Kiinnostava mielipide ja näkökulma, Natalia. Varsinkin kun ottaa huomioon kuvaustilanteen. :) Yöpaidassa ja toipilaana katselen ihmisiä, jotka voivat jo olla ulkona. On kylmä viima. Pystyn pitämään ikkunaa auki vain hetken.
Tässä tulee pakostakin mieleen postmoderni ajatus kuvasta, joka elää omaa elämäänsä kuvanottajasta välittämättä.
Lapsillesi taitaa lumi olla ihanaa. He eivät varmaankaan muista viime talven lunta vai muistavatko?
Kiitoksia, kokeilin tuota jo vajaa viikko sitten jokseenkin paljaalla asfaltilla. Saan olla varmaankin kiitollinen siitä, että esim. polvilumpioni ei haljennut. Jalat ovat polvesta alaspäin yhtä mustelmaa. Minulla on vakuutus ja kävin päivystävällä kirurgilla. Mitään kummempaa ei havaittu. Nyt minulla on myös sellainen moterni kamera, jolla voisin postata ns. miesnäkökulman sinisenkirjavista karvaisista sääristäni!
Varoitan aina ihmisiä, sillä tunnen monta eri ikäistä ihmistä, jotka ovat kaatuneet pahasti liukkaalla kadulla tai pihalla tai lumisissa portaissa.
Muutamalla on alkanut siitä tapauksesta katastrofien sarja: luunmurtumia, kuukausien sairaalassamakaamista ja sairaseläkkeelle jäämistä, puolison kuolema sydänkohtaukseen jne.
Kaipaan talonmiehiä, jotka hiekoittivat kadut talvella ja pesivät ne kesällä puhtaiksi vedellä. Monet muuttivat ennen Savon maaseudultakin Helsinkiin talonmiehiksi, kouluttivat lapsensa ja säästivät vähitellen rahat omaan asuntoon.
Olen itse kompastunut juostessani lumisessa puistossa. Löin polveni maasta törröttävään rautaputkeen (!)ja pilasin siten polveni.
Olen tehnyt myös huiman ilmalennon villasukat jalassa parketilla, mutta sain vain pahoja mustelmia. Minut pelasti jonnekin alitajuntaan jäänyt muisto siitä, miten poikani harjoitteli karateta harrastaessaan kaatumista: iski kovaa maahan kädellään. Tein ihan sillä tavalla.
"Muutamalla on alkanut siitä tapauksesta katastrofien sarja"
Tiedän yliopiston rehtorin, jonka ura katkesi kaatumiseen ja lonkan murtumiseen.
Terveydenhoito on kallista (ja seuraukset vielä kalliimpia). Em. käyntini yksit. päivystyksessä jäykkäkouristusrokotuksineen ja haavojen sitomisineen maksoi yhteiskunnalle 150 euroa. Koska loppumaksajana on vakuutusfirma, halusin myös puhallutuksen. Harvalla onkaan kirurgin todistusta siitä, että alkometri näytti 0,00 viikonloppuiltana!
Luulisi, että ehkäisevä toiminta (talkkarit) olisi monellakin tavalla kannattavaa ja kannatettavaa. Vielä -90-luvun laman aikana talkkareita olisi saanut palkattua, nykyään Hesassa taitaa jo putkimiehetkin olla kiven alla? Useampi talo voisi talkkarin palkata yhdessä. Väestö ikääntyy ja as.oy:n hallituksella on vastuutakin jalkakäytävien kunnosta. Toisaalta huoltofirmoillakin on suuria eroja.
Tiedän tuon karatetempun. Minulla se vain ei tulisi mieleen kuin vasta viikkoa myöhemmin. :O).
Kai pieni poikani oli näyttänyt sitä minulle innoissaan niin monta kertaa, että se oli mennyt alitajuntaani ja muuttunut jonkinlaiseksi refleksiksi.
Hän on kertonut, että hän on itsekin käyttänyt sitä keinoa aikuisena ihan vaistomaisesti.
Minulle on aina täydellinen yllätys, että vaaratilanteessa saatan tehdä jotain käsittämättömän tehokasta. Esille astuu jonkinlainen James Bond -sivupersoona, ehkä jäänne lapsuuden hurjista leikeistä.
Tämä kuvakulma tuo mieleeni vallan, mahdollisuuden hallita ali käpötteleviä ihmispoloisia ;-) Vahva kuva!
