Sivut
- Etusivu
- Vakoilijoita pikkukkaupungissa info Weebly
- Suomen Nuorisokirjailijat/Annna Amnell
- Lucia ja Luka (2013)
- Vaahteralaakson Aurora. Yhteispainos. Arvosteluja
- Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. 2014 Kansi ja info
- Anna Amnell's historical novels
- Anna Amnell in Wordpress.com
- Art deco, vintage
- KOTISIVUBLOGI
- NOJATUOLIPUUTARHURI
- INFO & KAIKKI BLOGINI
- Broken Star -käsityöblogi
- Nukkekotiblogi Auroran talo
- Maria ja Jaakko. Suksimestarin suku
keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2014
Shaker-lahko
Shaker-tuolit. Kuva: Matti Amnell
Ihmettelin, miksi Wikipedia oli viitannut mm minun artikkeliini Shaker-lahkosta ja tehnyt (tökeröhkön) jutun shakereistä. Sehän johtuu Tero Saarisen tanssiteoksesta, josta kerrotaan HS:n Kulttuuriosastolla (Hannele Jyrkkä: Näyttävä loikka tanssielokuviin HS ).Minulla on copyright tähän artikkeliin: Anne Leen henkeä ei enää ole, mutta esineet elävät[Shakerit.] – Kotiliesi. 62 (1984): 19, s. 26-29, 35.
Se oli aikoinaan Kotiliedessä, mutta siihen aikaan lehti ei saanut ainaisoikeutta ostamiinsa
lehtijuttuihin.
Shaker-museo. Pleasant Hill. Kuva: Matti Amnell
Pleasant Hill, Shaker-historiaa ja kylä nyt
Makro: MIttari
Makrokuvat: Mittari. Kun mittari näytti 40 astetta pakkasta.
Tämä on toisinto parin vuoden takaisesta kirjoituksesta. En malttanut olla ottamasta osaa, vaikka olen sairaana. Vastaan kommentteihin joskus myöhemmin. Mukavaa keväistä viikkoa.
Ensimmäinen talvi Kanadassa. Asuimme pienessä pohjoisessa kaupungissa. Olimme adoptoineet kauniin kermanvärisen löytökissan.
Meille sanottiin, että se oli pohjoista rotua, viikinkien muinoin Amerikkaan tuoman arktisen kissan jälkeläinen, vaikka siihen oli kertynyt satojen vuosien aikana monia muitakin perintötekijöitä.
Toby-kissan turkki tuli ensimmäisenä syksynä hyvin tuuheaksi. Miten se osasi aavistaa, mitä oli tulossa: korkeita lumikinoksia ja yli 40 asteen pakkasia?
Toby oli täydellinen lämpömittarin lukija. Se lämpömittari oli Tobyn sisällä, ja siitä se tiesi, että kovat pakkaset olivat tulossa.
Kun mittari näytti 40 astetta pakkasta, kirkkojen urut jäätyivät, autot eivät päässeet liikkeelle, koulut laitettiin kiinni. Mutta Toby lähti ulos. Tuuhea häntä pystyssä, paksu turkki suojanaan se marssi syvässä lumessa tavallisia reittejään.
Lue: Toby oli Maine coon-kissa (Täällä kissablogissani Toby ja muut kissat)
Ks myös orange Maine coon -cat
Toby puussa. Kuva: Matti Amnell (Jr)
Tämä on toisinto parin vuoden takaisesta kirjoituksesta. En malttanut olla ottamasta osaa, vaikka olen sairaana. Vastaan kommentteihin joskus myöhemmin. Mukavaa keväistä viikkoa.
Ensimmäinen talvi Kanadassa. Asuimme pienessä pohjoisessa kaupungissa. Olimme adoptoineet kauniin kermanvärisen löytökissan.
Meille sanottiin, että se oli pohjoista rotua, viikinkien muinoin Amerikkaan tuoman arktisen kissan jälkeläinen, vaikka siihen oli kertynyt satojen vuosien aikana monia muitakin perintötekijöitä.
Toby-kissan turkki tuli ensimmäisenä syksynä hyvin tuuheaksi. Miten se osasi aavistaa, mitä oli tulossa: korkeita lumikinoksia ja yli 40 asteen pakkasia?
Toby oli täydellinen lämpömittarin lukija. Se lämpömittari oli Tobyn sisällä, ja siitä se tiesi, että kovat pakkaset olivat tulossa.
