Makkaratalon jouluasu

Renvallin Makkaratalo, Penrosen laatat ja Eliel Saarisen et co rautatieasema. Kiinnostava yhdistelmä. Photo: Matti T. Amnell. Mieheni näppäilee kuvia kännykkäkamerallaan kaupassa käydessään.

Kulhollinen kaakaota tai mukillinen vihanneskeittoa

Kulhollinen kuumaa kaakaota ja hiukan kermavaahtoa päälle vai sauvasekoittimella silkkimäiseksi hienonnettua vihanneskeittoa? Opin lontoolaisissa museoissa käydessäni nauttimaan lounaaksi vihanneskeittoa isosta mukista. Purkkihernekeitostakin saa nopeasti kuuman juoman, joka lämmittää kurkkua ja ravitsee. Hernekeittoa ostaessa täytyy olla nykyään tarkkana, ettei saa "aitoa perinteistä" hernekeittoa, jossa on aineksina geenimuunneltuja herneitä.

Berliinin muuri

I took these photos in November 2010 in Berlin. Otin kuvat marraskuussa 2010.




the map




Berlinin muurin uhreja




Nuorten turistien ihmettelyä




Glad it is gone

DDR-nostalgiaa WittenbergissÄ : DDR -museum http://blogisisko.blogspot.fi/2013/05/kommentti-ddr-nostalgiaa.html


Photos of the Berlin wall in a German blog:

Kuvia saksalaisessa blogissa muuriin vaiheista

Thank you. Danke schön!

Saman bloggaajan kuvia graffitista /katutaiteesta Berliinissä.
Berlin Street Art
http://you-wee-because.blogspot.de/2012/04/berlin-street-art.html

Ennen luettiin aina ääneen

Minua huvitti, kun Hesarin toimittaja kirjoitti, että Kirsi Kunnas opetti suomalaiset lukemaan ääneen.

Ihana Kirsi Kunnas! Mieheni osaa vieläkin ulkoa Kunnaksen runoja ja samoin Tove Janssonin Muumi-kirjoja. Hän luki meillä lapsille iltasadut. Tyttäreni on kertonut, että hän ihmetteli lapsena sitä, että äiti ei osannut lukea kunnolla, vaan luki monesti takerrellen. Luin nimittäin usein englantilaisia ja muita vieraskielisiä lastenkirjoja ja käänsin niitä  siinä lukiessani suomeksi.

Alkujaan ihmiset lukivat aina ääneen. Ei osattu lukea ääneti. Oli suuri keksintö, kun tajuttiin, että lukea voi äänetikin, jopa huulia liikuttamatta. Kouluissa piti lukea ääneen, ja läksyjäkin piti monien opetella ääneen paukuttelemalla ainakin vielä 1950-luvulla. Ja nythän tiedämme, että niin oppii parhaiten! Ääneen lukemista harjoitettiin ompeluseuroissa, ja iäkkäille rouville palkattiin joku nuori nainen lukemaan ääneen, niin kuin olemme romaaneista oppineet. Eräs opettajasukulaiseni luki koululaisille ääneen nuortenkirjoja käsityö- ja piirustustunneilla.

Ääneen lukemisella on pitkä historia. Raamatussakin kerrotaan korkea-arvoisesta etiopialaisesta hoviherrasta, joka luki ääneen matkustaessaan vaunuillaan. Filippos-niminen mies juoksi vaunujen vierellä ja kuuli mitä hän luki. Hoviherra taisi lukea aika kovaa polvillaan olevan kirjakäärön tekstejä.

Luokkatietoiset nirppanokat suomalaiset

Kuva: Dover
Tämä kirjoitus on ollut blogissani 15.11.2007 nimellä Vain siivoojako?
Se kuvaa sitä, miten nirppanokat suomalaiset ovat erityisen luokkatietoisia ja halveksivat käytännön ammatteja. Näin ei ole kaikissa maissa. Tämä on nuoren maan nousukasmaisuutta. Amerikassa ihmiset ylpeilivät sitä, että heidän isoäitinsä oli aloittanut siivoojana tai isoisä kaivoksessa taí rautatietä rakentamassa.

