Naiset ovat kirjoittaneet Internetin houkutuksista ja ongelmista. K kertoo olevansa entinen blogiaddikti ja nykyinen kohtuukäyttäjä. S kertoi blogiaddiktin elämästään blogipakinassaan ja I netti-ihmissuhteen ongelmista.
Naiset ovat netissä muuallakin kuin Suomessa. Uusimmassa Writing Magazinen numerossa (Vol 12 No 10) haastatellaan toimittaja Jane Bidderiä, joka kirjoittaa romaaneja nimellä Sophie King. Hänen uusin romaaninsa Mums@Home kertoo naisista netissä. Jane Bidderin mukaan monet älykkäät naiset elävät netissä. Syynä on se, että on eräällä tavalla turvallisempaa puhua omista asioistaan netissä kuin puhua jollekin kasvotusten. Toinen syy on se, että moni nainen ei kirjoita omalla nimellä vaan nimimerkillä.
Kirjoitin jo Blogisisko 2:ssa (mm. 17.10. 2006), että ennemmin tai myöhemmin salanimet ja nimimerkitkin paljastuvat. On itsepetosta kuvitella muuta. Jane Bidder on samaa mieltä, ja hänen romaaninsa naiset saavat kokea sen. Bidder on myös sitä mieltä, että Internet-suhteet voivat köyhdyttää normaalia seuraelämää. ("It can stop people living a real life.")
Tästä voimmekin olla monta mieltä. Millä tavalla Internetissä keskusteleminen ja toimiminen eroavat "tavallisesta elämästä", jos kirjoittaa omalla nimellään? Minusta tämä on tavallista elämää aivan samalla tavalla kuin keskusteleminen, kirjeiden kirjoittaminen ja lehtien ja kirjojen lukeminen. Jatkuva salanimellä kirjoittaminen olisi minusta samaa kuin eläisi koko ajan naamiaisissa. On tietenkin verrattu nimimerkillä nettiin kirjoittamista muuhun nimimerkkikirjoittamiseen, jota vaikkapa Urho Kekkonen harjoitti.
Käsittelin joskus alkusyksystä tätä oma nimi - nimimerkki -ristiriitaa blogissani. Toisaalta olen kokenut että on kuitenkin jopa turvallisempaa kirjoittaa omalla nimellään. Tähän asti olen toki tavannut täällä vain kivoja ihmisiä, mutta kaikki eivät ole kivoja. Ja jotenkin koen, että olisi vaikeampi "ampua" sellaista, joka esiintyy blogistanissa omana itsenään, kuin nimimerkin suojassa kirjoittavaa.
VastaaPoistaMitä nettielämään muuten tulee, niin me Samin kanssa tapasimme toissa keväänä netissä - tai siis minä löysin Samin ilmoituksen deittipalstalta. Kuitenkin molemmat halusimme ensin lähetellä sähköpostia pitkään ja rauhassa ennen ensimmäistä varsinaista tapaamista (joka olikin menoa siihen missä ollaan tänään :). Aluksi kirjoitimme nimimerkeillä, mutta jonkin ajan kuluttua Sami kertoi oikean nimensä ja sitten minä myös.
Nettideittailu on toisaalta hyvin turvallista, kunhan pitää järjen mukana. Kyllä hyvin pian tietää, haluaako kyseisen ihmisen kanssa jatkaa kirjoittalua vai ei, ja jos ei, niin ei tule mitään kiusallisia jälkiseurauksia kun kumpikaan ei tiedä toisen nimeä.
Kaisa,
VastaaPoistaon kiinnostavaa lukea myönteisistä nettikokemuksistasi. Uskon, että se rohkaisee muitakin löytämään uusia ystäviä netin kautta.
Omalla nimellä kirjoittaminen ei valitettavasti suojele nettikiusaamiselta tai jopa "nettilynkkaamiselta".
Olen kokenut netissä niin pahoja herjoja ja perättömiä väitteitä, että niistä olisi voinut tehdä rikosilmoituksen. En kuitenkaan tehnyt, vaikka poliisikin niin kehoitti nähtyään kyseiset viestit. En tehnyt edes tutkintapyyntöä.
Ehkä se oli virhe, sillä samat ihmiset liikkuvat täällä blogimaailmassakin edelleen milloin milläkin nimimerkillä.
Sanomalehdessäkin poliisi kehoitti tekemään rikosilmoituksia ja asettamaan ihmiset vastuuseen.
Nimimerkillä kirjoittaminen voi olla ihan hauskaa, jos siitä itse pitää, mutta sen vaarana on se, että tulee kirjoittaneeksi asioita, joiden luulee pysyvän nimimerkin suojassa salassa. Jos ja kun ne paljastuvat, voi tulla ikäviä ongelmia ihmissuhteisiin. Sellaisen ei tarvitse olla edes mitään vakavaakaan.
Nimellä kirjoittavankin täytyy tietää rajansa. Ystävistä ja sukulaisista täytyy kirjoittaa hyvin harkiten, sillä ihmiset tunnistavat henkilöt hyvin pienistäkin yksityiskohdista.
