. En ole ollut koskaan Kyprosta, Jordaniaa ja Israelia idempänä. Opiskelin aikoinaan myös uskontotiedettä, joten Idän uskonnot ja arkkitehtuurikin ovat jossain määrin tuttua. Sekä lapseni että sisareni poika matkustelevat kaukomaissa jatkuvasti kuten niin monet muutkin suomalaiset. Sisareni asui kahteen otteeseen useita kuukausia Indonesiassa. Olen nähnyt valtavasti kuvia ja kuullut tarinoita. Kodissani on paljon esineitä Aasiasta. Aasia on osa minuakin.

Tutustuin jo vaihto-oppilaana ja Kanadassa asuessani moniin aasialaisiin. Lisää tuttuja tuli lasteni opiskeluajan ystävistä ja työtovereista. Ensimmäisenä heistä tulee mieleen ystävällisyys, kohtelias puhetapa ja hyvät tavat. Heillä on myös kyky yhdistää monikulttuurisuus ja oma kansallinen perinne sekä perheen ja suvun traditiot. Eri kulttuurit, uskonnnot, ruokaperinteet ja kielet elävät hyvässä sovussa Malesiassa ja Kuala Lumpurissakin, minulle on kerrottu.

Puhuin juuri poikani kanssa puhelimessa, ja hän kertoi, että vanhemman polven väestö valittaa Malesiassa kiihkokansallisuuden lisääntymisestä nuorten keskuudessa. Kouluissa ei haluta opiskella enää englantia yhtä paljon kuin ennen. Kielitaito huononee. Maailmankielen hallitseminen on avannut tähän asti oven länsimaiden tieteeseen, kulttuuriin ja talouselämään. Samalla on pidetty itsestään selvänä, että ollaan ytimeltään kiinalainen, intialainen tai malesialainen. Tavallinen turisti ei ehkä huomaa muutosta, mutta kiinaa puhuvalle ollaan luottavaisempia.

Nyt odotan innolla valokuvia viidakosta, kukista, kaupungeista, kylistä, temppeleistä ja merestä. Kuulin juuri paikoista, joissa voi tarkkailla kaloja pelkästään snorkkeloimallakin. Viileät trooppiset vuoristoseudut orkideoineen kiehtovat myös mieltä.

20 vuotta kirjailijana

On aiheellista laittaa Aurora-blogia juhlakuntoon, sillä ensimmäinen Aurora-kirjani ja ensimmäinen kirjani yleensäkin ilmestyi 20 vuotta sitten - syksyllä niin kuin kirjat siihen aikaan ilmestyivät. Se oli hyvin hauskaa aikaa, koko perhe oli helpottunut ja iloitsi kanssani, kun olin vihdoinkin tullut kirjailijaksi. Olinhan sitä lapsesta asti suunnitellut, mutta yksityinen historiani ja maani historia olivat menneet sellaista tietä, että siihen eivät minun kirjani mahtuneet. Kirjoitin kolme ensimmäistä kirjaani heti Kanadasta palattuani vaativan ansiotyön ohella, opetin englantia aikuisille, joista monilla oli hyvin korkea koulutus. Oli paha lama, en voinut kuvitellakaan jääväni vapaaksi kirjailijaksi, vaikka Kanadassa asuessani olin ollut kotiäiti ja vapaa toimittaja.

En ehtinyt tarjota käsikirjoitusta yhdellekään kustantajalle. Se vietiin tavallaan käsistäni, hyväksyttiin kustannusohjelmaan, kun se ei ollut vielä edes valmis. Se oli helppo alku. Sain kirjan valmiiksi ajoissa, ja siitä otettiin toinen painos muutaman kuukauden kuluttua ilmestymisestä. Se oli suurin menestys, mitä olen kokenut, ja olen siitä vieläkin iloinen. Olisin voinut hioa kirjaa vähän kauemmin, mutta minulle oli tehty pieni syöpäleikkaus ja pelkäsin, että kirja saattaisi jäädä ainoaksi. Syöpä aina säikäyttää ihmisen, yleensä ihan turhaan.

