keskiviikkona, kesäkuuta 26, 2013

Viipurista ollaan



Viipurin maalaiskunnan vaakuna

Toisen blogikirjoituksen kommenteissa tuli puhetta Viipurista. Näyttää siltä, että monilla on sinne jonkinlaisia sukuyhteyksiä. Isoisäni pelimanni ja suksimestari Jaakko Rytkönen piti kovasti Viipurista ja Pietarista. Hän eli 38-vuotiaaksi asti Suomen Suuriruhtinaskunnassa, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. Sitten tulivat bolshevikit ja pilasivat kaiken, ukilla oli tapana sanoa. Hän eli yli 90-vuotiaaksi ja suri kovasti kaikkia sotia, joita suomalaiset joutuivat käymään. Hän ei joutunut koskaan sotaan, ihmetteli vielä vanhana miehenä sitä, että suomalaiset olivat sotineet keskenäänkin. Niin ei tehty hänen kotikylässään. Hän kärsi varmaankin kovasti myös siitä, että hänen rakastamansa Pietari joutui kokemaan kovia ja tuli hirmuvallan osaksi.

Vasta viime syksynä [ vuonna 2012] kävin ensi kerran Pietarissa, kun sukulaiseni on siellä nyt työssä, kulkee isoäitinsä isän jälkiä mutta aivan eri alalla. Ukki ei ollut muodollisesti oppinut kirjaviisas. Hänen viisautensa oli elämänviisautta ja sivistyksensä sydämensivistystä. Hän oli käynyt vain kiertokoulun ja rippikoulun. Hän jätti kirjeiden kirjoittamisen vaimolleen, joka ei ollut käynyt sen kummenpia kouluja. Ukki luki innokkaasti sanomalehtiä ja oli ajassa mukana. Hän oli ihana mies. Äiti muisti lapsuudestaan, että ukki oli hänen toisen ihanteensa Tauno Palon näköinen nuorena miehenä, lauloi ja soitti.

Tiesiköhän ukki, että hänellä oli ollut esivanhempia jo keskiajalla Viipurin lähellä? (Rytkölän talo Ala-Sommeen kylässä).  Ehkä hän tiesi, sillä suullinen perimätieto on monesti hyvin luotettavaa ja ulottuu kauaksi. Mutta Suomessa on ollut pitkiä aikoja, jolloin on pitänyt varoa sitä, mitä puhuu, ja ukki oli aika hiljainen mies. Sain vasta muutama vuosi sitten tietää, että äidinpuoleiset esivanhemmat elivät 1400-luvulla Alasommeessa, Viipurin maalaiskunnassa. Se on aivan Viipurin eteläpuolella, kuulunee nykyään Viipuriin. Jotkut sukulaiset jopa lahjoittivat maatilan luostarille, ja suvun nuoret miehet olivat luostarin vuokraviljelijöinä. Sukututkimus taisi päästä vauhtiin vasta silloin, kun olin jo opiskelija ja asuin Helsingissä ja 1980-luvulla, jolloin olin poissa Suomesta.

1200-luvulta lähtien on sieltä täältä nykyisestä Etelä-Suomesta tietoja Rytkönen-nimisistä henkilöistä. Ensimmäisen sanotaan tulleen Saksasta Ahvenanmaalle. Mutta vasta 1475 Alasommeessa syntynyt Pekka Niilonpoika Rytkönen tiedetään varmuudella sukuni esi-isäksi. Joku Rytkönen oli kuulemma mukana Viipurin pamauksessakin. Pekka lähti vaeltamaan takaisin länteen jostain syystä ja päätyi Maavedelle. Siellä hän meni naimisiin vuonna 1496 Laititar-nimisen naisen kanssa. Pekka kuoli vuonna 1541, mutta hänen vanhimmasta pojastaan tuli taloon isäntä, ja siellä hänen jäkeläisensä ovat asuneet siitä lähtien.

Nuoremmat pojat lähtivät Kustaa Vaasan aikana Savoa asuttamaan ja päätyivät Pielavedelle. Isoisänikin tuli Pielavedeltä Iisalmeen vasta nuorukaisena 1800-luvun loppupuolella, ja häntä sanottiin taivaasta tipahtaneeksi pojaksi, kun kukaan ei tuntenut häntä ja hänen perhettään. Osa suvusta oli lähtenyt Iisalmen seudulle jo 1700-luvulla, muun muassa Aino Ackten esi-isä.

