lauantaina, kesäkuuta 25, 2005

Ei juhannusta ilman kedonkukkia ja juhannusruusua, ei siirtolaisenakaan

Isoäidilläni ja äidilläni oli tapana kerätä kedonkukkia juhannukseksi kotia kaunistamaan. Mummolassa kukkia ja kukkivia sireenin, tuomen ja pihlajan oksia laitettiin hirsiseinän rakoihinkin. Toisinaan oli pihalla kokonainen juhannuskoivukuja.

Miehelläni ja minulla on tapana mennä joka juhannusaattona kävelemään meren rannalle. Vanhojen junanraiteiden lähettyvillä Kaivopuiston rannassa kasvaa joutomaalla monenlaisia kukkia kesästä riippuen. Tänä kesänä kukat olivat harvinaisen reheviä.

keskiviikkona, kesäkuuta 22, 2005

Blogisisko ihmettelee Bloggerin labyrinteissa

Täällä Bloggerin sisällä on kuin labyrintissa. Ohjeet on piilotettu salalokeroihin. Kun on löytävinään avaimen jonkin ongelman selvittämiseen, se osoittautuu usein valuvikaiseksi. Tällainen on esimerkiksi Bloggerin oma kuvakoodi, joka tulee esille kun lähettää kuvansa blogiin, jotta saisi koodin profiilikuvan laittamista varten. Siinä on ns. "laittomia merkkejä", joten se ei sovi profiilikuvan laittamiseen. Onkohan olemassa joku luettelo merkeistä, joilla voi korvata ne?

Desmond Tutu kertoi Torontossa 1980-luvulla vitsin kuvatakseen Etelä-Afrikan silloista umpikujaa, suunnatonta ongelmien määrää. " Miten voi syödä elefantin? Pala palalta." Tämä Blogikin on eräänlainen elefantti. Sen hoitamisessa on sopivasti puuhaa kaupunkikesäloman ajaksi.

tiistaina, kesäkuuta 21, 2005

Saako Amerikan musta olla iloinen?

Louis Armstrongin iloisuus on rohkaisevaa ja toivoa antavaa, kun ottaa huomioon ne ankeat olosuhteet, joissa hän kasvoi.

Louis Armstrong (synt.4.8.1901) oli lämminhenkinen ja sydämellinen ihminen huolimatta kovasta lapsuudesta Storyvillessa, New Orleansin köyhimmässä osassa.

Isä hylkäsi ja äiti oli holtiton kasvattaja. Nuo ongelmat eivät toki ole vain mustien ongelmia!

Louis joutui nuorisorikollisuudesta mustien poikien kasvatuskotiiin kahdeksi vuodeksi. Siellä hän oppi soittamaan kornettia. Teini-ikäisenä hän kuljetti päivisin hiiliä ja soitti öisin kapakoissa ja lauloi kadunkulmissa. Tästä nuoresta pojasta kasvoi ihailtu Satchmo.

Täällä Euroopassa ei tulla usein ajatelleeksi, että afroamerikkalaisissakin on kaikenlaisia ihmisiä niin kuin kuin meissä suomalaisissakin. Rikkaita ja köyhiä, katkeria ja onnellisia, oppimattomia ja intellektuelleja, hurskaita ja roistoja.

Kiinnostavaa on, että monet afroamerikkalaiset sanovat jo suoraan, että he ovat onnellisia siitä, että elävät Amerikassa eivätkä suunnattomien ongelmien Afrikassa.

Muistettakoon, että orjuutta oli Afrikan sisälläkin ja on yhä. Jostakin syystä afrikkalaisten ja arabien keskuudessa käyty ja edelleen käynnissä oleva orjakauppa vain unohdetaan. On jotenkin poliittisesti sopivampaa muistella Yhdysvaltojen 130 vuoden takaista mustien orjuuttamista.

Samassa maailmassa ja kuitenkin eri maailmoissa

Puhummeko samasta laulusta, kun puhumme laulusta What a Wonderful World? Minä puhun laulusta, joka pursuaa elämäniloa keskellä pimeää maailmaa. Laulusta, joka syntyi New Yorkissa elokuun 16. päivänä 1967 ja tuli suosikkisäveleksi Englannissa jo seuraavana vuonna, vuonna 1968. Laulusta, jota olen kuunnellut vuosikausia kotona kasetilta.

Puhuvatko muut laulusta, joka tuli tunnetuksi vasta 20 vuotta myöhemmin elokuvasta Good Morning, Vietnam? Samasta laulustako? Laulusta What a Wonderful World, josta pidän selvin päin, kirkkaassa päivänvalossa. Kenen laulu se on?