My very old blog. Vuodesta 2005-
torstaina, heinäkuuta 28, 2005
Ranskaa voi oppia Suomessakin
Nämä testit ovat sitten taitavasti tehtyjä. Tämäkin tietää, että ranskani on rappiolla. Joka syksy päätän: Nyt minä alan kunnolla kerrata ranskaa. Yleensä se jää pelkäksi aikomukseksi.
Ranskan taitoni on kuin vanhan ajan kartta. Siinä on paljon valkoisia, tutkimattomia alueita. En ole lukenut koskaan Suomessa koulussa ranskaa. Yliopistossakin selvisin suorittamalla pron, kielioppi jäi oppimatta. Vaihto-oppilaana valitsin ranskan yhdeksi aineekseni. Sitä piti olla joka päivä viimeisellä tunnilla. Alussa olikin, mutta kevätlukukaudella olin niin usein vierailemassa jossain koulussa tai kerhossa puhumassa, että ranskan opiskelu kärsi pahasti.
Pahinta oli, että minuun tarttui ranskanopettajani amerikkalainen korostus. Kesti hyvin kauan, ennen kuin pääsin siitä eroon.
Sekä mieheni että minä olemme lukeneet yliopistossa myös kirjallisuutta. Meillä kummallakin oli valittuna ranskalainen kirjallisuus opintojen siinä vaiheessa, kun sitä ei vielä tarvinnut lukea alkukielellä. Ranskalaisen kirjallisuuden lukeminen oli yhtenä syynä siihen, että laitoimme lapsemme ranskalais-suomalaiseen kouluun. Sillä päätöksellä tuli olemaan kauaskantoiset vaikutukset perheemme elämään.
Helsingin ranskalais-
suomalainen koulu
Siihen aikaan "ranskis" sijaitsi Laivurinkadulla, talossa jossa toimii nykyään Eiran aikuislukio, muiden muassa Päivi Lipposen työpaikka. Se oli silloin vielä yksityiskoulu, maailman halvin ranskalainen koulu, mutta lukukausimaksu piti maksaa ja kirjat ja ruokailu kustantaa itse. Suuri osa lapsista tuli perheistä, joille tämä merkitsi taloudellista uhrausta, ei tullut sivutaskusta. Minulle se merkitsi ajoittain myös fyysisiä ponnisteluja, kun vedin pakkasella kahta lasta pulkassa meren yli jäätietä Suomenlinnasta Kaivopuiston rantaan kolmannen lapsen kävellessä vieressä.
Miksi vanhemmat laittavat lapsensa yksityiskouluun? Meille oli tärkeää ensinnäkin se, että ranskalainen koulu oli tuolloin kuin pieni kodikas kyläkoulu, jota lapset kävivät lastentarhasta ylioppilaaksi asti. Koska jouduimme muuttamaan usein, se oli hyvin tärkeää. Lasten ystävät säilyivät, vaikka muutimme ulkomaille moneksi vuodeksi. Tärkein syy koulun valintaan oli kuitenkin se, että siellä lapset oppivat jotakin, mitä me emme olisi voineet opettaa heille, vierasta kieltä ja kulttuuria.
Kielen oppiminen ei ole helppoa. Parhaiten kielen oppii luonnonmenetelmällä, vanhemmilta, leikkitovereilta ja ystäviltä. Jos kielen oppiminen alkaa viimeistään 10-11-vuoden iässä, voi saavuttaa syntyperäisen tason, varsinkin jos asuu ja käy koulua tätä kieltä puhuvien keskuudessa.
Tietenkin on kielineroja, jotka oppivat minkä hyvänsä kielen nopeasti, mutta minä puhunkin nyt meistä tavallisista ihmisistä. Mutta eihän se haittaa mitään, että äidinkieli kuultaa läpi. Se tuo vain peroonallisuuden ja oman kulttuurin mukaan. Jopa täydellisesti vierasta kieltä hallitseva ulkomailla asuva henkilökin haluaa - alitajuisesti - säilyttää tuon siteen äidinkieleensä.
Tärkeintä on ymmärtää
ja tulla ymmärretyksi
Tärkeintä on se, että voi kommunikoida. Puheen pitää olla selvää, ymmärrettävää. Meillä suomalaisilla on se vika, että puhumme vieraita kieliä liian hitaasti. Siitä kyllä saa selvää, jos on kärsivällisyyttä odottaa, mitä on tulossa. Toisilla, harvemmin suomalaisilla, on aivan päinvastainen vika, puhutaan oikein nopeasti ja esitys menee täysin puuroksi.
Kerran jouduin olemaan tulkkina eräälle afrikkalaiselle. Minun oli miltei mahdotonta ymmärtää häntä. Syynä oli se, että hänen ääntämisvirheensä ja kieliopilliset virheensä olivat hänen oman kielensä, minulle täysin tuntemattoman kielen mukaisia. Samalla tavalla suomalaisen puhe voi mennä ohi jossain toisessa kulttuurissa, vaikka puhutaan englantia.