Kaikki kustanustoimittajani ovat olleet miellyttäviä ihmisiä, vikaa on ollut muualla, siinä missä nytkin - Suomeen ja muihinkin maihin tuli jo toisen kirjani valmistumisen aikaan lama. Piti säästää paperiakin ja tehdä lyhyempi kirja, kuin mitä olin aikonut. Kolmannen kirjan jälkeen tuli tauko, sillä kustantaja luopui nuortenkirjojen julkaisemisesta. Vasta neljän vuoden jälkeen alkoi uusi yritys, tuli neljäs Aurora-kirja. Se jäi viimeiseksi siihen sarjaan, sillä kustantaja päätti taas luopua nuortenkirjoista. Menetin ihastuttavan ja ammattitaitoisen kustannustoimittajan. Onneksi hän on löytänyt arvokkaita tehtäviä muualla. Niin kului viime vuosituhannen viimeinen kymmenluku. Olin julkaissut neljä kirjaa enkä ollut joutunut etsimään yhdellekään niistä kustantajaa. Kaikki kirjat oli pyydetty minulta.

Kuten jo sanoin, alkuaika oli monella tavalla parasta aikaa. Olin täysin poissa julkisuudesta muutamaa lehtihaastattelua lukuunottamatta. Olin ensimmäiset vuodet täysin erillään myös suomalaisesta kirjallisesta maailmasta, pääsin Kirjailijaliittoonkin vasta sitten, kun vasemmistopolitiikka vähän lieveni. Mitä pahaa olin sitten tehnyt?

Olin kirjoittanut tyttökirjoja, joissa oli "porvarillinen" ajattelutapa. Palvelustytöt lauloivat ja laskivat leikkiä töitä tehdessään ja herrasväen outouksia seuratessaan, melkein koko Suomen kansa oli yhtenäinen vuoden 1905 Suurlakon jälkeen ja Kanadassa siirtolaistytöt eivät käyneet sosialistihaalilla tanssimassa vaan rupattelivat keskenään. Hesarin kirjallisuustoimittajakin käski minun kirjoittaa seuraavaksi kansalaissodasta. Sanottiin, että kirjoissani ei ollut ongelmia, vaikka niissä oli muun muassa orpoja, löytölapsia ja poliittisia pakolaisia.

Tiedot palvelustyttöjen iloisuudesta olin saanut äidiltäni, joka oli ollut pikkutyttönä palvelijana rikkaassa sukulaisperheessä. Tiedot suurlakosta olivat peräisin ulkomailta tilatuista historiateoksista ja lukemattomista muistakin pätevistä lähteistä. Kanadan tilanteen tunsin paremmin kuin YLE, joka luulee, että kaikki suomalaiset siirtolaiset olivat ja ovat edelleen sosialisteja. Mutta tyttökirjoissa sellainen oli sopimatonta porvarillista ajattelua. Näin vielä 1990-luvulla, Neuvostoliiton jo romahdettua. Mutta mikäs minulla oli kotona ja ystävien parissa ollessa. En tiennyt, että pahempaa oli tulossa. Kustantantajan etsiminen seuraaviin kirjoihin - ja Internet. :)

Pahinta oli ehkä sittenkin kirjoitukseni Kun koti kävi ahtaaksi, joka ilmestyi alkujaan Kirjakauppalehdessä syksyllä 1991 ensimmäisen kirjani ilmestymisen aikoihin. Minähän luulin tulleeni vapautuneeseen Eurooppaan!

Pakinaperjantai. Koulunpenkillä

Old Time School, desk, originally uploaded by Anna Amnell.

1900-luvun alun tytöt ja pojat eivät istuneet koulunpenkillä, vaan koristeellisissa pulpeteissa. Näin ainakin Nummelassa, jossa on säilytetty nämä romanttiset pulpetit.

Historian tunneilla hiljaa ja selkä suorana istuville koululaisille saatettiin kertoa keskiajan koulupojista, jotka istuivat lattialla olkien päällä opettajan jalkojen juuressa tai pitkillä karkeasta puusta kyhätyillä penkeillä ja lauloivat heleillä pojanäänillä latinalaisia koululauluja.

MIssä olivat silloin tytöt? Kotona äidin opissa puuhamassa keittiössä ja kasvimaalla tai ompelemassa merkkausliinaa.

Joillakin tytöillä oli kotiopettaja tai oppinut sukulainen, joka opetti heidät lukemaan hartauskirjoja ja antiikin viisaiden miesten teoksia.