keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2018

Naistenpäivän vietto alkoi Amerikassa jo vuonna 1909



May Wood Simonsa ja kansainvälinen naistenpäivä.

Naistenpäivän vietto alkoi Yhdysvalloissa jo vuonna 1909 Amerikan varhaisten sosialistien toimesta. Sitä vietettiin kaikkialla Yhdysvalloissa helmikuun 28. päivänä. Myöhemmin taloustieteen tohtoriksi Evanstonin yliopistossa väitellyt May Wood Simons toi idean vuonna 1910 Kööpenhaminan kansainväliseen kokoukseen, josta naistenpäivän idea levisi Saksaan ja muualle Eurooppaan ja vuonna 1911 vietettiin ensimmäistä kansainvälistä naistenpäivää.

May Wood Simonsin osuus Kansainvälisen naistenpäivän syntyyn on pyyhitty pois, sillä May Wood Simons oli alkujaan sosialisti, mutta luopui sosialismista, sillä hän koki, että se ei ajanut naistenoikeuksia. Hänen miehensä Algie Martin Simons erosi myös sosialismista Leninin vuonna 1917 muodostaman hirmuvallan jälkeen. 
Aina ajankohtaista. Tästä kirjoitin alkujaan jo vuonna 2004 ja sitten uudestaan
 Feminismin kuumat aallot

Mistä saadaan enemmän väkeä Suomeen . kommenttejani


Esimerkkinä Kanada

Kanadassa väkiluku on kasvanut siirtolaisuuden avulla. Mutta se on saatu aikaan hyvin harkitusti, vähitellen. Pohjoismaille on ominaista itsekeskeisyys, ajatellaan, että me osaame kaiken paremmin kuin muut. Maahanmuuttokysymyksessä on epäonnistuttu yleisesti ottaen. 

Kanadaan valitaan henkilöitä, joiden ammatille on kysyntää Kanadassa. Uskotaan, että sellainen perhe työllistää kymmenen kanadalaista (opettajat, hammaslääkärit, kauppiaat jn) Valitaan niitä, jotka voivat sopeutua eli joille on jokin yhteisö, mm kirkkokunta, johon he menevät kuin kotiinsa. Suomessa yleinen uskonnonvastaisuus kostautuu sillä, että ei haluta tänne maailman vainottuja kristittyjä, joita on todella paljon.Meillä ei pidetä siitä, että maahanmuuttajat muodostavat yhteisöjä, kaupunginosia. Heidät halutaan hajottaa, tavallaan pakkosuomalaistaa, repiä eroon kulttuuristaan, kielestään uskonnostaan, jotka ovat keskeisiä viihtyvyydelle. Sellainen oli tapana Yhdysvalloissa vanhoina aikoina (melting pot). Sopeutuminen tapahtuu hitaasti, usean sukupolven aikana. Se kestää kauemmin kuin yhden lapsen kasvattaminen. (Olen asunut 10 vuotta Pohjois-Amerikssa, niistä 9 Kanadassa.)

Toinen kommenttini Fb:sta. Nyt naistenpäivänä:
Me luulimme siihen aikaan, että me suomalaiset olimme kaikki hiipineet tänne muinaisuudessa Uralin takaa, ja vain muutamat olivat tulleet jostain hienommasta paikasta kuten Ruotsista. Ainoa tummaihoinen oli afrikkalainen poika, jonka eräs lähetyssaarnaaja oli adoptoinut. Häntä pidettiin eksoottisena enkelinä, kun hän oli kirkossa äitinsä kansssa. Jännittävimpiä olivat romaanit. Meillä kävi silloin tällöin eräs rouva, joka möi pitsiliinoja. Äiti oli ostanut häneltä jo muutaman, ja hän istui meillä keittiössä kahvilla niin kuin muutkin äidin tutut. Kun olin teini-ikäinen, hän ennusti minulle outoa matkaa, joka ve monta kertaa valtameren yli ja virkapukuista miestä. Kaikki toteutui. Se oli mystiikan aikaa. Opin, että ajat ovat limittäin.

Kolmas kommentti: isoisä

Minuun on vaikuttanut kaikkein eniten vuonna 1875 syntynyt isoisäni, joka ei ollut koskaan sodassa. Asuin monta vuotta "sotalapsena" mummolasssa. Ukille oli käsittämättömintä se, että suomalaiset saattoivat tappaa toisiaankin. Ukki oli varakkaan 1400-luvun lopulla Savoon muuttaneen suvun jäsen, mutta lähtenyt kotoa, kun äiti kuoli ja äitipuoli karkotti molemmat poikapuolensa - ei antanut ruokaa. Toinen poika lähti Amerikkaan. Pojat jäivät perinnöttömiksi. Ukista tuli vaeltaja, pelimanni ja lopulta korpeen muuttanut suksimestari. Hiihtäminen oli hänen poikavuosinaan uusi hieno asia. Hän oli isänsä kanssa hiihtokilpailussa sukset nähtyään sanonut: Minäkin osaisin tehdä tuollaiset. Vaeltaessaan hän rakastui kauniiseen rutiköyhään palvelustyttöön. Se ratkaisi hänen kohtalonsa, sillä nuori vaimo ei halunnut, että komea aviomies olisi lähtenyt Turkuun teollisuuskouluun eikä edes sitä, että olisi muutettu Iisalmeen, josta suojeluskunta olisi järjestänyt tontin suksitehdasta varten. Mummo oli sanonut: Kaupungissa ei ole ruokaa. Tästä lapset olivat myöhemmin äidilleen vihaisia, sillä korvessa oli hyviä suksipuita, mutta ei koulua.

Kyömynenät ovat kuulemma muodissa

Verenpisara

Kuvassa äidin lempikukka

Isot nenät ovat kuulemma nyt muotia. Hauskaa kuulla. Äidilläni oli komea kyömynenä. Tämä kuva on otettu muutama kuukausi ennen hänen kuolemaansa 97-vuotiaana. Hoitajat olivat laittaneet hänelle papiljotit päähän, ja peitin ne huivilla kuvaa varten. Äiti kuunteli tässä joululaulua soittorasiasta, jonka veimme hänellle. Hän halusi aina, että mieheni soittaa ja laulaa hänelle. Ohjelmistoon kuului kaikkea mahdollista vanhojen elokuvien musiikista kansanlauihin, virsiin ja hengellisin lauluihin. Äiti lauloi myös kuorossa. Vielä vähän ennen hänen kuolemaansa sairaalassa hän halusi kuulla näitä lauluja. Kun mieheni lauloi myös yhden äidin kestosuosikin Kallavesj-laulun, äiti nauroi ja sanoi: Tuo Matti se on ihan mahoton. Lue mitä kirjoitin äidin kuolinpäivänä.
Me elimme kuin italialaisessa elokuvassa.