VastaaPoistaKiinnostava mielipide ja näkökulma, Natalia. Varsinkin kun ottaa huomioon kuvaustilanteen. :)
VastaaPoistaYöpaidassa ja toipilaana katselen ihmisiä, jotka voivat jo olla ulkona. On kylmä viima. Pystyn pitämään ikkunaa auki vain hetken.
Tässä tulee pakostakin mieleen postmoderni ajatus kuvasta, joka elää omaa elämäänsä kuvanottajasta välittämättä.
Lapsillesi taitaa lumi olla ihanaa. He eivät varmaankaan muista viime talven lunta vai muistavatko?
"mutta älä liukastu kadulla."
VastaaPoistaKiitoksia, kokeilin tuota jo vajaa viikko sitten jokseenkin paljaalla asfaltilla. Saan olla varmaankin kiitollinen siitä, että esim. polvilumpioni ei haljennut. Jalat ovat polvesta alaspäin yhtä mustelmaa. Minulla on vakuutus ja kävin päivystävällä kirurgilla. Mitään kummempaa ei havaittu. Nyt minulla on myös sellainen moterni kamera, jolla voisin postata ns. miesnäkökulman sinisenkirjavista karvaisista sääristäni!
Olipa hyvä, ettei käynyt pahemmin.
VastaaPoistaVaroitan aina ihmisiä, sillä tunnen monta eri ikäistä ihmistä, jotka ovat kaatuneet pahasti liukkaalla kadulla tai pihalla tai lumisissa portaissa.
Muutamalla on alkanut siitä tapauksesta katastrofien sarja: luunmurtumia, kuukausien sairaalassamakaamista ja sairaseläkkeelle jäämistä, puolison kuolema sydänkohtaukseen jne.
Kaipaan talonmiehiä, jotka hiekoittivat kadut talvella ja pesivät ne kesällä puhtaiksi vedellä. Monet muuttivat ennen Savon maaseudultakin Helsinkiin talonmiehiksi, kouluttivat lapsensa ja säästivät vähitellen rahat omaan asuntoon.
Olen itse kompastunut juostessani lumisessa puistossa. Löin polveni maasta törröttävään rautaputkeen (!)ja pilasin siten polveni.
Olen tehnyt myös huiman ilmalennon villasukat jalassa parketilla, mutta sain vain pahoja mustelmia. Minut pelasti jonnekin alitajuntaan jäänyt muisto siitä, miten poikani harjoitteli karateta harrastaessaan kaatumista: iski kovaa maahan kädellään. Tein ihan sillä tavalla.
Koetetaan pysyä tolpillamme. :)
"Muutamalla on alkanut siitä tapauksesta katastrofien sarja"
VastaaPoistaTiedän yliopiston rehtorin, jonka ura katkesi kaatumiseen ja lonkan murtumiseen.
Terveydenhoito on kallista (ja seuraukset vielä kalliimpia). Em. käyntini yksit. päivystyksessä jäykkäkouristusrokotuksineen ja haavojen sitomisineen maksoi yhteiskunnalle 150 euroa. Koska loppumaksajana on vakuutusfirma, halusin myös puhallutuksen. Harvalla onkaan kirurgin todistusta siitä, että alkometri näytti 0,00 viikonloppuiltana!
Luulisi, että ehkäisevä toiminta (talkkarit) olisi monellakin tavalla kannattavaa ja kannatettavaa. Vielä -90-luvun laman aikana talkkareita olisi saanut palkattua, nykyään Hesassa taitaa jo putkimiehetkin olla kiven alla? Useampi talo voisi talkkarin palkata yhdessä. Väestö ikääntyy ja as.oy:n hallituksella on vastuutakin jalkakäytävien kunnosta. Toisaalta huoltofirmoillakin on suuria eroja.
Tiedän tuon karatetempun. Minulla se vain ei tulisi mieleen kuin vasta viikkoa myöhemmin. :O).
karatetempusta:
VastaaPoistaKai pieni poikani oli näyttänyt sitä minulle innoissaan niin monta kertaa, että se oli mennyt alitajuntaani ja muuttunut jonkinlaiseksi refleksiksi.
Hän on kertonut, että hän on itsekin käyttänyt sitä keinoa aikuisena ihan vaistomaisesti.
Minulle on aina täydellinen yllätys, että vaaratilanteessa saatan tehdä jotain käsittämättömän tehokasta. Esille astuu jonkinlainen James Bond -sivupersoona, ehkä jäänne lapsuuden hurjista leikeistä.