Mihin voin tallentaa sähköpostiviestit?

Taiteilija voi tallentaa muistojaan piirtämällä ja maalaamalla (Matti Amnell: Tanah Rata, Cameron Highlands)

Olen koettanut innostaa lapsiani ja sisareni poikaa pitämään päiväkirjaa, sillä he ovat matkustelleet ja asuneetkin monissa maissa, joista jotkut ovat aika eksoottisia. Minua on harmittanut, että en itse ole pitänyt päiväkirjaa muuten kuin ajoittain.

Kirjoitan nykyään usein sekä julkisiin että yksityisiin blogeihini. Tulee merkittyä edes jotakin muistiin. Laitan kuvani talteen Flickriin. Tallennan kirjojeni versiotkin sähköpostiin, lähetän ne itselleni pitkinä tiedostoina ja poistan välillä tarpeettomat. Sisareni kirjoitti talteen pojaltaan tulleet tekstiviestitkin, sillä se oli joinakin aikoina heidän ensisijainen kommunikaatiovälineensä, kun he asuivat pitkiä aikoja toinen toisella puolen maapalloa.

Siivosin sähköpostiani ja poistin tarpeettomia viestejä. Eteen tuli mitä mielenkiintoisimpia viestejä. Vaikka yksityiset viestit voivat olla lyhyitä, viestiketjuista syntyy kokonaisia tarinoita. On keskustelua joidenkin tutkijoiden kanssa. On viestisarjoja, joissa keskustellaan maratoniin valmistautumisesta ja siitä toipumisesta, suunnitellaan matkaohjelmaa, annetaan hyviä ideoita retkiin, pohditaan sikainfluenssaa tai joitain eksoottisia sairauksia, joita turisti voi saada.

Aikaisemmin tallensin ja tulostin kaikki nettikeskusteluihin osallistumiset. Niitä on pari paksua kansiota laserilla tulostettuina. Onneksi tein niin, sillä esimerkiksi Kiiltomato poisti usean vuoden keskustelut. Joku tärkeä alustus jäi tallentamatta. Viimeksi katosi Vuodatuksen muutoksissa valokuvia, joita en ollut tallentanut muualle. Tallennan nytkin pitkät tai tärkeät kommenttini, sillä bloggaajat saattavat sulkea tai poistaa bloginsa.

Olen alkanut käydä läpi sähköpostiviestejäni ja tallentaa tärkeimmät. Mitä tapahtuisi, jos vaikkapa gmail katoaisi? Mikä on turvallisin tallennusmuoto kiveen hakkaamisen ja pergamentille kirjoittamisen lisäksi?

Iisalmen kirkonkylän vanha kivikoulu

Johtajaopettaja Aaro Pekkarisen lapset. Taustalla vuonna 1930 rakennettu "kivikoulu"

Iisalmi tässä blogissa (yli 30 kirjoitusta)

Kuvakansioni Iisalmi koulut

Koulun lapset sota-aikana eli 1940-luvulla
Huom! UUTTA: Kivikoulun kuvat : Kari Jalkasen kansio

Mieheni vanhimmalla sisarella on valokuva, jossa hän seisoo 3-vuoden vanhana eli siis vuonna 1931 äitinsä ja isänsä kanssa "uuden koulun" edessä. Mieheni ja hänen sisarustensa mukaan kivikoulu oli ollut koulunpihan reunalla "aina".

Mieheni isä haki johtajaopettajaksi Iisalmen kirkonkylän koululle 1920-luvun loppupuolella, ja hänelle sanottiin silloin, että kouluun tulee uusi lisärakennus, "kivikoulu".

Kirjakaapistamme löytyi Tuomas Kortelaisen kirjoittama Iisalmen seurakunnan historia 1627-1977. Kortelainen kertoo:

"Kirkonkylään valmistui 1930 pitäjän ensimmäisen koulurakennuksen vierelle 'kivikoulu'. " Kortelainen viittaa Iisalmen maalaiskunnan kunnankirjurin (virka olisi nykyisin lähinnä kunnanjohtaja) Juho Pehkosen kirjaan " Iisalmen kunnan kansakoululaitoksen ja kirkonkylän kansakoulun 70-vuotiskertomus. Iisalmi 1947.

Tällä hetkellä entinen "Iisalmen Kirkonkylän uusi koulu" on kuulemma surkeassa tilassa, sen kohtaloa pohditaan. Siellä on pidetty taidenäyttelyitä, mm mieheni opettajaveljen töitä on ollut siellä näytteillä.