Suuri osa nykysuomalaisista on aloittanut vieraan kielen oppimisen yhdeksänvuotiaana, katsonut TV-tä ja kuunnellut musiikkia lapsesta asti. Ulkomaalaiset sanovatkin Suomesta: kaikki puhuvat siellä englantia. Olisi kuitenkin mukavaa, jos osattaisiin muitakin kieliä. TV:tä katsoessakin korva nauttii, kun saa kuulla myös muuta kuin englantia, vaikka ei sitä ymmärtäisikään. Ranskalaisista elokuvista tulevat mieleen vaikkapa Pagnolin "Isäni kunnian päivä" ja "Äitini linnat", viehättävät koko perheen elokuvat.
Kansalaisopistot ja työväenopistot järjestävät jälleen ranskan kurrseja eri puolilla Suomea. Ekbergin kahvilan telineestä löytyi eräänä sateisena päivänä Le FrancOFinn' (Le journal de la francophonie en Finlande, toim. Dominique Papin), ranskankielinen lehti. Siinä numerossa kerrotaan Helsingistä, Kalevalasta, Tallinnasta ja Vanhasta Kauppahallista. Lehden voi tilata.
lefrancofinn@yahoo.fr
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vaikka en sanottavammin olekaan eri mieltä tässä kirjoituksessa esittämiesi ajatusten kanssa, haluaisin kuitenkin lisätä yhden asian. Mielestäni, jokaisessa Euroopan maassa (ja miksi ei maailmankin) pitäisi olla voimassa laki, jolla nuoret pakotettaisiin oppimaan ainoaa tämän ajan todellista linqua francaa, englantia. Sen lisäksi voisi sitten valita jonkun muun ulkomaan kielen, jos halua ja taitoa riittåå.
VastaaPoistaOlet aivan oikeassa, jälleen.
VastaaPoistaMonilla lapsilla olisi kuitenkin energiaa ja kykyjä oppia useampiakin kieliä. Opeteltiin ennenkin, ja nyt on aivan eri mahdollisuudet harjoittaa kielen kuuntelua (musiikki, TV) ja puhumista (matkailu, kansainväliset tapahtumat), kirjoittamista ja lukemista (kirjat, sarjakuvalehdet, internet) kuin oli ennen.
Eikö nykyään pakoteta nuoret oppimaan englantia: koulussa sen opiskelu alkaa kolmannella, 95 prosenttia suomalaislapsista (tai perheistä) valitsee englannin. Tv täyttyy yhä enemmän amerikkalaisista viihdesarjoista, joita nuoriso seuraa. Minä olen enemmän huolissani tulevien sukupolvien äidinkielen taidoista, sekä luku- että kirjoitustaidosta.
VastaaPoistaPirkko, sinun lapsesi varmasti saivat vahvan äidinkielen taidonkin, mutta saivatko kaikki heidän koulutoverinsa, kun oppimisen kieli oli ranska.
Vain alussa, siis lastentarhassa ja 0-luokalla opetus oli kokonaan ranskankielistä.
VastaaPoistaAla-asteella oli äidinkielen tunnit. Myös uskonnonopetus oli äidinkielellä.
Suomenkielinen opetus lisääntyi koko ajan. Lisäksi lapset puhuivat välitunneilla enemmistön kieltä eli suomea.
Lapsihan oppii äidinkielen lähinnä kotonaan, vanhemmiltaan ja sisaruksiltaan. Sen huomasin käytännössäkin, kun olimme yhdeksän vuotta ulkomailla ja lasten suomi säilyi.
Lapset ja nuoret (ja samoin tietysti aikuiset) voivat hallita useita kieliä yhtä aikaa, jos niitä puhutaan johdonmukaisesti, esimerkiksi äiti aina suomea ja isä aina englantia.
Ajattele vaikkapa Tito Collianderia tai Nabokovia, jotka ovat kertoneet näistä asioista muistelmissaan. Samoin monissa juutalaisissa suvuissa puhutaan useita kieliä.
Vanhemmat eivät voi sälyttää äidinkielen taidon säilymistä ja yleensäkään kasvatusta opettajille. Lapsi on kuitenkin suurimman osan ajasta kotona. Vastuu kaikesta kasvatuksesta on lähinnä vanhempien.
Esimerkiksi Torontossa puhui 60 prosenttia lapsista ja nuorista kotonaan muuta kieltä kuin englantia. Siitä huolimatta he menestyivät hyvin koulussa, nimenomaan sen vuoksi, että heidän tunne-elämänsä kehittyi kunnollisessa kommunikaatiossa vanhempien kanssa.
Toivon, että Suomessa asuvat maahanmuuttajat puhuvat aina lapsilleen omaa kieltään. Oman kielen tunnit eivät riitä kielen säilyttämiseen.
Olet oikeassa kaikessa tuossa, mitä kirjoitat. Minunkin tuttavapiiriini kuuluu sekä kaksikielisiä perheitä, joiden lapset ovat täysin kaksikielisiä juuri tuon periaatteen ansiosta, jota kuvaat (kumpikin vanhemmista puhuu omaa kieltään) että pitkään ulkomailla asuneita suomalaisia perheitä, joiden lapset ovat oppineet paitsi äidinkielensä, myös kyseisen maan kielen ja lisäksi koulun kielen (useimmiten englanninkielinen koulu). Monissa maissa on hyviä Suomi-kouluja.
