Olen saanut tämän vuoden ensimmäisen joululahjan. Se on hyvässä tallessa ja samalla näkyvissä astiakaapin ylähyllyssä. Olen luvannut, että en avaa lahjaa ennen joulua.
Kun lapseni olivat pieniä, aloin ostaa joululahjoja jo syksyllä ja laitoin ne piiloon yläkaappiin, jonne ylettyi vain tikkailla. Tietämäni mukaan lapset eivät saaneet koskaan selville, mitä lahjoja oli tulossa.
Minulle kävi pienenä niin, että löysin vintillä leikkiessäni ison vauvanuken, joka oli ostettu minua varten, sen arvasin. Kävin leikkimässä nukella.
Kun jouluaatto tuli ja aloin avata lahjapakettia, näin miten innoissaan äitini oli. Hänen kauniit silmänsä säteilivät. Hän oli jännittynyt: pitäisinkö nukesta? Mutta samalla hetkellä, kun nukke tuli esille, sisareni alkoi itkeä sydäntäsärkevästi ja vaatia nukkea itselleen.
Tämä oli nähävästi elämäni ensimmäinen suuri moraalinen ongelma: mitä minun piti tehdä? Ei ollut paljon aikaa ratkaista.
Annoin nuken siskolle koko illaksi, ja siitä tuli lopulta hänen nukkensa. Olin vähän liian vanha vauvanukella leikkimään, olin jo koulussa. Mutta silloin sota-ajan jälkeisenä pula-aikana ei ollut paljon leluja. Minulla oli ollut aikaisemmin vain paperinukkeja ja räsynukkeja, joilla oli naama pahvista, mutta ne olivat rakkaita minulle.
Paljon myöhemmin kerroin äidille, että olin löytänyt hänen piilopaikkansa. Meille tuli asiasta mielenkiintoinen keskustelu. Äiti myönsi ihmetelleensä, miten minä niin jalomielisesti annoin siskoni leikkiä uudella nukella jo jouluaattona. Nyt hän sai tietää, että nukke oli jouluaattona minulle jo vanha nukkea. Hänkin oli ajatellut, että vauvanukke saattoi olla liian lapsellinen lahja, mutta hän oli ollut niin innoissaan siitä, että lapsille sai vihdoinkin leluja kaupoista.