Kun mittari näytti 40 astetta pakkasta, kirkkojen urut jäätyivät, autot eivät päässeet liikkeelle, koulut laitettiin kiinni. Mutta Toby lähti ulos. Tuuhea häntä pystyssä, paksu turkki suojanaan se marssi syvässä lumessa tavallisia reittejään.
Lue: Toby oli Maine coon-kissa (Täällä kissablogissani Toby ja muut kissat)
Ks myös orange Maine coon -cat
Toby puussa. Kuva: Matti Amnell (Jr)
tiistaina, huhtikuuta 01, 2014
Nyt pitää levätä
Kaunis iltarusko Runeberginkadun ja Pohjois-Hesperian kulmasta kuvattuna noin puoli tuntia sitten
Käsikirjoitus lähti ja kuume tuli. Tein flunssaisena ja toipilaana loppuvaiheen yhteispainoksen tekstin muokkauksesta ja nyt tuli romahdus: keuhkot rahisevat, kuumetta, kamala väsymys. Lääkäri antoi kymmenen päivän antibioottikuurin ja määräsi täyslepoon.
Niin sairas en kuitenkaan ole, etten olisi ottanut Mehiläisen kulmalla tätä kuva iltaruskosta, ennen kuin astuin päivystyksen ovesta sisään.
Bloggausloma.:)
Ei mitään aprillia: myrskyjä ja rajuilmoja
On pelottavaa nähdä, kun myrsky alkaa, puut alkavat heilua kuin joku ravistelisi niitä ja suuri puu kaatuu rytisten.
Tänä aamuna luen sanomalehdistä, että suomalaistenkin täytyy varautua äärisäihin. Olen kuvannut jostain syystä myrskyä kaikissa Aurora-kirjoissani. Siinä on symboliikkaa: 1900-luvun alun yhteiskunnan myrskyisä muutos tai oikeammin sen tulon tietoisuus kirjoittajan ja lukijan alitajunnassa on keskeinen näissä kirjoissa. Olen käyttänyt kuvauksissa myös omaa kokemustani.
Olin Korkeavuorenkadulla kuudennessa kerroksessa sijaitsevan asuntomme avoimen ikkunan ääressä, kun edessäni olevassa Johanneksen puistossa alkoi aivan yhtäkkiä myrsky. Se oli pelottava kokemus.
Ensin kuului, kuinka tuuli yhtäkkiä kiihtyi. Kuudennesta kerroksesta katsottuna näytti siltä, niin kuin puut olisivat nousemassa ylös juuriltaan ja puisto olisi lähdössä liikkeelle. Sitten kaatuikin yksi puista rytisten ja kuului huuto. Myrsky oli hetkessä ohi. Valtava puu oli maassa.
Suljin ikkunan ja juoksin aamutakkisillani alas puistoon katsomaan, oliko joku jäänyt puun alle. Onneksi paikalla ei ollut ketään. Helsingin kaupungin puisto-osaston miehet olivat hetkessä puistossa.
Siirsin tämän myrskyn alkamisen havainnon kirjaani. Siinä puut eivät kaadu - vielä:
Suljin ikkunan ja juoksin aamutakkisillani alas puistoon katsomaan, oliko joku jäänyt puun alle. Onneksi paikalla ei ollut ketään. Helsingin kaupungin puisto-osaston miehet olivat hetkessä puistossa.
Siirsin tämän myrskyn alkamisen havainnon kirjaani. Siinä puut eivät kaadu - vielä:
Eivät Olga ja Elisabet pelänneet enää myrskyä, vaan katselivat usein sen alkamista parvekkeeltaan [Terijoen huvilalla]. Ensin linnut lentelivät levottomina edestakaisin puitten yläpuolella. Sitten tuuli alkoi kieputtaa kuivuneita lehtiä ja oksia ja nosti niitä yhä ylemmäksi aivan puitten latvoihin asti.
Kun puut alkoivat huojua ja taivas muuttua synkäksi, oli aika rynnätä sisään. Tytöt polvistuivat ikkunan edessä olevalle sohvalle ja toisiinsa nojaten ihailivat salamoita ja kuuntelivat kaatosateen ropinaa katolla.