Tunsin Kanadassa useita tapauksia, joissa korkeankin koulutuksen saanut siirtolainen toimi siivoojana, sillä siivoojaksi pääsi helpolla ja palkka oli hyvä verrattuna entisen asuinmaan palkkoihin. Ja eihän ammatti ole koko ihminen.

Eräs virolainen pakolaisnainen oli kouluttanut lapsensa hyviin akateemisiin ammatteihin sairaalan siivoojan palkallaan. Yksi poika oli professori. Aviomies oli ollut Virossa tuomari eikä hänen terveytensä kestänyt kaivoksessa työskentelyä, vaan hän kuoli nuorena. Manner-Kiinasta tulleet lääkärit toimivat myös usein siivoojina sairaaloissa, mikä oli minusta oli kyllä koulutuksen tuhlausta. Mutta ehkä hekin ajattelivat seuraavien sukupolvien elämän olevan parempaa.

Kanadassa oli helppoa olla vaikkapa siivoojana, sillä ihmiset suhtautuivat yleensä toisiinsa ystävällisesti ja kohteliaasti riippumatta toisen yhteiskunnallisesta asemasta. Suomessa ei ole useinkaan näin. Eräs Kanadasta Suomeen palannut nuori mies toimi opiskeluaikanaan teollisuusvartijana suuressa firmassa. Eräänä päivänä hän meni jututtamaan sievää nuorta naista, joka oli asiakaspalvelussa eteisaulan tiskin takana. Nuori nainen suhtautui teollisuusvartijan univormussa olevaan opiskelijaan halveksivasti ja niskojaan nakellen. Nuori mies sanoi, ettei Kanadassa olisi koskaan tapahtunut vastaavaa.

Toinen tositapaus. Eräs nainen joutui Ruotsin matkalla laivassa kahvipöytäkeskusteluun, joka käsitteli kirjallisuutta ja taidetta. Jonkin ajan kuluttua joku kysyi, että missä työssä hän toimii, kun hän tuntee niin hyvin kulttuuriasiat. - Vaatekaupassa myyjänä, vastasi nainen. Seurue meni hiljaiseksi, vilkuili toisiaan punastellen (Herra jestas, me on juteltu myyjän kanssa!) ja katsoi sen jälkeen tämän sivistyneen keskustelijan ohi, niin että tämä katsoi parhaaksi mennä hytiinsä lukemaan. Hän olisi voinut olla yhtä hyvin siivooja, sillä eihän ihmisen todellinen sivistystaso riipu ammatista. Olen kuullut muistakin vastaavista tapauksista, vaikka toisaalta demokratia on huimasti lisääntynyt monilla aloilla.

Ainakin Helsingin keskustan liikkeissä näyttää olevan iltaisin siivoojina nuoria fiksunnäköisiä tummaihoisia miehiä. Mitenkähän heihin suhtaudutaan? Siinä aihe jollekin kirjailijalle.

Luin tämän juuri miehelleni, ja hän kertoi siitä ajasta, kun hän oli opiskelijana muutaman viikon Helsinki-Vantaan lentokentällä lastaajana eli heitteli matkalaukkuja koneeseen. Hän meni eräänä päivänä töiden jälkeen työasussaan kysymään tiskin takana matkailijoille herttaisesti hymyilevältä naisvirkailijalta lentolippujen hintoja. Naisen hymy hyytyi, hän suhtautui jäätävän kylmästi ja halveksuvasti ja juuri ja juuri vastasi.
Vastakohta oli murskaava, kun hän muisteli, miten kohteliaasti häntä oli palveltu samalta tiskiltä, kun hän oli lähtenut lentomatkoille.