Koulurakennuksessa oli myös kaksi opettajan asuntoa, yksi yläkerrassa ja yksi alakerrassa. Siellä oli kolme luokkahuonetta, kaksi yläkerrassa ja yksi alakerrassa. Yläkerran luokat voitiin yhdistää yhdeksi juhlatilaksi avaamalla isot ovet väliltä. Siellä oli keskuslämmitys päinvastoin kuin vanhassa koulussa, kauniissa puutalossa, jossa oli 1950-luvun loppupuoleen asti puulämmitys.

Mainittakoon, että uusi koulu sijaitsi ja sijaitsee suuren koulunpihan laidalla ja sen ympärillä on puita ja ruusupensaita maantien ja koulun välillä. Oli siis vain maantie, ei katuja. Koulukokonaisuus muistutti enemmänkin maalaistaloa tai pappilaa, ja siinä oli useita ulkorakennuksia, mm talli, aitat, sauna, navetta, riihi jne ja jättiläismäisen iso halkoliiteri. Koulu sijaitsi kulttuuriympäristössä, sillä "Brofeldtin pappila", joka on nykyään Seurasaaressa, oli kilometrin päässä.



Iisalmen kirkonkylänkoulun päärakennus, joka on valitettavasti purettu

Kuvakansioni: Iisalmen  kirkonkylän koulu

Mieheni vanhemmat opettivat tässä vanhassa kauniissa puukoulussa. Isä oli johtajaopettaja (vastaa nykyajan peruskoulun rehtoria) ja hänen luokkaansa mentiin työhuoneesta, äidin luokkaan taas mentiin keittiöstä.

Sillä paikalla on tehty jo tarpeeksi tuhoa, sillä sieltä pantiin maan tasalle kaunis puukoulu.
Onneksi kivikoulu on jäljellä!

Kuvakansioni Iisalmi koulut
Iisalmi tässä blogissa (yli 30 kirjoitusta)

Kauppalantien puisto

Kauppalantien puisto, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Rehevä viidakko suuri koko/a large size

Hyvää juhannusta

IMG_0002, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Juhannus on iloinen juhla, sillä silloin on erään Johanneksen syntymäpäivä. (todellisuudessa 24.6.) Sitä on juhlittu 400-luvulta lähtien.




Vihreää elämäntapaa ruokailussaan ja asumisessaan edustanut Johannes Kastaja söi hunajaa ja heinäsirkkoja. Hän oli reilusti 2000 vuotta aikaansa edellä,  sillä meidän kaiikkien pitäisi kuulemma oppia syömään koppakuoriaisia ja heinäsirkkoja. Se ratkaisisi maailman ravinto-ongelman.

Hyönteistutkija Lena Huldén on syönyt vuosien ajan muun muassa sirkkoja ja jauhomatoja. Huldénin mukaan hyönteiset ovat terveellistä ja proteiinipitoista ruokaa, kertoi Turun Sanomat.

P.S.
Vain Suomi ja Ruotsi ovat siirtäneet juhannuksen vieton pois Johannes Kastajan päivästä (24.6.) . Ei ole ihme, että muistellaan, että ennen oli juhannuksena aina kaunis sää. Juhannusta vietettiin viikkoa myöhemmin kuin usein nykyään.
Patsas on Johanneksen kirkon edessä. The statue is in front of St John's Park Helsinki.

Sorruin ostamaan amerikkalaisen menestysromaanin

Gillian Flynn: Kiltti tyttö.
Alkuvaikutelma eli sivut 11-18. (jatkuu)

Luin aamulla kirja-arvostelun romaanista, joka on liian pitkä. Sen olisi pitänyt jo varoittaa. Mutta repäisin kirja-arvostelun lehdestä ja pyysin miestäni tuomaan tämän kirjan minulle työstä tullessaan.

Dickensin ja muiden vanhojen mestareiden kirjat saavat olla hyvinkin pitkiä, sillä ne ovat ajan koettelemia, hyviksi havaittuja romaaneja. Myös John Irvingin kirja saa olla pitkä, sillä hän on aina hauska. Mutta olen kyllästynyt jo ensimmäisillä sivuilla Gillian Flynnin kirjaan "Kiltti tyttö" (2013), alkuperäinen nimi 'Gone Girl' (2012), tyttö mennyttä kalua, siis kadonnut tai kadotettu, murhattu? Alussa vihjaillaan jotain. En sanoisi sitä ennakoinniksi.

