tiistaina, kesäkuuta 26, 2007

Muutos maisemaan



Maisemaan on ilmestynyt taas nostokurki. Sanon taas, sillä silloin kun muutimme asumaan tähän taloon, oli naapurissa oleva Johanneksen kirkko remontissa. Helsingissä rakennetaan ja korjataan varsinkin kesällä. Muistuvat mieleen Karin pilapiirrokset. Kari auttoi kestämään arjen.

maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Kotikissat


DSC06192, originally uploaded by amnellanna.

Kissablogini "Kotikissat" on pitkästä aikaa Blogilistalla. Siellä on kuvia muun muassa tästä Tutusta, joka on tuotu Kairosta. Enimmäkseen "Kotikissat" kertoo Nestorista, kesävieraastamme.

Aamulla



aamulla, originally uploaded by amnellanna.
Juhannuskokko jäi näkemättä tänä vuonna. sillä kurkku oli kipeänä. Se meni ohi levolla. En valita, sillä mikään tämän kevään flunssista ei ole iskenyt meihin. Juhannus sujui hyvin kotonakin lukien ja uusia Agatha Christien Poirot- DVD videoita katsellen. Pidän niistä englantilaisista TV-sarjoista, jotka ovat taitavasti tehtyjä, joissa mikään ei riko tunnelmaa ja ajankuvaa.

sunnuntaina, kesäkuuta 24, 2007

Kesävieras



Meille on tullut ensimmäinen kesävieras, Nestor. Se tarkistaa heti ensimmäiseksi, mitä muutoksia on tapahtunut puolessa vuodessa.

lauantaina, kesäkuuta 23, 2007

Päivänsankari



Geertgen tot Sint Jans Johannes Kastaja 1400-luku.

Johannes Kastajan syntymäpäivää alettiin viettää jo 400-luvulta lähtien 24.6. eli puoli vuotta ennen joulua, ja sitä vietetään muualla maailmassa edelleen 24. kesäkuuta. Suomessa juhannusta on vietetty vuodesta 1955 lähtien 20-26.6 välisenä lauantaina. Samoin on Ruotsissa.

Johannes Kastaja herätti omana aikanaan paljon huomiota. Hän eli erämaassa yllään kamelinkarvavaate ja ruokanaan heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja.

Johannes Kastajan päivä on eräs kaikkein tärkeimmistä kirkollisista juhlapäivistä. Sitä vietetään kaikkialla maailmassa, myös siellä missä on siiihen aikaan keskitalvi. Suomessa Johannes Kastajan päivä osuu vuodenaikaan, jolloin luonto on kauneimmillaan.

Johannes Kastaja, patsas

Johannes Kastaja Helsingissä nimikkokirkkonsa Johanneksen kirkon edessä.

perjantaina, kesäkuuta 22, 2007

Cityjuhannus on nyt trendikästä



DSC06067, originally uploaded by amnellanna.
Tämä kuva on otettu kerrostalon kattoparvekkeelta eilen vähän ennen puoltayötä. Klikkaamalla kuvaa pääset katsomaan muita samalta paikalta otettuja kuvia.

On alkanut juhannusaatto, jota vietämme aina Helsingissä. Kaupunki on kaunis kesällä - eikä ole itikoita. Luin juuri lehdestä, että cityjuhannus on trendikästä.

Perinteinen juhannuskokko on lähinnä meitä tuolla meren rannalla Kaivopuistossa, jos vain on lupa polttaa kokkoa. Sateista on ollut, joten eiköhän se roihua.

Hyvää juhannusta!