Aamukävelyllä

aamukävelyllä0307, originally uploaded by amnellanna.

Kuvasarja täällä:

http://www.flickr.com/photos/amnellanna/sets/72157594571154222/

Olimme aamukävelyllä yhdeksän ja kymmenen aikoihin maaliskuun viidentenä päivänä. Reitti: Punanotkonkatu, Etelä-Satama, Kauppatori, Esplanadi. (Muista myös kahvila-ravintola Kappeli, joka on hyvin kaunis talvella)

Joimme teetä ja kahvia torikahvilassa ja ostimme urhoollisen kukkakauppiaan telttakojusta jouluruusun, joka kukkii nyt keittiömme ikkunalla. Helleborusta käytettiin keskiajalla lääkkeenä, mutta se on hyvin myrkyllinen.

Sitä sanotaan jouluruusuksi, sillä se kukkii Englannissa tammikuun alussa, ja tammikun 6 oli juliaanisen kalenterin mukaan joulupäivä. Kun gregoriaaninen kalenteri otettiin käyttöön 1500-luvulla, ja englantilaiset havaitsivat, että jouluruusu ei puhjennut joulukuussa kukkaan. Sitä pidettiin pahana enteenä, merkkinä siitä että gregoriaaninen kalenteri ei ollut hyvä asia. Englantilaiset ottivatkin sen käyttöön vasta 1700-luvulla. Siihen asti he käyttivät juliaanista kalenteria. (Muiden muassa venäläiset käyttävät edelleen juliaanista kalenteria, siksi heidän joulunsa on myöhemmin kuin länsimailla.)



Tämä jouluruusu istutettiin ystäväni puutarhaan, ja se kukki siellä kahden vuoden kuluttua keväällä. Kuva alla. Klikkaa kuvia ja katso niitä suurempina.



Kuva: Aune Kämäräinen

Lisää kuvia jouluruususta

Tarinamaanantai 4: Näen tässä talossa mahdollisuuden

Kuva: Kaisa Ikola, Tarinamaanantai 4

Oli aikoja, jolloin tällainen ankea rakennus olisi nähty vain rumana ja toivottomana tapauksena. Ei enää.

Kun kaupungit ovat laajentuneet, vanhat laitakaupungin teollisuusalueet ovat muuttuneet kaupungin keskustaksi, ja keskustassahan halutaan asua. On lyhyt matka kirjakauppaan, teatteriin ja lempikahvilaan.

Vanha teollisuusrakennus nähdään nyt mahdollisuutena. Kuvittele tuon talon sisälle avaria huoneita, korkeita katedraali-ikkunoita ja ennen kaikkea paljon tilaa. Näen sinut seisomassa parvekkeella vilkuttamassa minulle. Ympärilläsi on kukkien paljous parvekkeella. Seiniä kiipeävät köynnökset ovat nyt muuttuneet hehkuvan punaisiksi. Muutamat orvokit ja ruusut kukkivat yhä. Kohta ripustat valot parvekkeelle. Sinun luoksesi mahtuu viettämään pikkujoulua.

Tupaantulijaiskahvit

Ei auttanut muu kuin perustaa Beta-blogi, jotta ei tarvitsisi odottaa enää tuntikausia blogin avautumista. Toivon, että voin siirtää myöhemmin aikaisempien Blogisisko-blogien aineistot tähän blogiin, johon saa kategoriat. Vähitellen.

Tämän nimi ja osoite on helppo muistaa.

Tämän kunniaksi tarjoan aamukahvit Tarinamaanantain kahvilassa Amnellin kabinetissa.

Olen yrittänyt jo muutaman kerran laittaa Kahvi-kirjoitukseni osoitteen, mutta se ei ole onnistunut. Katso sitä kommenttilaatikosta tai mene suoraan Kaisa Ikolan Tarinamaanantaihin ja sieltä Anna Amnellin kotisivublogiin, jossa se on.

Mukavaa alkanutta viikkoa ja tervetuloa tupaantulijaiskahville! Kahvi

Pikavierailu Helsingissä

TOINEN BLOGGAAJA antoi minulle tehtävän:

"Laitan hyvän kiertämään ja haastan puolestani Blogisiskon
kertomaan, miten hän esittelisi omaa kotikaupunkiaan kylään kutsumalleen pitkänmatkanvieraalleen, mitä paikkoja näyttäisi, millä kulkuneuvolla liikkuisivat, mitä nauttisivat aterioikseen, ja missä...
Eli millainen olisi mukava päivä tuttavan seurassa?