Samahan koskee haastatteluja. Niissä monet purkavat sydäntään ihan avoimesti. Vaikuttaa siltä, että kaikki tuodaan esille. Ehkä se on eräs aikamme ilmiöitä. Ennen naapurit tiesivät toistensa asiat, nyt jotkut julkkikset ovat koko kansan naapurintyttöjä ja naapurinpoikia.
Vielä nimimerkeistä. Kyllä minusta tuntuu monesti oudolta, kun huomaan keskustelevani nimimerkkien kanssa, siis huomaan olevani ainoa, joka paljastaa nimensä.
Mutta toisaalta, kyllähän sitä jutellaan täysin tuntemattomienkin kanssa junassa tai metrossa. No, ehkä he ovat kaikki savolaisia.:)
Joo, kiitti linkistä, Blogisisko.
VastaaPoistaJuttuhan on nyt kuitenkin niin, että yhden ihmisen elämään liittyy monta muuta ihmistä. Itse en omaa henkilöllisyyttäni ole yrittänyt mitenkään pimittää, tietää ken tietää ja moni tietääkin, jonka olen tavannut. Ei se ole silloin salaisuus, kun tapaan ihmisiä, joihin voin luottaa. Mutta blogeja lukee sellaisetkin ihmiset, joita en tunne.
Ympäristössäni on ihmisiä ja yhteisöjä, joita jutuissani sivuan jatkuvasti. Minusta kenellekään ei kuulu lasteni tai mieheni (joka on nettivihaajana pyytänyt olemaan sekoittamatta häntä tähän asiaan) nimet, jotka selviäisivät siinä samalla. Puhun usein myös sukuni asioista, eivätkä sukulaistenikaan (johon kuuluu myös pari julkkista) nimet mielestäni kuulu kenellekään, vaikka niistä kirjoitankin yleisesti ihmisinä. Ne ovat yksityisasioita, joista ilman nimeä tulee yleisiä asioita.
Esimerkiksi tuo viimeisin väsymyspostaukseni ei olisi kovin hyvää mainosta sille kaupalle, missä olen töissä. Vaikka sen moni tietääkin, tieto ei kuitenkaan ole yleistä, mitä se taas olisi, jos kirjoittaisin omalla nimelläni. Se olisi itse asiassa jopa lopputilin paikka. Voi tietenkin kysyä, pitääkö sellaisista asioista sitten kirjoittaa. Voi kysyä ja vastaus on yksinkertainen. Nämä tällaiset asiat kuuluvat yhtä lailla elämään ja itseilmaisun piiriin kuin yleiset asiatkin. Blogi on päiväkirja, ja vaatimalla nimeä esiin, rajataan myös oikeutta sillä itseilmaisun saralla, jonka kukin tuntee itselleen tärkeimmäksi.
Kirjoittaessani omalla nimelläni, joutuisin karsimaan aiheipiireistäni pois suurimman osan itselleni tärkeistä asioista. Koko blogini tyylilaji olisi aivan toinen. Kirjoittaisin vain yleisistä asioista, tai itse asiassa en kirjoittaisi enää ollenkaan. Ja niitä yleisistä asioista kirjoittavia bloggareitahan on muutenkin pilvin pimein. Eivätkö ne omalla nimellään kirjoittavat yleisjauhajat muka riitä?
Minusta tämän nimimerkkikammoisuuden takana on yleensä ihminen, joka välttämättä haluaa tulla nimellään esiin ja siitä on hänelle jotakin hyötyä, esimerkiksi kirjojen myyntiä voi lisätä sillä tavoin. Ideologioiden pohjalla on aina jokin subjektiivinen tarve.
Mutta minähän en siis markkinoi mitään, kerron vain asioista ja ihmisistä, jotka kuuluvat elämääni, mutta joiden nimellä ei ole kenellekään merkitystä, mutta joiden nimet tultuaan julki, eivät enää olisikaan merkityksettömiä.
Saara,
VastaaPoistakiitos perusteellisesta kommentistasi. Kaikkihan on OK, jos Sinusta on hauskaa kirjoittaa blogia ja pitää sitä nimimerkillä. Toivon, että kaikki toimii hyvin edelleenkin.
Itse en koe nimimerkkiä naamioksi, en vain koe mitään tarvetta käyttää koko nimeäni blogissani. En ymmärrä mitä eroa on sillä, miksi ihminen itseään kutsuu; ei henkilötodistukseen kirjoitetun nimen esiintuominen tee ihmisestä avoimempaa tai rehellisempää.
VastaaPoistaItse suojelen yksityisyyttäni, en kirjoita henk. koht. asioista tai perheenjäsenistäni kovinkaan paljon, mutta ei siksi, että minulla olisi mitään erityistä salattavaa. Olen vain mustasukkainen yksityisyydestäni.
Jos nimimerkki toisaalta saa aikaan sen, että ihminen kykenee kirjoittamaan kipeistä ja vaikeistakin asioista asettamatta esim. perheenjäseniään tai ystäviään hankalaan asemaan, olkoon nimimerkki tervetullut!
Lienee hyvin yksilöllistä, mitkä asiat ihmiset kokevat yksityisiksi ja mitkä julkisiksi. Joku ei halu puhua juuri mitään yksityiselämästään, toisella ei näytä olevan mitään yksityistä.
VastaaPoista