VastaaPoistaHeistä ja heidänkaltaisistaan en ole huolissani: heillä on koti, joka huolehtii lasten kasvatuksesta, juuri niin kuin sinunkin perheessäsi on ollut asian laita.
Olen huolissani näistä tavallisista suomalaisista nuorista, joiden äidinkielen taito rapistuu, jotka luulevat oppivansa englantia tv:tä katsomalla ja pelaamalla (ja toki jonkinlaisen kielitaidon oppivatkin) sen lisäksi mitä koulu opettaa. Heidän äidinkielenopettajiaan ovat pääasiassa juorulehdet ja tosi-tv-sarjat. Koulun tehtävä on suuri, sillä kotona yleensä opitaan vain puhekieli, koulu ymmärtääkseni huolehtii kirjoittamisen ja lukemisen perusteellisesta oppimisesta.
Koulun osuus kielen oppimisessa on tietenkin suuri, sillä opettajilta opitaan usein intellektuaalinen kieli.
VastaaPoistaTunteen kieli opitaan kotona. Siksihän vieraan kielen oppiminen jää vaillinaiseksi, kun puuttuu tuo tunnepuoli. Vaihto-oppilasvuosi ja ystävät voivat tuoda tätä kotoisuutta ja tunnetta mukaan.
Varmaankin musiikki (ooppera tai iskelmä yhtä hyvin) tuo myös tätä tunnepuolta vieraan kielen oppimiseen. Myös suggestopedinen kurssi on kuin oleskelua ulkomailla.
Tietenkin on myös perheitä, joissa opitaan intellektuaalista kieltä jopa enemmän kuin koulussa.
Minusta murteen eri puolet (intonaatio, sanasto, sanonnat, tapa käyttää kieltä) ovat hyvin tärkeitä.
Ulkomailla asuessa on tasapainottelua, kun pitäisi puhua lapsille toisaalta siistiä ja edustavaa kirjakieltä ja toisaalta pitää mukana myös oman murteen erikoispiirteitä. Jos kumpi hyvänsä puoli puuttuu, kieli on puutteellista.
Usein on niin, että hyvinkin oppinut toisen polven siirtolainen puhuu hyvin kansanomaista ja yksinkertaista suomea. Hän on kuin kaksi eri ihmistä näitä kieliä, suomea ja englantia, puhuessaan.
Mutta niinkin voi käydä, että suomesta tulee elotonta ja kankeaa, kun vältetään puhekieltä.
Suomessakin on kielen tasot. Ne eivät ole kuitenkaan kansaa jakavia kuten esimerkiksi Englannissa.
Nykyään tuntuu usein siltä, että jotkut kirjailijoistakaan eivät enää hallitse näitä suomen eri tasoja. Onko se jonkinlaista demokratian keinotekoista tavoittelua?
Kanadan ja keskilännen englanti on demokraattista, kansaa yhdistävää ja on levinnyt Hollywood-elokuvien mukana kaikkialle maailmaan. Se on monipuolista ja tarpeen tullen hyvin hienostunuttakin, mutta säilyttää jonkinlaisen rentotuneisuuden. Kun käsikirjoitus on hyvä ja näyttelijät taitavia, sitäpä on kivaa kuunnella TV:stä tai elokuvistakin.
Luontevaa ja kaunista suomea kuulee esimerkiksi TV:ssä harvemmin. Ehkäpä parasta, mitä olen koskaan kuullut, oli Ruben Stillerin ja Riitta Uosukaisen keskustelu Stillerin ohjelmassa.
Siinä loistivat karjalainen ja juutalainen keskusteluperinne parhaimmillaan. Kankeus oli kaukana. Haastattelija ja haastateltava uskalsivat myös keskeyttää toisensa, mutta tekivät sen toinen toistaan korostaen ja kannustaen.
Suomi voi olla säkenöivän älykästä ja elävää, rehevää. Ihana kieli.
Pirkko
"Monilla lapsilla olisi kuitenkin energiaa ja kykyjä oppia useampiakin kieliä."
VastaaPoista- Enpä tiedä. Se energia ja kyky on usein niin piilossa, että kuka sen kaivaisi esiin? Puhelias äiti on yleensä paras vauvaikäisen kielenopettaja. Monikielisessä perheessä on suunnattomat mahdollisuudet oppia kieliä - ja samalla muitakin elämää rikastuttavia asioita.
Ensimmäisessä työpaikassani tapasin monipuolisesti sivistyneen vanhan herran, jonka tausta oli hämmentävä. Hän oli alkujaan viipurilainen, naimisissa tunnetun suomenruotsalaisen kirjallisuuskriitikon kanssa. Jo lapsena hänen kotinsa arkikielet olivat saksa (äiti), venäjä (isä), ruotsi (isoäiti), ranska (lastenhoitaja, englanti ja italia (sukulaistätejä). Suomea hän oppi helsinkiläiseltä sukuhaaralta.
Aikuisena ja työnsä takia hän oppi sitten vielä muutamia muita kieliä.
Hän oli seurassa säkenöivä keskustelija, joka vaihtoi lennosta kielen kunkin keskustelijan oman äidinkielen mukaan.
