(Huom! lisäys myöhemmin)
Jokaisen joka aikoo adoptoida lapsen tai on jo adoptoinut tai on itse adoptiolapsi, kannattaa tutustua tämän päivän Hesarissa (HS/C1 28.3.2006) oleviin kirja-arvosteluihin ja niihin kirjoihin, joista Leena Virtanen ja Suvi Ahola kirjoittavat. Kumpikin toimittaja on itse adoptioäiti, joten heillä on sydän mukana kirjoituksissa.
Leena Virtanen käsittelee Anu Rohima Myllärin kirjaa "Adoptoitu" artikkelissaan "Adoptoitu on joka päivä erilainen". Anu Rohima Mylläri syntyi Bangladeshissa 1978, ja hänet adoptoitiin Etelä-Pohjanmaalle:
"Joudun lähes päivittäin tekemään tiliä ihonvärini ja suomalaisuuden ristiriidasta". (Anu Rohima Mylläri: Adoptoitu. Otava)
Suvi Ahola kirjoittaa "Äiti ja isä, puuttuvat palat" (Tuula Kasanen: Kenen lapsi? Otava.), kuinka adoptiolapset alkavat etsiä juuriaan: "jossain vaiheessa ihminen kiinnostuu alkuperästään, asettaa biologisen perimänsä sosiaalisen edelle. --Jotain identiteetistä tulee niiltä, joiden nenän, äänen tai kädet tunnistaa matkan päästä. 'Kuin olisin mennyt peilin eteen' -kokemuksia on monta."
On luonnollista, että monet näistä kokemuksista ovat tuttuja myös niille, joiden vanhemmat ovat eronneet tai eivät ole menneet koskaan naimisiin ja kontakti toiseen vanhemmista ja toiseen sukuun puuttuu ehkä kokonaan.
Monet ovat sitä mieltä, että jokaisen ihmisen tulisi saada tietää biologiset vanhempansa. Se ei ole tärkeää vain suvussa esiintyvien perinnöllisten sairauksien vuoksi, vaan vastaamaan kysymyksiin: Kuka minä olen? Mihin sukuun minä kuuluun? Miksi minä olen juuri tällainen ihminen? Sekä perinnöllisyys että ympäristö vaikuttavat siihen, millaisia me olemme.
Kannattaa lukea seuraavat kirjoitukseni John Irvingistä. Ne liittyvät tähän keskusteluun. Ensin on varsinainen kirjoitus. Toisessa kommentit.
John Irving: Until I find you
John Irving ja vaikea lapsuus (keskustelu tässä)
Huomenia!
VastaaPoistaSinulla on paljon itseänikin askarruttaneita ajatuksia...
Harva meistä loppujen lopuksi muuten todella taitaa tuntea sukunsa ja juurensa...
Hallatar,
VastaaPoistakiinnostus omiin juuriin herää yleensä vasta keski-iässä tai myöhemmin.
Tieto suvusta saattaisi olla kuitenkin tärkeintä juuri nuorena. Tietäisi perityt vahvuutensa ja heikkoutensa. Geenit eivät ole kuitenkaan kohtalo.
Vietin kerran kokonaisen viikon iäkkäitä sukulaisia haastatellen. Kyllä siinä oppi paljon.
Olen itse 4-kymppinen nainen, lapsena adoptoitu.
VastaaPoistaOlen ehdottomasti sitä mieltä, että lähtökohtana jokaisella ihmisellä pitäisi olla oikeus tai edes mahdollisuus selvittää aikanaa juurensa.
On todella itsekästä haluta/"ryhtyä" vanhemmaksi ja samalla jo tietoisesti päättää estää tulevalta lapselta tieto vanhemmastaan/vanhemmistaan. (paino sanalla tietoisesti)
Jotkut harvat eivät halua tai uskalla ottaa selvää mitään biologisesta taustastaan, mutta joka tapauksessa sitä ei saisi ennalta tehdä mahdottomaksi.
Niin halutessaan jokaisella pitäisi olla mahdollisuus tietoon. Se on puuttuva pala ja viimeistään omien lasten synnyttyä se tulee ajankohtaiseksi. Siihen törmää esim. lääkärissä ja koko elämänsä ajan eri tilanteissa, joten sitä ei voi koskaan unohtaa.
Itselleni riitti tieto henkilöllisyydestä ja tapaaminen.
Lapsillanikin on oikeus tietoon.
Kiitos siitä, että kirjoitit, miltä Sinusta on tuntunut.
VastaaPoistaMahdollisuus tietoon omista biologisista vanhemmistaan on todellakin tärkeä.
VastaaPoistaAdoptoitu ystäväni, jolla on hyvä koti ja rakastavat vanhemmat, kertoo siitä miten hän on erilainen kuin muut perheessä. Muista poiketen häntä esim. kiinnostaa urheilu. Miksi? Hän ajattelee että sen täytyy tulla biologisilta vanhemmilta, joita hän ei tunne. Pala puuttuu.
Joillekin juurien etsiminen on varsinaista salapoliisin työtä. Tiedän henkilön, jonka äiti ei edes kuolinvuoteellaan paljastanut lapsensa biologista isää. Täti myös vaikenee. Sellainen on minusta todella väärin. Tietenkin DNA-tutkimukset voivat auttaa jossakin tilanteessa.
VastaaPoistaPirkko
no minä haluaisin löytää adoptoidun siskoni mutta on hyvin vaikeeta koska äitini ei suostu kertomaan mitään koko adoptiosta. sen verran tiedän et mikä on etunimi ja minne paikkakunnalle on adoptoitu.kyllä minä haluaisin tutustuu sisareeni vaikka onkin adoptoitu mut mistään ei tunnu löytyvän tietoja tai sellasia sivuja missä voi etsiä vai onko?
VastaaPoistaEhkä voisit yrittää vielä puhua äidillesi.
VastaaPoistaEn tiedä kuinka paljon lainsäädäntö on muuttunut ajan myötä, omassa tapauksessani biologisilla sukulaisillani ei ole ollut mitään mahdollisuutta saada yhteyttä minuun (adoptoituun), adoptioni on tehty 1970-luvulla. Itse otin vasta n. 30-vuotiaana (aiemmin ei ollut rohkeutta) yhteyttä biologisiin sukulaisiini.
VastaaPoistaOli hyvä, että olit tarmokas.
VastaaPoista