Suoriutuessaaan haasteestaan hän kertoo siitä blogissaan ja haastaa haluamansa henkilön ja kertoo tälle mitä hänen odotetaan tekevän. Tehtävän tulisi tuottaa hyvää mieltä jollekulle. Mitään mahdottomia tehtäviä ei kannata haastettavalle asettaa, ettei homma heti kuivuisi kokoon."

Tehtävän suoritus:

Entinen naapurini Kanadasta on risteilyn aikana päivän vierailulla Helsingissä. Hän on tutustunut Helsingin nähtävyyksiä esitteleviin sivuihin netissä ja lukenut Suomesta. Hän on kuullut Helsingistä myös venäläistä sukua olevilta emigrantti- ja pakolaissukulaisiltaan.

Menemme ensimmäiseksi Kansallismuseoon, sillä Suomen esihistoria kiinnostaa ystävääni. Näytän hänelle ehdottomasti suomensukuisten kansojen perinnepukujen osaston, joka on aina ulkomaalaisten mielestä hyvin eksoottinen. Varsinkin mallinuket ovat aidon näköisiä. Hän ihmettelee, kun kuulee, että juuri näitä nukkeja eivät jotkut museoihmiset voi sietää ja aikovat uusia näyttelyn. Säääli. Siinä menetetään jotain aitoa ja erilaista.

Seuraavaksi kävelemme Temppeliaukion kirkolle, jossa ystäväni ottaa paljon valokuvia. Onneksi siellä on musiikkia, joten hän voi omin korvin kuulla, miten hyvä kirkon akustiikka on.

Otamme taksin ja menemme Seurasaareen. Pysähdymme matkan varrella Sibeliusmonumentilla. Seurasaaressa on mukavaa kävellä ja jutella, ja jälleen vieraani ottaa paljon valokuvia.

Ajan säästämiseksi tulemme takaisinkin taksilla. Teemme pikavisiitin Villa Kiveen, jossa hänen tuttavansa ovat olleet vieraina suomalaisissa häissä. Ystäväni ottaa valokuvia talosta ulkoapäin, ja kurkistelemme verannalta sisälle.

Tulemme keskustaan, kävelemme vähän ja menemme Stockmannille. Ystäväni käy aina ulkomailla tavarataloissa. Niissä voi nähdä paikallisia ihmisiä elementissään. Hän viihtyy erityisesti astiaosastolla. Menemme syömään lounaan yläkertaan.

Ystäväni kertoo sukutarinoitaan Helsingistä

Sitten onkin vuorossa lyhyt kävelykierros Esplanadilla ja Senaatintorilla. Ystäväni haluaa, että otan hänestä valokuvan Aleksanteri II:n patsaan juurella. Keskustelemme elokuvista, joissa Helsinki on esittänyt Pietaria, siitä millainen elokuva tulisi Mannerheimista.

Viimeiseksi menemme kirjakauppoihin ja juomaan teetä Esplanadille kahvilaan. Ystävälläni on laivalla illalla suuri ateria. Helsingissä hän haluaa nauttia silmänruokaa ja hengenravintoa.

Tulemme meille lepäämään. Juomme teetä ja syömme karjalanpiirakoita. Ystäväni päättää tulla Suomeen uudestaan, seuraavalla kerralla ajan kanssa. Ehkä poika lähtisi mukaan perheineen. Lapsenlapset haluaisivat käydä Lapissa. Nauramme, että silloin siellä on ehkä jo Monsterland.

Teetä ja tasa-arvoa

Olimme kahvilassa ja mieheni tilasi tiskiltä teetä. Kaikki sujui niin kuin ennenkin siihen asti, kunnes myyjä ojensi miehelleni kaksi teepussia.

- Yksi riittää. Vaimo käyttää minun teepussiani, mieheni sanoi.

Nuori nainen tuijotti miestäni järkyttyneen näköisenä. Hänen kasvoillaan vilahti ilmiselvästi noina sekunteina feminismin satavuotinen sanoma: naisia sorretaan. Tuo sovinisti ei suo edes omaa teepussia vaimolleen.

Nautin hetken tilanteesta, sitten katsoin parhaaksi selittää, mistä oli kyse. Kerroin, että pidän kovasti teestä, mutta siinä oleva kofeiini aiheuttaa minulle unettomuutta. Siksi juon vain kakksosteetä.

Poikani oli kuullut kiinan opettajaltaan, että kiinalaiset ovat teenystävinä keksineet, että unettomuudesta kärsivien ei pidä juoda ykkösteetä, vaan kaataa se pois ja hauduttaa tee uudelleen samoista lehdistä.

- Minä jo ajattelin, sanoi kahvilan myyjä, ja nauroimme yhdessä tilanteelle.