Minulla on täällä residenssissäni tänä kesänä tehnyt yhtä teknistä projektia muuan Oulun seudulta kotoisin oleva yrittäjä porukkoineen. Viimeksi hänellä oli pari poikaansa mukana. Molemmat käyvät Oulun tienoilla lukiota. Molemmat opiskelevat lukiossa, pienessä provinnssilukiossa, kahta vierasta kieltä kieltä, englantia ja ruotsia. Pitkä matematiikka ja laaja fysiikka, koska heistä oli tuleva tekniikan miehiä niin kuin isästäänkin. Isällä oli hanskassa tekninen englanti :=)
Minä olisin pojille suositellut saksaa ja venäjää. Mutta aina suositella saa.
Ikävä tosiasia Suomessakin on, että turhaan huudetaan apuun vanhempien innostusta kieleen. Ei vanhemmilla välttämättä ole hallussa oikein yksikään kieli, ei edes suomi. Oikeastaan suomen kieli on yllättävän vajavaista monella nuorella kaikesta opettamisesta ja opettajien korkeasta tasosta huolimatta. Ylioppilaaksikin pääsee liki luku- ja kirjoitustaidoton (mutta hyvään apinointiin harjaannutettu) poika.
- Joo. Sitten ovat nämä ressulaiset, sykkiläiset, ranskalais-suomalaiset, ruotsinkieliset - pääkaupunkiseudun eliittinuoret. Hehheh. Kerronko niistä =)
Kyllä muuallakin osataan vieraita kieliä kuin Helsingissä. On osattu jo kauan. Nuoret menevät ulkomaille kesätöihin ja vaihto-oppilaiksi ja harrastavat muutenkin kielten opiskelemista ja kulttuuria yleensäkin.
VastaaPoistaEnnen kouluissa luettiin useita kieliä. Ei se olisi mahdotonta nytkään. Koulutiedoista on hyvä jatkaa eteenpäin.
Maaseudultakin päästään hyviin virkoihin ja hienoihin residensseihin.:)
Pirkko
Uutisissa sanottiin juuri, että Itä-Suomesta on tullut "klassisen musiikin kesäfestivaalialue".
VastaaPoistaNäin mm Nilsiässä, jossa kiitellään juuri Paavo Ruotsalaisen ja Viimeisten kiusausten perintöä innostajana kulttuuriin. Nuoret ovat mukana. (TV 4)
Tarkoitukseni ei ole esittää Helsinkiä sivistyneitten nuorten ainoana asuinpaikkana. Satun vain asumaan täällä.
Kaikkialla Suomessa on koteja, joissa luetaan lapsille, keskustellaan heidän kanssaan ja arvostetaan opettajia. Ja on niitä hyviä kieltenopettajia.
Pirkko
Ilmeisesti ilmaisin itseäni vähän kehnosti. Ei pointti ollut asettaa maaseutua ja kaupunkia (Helsinkiä) vastakkain kielenoppimisasiassa.
VastaaPoistaOlen kanssasi, Anna, samaa mieltä, että nykynuorten mahdollisuudet oppia ja opiskella vaikka akkadia ovat paremmat kuin entisajan nuorison juuri mainitsemistasi syistä.
Monen lapsi niin maalla kuin kaupungissa saa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia myös kielten oppimiseen. Mutta vaikka Nilsiästä ja Savonlinnasta on tullut korkeatasoisen musiikin mekkoja, se ei tarkoita, että savonrantalainen nuoriso olisi kertaakaan käynyt oopperassa tai että se olisi mukana Savonlinnan oopperakuorossa.
Etuoikeutettu lapsi ja nuori on etuoikeutettu asui hän missä tahansa Suomessa. Mutta tiedämmehän, että parhaat opiskelijat ja parhaat opettajat löytyvät saman katon alta. Useimmiten se katto on Helsingissä.
Olen huolissani - kuten esim. Mirjami - niistä muista. He eivät opiskele mainitsemissani oppilaitoksissa. Eivätkä ranskaksi tai edes ranskaa.
Miksi eivät? Se taas onkin iso yhteiskunnallinen kysymys.
Oppisivat edes äidinkieltään niin, että tulevat toimeen yhteiskunnassa.
Olen tänään taas seikkaillut nuorisosaiteilla ja vähän jippiilläkin. Antaa perspektiiviä.
Demokratiaan kuuluu myös valinnanvapaus.
VastaaPoistaKaikki eivät ole kiinnostuneita samoista asioista. Lisäksi ihmiset ovat myös eri ikäkausinaan kiinnostuneita eri asioista.
Koululaisilla pitäisi olla peruskoulun jälkeen mahdollisuus tehdä todellisia valintoja siitä, mitä lukevat koulussa, keskittyä siihen missä ovat hyviä ja mikä kiinnostaa.
Myöhemmin aikuisena voi aloittaa sitten uuden uran, jos haluaa.
Vai pääsee Suomessa ylioppilaaksi liki luku- ja kirjoitustaidottomia oppilaita. Huh, olipa todella kärjekkäästi kirjoitettu Liisalta! Mihin hän perustelee väitteensä? Vai oliko sittenkin kyseessä se kuuluisa kärjistys mielen kiinnon herättämäksi ja keskustelun ylläpitämiseksi???