Lukija ei halunnut tätä kirjaa vaan kirjailija, joka kaikkien kirjailijoiden tavoin haaveilee kirjoittavansa joskus romaanin, jolla hankkisi edes niin paljon rahaa, että voisi ostaa pienen siirtolapuutarhamökin. P. D. James sanoi Suomessa käydessään, että Englannissa keskinkertaisetkin kirjailijat voivat hankkia oman talon ja elättää perheensä. En usko, että voivat Suomessa, pienen kielialueen maassa, jossa kaiken lisäksi suuri osa väestöstä osaa lukea muillakin kielillä kirjoitettuja kirjoja. Englanninkielisissä maissa taas koulutetut ihmisetkin ovat aika kielitaidottomia, jolleivat ole diplomaatteja, tutkijoita tai siirtolaisten lapsia.

Ymmärsin kirja-arvostelusta, että kirjailija on tehnyt romaanistaan liian pitkän - 447 sivua - koska kustantajat haluavat pitkiä kirjoja. Entä sitten Ian MacEwan, jonka kirjat ovat lyhyitä mutta erittäin hyviä? Eikö hän kelpaisi enää kenellekään, jos olisi aloittelevaa kirjailija? Hän kun on myös aika ruma mies. Nykyään pitää kirjailijan olla mieluiten kaunis nuori nainen.

Muistelen, että tämän kirjailijan sanottiin heittelevän lukijaansa äkkiyllätyksestä toiseen ja pitävän hänet siten pihdeissään. Mutta miten minä kestän äkkikäänteiden välit?

Saa nähdä, luenko tätä pitemmälle vai vienkö sen vaivihkaa lähikirja-antikvariaatin euron laatikkoon kadulle. Pidin jostakin: Missisipistä, joka on mainittu. En pidä kirosanoista enkä viime vuosien blogeista ja sanomalehdistä tuttujen samojen vanhojen asioiden jaarittelusta.

Mutta jos tämä kirja on kestävä ja sitä luetaan vielä 100 vuoden kuluttua, sen ensi sivuilta voi lukea lyhyen kuvauksen siitä, kuinka Amerikan keskiluokan elintaso romahti ja Dickensin aikoina ihaillun lehtimiehen asema samoin.


Sivut 19-23. Esitellään hölmö nuori nainen, joka käyttää stereotyyppisen huonoa kieltä, sellaista jota kuulee liikaa busseissa. Näkökulma vaihtui Amyn päiväkirjaksi. On vaikeaa usko, että Amy on psykologian maisteri.
Yksi houkutin sopii minulle: Nick on kotoisin Mark Twainin lapsuusaikojen kotikaupungin Hannibalin tienoilta ja on ollut töissä laivalla kuten Mark Twain.
Nimi Nick. Onko sillä symboliikkaa? Nick, Old Nick tarkoittaa paholaista.
Olen pilannut "lukunautintoani" nähtyäni kustantajan sivun alusta, että Nickin vaimo Amy katoaa. Myös sen, että Nick on epäilty. Onko Nick kirjan murhaaja?
Kaksi vaihtoehtoa: 1. Nick on paha, on murhannut vaimonsa. Missä pää? 2. Amy on paha, on kadonnut, lavastanut kuolemansa, kostanut Nickille jostain syystä.

24-33
Amy järjestää joka hääpäivä aarteenetsinnän, jossa jokainen vihje johtaa seuraavaan kohtaan, ja lopulta lahja löytyy. Tekeekö Amy 5. hääpäivänä itsestään aarteen, joka on kadottetu, jota täytyy etsiä?
Oletan, että jos tämä on dekkari, kaikella mitä kerrotaan on merkitys.

Tässä alkuvaikutelmat. Katsotaan, miten tämä etenee sitä mukaa kuin on aikaa.

Lopullinen mielipiteeni perjantaiaamuna:
Nähtävästi kirjat häiriintyneistä ihmisistä kiinnostavat monia.

Postmoderni ajatus 'kullakin on oma totuutensa' on viety äärimmilleen Gillian Flynnin kirjassa "Kiltti tyttö", mutta niin sairaalla tavalla, että totean, että liikaa minulle.
Maailma on jakautunut pikku maailmoihin, joista kussakin on omat huvinsa myös kirjojen alalla.