Olen ollut vain kerran sukukokouksessa. Hämmästyin sitä, miten siellä oli ihmisiä, jotka muistuttivat kovasti toisiaan ulkomuodoltaan. Samoin hätkähdin kovasti, kun näin ensi kerran kuvan Glory Leppäsestä, Aino Ackten tyttärestä. Niin tutut piirteet. Lapseni sanovat, että kaikki suomalaiset taitavat olla sukua toisilleen. Mutta en ihmettele sitä, että jotkut historioitsijat näyttävät tutkivan sukunsa historiaa, se on Suomen historiaa. Jos olisin saanut tietää näitä sukutarinoita jo teini-ikäisenä, olisin varmaankin alkanut lukea historiaa ja päätynyt istumaan arkistoissa penkomassa jälkiä sukulaisistani. Yhdistävänä tekijänä tutkimuksessa olisi voinut olla vaikka mikä asia.

Nykyään ei enää etsitä sukulaisia kotiseudulta, vaan otetaan selville esiäiti tai esi-isä Afrikasta tai Aasiasta DNA:n avulla. Harva on kokenut sellaista yllätystä kuin se brittiarkeologi, joka löysi ikivanhat juurensa luolasta, jossa oli tehnyt kaivauksia vuosikaudet.
Huom! Jos huomaat virheen näissä esi-isä-jutuissa, ole hyvä ja kerro se kommentissasi.

Helle Helsinki 2013

Helsinki June 26th 2013

Lähdevesi ja kaksi tuuletinta ovat tänään tarpeen. Mittari näyttää ulkona 30 astetta ja sisällä 27.
Nyt viiden jälkeen illalla on jo sisällä 28 astetta. En ole koskaan pitänyt kuumuudesta.

Kissa rentoutuu helteellä

Nestor Burma by Anna Amnell
Nestor Burma, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Ottakaamme oppia. Turkki ja villashaali on kuitenkin vain kissalle sopiva helleasu.

tiistaina, kesäkuuta 25, 2013

Kuninkaalliset kiemurat


Mitä tarkoittavat ihmeelliset kiemurat entisajan hallitsijoiden ja muiden merkkihenkilöiden nimikirjoituksissa? Ne olivat kirjureiden merkintöjä.

Kemppisen blogissa tänään "Nimistä", myös tämä:
"Valheellisen tarinan mukaan amerikkalaiset vakoojat selvittivät Potsdamin konferenssissa Stalinin käyttämän hopeisen savukekotelon arvoituksellisen kaiverruksen. Teksti osoittautui suomen kieleksi ja sanoi: 'Pitkäaikaiselle työntekijälle kiitollisuuden tuntein Viipurin Osuuskauppa.'"

P.S. Tuli mieleen, että tuo yllä oleva nimikirjoitus saattaa olla Elisabetin itsensä taiteilema. Hänhän oli hyvin opinut nainen.

sunnuntaina, kesäkuuta 23, 2013

Mihin voin tallentaa sähköpostiviestit?

Tanah Rata, Cameron Highlands

Taiteilija voi tallentaa muistojaan piirtämällä ja maalaamalla (Matti Amnell: Tanah Rata, Cameron Highlands)

Olen koettanut innostaa lapsiani ja sisareni poikaa pitämään päiväkirjaa, sillä he ovat matkustelleet ja asuneetkin monissa maissa, joista jotkut ovat aika eksoottisia. Minua on harmittanut, että en itse ole pitänyt päiväkirjaa muuten kuin ajoittain.

Kirjoitan nykyään usein sekä julkisiin että yksityisiin blogeihini. Tulee merkittyä edes jotakin muistiin. Laitan kuvani talteen Flickriin. Tallennan kirjojeni versiotkin sähköpostiin, lähetän ne itselleni pitkinä tiedostoina ja poistan välillä tarpeettomat. Sisareni kirjoitti talteen pojaltaan tulleet tekstiviestitkin, sillä se oli joinakin aikoina heidän ensisijainen kommunikaatiovälineensä, kun he asuivat pitkiä aikoja toinen toisella puolen maapalloa.

Siivosin sähköpostiani ja poistin tarpeettomia viestejä. Eteen tuli mitä mielenkiintoisimpia viestejä. Vaikka yksityiset viestit voivat olla lyhyitä, viestiketjuista syntyy kokonaisia tarinoita. On keskustelua joidenkin tutkijoiden kanssa. On viestisarjoja, joissa keskustellaan maratoniin valmistautumisesta ja siitä toipumisesta, suunnitellaan matkaohjelmaa, annetaan hyviä ideoita retkiin, pohditaan sikainfluenssaa tai joitain eksoottisia sairauksia, joita turisti voi saada.