VastaaPoistaMinä en ole tavannut ainuttakaan luku- ja kirjoitustaidotonta lukiolaista, saati ylioppilasta. Eivätköhän nämä todella pahoista oppimisvaikeuksista kärsivät mene kuitenkin amikseen tai jää kotiin lepämään! Miksi ihmeessä he menisivät lukioon, kun siellä pitää kuitenkin tehdä töitä! Ihan oikeasti töitä, eikä siellä todellakaan luku- ja kirjoitustaidottomat pärjäisi päivääkään. Tämä on kylmä totuus.
Mitä sitten taas tulee lasten kieltenoppimiseen, niin tosiaankin englannin osuus nykyään on kovin ylikorostunut. Yleensä se englannin ryhmä saadaan kasaan kolmannella luokalla, mutta viidennellä luokalla alkava muu vieraskielinen opetus ei aina onnistukaan omassa koulussa, ei edes isossa alakoulussa. Silloin lapsi ja hänen vanhempansa joutuvat punnitsemaan, kumpi on tärkeämpää, vieras kieli vieraassa koulussa vai ilman kieltä tutussa ja turvalliseksi koetussa omassa koulussa. Monet valitsevat viimeksi mainitun vaihtoehdon. Enkä moiti lasten vanhempia siitä. Pitää olla todella palavasieluinen 11- 12-vuotias kieltenopiskelija lähteäkseen toiseen kouluun vain opiskellakseen kieliä.
Täällä on moitittu myös tietokone- ja konsolipelejä siitä, että niistä oppii todella köykäistä kieltä. Minulla on kaksi poikaa. Ensimmäinen innostui lukemaan vaikeatasoisia englanninkielisiä pelilehtiä 10 - 11-vuotiaana. Hän käytti puheessaan lehdistä oppimiaan vaikeitakin kielenrakenteita sujuvasti. Kielen käyttö on hänelle melkoisen helppoa nykyäänkin. Koulumenestyksessä ei valittamista.
Nuorempi lapsi seurasi jo alle kouluikäisenä vanhemman lapsen peliä. Samalla hän imi itseensä englanninkielisiä sanoja ja sanontoja. Hän opetteli kirjoittamaan niitä - jo ennen kuin hän osasi kunnolla kirjoittaa suomeksi.
Hän seuraa todella tarkoin kaikkea englanninkielistä keskustelua, imee kielen idiomeja itseensä, oppii uusia asioita jatkuvasti. Eilen hän halusi tietää, mitä eroa on eri historiallisilla ajoilla käyttäen englanninkielisiä termejä. Hän halusi myös tietää, mitä ne ovat suomeksi. Historiaa hänellä ei vielä ole ollut koulussa, (alkaa myöhemmin : ))Niin, ja viidennellä hänkin haluaisi veljensä tavoin ruveta lukemaan saksaa, jos vain ryhmä saadaan kasaan.
En siis kovinkaan mielelläni yleistäisi niin kärjekkäästi, kuin täälläkin käydyssä keskutelussa, että englanti olisi pahasta, televisio on pahasta, pelit ovat pahasta. Omat kotiesimerkkini kertovat nimittäin aivan selkeästi aivan muuta. Lasten oma innostus kieliin on ollut se moottori, mikä pitää heidät käynnissä ja minkä voimalla he imevät itseensä kielellisiä vaikutteita ympäristöstään.
Televisiossa tulee muutakin kaunista suomea: uutiset, ajankohtaisohjelmat, joskus jopa suomenkielisiä näytelmiä. Sitä paitsi lapset lukevat myös tekstitykset vaikka osaavat englantiakin niin hyvin, että tekstitystä ei välttämättä edes tarvitsisi. Tekstityksistäkin oppii kaikenlaista kivaa : )
Anna, tuo kiinnostuneisuus on kiinnostava asia. Miten ihminen voi olla kiinnostunut asiasta, josta ei tiedä mitään tai jota ei näe ympäristössään, esim. kotona?
VastaaPoistaAiheesta saisi kiinnostavan alustuksen.
Mistä kiinnostuneisuus syntyy?
Mihin valintamme pohjaavat?
Louhi, en minä liioitellut. Minulla on empiiristä näyttöä asiasta ;)
VastaaPoistaSamoin siitä, että manipuloiva opettaja voi tehdä oppijalle vaikka mitä: nujertaa, musertamalla painostaa saavutuksiin, opettaa apinoimaan. Tai olla herttainen huolehtija, joka ohjaa hienovaraisesti hahtuvahuulen kohti amiksen rappuja.
Kun puhun empiirisestä näytöstä kierrän ilmaisua: olen itse ollut paikalla.
En kehdannut puhua omista lapsistani ;) ja ;) Tottakai he ovat tulleet vanhempiinsa ja ovat heijastaneet (laajaa) perheyhteisöään.
Pohjakysymykseksi nousee taas tuo: mistä lasten oma innostus nousee?
Ja toinen: miten saada muidenkin kuin omien lasten innostus hehkumaan?
