maanantaina, maaliskuuta 28, 2011

Kahvila illalla


Kahvila illalla, originally uploaded by Anna Amnell.

suljettu

Kommentti: Lasten- ja nuortenkirjat


Kirjailijoita on ollut kauan.

Kommentti Salla Simukan alustukseen Grafomaniassa
Kiitos Salla ja kommentoijat.
Tätä keskustelua on ollut hauskaa lukea.
Olette puhuneet siitä, mitä lapset, nuoret ja heidän opettajansa toivovat kirjallisuudelta. Myös vanhemmilla on toiveet, sillä heillä on eniten vastuuta lapsistaan, siitä millaisia ihmisiä heistä kasvaa ja jääkö kirjallisuus heille läheiseksi harrastukseksi. Vanhemmat valitsevat kirjat joululahjoiksi ja syntymäpäivälahjoiksi. Heidän toiveitaan kannattaa kuunnella.
Meillä oli tapana lukea vuosikaudet ääneen kirjoja lapsille, lopulta vanhin oli jo yliopistossa – opiskeli mm luovaa kirjoittamista - ja halusi että tuota tapaa jatkettiin. Klassikot olivat suosituimpia, niissä on juoni, laaja henkilögalleria, monikerroksisuutta. Myös tätä perinteistä lajia kannattaa kirjoittaa.
Kovat lukijat lukevat kaikkea, mitä heidän eteensä tulee. Siksi tarvitaan monenlaista kirjallisuutta. Runoutta ja näytelmiäkään ei pidä unohtaa. Niitäkin luetaan.
Kirjailijana olen ollut erityisen onnellinen silloin, kun joku kriitikko on käsitellyt kirjojani kaunokirjallisuutena, kiinnittänyt huomiota siihen, miten olen kirjani rakentanut. Sitä tapahtuu valitettavan harvoin. Sellaiset ovat juhlahetkiä. Yleensä kirjoittaminen on aika yksinäistä hommaa, Eniten on ollut hyötyä kirjallisuuden opinnoista yliopistossa ja kansainvälisestä keskustelusta (lehdistössä, kirjoissa ja Internetissä).

sunnuntaina, maaliskuuta 27, 2011

Näin he ovat muuttuneet

Nauti vaaleista. Äänestä ja pidä vähän hauskaa.
Näet nämä ihmiset uutisissa. Katso miten paljon he ovat muuttuneet..

Eniten on muuttunut tämä rouva.

the unsinkable Väyrynen  Katso mikä ilme! Väyrysen kirkko

Hänkin on muuttunut salonkikelpoiseksi. Vertaa näihin kuviin.

Toista heistä olen äänestänyt. Äänestäisin toistakin jos voisin.

En osaa kirjoittaa hänen sukunimeään, mutta olen äänestänyt häntä jo parikymmentä vuotta. Tässä hän on vaimonsa kanssa kauan sitten, siihen aikaan kun asuin vielä Kanadassa.

Runotytön aviomiehellä on tänään nimipäivä.

Tämä on hauskaa puuhaa flunssasta toipuvalle ihmiselle.:)

Samppanjasosialistit

Tunnemme samppanjasosialistit ennestään hienosta sukutaustasta ja paksusta osakesalkusta. Kiinnostavaa lisää muotokuvaan tuo 34-vuotias valtiotieteen ylioppilas ja puolueensa punavihreä puheenjohtaja.

"Arhinmäki kertoo käyneensä ulkomailla 170-180 stadionilla niin, että niissä on ollut peli käynnissä." Esimerkiksi joulun jälkeen Arhinmäen ja hänen avovaimonsa matkakohteena oli "12 ottelua, valtaosa eri stadioneilla".- -
"Arhinmäki sanoo käyttävänsä paljon rahaa vaatteisiin.
Jalassa on usein mustat Karhu Originals painijankengät tai vastaavat lenkkarit, tummat farkut ja puvun takki, ja usein siniruutuinen paita ilman solmiota."
(Juha-Pekka Raeste: Karismansa vanki. Eduskuntavaalit 17.4.2011 HS/Kotimaa 27.3.2011)

Olen luullut, että Arhinmäki ostaa vaatteensa Pelastusarmeijan kirpputorilta, mutta nähtävästi aidon duunari-lookin ylläpitäminen on kallista.

Mikä muutti Suomen?


"Tokion kokoisessa yli 30 miljoonan ihmisen suurkaupungissa voivat kuusivuotiaat ekaluokkalaiset kulkea yksin kouluun. Polkupyörän voi jättää lukitsematta, lompakkoja ei varasteta, naisia ja lapsia ei häiritä. Kaduilla ei ole roskia. Japanilainen ruoka on puhdasta, tuoretta ja aina hyvää". (Anna Gustafsson: Japanilaiset arvostavat malttia. HS/Mielipide 27.3.2011)

Tällainen oli Suomikin vielä 1950-luvulla ja 1960-luvun alussakin. Mikä muutti Suomen?