Aikaisemmin tallensin ja tulostin kaikki nettikeskusteluihin osallistumiset. Niitä on pari paksua kansiota laserilla tulostettuina. Onneksi tein niin, sillä esimerkiksi Kiiltomato poisti usean vuoden keskustelut. Joku tärkeä alustus jäi tallentamatta. Viimeksi katosi Vuodatuksen muutoksissa valokuvia, joita en ollut tallentanut muualle. Tallennan nytkin pitkät tai tärkeät kommenttini, sillä bloggaajat saattavat sulkea tai poistaa bloginsa.

Olen alkanut käydä läpi sähköpostiviestejäni ja tallentaa tärkeimmät. Mitä tapahtuisi, jos vaikkapa gmail katoaisi? Mikä on turvallisin tallennusmuoto kiveen hakkaamisen ja pergamentille kirjoittamisen lisäksi?

Iisalmen kirkonkylän vanha kivikoulu



koulunlapset: Tuulikki, Kaija, Erkki ja Matti (vuodesta 1998 Amnell)

Johtajaopettaja Aaro Pekkarisen lapset. Taustalla vuonna 1930 rakennettu "kivikoulu"

Iisalmi tässä blogissa (yli 30 kirjoitusta)
Mieheni vanhimmalla sisarella on valokuva, jossa hän seisoo 3-vuoden vanhana eli siis vuonna 1931 äitinsä ja isänsä kanssa "uuden koulun" edessä. Mieheni ja hänen sisarustensa mukaan kivikoulu oli ollut koulunpihan reunalla "aina".

Mieheni isä haki johtajaopettajaksi Iisalmen kirkonkylän koululle 1920-luvun loppupuolella, ja hänelle sanottiin silloin, että kouluun tulee uusi lisärakennus, "kivikoulu".

Kirjakaapistamme löytyi Tuomas Kortelaisen kirjoittama Iisalmen seurakunnan historia 1627-1977. Kortelainen kertoo:

"Kirkonkylään valmistui 1930 pitäjän ensimmäisen koulurakennuksen vierelle 'kivikoulu'. " Kortelainen viittaa Iisalmen maalaiskunnan kunnankirjurin (virka olisi nykyisin lähinnä kunnanjohtaja) Juho Pehkosen kirjaan " Iisalmen kunnan kansakoululaitoksen ja kirkonkylän kansakoulun 70-vuotiskertomus. Iisalmi 1947.

Tällä hetkellä entinen "Iisalmen Kirkonkylän uusi koulu" on kuulemma surkeassa tilassa, sen kohtaloa pohditaan. Siellä on pidetty taidenäyttelyitä, mm mieheni opettajaveljen töitä on ollut siellä näytteillä.

Koulurakennuksessa oli myös kaksi opettajan asuntoa, yksi yläkerrassa ja yksi alakerrassa. Siellä oli kolme luokkahuonetta, kaksi yläkerrassa ja yksi alakerrassa. Yläkerran luokat voitiin yhdistää yhdeksi juhlatilaksi avaamalla isot ovet väliltä. Siellä oli keskuslämmitys päinvastoin kuin vanhassa koulussa, kauniissa puutalossa, jossa oli 1950-luvun loppupuoleen asti puulämmitys.

Mainittakoon, että uusi koulu sijaitsi ja sijaitsee suuren koulunpihan laidalla ja sen ympärillä on puita ja ruusupensaita maantien ja koulun välillä. Oli siis vain maantie, ei katuja. Koulukokonaisuus muistutti enemmänkin maalaistaloa tai pappilaa, ja siinä oli useita ulkorakennuksia, mm talli, aitat, sauna, navetta, riihi jne ja jättiläismäisen iso halkoliiteri. Koulu sijaitsi kulttuuriympäristössä, sillä "Brofeldtin pappila", joka on nykyään Seurasaaressa, oli kilometrin päässä.

Iisalmi Kirkonkylän koulu

Iisalmen kirkonkylänkoulun päärakennus, joka on valitettavasti purettu

Kuvakansioni: Iisalmen  kirkonkylän koulu

Mieheni vanhemmat opettivat tässä vanhassa kauniissa puukoulussa. Isä oli johtajaopettaja (vastaa nykyajan peruskoulun rehtoria) ja hänen luokkaansa mentiin työhuoneesta, äidin luokkaan taas mentiin keittiöstä.

Sillä paikalla on tehty jo tarpeeksi tuhoa, sillä sieltä pantiin maan tasalle kaunis puukoulu.
Onneksi kivikoulu on jäljellä!

Kuvakansioni Iisalmi koulut
Iisalmi tässä blogissa (yli 30 kirjoitusta)