Minä kirjoitin pelien ja tv:n merkityksestä lasten elämässä. Itselläni on samanlaisia kokemuksia omissa pojissani kuin sinulla Louhi: molemmat ovat innostuneet pelaamisesta, nuorempi myös skeittauksesta, jonka terminpologia on englanninkielistä ja joka innostaa lukemaan englanninkielisiä saitteja. Hyvin he ovat oppineet kieltä. Nuorempi valitsi jo viidenneltä alkavan saksan ja nyt yhdeksännelle mennessään lukee tietysti myös ruotsia; kaikki kielet sujuvat oikein hyvin. Vanhempi luki kahdeksannelta alkavaa ranskaa, lukiossa vähän myös venäjää - oli muuten sukupuolivähemmistöä, suurin osa kielten ryhmissä oli tyttöjä.
VastaaPoistaEn minäkään ole huolissani niistä nuorista, jotka ovat kiinnostuneet jostakin: heillä ei ole tekemisen puutetta, heillä on monia harrastuksia - minunkin pojillani molemmilla myös musiikki, hyvin vahvasti. Mutta niin kuin Liisa kysyy, mistä kiinnostus syntyy, - se on olennaista. On liian paljon nuoria, jotka ovat kiinnostumattomia mistään. Eivät ne nuoret katso kauniisti puhuttuja uutisia, eivät he lue sanomalehtien taiten laadituja uutisia. Jos Seiskan, Ohon ja muiden samankaltaisten lehtien levikit jatkuvasti kasvavat, jotkut niitä varmasti lukevat - myös nuoret. Eivätkä he välttämättä lue koskaan mitään muuta, kirjaa he eivät avaa. Kyllä heistä voi olla huolissaan, vaikka heistä toki suurin osa elämässään aivan hyvin selviytyykin.
Hyvät keskustelijat,
VastaaPoistatuo kiinnostus on kiinnostava aihe kuten Liisa sanoi. Siihen vaikuttavat varmaan sekä perinnöllisyys että ympäristö. Perinnöllisyys ehkä vielä kumulatiivisesti niinkin, että lapsi tai nuori hakeutuu ympäristöön, joka sopii hänen taipumuksiinsa.
Joku lapsista voi olla heti alkuun kiinnostuneempi tietokirjallisuudesta, toinen kaunokirjallisuudesta. Kotona ääneen lukemisella saa kaikille lapsille monipuolista kirjallisuutta.
Monet opettajatkin lukevat ääneen tunneilla.
Louhi, meidän lapset olivat yhteen aikaan hyvin kiinnostuneita roolipeleistä. Heistä tuli mm. aikamoisia keskiajan ja mytologian asiantuntijoita, englanniksi.
Nuo TV:n suomenkieliset alatekstit ovat erinomainen asia. Uskon, että ne ovat yksi syy suomalaisten lasten ja aikuistenkin hyvään lukutaitoon ja lukunopeuteen.
Minusta tuntuu siltä, että jos lapsi lukee paljon, ei haittaa vaikka hän lukisi välillä huonoakin kirjallisuutta. Siinä se maku kehittyy. Itse luen yleensä ihan kaikkea, mitä nenän eteen tulee. Ihmeen hyviä tiedonjyväsiä löytyy roskakasoistakin.
Näissä keskusteluissa moititaan aina erästä lehteä, "seiskaa". Sanoin eräässä Kiiltomadon keskustelussa, etten ole sellaista lehteä nähnytkään. Muutama päivä sen jälkeen minulle tuli postia "seiskalta", kauniissa kuoressa tutustumistarjous kylkiäislahjoineen.
Tietenkin luin sen lehden. Sehän oli niin kuin naistenlehden "seurapiiripalsta" laajennettuna. Ei sen kummempaa.
On hyvä, että ihmiset lukevat edes jotakin. Säilyy lukutaito.
Kannattaa muistaa, että yleinen lukutaito on hyvin uusi asia. Ollaan kiitollisia siitä.
Jospa suomalaiset kirjailijat tulisivat ulos norsunluutorneistaan ja alkaisivat kirjoittaa "kansalle". Minusta se olisi myönteinen tapa vaikuttaa.
Lisäksi olen sitä mieltä että monesti parjatut suomalaiset naisten- ja perhelehdet ovat korkeatasoisia. Siirtolaisuudessa näki, millaisia ovat ihmiset, joilta nekin puuttuvat.
Pirkko
Liisa, olen pahoillani sen lapsen puolesta, joka tosiaankin on päätynyt luku- ja kirjoitustaidottomaan tilaan. En muuta voi sanoa kuin, että kuinka tämä on voinut nykyaikana olla mahdollista! Kertomasi kokemus opettajasta mykistää minut täysin.
VastaaPoistaYleisesti:
Niin, peruskoulun myötä tosiaankin on levinnyt ajatus oppimisen demokratisoitumisesta. Vähän aikaa uskottiin ihan vilpittömästi, että kaikki voivat oppia kaikkea, ainakin opetushallituksessa.
Ruohonjuuritasolla on aina tiedetty, että tämä ei lainkaan pidä paikkansa. On olemassa erilaisia oppimisvaikeuksia, joko elimellisiä tai ympäristön vaikutuksesta syntyneitä. On myös lapsia, joille oppiminen on helppoa, ympäristön tai jonkin muun seikan vuoksi.