(Aurora ja Pietarin serkut, 1993)
Pohjois-Amerikassa sään muutokset ovat olleet aina rajuja. Vanha siirtolainen kertoo laivalla:
Kun olin poikanen, meille tuli eräänä kesänä niin paljon mustia heinäsirkkoja, että ne pimensivät auringon ja söivät kaikki jyvät. Toisena vuonna satoi peukalonpään kokoisia rakeita. Vilja meni lakoon ja oli tulla nälkäkuolema. Kesällä on toisinaan niin kuuma kuin saunassa. Talvella on kylmää kuin Siperiassa. Ei käy pitkäksi aika Amerikassa. Aina jotain tapahtuu, jos ei hyvää niin pahaa, tulee vaikkapa pyörremyrsky ja vie tuvan oven mennessään.
(Aurora –Vaahteralaakson tyttö, 1991, 1992)
Myrsky on juonen alkuun paneva voima kolmannessa Aurora-kirjassa. Se alkaa myyttiseltä Niagaralta ja mullistaa laakson reunalla olevan talon ihmisten elämän. Ollaan edelleen 1900-luvun alussa, ensimmäiseen maailmansotaan ja vallankumousten aikaan on vain muutama vuosi:
Kevätmyrsky lähti liikkeelle Niagaralta ja pyyhälsi vaahtopäät aallot kintereillään Ontariojärven toiselle puolen Torontoon. Se repi kattopeltejä, kiskoi puita juurineen ja ravisteli kaupungintalon kellotornia niin kovaa, että kivinen koira irtosi tornin seinämästä ja loikkasi villinä vapauteen. Myrskytuuli riensi sitten kaupungin ulkopuolelle vihreille kukkuloille ja sukelsi syvälle tummaan laaksoon.
Kyhmyinen villiomenapuu natisi rajuilmassa, muutama kiemurainen oksa taittui ja lensi laakson pohjalla juoksevalle purolle, mutta omenapuu ei murtunut. Se oli kokenut pahempiakin myrskyjä.
Ukkonen jyrisi ja salamoi. Korkeat sokerivaahterat huojuivat laakson reunoilla, vanha hemlokki kaatui rytisten ja puitten juurilla pesissään kyyhöttävät pesukarhut ja haisunäädät vapisivat pelosta.
Salamat välähtelivät ja valaisivat laakson reunalla kohoavaa isoa kartanoa. Myrsky alkoi riehua tuulen ja sateen pieksämissä suipoissa torneissa. Valot sammuivat kartanosta. Myrskytuuli kolisutteli kattoa ja kieppui parvekkeilla. Se lennätti ilmaan kokonaisen pilven kuivia oksia ja lehtiä puutarhasta ja kasvimaalta, heitti ne verannoille ja valurautapenkeille ja pujahti sitten alastomien marmorikerubien kannattelemaan sementtiruukkuun nauttimaan kaatosateesta.
(Aurora ja villikyyhkysten aika, 1995)
Muokkaan yhteispainosta Aurora-kirjoista.
Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide 1990-luvulla ilmestyneistä kirjoistani. Myös eKirja. Noin 400 sivua. Ilmestyy syyskesällä 2014. Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.
p.s. Myrskyt ovat usein hyvin rajuja Toronton laaksoissa, jotka ovat oikeastaan enemmänkin rotkoja (ravines).
Anna Amnell: Vaahteralaakson Aurora. Aurora 1-3, yhteisnide 1990-luvulla ilmestyneistä kirjoistani. Myös eKirja. Noin 400 sivua. Ilmestyy syyskesällä 2014. Sisältää kirjat Aurora Vaahteralaakson tyttö 1991 (2. painos 1992), Aurora ja Pietarin serkut 1993 ja Aurora ja villikyyhkysten aika 1995.
p.s. Myrskyt ovat usein hyvin rajuja Toronton laaksoissa, jotka ovat oikeastaan enemmänkin rotkoja (ravines).
maanantaina, maaliskuuta 31, 2014
Iltarusko näkyy vielä
Kun edessä oleva lehmus on vielä lehdetön, voi nähdä iltaruskon. Kesällä pitäisi nousta tuolille ja ottaa kuva yläruudusta, joka on onneksi avattavissa. Ongelmana on se, että tämän ikkunan edessä on nykyään lasivitriini. Aika mahdotonta kuvata sen yli, oletan. Kuva on otettu toiselta puolen erkkeria kurkottamalla länteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)