Kun olen yksin ja laitan teetä teepusseista, kaadan ensimmäisen kupillisen pois ja juon vasta seuraavan. Seurassa asia käy parhaiten niin, että saan toisten teepussit tai minulle tehdään toiseen teekannuun kakkosteetä. Jostakin syystä monesta teepussista haudutettu kakksostee on parasta. Onko yhteinen teepussi symboli intimiteetistä, ystävyydestä ja lisää siksi ylimääräistä makua teehen?

Tämä tapaus tuli mieleeni, kun luin Veloenan blogia, jossa hän kertoi mustan teen tuntuvan nykyään hänestä liian vahvalta.

(Kuva on torontolaisen Eatonin tavaratalon vuoden 1927 postimyyntiluettelosta tai oikeammin sen näköispainoksesta vuodelta 1971.)

Sama teksti on myös kirjoituksessa 'Kakkosteetä', johon alla olevat kommentit alkujaankin kuuluivat.

Kakkosteetä

Olimme kahvilassa ja mieheni tilasi tiskiltä teetä. Kaikki sujui niin kuin ennenkin siihen asti, kunnes myyjä ojensi miehelleni kaksi teepussia.
- Yksi riittää. Vaimo käyttää minun teepussiani, mieheni sanoi.

Nuori nainen tuijotti miestäni järkyttyneen näköisenä. Hänen kasvoillaan vilahti ilmiselvästi noina sekunteina feminismin satavuotinen sanoma: naisia sorretaan. Tuo sovinisti ei suo edes omaa teepussia vaimolleen.

Nautin hetken tilanteesta, sitten katsoin parhaaksi selittää, mistä oli kyse. Kerroin, että pidän kovasti teestä, mutta siinä oleva kofeiini aiheuttaa minulle unettomuutta. Siksi juon vain kakksosteetä.

Poikani oli kuullut kiinan opettajaltaan, että kiinalaiset ovat teenystävinä keksineet, että unettomuudesta kärsivien ei pidä juoda ykkösteetä, vaan kaataa se pois ja hauduttaa tee uudelleen samoista lehdistä.

- Minä jo ajattelin, sanoi kahvilan myyjä, ja nauroimme yhdessä tilanteelle.

Kun olen yksin ja laitan teetä teepusseista, kaadan ensimmäisen kupillisen pois ja juon vasta seuraavan. Seurassa asia käy parhaiten niin, että saan toisten teepussit tai minulle tehdään toiseen teekannuun kakkosteetä. Jostakin syystä monesta teepussista haudutettu kakksostee on parasta. Onko yhteinen teepussi symboli intimiteetistä, ystävyydestä ja lisää siksi ylimääräistä makua teehen?

Tämä tapaus tuli mieleeni, kun luin Veloenan blogia, jossa hän kertoi mustan teen tuntuvan nykyään hänestä liian vahvalta.
(Kuva on torontolaisen Eatonin tavaratalon vuoden 1927 postimyyntiluettelosta tai oikeammin sen näköispainoksesta vuodelta 1971.)

Ole hyvä ja laita kommenttisi kuvan alle. Kommentit ovat täällä Teetä ja tasa-arvoa
Käytin tuohon aikaan netissä myös kutsumanimeäni 'Pirkko'.

Ranskaa voi oppia Suomessakin

Nämä testit ovat sitten taitavasti tehtyjä. Tämäkin tietää, että ranskani on rappiolla. Joka syksy päätän: Nyt minä alan kunnolla kerrata ranskaa. Yleensä se jää pelkäksi aikomukseksi.

Ranskan taitoni on kuin vanhan ajan kartta. Siinä on paljon valkoisia, tutkimattomia alueita. En ole lukenut koskaan Suomessa koulussa ranskaa. Yliopistossakin selvisin suorittamalla pron, kielioppi jäi oppimatta. Vaihto-oppilaana valitsin ranskan yhdeksi aineekseni. Sitä piti olla joka päivä viimeisellä tunnilla. Alussa olikin, mutta kevätlukukaudella olin niin usein vierailemassa jossain koulussa tai kerhossa puhumassa, että ranskan opiskelu kärsi pahasti.

Pahinta oli, että minuun tarttui ranskanopettajani amerikkalainen korostus. Kesti hyvin kauan, ennen kuin pääsin siitä eroon.

Sekä mieheni että minä olemme lukeneet yliopistossa myös kirjallisuutta. Meillä kummallakin oli valittuna ranskalainen kirjallisuus opintojen siinä vaiheessa, kun sitä ei vielä tarvinnut lukea alkukielellä. Ranskalaisen kirjallisuuden lukeminen oli yhtenä syynä siihen, että laitoimme lapsemme ranskalais-suomalaiseen kouluun. Sillä päätöksellä tuli olemaan kauaskantoiset vaikutukset perheemme elämään.