Samaa mieltä kuin Pirkko suomalaisten lehtien kielen tasosta!
VastaaPoistaLisäksi mainittakoon, että Aku Ankka on suorastaan loistava nykyään sekä kielensä että tarinoittensa suhteen. Lapseni lukee Aku Ankkoja ja kyselee minulta, mikä on senaattori tai milloin Tsingis Khan on elänyt jne. ihan Aku Ankan tarinoiden innoittamana.
Minäkin olen sitä mieltä, että pääasia on se, että yleensä lukee jotakin.
Louhi, peruskoulun levitessä Suomeen ei ollut opetushallitusta. Oli kouluhallitus ja ammattikasvatushallitus. Sitkeä legenda on väittämä, että olisi levitetty ilosanomaa "kaikki oppivat kaiken". Peruskoulun mukana oli tarkoitus antaa kaikille lapsille mahdollisuuksia oppia sellaisia asioita, joita kouluttamattomat vanhemmat eivät osanneet edes pyytää. Opettajien saamiseksi myötämielisiksi (monet pelkäsivät työn lisääntymistä) luotiin tasokurssijärjestelmä. Sittemmin monet hienoilta vaikuttaneet suunnitelmat osoittautuivat toimimattomiksi ja kalliiksi. (Minulla oli siihen aikaan yksi perheenjäsen mukana kehittämässä uutta systeemiä. Tarkistin jälleen äsken tuon sitkeän väitteen todenperäisyyden.)
VastaaPoistaAbipoika, jonka mainitsin, pääsi kuin pääsikin rimaa hipoen ylioppilaaksi 90-luvun lopussa. Hän ei vielä nytkään tiedä, miten muutti minun tulevaisuuteni.
Omalle pojalleni jouduin taistelemaan erityisopetuksen. Istuin usein kuin naula kynnyksellä tarkkaamassa tilanteen kehittymistä. Monet pojan kaverit halusivat mukaan erityiseen opetukseen. Jos luokan paras matemaatikko ja hymypoikapatsaan saanut kaveri sai tehdä kivoja harjoituksia - puhe- ja kieliharjoituksia + motorisia harjoituksia - muut halusivat saman etuoikeuden. Lama vei nämä mahdollisuudet useista opinahjoista.
PS Erityisopetus oli käänteentekevä tämän poikani maailmankatsomukselle ja tulevaisuudelle. Meidän suvussa on ollut paljon erityisharjaantumista vaativia ihmisiä, hitaasti kypsyviä ja kärsivällisyyttä vaativia oppijoita. Mutta niin on ollut viitsijöitäkin.
Pyydän anteeksi, että vein Annan blogista kohtuuttomasti tilaa.
Heh. Kirjoitin ensin glögistä! Se on kanssa sitä!
No, minä kyllä tarkoitan lukutaidolla jotakin muuta kuin sitä että saa sanoista selvää. Se riittää Seiskan lukijoilla - kuvat puhuvat, ja mielikuvat. En jaksa sen tason ?journalismia? puolustaa, en millään argumenteilla.
VastaaPoistaUseimmat heikosti lukutaitoiset menevät ammattikouluun, paitsi että sinne menee myös lahjakkaita ja kyvykkäitä nuoria, on kai silti syytä olla huolissaan myös heidän lukemisestaan ja kirjoittamisestaan. Tämä aika ja maailma vaatii entistä syvempää ymmärtämistä, ja sen avaa sellainen ymmärtävä ja oivaltava lukutaito, jota ei Seiskaa lukemalla saavuta. Aku Ankasta olen samaa mieltä, Louhi. Mutta sepä kirjoitetaankin Suomessa erityisen pieteetillä: sanoja, rakenteita ja merkityksiä miettien.
Pirkko: en parjannut naisten- enkä perhelehtiä, sikäli kuin tarkoitat samaa käsitteillä kuin minä. Suomalaiset naistenlehdet ovat hyviä ja lukijoilleen tarpeen. Seiska ei kuulu kumpaankaan ryhmään - se on juorulehti. Ennen puhuttiin keltaisesta lehdistöstä.
VastaaPoistaEn ole kyllä kirjoitustaitoinen minäkään - kun auringossa istumisen lomassa täällä poikkean. Tuossa viestissäni on kurja implikaatio, jonka ehdottomasti tahdon oikaista: tulen sanoneeksi, etteivät heikosti lukutaitoiset olisi lahjakkaita eivätkä kyvykkäitä. Kyllä he voivat olla, monella tavalla. Yhtä lailla taitavat lukijat ja kirjoittajat voivat olla jollain alalla kyvyttömiä ja lahjattomia. Tämä on truismi.
VastaaPoistaSitä samaa "ilosanomaa", että kaikki oppivat kaiken on levittänyt myös kouluhallituksen&co:n seuraaja, opetushallitus. ; D
VastaaPoistaSeiskan jutut eivät tosiaankaan ole tasoltaan kovinkaan kummoisia... siltikin olen yhä sitä mieltä, että parempi lukea vaikka Seiskaa kuin olla lainkaan lukematta :( Niin surullista kuin se onkin.
