lauantaina, heinäkuuta 10, 2010

Surun säveltäjä

Frédéric François Chopin (1810 – 1849) Chopin death mask
Photo: Jack Gibbons, pianist

Pisimpänäkin ihmiselämä on järkyttävän lyhyt. Kun joku kuolee lapsena, nuorena, keski-iässä, suru säilyy läheisillä. Se on pohjavireenä halki vuosien, se puhkeaa yllättäen rajuksi suruksi usein juuri silloin, kun kokee jotain oikein hyvää: tätäkin vaille hän jäi.

Varmaankaan kukaan muu säveltäjä ei pysty kuvaamaan raastavaa tunnetta elämän lyhyydestä niin hyvin Chopin. Me kuulijat taas koemme kollektiivista surua hänen lyhyeksi jääneestä elämästään.

Olemme ladanneet juuri äskettäin iTunesista 260 Chopinin sävellystä tietokoneeseeen ja iPodiin. Musiikki on kuulostanut näin hyvältä viimeksi silloin, kun kuuntelin musiikkia vanhalta hyvältä levysoittimeltamme. (Silloin soitti Tamás Vásáry meille päiväkaudet.)

Seuraavaksi haluan paljon Mozartia ja sieltä täältä jotain muuta hyvää.
Kemppisen blogista löytyy enemmän faktaa näistä ihmelaitteista .iPod, iTunes
Täältä lisää.

Romanit: erilaisuus kiehtoo ja pelottaa

Ensimmäinen muistoni romaneista on kuin satua. Oli talvi ja isovanhempieni talon lähelle järven jäälle oli leiriytynyt romaneja.

 Isoäitini pelkäsi romaneja jostain syystä, mutta ukkini, pelimanni tunsi sukulaissieluisuutta heihin. Nähtävästi näistä ihmisistä oli puhuttu, sillä livahdin ulos ja menin nukke kainalossa katsomaan, millainen leiri se oli. Muutama teltta ja hevosia. Pieni mustatukkainen tyttö tuli luokseni. Hänellä oli mustatukkainen nukke. Katselimme toisiamme. Minä olin hyvin vaaleaihoinen ja pellavapäinen. Päätimme vaihtaa nukkeja. Juoksin innoissani mummolaan ja näytin nukkea. Mummo vaati, että minun piti vaihtaa se takaisin. Ehkä yksi syy oli se, että romanitytön nukke oli paljon hienompi ja kalliimpi kuin minun pellavalettinen räsynukkeni.

Miksi mummo pelkäsi heitä? Olisiko yksi syy se, että ehkä häntä kiusattiin lapsena siitä, että hän oli hyvin tummatukkainen niín kuin romanit. Ehkä oli peloteltu, että nämä vievät hänet mukanaan.

Ainakin meidän poikaa  on kiusattu tummuuden vuoksi. Kerran kun hän oli mummolassaan syömässä marjapensaista marjoja, uusi naapuri tuli sanomaan:
 - Anni, joku mustalaispoika syö sinun marjojasi.

Toisen kerran hän oli Helsingissä uimahallissa uimassa ranskalaista koulua käyvän tummatukkaisen ulkomaaalaisen luokkatoverinsa kanssa. Toiset pojat alkoivat kiusata heitä, mutta kun he rupesivat puhumaan ranskaa, nämä sanoivat ihaillen. - Ne ovatkin ulkomaalaisia.

Näyttelijät Charles Chaplin, Michael Caine, Yul Brunner, Roger Moore, Bob Hoskins. Elvis Presley. Orkesterinjohtajia (esim Sergiu Celibidache), tutkijoita, renessanssiajan taidemaalari, säveltäjiä, nobelisti (August Krogh, 1920 lääketiede). Katolinen pyhimys. Muusikoita, sirkustaiteilijoita, kirjailijoita. Näyttelijöitä, kirjailijoita, muusikkoja, virkamiehiä Suomessa. Mitä yhteistä heillä on?

Näitä kaikki ihmisiä yhdistää se, että he ovat romanisukua. Lue lisää romaneista Suomessa ja muualla.

Tunteita ja tuntemuksia kaloilla ja ihmisillä

Kalatorilla oli nähtävää Splitissä Adrianmeren rannalla. Syön mielelläni kalaruokaa. Kirsti Elillä kirjoittaa blogissaan kokemuksia kalastamisesta. Tämä kirjoitus oli kommenttini hänen blogiinsa.
 (Klikkaa kuvaa ja katso se suurena.)

Lapsena ja vielä opiskelijana olin innokas kalamies, tiukka feministi sanoisi 'kalahenkilö'. Silloin oli vielä mahdollisuus kalastamiseen ja ravustamiseen. Katsoin jo lapsena sekavin tuntein, kun äiti tiputti elävät ravut kiehuvaan veteen.

Kanadalainen miniäni oli opiskeluaikoinaan työssä ravintolassa jollain Karibianmeren saarella ja on kertonut, että suuret ravut huusivat, kun ne tiputettiin pataan. En tiedä pystyisinkö enää tappamaan kalaa. Tuollaiset hommat on ulkoistettu nykyaikana muille, kalastajille ja kauppiaille.

Syön kyllä mielelläni kalaruokaa.Adrianmeren rannalla näin toreilla eläviä kaloja suurissa astioissa. Toripöytien valtavat mereneläinkasat hätkähdyttivät.Tiedän, että tällaisen ajattelun tien päässä häämöttää kuuluisaa mieshenkilö, joka lakaisi varovasti luudalla pieneliöitä polulta, ettei astuisi niiden päälle. Huhutaan, että hän alkoi loppuaikoinaan sääliä jopa hometta, jota kertyi hänen afrikkalaisen ruokakaappinsa hyllyille.
Lue myös seuraava kommenttini Moraalisia kysymyksiä ihmisten ja eläinten välisistä suhteista.
Posted by Picasa

perjantaina, heinäkuuta 09, 2010

Kihlajaiset Intiassa


Kihlajaiset Intiassa
Originally uploaded by Anna Amnell

Kaunis intialainen pari kihlajaisjuhlassaan. Alemmassa kuvassa kihlajaisateria, jota syötiin Intian tapaan käsin. Valokuvaaja söi lusikalla, jotta kameran ulkokuoreen ei jäisi muistoja juhlasta.

Minulla oli Kanadassa intialainen tuttava, joka kertoi, että hänestä ei ole ollenkaan mukavaa syödä veitsellä ja haarukalla. Niistä jäi hänen mielestään metallinmaku suuhun.
Kuva suurempana