Helsingin ranskalais-
suomalainen koulu


Siihen aikaan "ranskis" sijaitsi Laivurinkadulla, talossa jossa toimii nykyään Eiran aikuislukio, muiden muassa Päivi Lipposen työpaikka. Se oli silloin vielä yksityiskoulu, maailman halvin ranskalainen koulu, mutta lukukausimaksu piti maksaa ja kirjat ja ruokailu kustantaa itse. Suuri osa lapsista tuli perheistä, joille tämä merkitsi taloudellista uhrausta, ei tullut sivutaskusta. Minulle se merkitsi ajoittain myös fyysisiä ponnisteluja, kun vedin pakkasella kahta lasta pulkassa meren yli jäätietä Suomenlinnasta Kaivopuiston rantaan kolmannen lapsen kävellessä vieressä.

Miksi vanhemmat laittavat lapsensa yksityiskouluun? Meille oli tärkeää ensinnäkin se, että ranskalainen koulu oli tuolloin kuin pieni kodikas kyläkoulu, jota lapset kävivät lastentarhasta ylioppilaaksi asti. Koska jouduimme muuttamaan usein, se oli hyvin tärkeää. Lasten ystävät säilyivät, vaikka muutimme ulkomaille moneksi vuodeksi. Tärkein syy koulun valintaan oli kuitenkin se, että siellä lapset oppivat jotakin, mitä me emme olisi voineet opettaa heille, vierasta kieltä ja kulttuuria.

Kielen oppiminen ei ole helppoa. Parhaiten kielen oppii luonnonmenetelmällä, vanhemmilta, leikkitovereilta ja ystäviltä. Jos kielen oppiminen alkaa viimeistään 10-11-vuoden iässä, voi saavuttaa syntyperäisen tason, varsinkin jos asuu ja käy koulua tätä kieltä puhuvien keskuudessa.

Tietenkin on kielineroja, jotka oppivat minkä hyvänsä kielen nopeasti, mutta minä puhunkin nyt meistä tavallisista ihmisistä. Mutta eihän se haittaa mitään, että äidinkieli kuultaa läpi. Se tuo vain peroonallisuuden ja oman kulttuurin mukaan. Jopa täydellisesti vierasta kieltä hallitseva ulkomailla asuva henkilökin haluaa - alitajuisesti - säilyttää tuon siteen äidinkieleensä.


Tärkeintä on ymmärtää
ja tulla ymmärretyksi

Tärkeintä on se, että voi kommunikoida. Puheen pitää olla selvää, ymmärrettävää. Meillä suomalaisilla on se vika, että puhumme vieraita kieliä liian hitaasti. Siitä kyllä saa selvää, jos on kärsivällisyyttä odottaa, mitä on tulossa. Toisilla, harvemmin suomalaisilla, on aivan päinvastainen vika, puhutaan oikein nopeasti ja esitys menee täysin puuroksi.

Kerran jouduin olemaan tulkkina eräälle afrikkalaiselle. Minun oli miltei mahdotonta ymmärtää häntä. Syynä oli se, että hänen ääntämisvirheensä ja kieliopilliset virheensä olivat hänen oman kielensä, minulle täysin tuntemattoman kielen mukaisia. Samalla tavalla suomalaisen puhe voi mennä ohi jossain toisessa kulttuurissa, vaikka puhutaan englantia.

Suuri osa nykysuomalaisista on aloittanut vieraan kielen oppimisen yhdeksänvuotiaana, katsonut TV-tä ja kuunnellut musiikkia lapsesta asti. Ulkomaalaiset sanovatkin Suomesta: kaikki puhuvat siellä englantia. Olisi kuitenkin mukavaa, jos osattaisiin muitakin kieliä. TV:tä katsoessakin korva nauttii, kun saa kuulla myös muuta kuin englantia, vaikka ei sitä ymmärtäisikään. Ranskalaisista elokuvista tulevat mieleen vaikkapa Pagnolin "Isäni kunnian päivä" ja "Äitini linnat", viehättävät koko perheen elokuvat.

Kansalaisopistot ja työväenopistot järjestävät jälleen ranskan kurrseja eri puolilla Suomea. Ekbergin kahvilan telineestä löytyi eräänä sateisena päivänä Le FrancOFinn' (Le journal de la francophonie en Finlande, toim. Dominique Papin), ranskankielinen lehti. Siinä numerossa kerrotaan Helsingistä, Kalevalasta, Tallinnasta ja Vanhasta Kauppahallista. Lehden voi tilata.
lefrancofinn@yahoo.fr