Iloista vappua!

red balloons, a photo by Anna Amnell on Flickr.

kaikille lukijoille!




  Sain vappukukkia mieheltäni! Kun hän oli koulupoika, hän toi minulle kimpun punaisia neilikoita syntymäpäiväksi.

Vappu Helsingissä -kuvia

Vappukommenttini

Senaatintori vappuaattona 2010, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Vappu on ikivanha kevään ja Pyhän Valpurin päivän juhla

Vappuaattona ja vappupäivänä käyn mieheni kanssa päiväkävelyllä, ja toteamme, että vapun viettäminen on levinnyt jo Senaatintorillekin.




Kaduilla juhlitaan vappua ilman lakkia ja lakki päässä. Joillakin nuorilla on hauskat naamiaisasut: melkein kaksimetrinen karhu tulee vastaan Espalla vähän pienemmän kissan kanssa. Mutta iltamyöhään ei Helsingissä uskalla olla enää vapun aikaan kävelyllä.



Vappu on parhaimmillaan koko perheen juhla. Vapunviettoa Kaivopuistossa


Lapsuuden vappumuistot: serpentiinit, vappuhuiska. Pikkusiskoilla vappuhyrrä ja punainen ilmapallo.

Mieskuoro laulamassa rautatieseman rappusilla "Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö". Sitä johtaa lyseon voimistelunopettaja ylioppilaslakki päässä.

Eräänä ikimuistoisena vappuna tukeva lyhyt nainen hyppimässä tasajalkaa meidän keittiössä, kun äitini ei lähde hänen kanssaan kommunistien vappumarssille.
- Otahan simaa ja tippaleipiä, Riikka, sanoo äitini ystävällisesti. Isä piiloutuu sanomalehtensä taakse ja varoittaa pikkusiskoja tirskumasta.
 - Iivari, elä virnuile siellä, Riikka sanoo julmistuneena.

Mutta Riikka ei voi vastustaa tippaleipien kiusausta, kun tippaleivät ovat juuri tehtyjä ja vasta kellarista tuomani iso kotisimapullo kimaltelee kutsuvasti. Hän ei suostu kuitenkaan istumaan, vaan syö seisaaltaan.



Riikka toistaa pyyntönsä, oikeammin vaatimuksensa. Kun pikkusiskot rupeavat nyt hihittämään, Riikka saa uuden raivokohtauksen. Sitä siskot varmaankin toivoivat. Riikka haukkuu äitiä sanoilla, jotka eivät sovi toistettaviksi tällaisessa koko perheelle sopivassa blogissa.

Riikka lähtee raivoissaan. Adrenaliini on tarpeen marssille, sillä ulkona sataa räntää.

Vietimme sitäkin vappua kotona keittiön soikean pöydän ääressä istuen. Siihen aikaan sima riitti kodeissa vappujuomaksi.

Kotona juhlimisesta on tullut perinne minullekin. Kotisima on tekemättä. Ennen tein sitä monta pullollista. Kaupasta saa kohtuullisen hyviä tippaleipiä. Lasten pieninä ollessa tein itse siman ja tippaleivätkin. Partiolaiset myyvät onneksi hyvää simaa.

Suosittelen kaikille vappulukemisiksi Jukka Tarkan erinomaista kirjaa "Karhun kainalossa".

Mitä pitemmälle minä luen Tarkan kirjaa, sitä enemmän minä säälin Riikan kaltaisten hyväuskoisten ihmisten kohtaloa noina vuosina. Karhun kainalossa kansalle syötettiin vuosikymmenet valheita. Ei siinä ollut mitään herttaista. Äitini ei saanut erästä työpaikkaa, johon hän olisi ollut pätevä. Syy: hänellä ei ollut "punaista" jäsenkirjaa. Se oli ensimmäinen monista vastaavanlaisista tapauksista, joita seurasin sivusta koulu- ja opiskeluaikana ja myöhemminkin. Se oli yksi niistä syistä, joiden vuoksi läksimme Kanadaan yhdeksäksi vuodeksi.

Iloista vappua!

Kuviani: vappu Helsingissä (May Day in Helsinki)

Arvosteluja kirjasta Karhun kainalossa:
Karhun kainalossa
Karhun kainalossa
Karhun kainalossa - keskustelua kirjasta

Värikollaasi 124: Dogs

white pink and grey, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Koirat ikkunalaudalla
suurempi koko
Värikollaasit 124


Värimalli, näistä 3 väriä

Ruusut kannustavat

Viikonlopun ruusut, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Nämä kauniit ruusut sain mieheltäni piristykseksi. Luen ahkerasti taustakirjallisuutta ja kirjoitan uutta kirjaa. (26.4.2013)

Kesästä haaveillen

IMG_4026, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Viime kesän kukkia muistellen.
Tämä oli tarkoitus lähettää Nojatuolipuutarhuriblogiin.:)

Elämän kovuus ja taiteen tuoma lohdutus

osa Leonardon maalausta L'Annunciazione, kuvattu 1991 Firenzessä. kamera: Olympus  µ, skannattu matka-albumista. Otin pienellä kamerallani kuvan tästä maalauksesta, Leonardon enkelistä. Tuntui siltä, että en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin mitään yhtä kaunista ja täydellistä taideteosta. Melkein yhtä kauniita olivat samassa huoneessa vastapäisellä seinällä olevat Botticellin maalaukset: Kevat, varsinkin Floran kasvot ja mekko

 Minulle tuli tänään mieleen, että ehkäpä nykyajan elämän kovuus ja turvattomuus saavat ihmiset turvautumaan entistä enemmän kirjallisuuteen. Haluamme osoittaa konkreettisesti ajankäytöllä, että on muutakin rikkautta kuin aineellinen rikkaus.

Osaa meistä lohduttaa musiikki. Sanotaan, että siitä on tullut uskonnon korvike tai se toimii uskonnon rinnalla, sillä ovathan suurimmat säveltäjät olleet syvällisesti uskonnollisia.

Nykyajan kuvataide on tullut niin rikkonaiseksi, että siitä ei ole lohduttajaksi. Se on vain elämän sekasorron ja rikkonaisuuden heijastuma, peilikuva. Nykytaidetta katsomalla ei voi yleensä samalla tavalla levätä kuin katsomalla jotain klasssista maalausta, olipa sen aihe mikä hyvänsä.

Ehkä kaunokirjallisuuden mahdollisuudet ovat parhaat. Se voisi selittää nykyihmisen valtavan uppoutumisen kirjallisuuteen. Samanlaista ihminen kokee yleensä vain murroiässä.

Tämä kaikki on tullut mieleeni, kun olen koettanut ymmärtää kirjablogien valtavaa määrää. Kirjat lohduttavat minuakin, ne ovat ainoa omaisuus, mikä minulla on - joko kirjahyllyissä tai mielen sopukoissa muistoina. Mutta koen lukemani kirjat ja yleensä kuuntelemani musiikinkin hyvin yksityiseksi asiaksi. Siksi en kirjoita niistä yleensä. Ne ovat niin kuin ystäviä ja sukulaisia, joista en kirjoita usein blogeissani, en ehkä ole edes maininnut heitä koskaan nimeltä.

Käynnistä Uffizissa alkoi kiinnostukseni renessanssiin, ja se johti Lucia OLavintytär-kirjoihin
http://amnellanna.blogspot.fi/2014/01/anna-amnell-firenzesta-turkuun.html

http://blogisisko.blogspot.fi/2005/11/antiikin-vaikutus-renessanssin.html
ja käy täällä
http://www.virtualuffizi.com/