Sitä samaa "ilosanomaa", että kaikki oppivat kaiken on levittänyt myös kouluhallituksen&co:n seuraaja, opetushallitus. ; D
VastaaPoistaSeiskan jutut eivät tosiaankaan ole tasoltaan kovinkaan kummoisia... siltikin olen yhä sitä mieltä, että parempi lukea vaikka Seiskaa kuin olla lainkaan lukematta :( Niin surullista kuin se onkin.
... niin, ja luku- ja kirjoitustaidon puutteellisuus ei kerro mitään älykkyydestä. Tunnetaanha maailman historiaankin vaikuttaneita LUKI-häiriöisiä neroja.
Anteeksi, tuli viestini kahdesti. Sivuston toiminta katkeilee ja luulin, että viestini ei ensimmäisellä kerralla tullutkaan perille. Louhi
VastaaPoistaMinun syytäni tuo katkeilu. Laitoin nuolenpääkirjoitusjuttua, lastua Hanhensulan ja Juhani Ahon sanoin.
VastaaPoistaJostain syystä Pennsylvanian yliopiston kuva & game -linkki ei toimi minulla tässä vanhassa koneessa, jota nyt juuri käytän. Sain kuvan vasta Suomi-sumeri -sanaston sivulta.
Tätä bloginpitämistä täytyy pitää lempiharrastuksena, muutenhan tämä on hullunhommaa, kovin työlästä minun kaltaiselleni nettiavuttomalle.
Kuvat ja värit merkitsevät minulle paljon. Ne ovatkin tärkeitä lukemisessa. Laiskan lukijan voi houkutella lukemaan hauskoilla kuvilla.
Yhä enemmän kaipaan suhteellisuudentajua ja tyytyväisyyttä tähän lukemiskeskusteluun. Totuus on, että koskaan maailmanhistorian aikana ei ole ollut näin paljon ihmisiä, jotka lukevat JOTAKIN.
Pirkko
Juorulehtien puolustaminen sillä, että onhan hyvä, kun niiden lukijat edes jotakin lukevat, on kaukana suhteellisuudesta. On niiden lukijoiden aliarvioimista ajatella, että hyvä kun jotakin lukevat, kaipa se heille riittää. Siinä on jopa joitakin ylemmyydentuntoisia kaikuja sadan vuoden takaa, ainakin minun korvissani.
VastaaPoistaKiertokoulun tavoite oli saada lapset oppimaan auttava lukutaito, kirjoitustaidolle ei oikeastaan asetettu sitäkään tavoitetta. Myrskyluodon Maijassa, jonka alkukesästä luin, kuvataan hyvin tätä lukutaidon tasoa: Maija sai auttaen selvää Katkismuksestaan, kirjoittaa hän ei osannut. No, hän sentään tavasi Katkismusta, juorulehtiä ei ollutkaan. Onnellisena hän seurasi vierestä, kun etevämpi Janne opetti lapset myös kirjoittamaan rihvelitaulun avulla.
Tuonko pitäisi riittää 2000-luvun suomalaiselle? Juuri tuota enempää ei juorulehtien lukeminen vaadi. Onneksi useimmat sentään lukevat muutakin kuin niitä.
Opetin muutamia vuosia teini-ikäisiä, joille elämä oli usein hyvin vaikeaa. Uskon ja tiedänkin, että esim. Elvis ja sarjakuvat ilahduttivat heitä kovasti ja pitivät heissä yllä tulevaisuudentoivoa.
VastaaPoistaPirkko
Mitä tietoja ja taitoja nuoret kenties menettävät sillä, että heidän aikansa kuluu sohvalla tv:n ja lehtien jonninjoutavuutta kuluttaen?
VastaaPoistaEn vastusta sarjakuvia, en ole missään niin sanonut. Minun hyllyssäni on lukuisia sarjakuva-albumeita, Aku Ankka on tullut minulle lapsuudessani ja pojilleni jo ennen kuin osasivat lukea.
Olen koko ajan kirjoittanut alamittaisesta lehdistöstä ja tv:n tarjonnasta, joka ei sivistä ketään, ei millään mittarilla. Viihdyttää se toki voi, ajatella ei tarvitse.
Minusta luku- ja kirjoitustaito tarkoittaa ajattelutaitoa.
Lukutaitoa on useantasoista. Mekaaninen lukutaito edustaa alinta lukutaidon tasoa, juuri sitä, mitä ehkäpä Myrskyluodon Maijan aikaiset ihmiset saavuttivat aikoinaan. He tunnistivat kirjaimet ja osasivat lukea mekaanisesti pystymättä ymmärtämään tekstin sisältöä.
VastaaPoistaSitten tuleekin tekstin ymmärtäminen, analysointitaito, uuden tekstin tuottaminen annetusta aiheesta, kriittinen lukutaito on jo melkoisen vaativa laji. Kaikki eivät osaa suhtautua kriittisesti lukemaansa tekstiin.
Medialukutaito on jo melkoisen vaativaa. Pitäähän osata tulkita sekä kuvaa että sanaa samanaikaisesti. Kriittistä medialukutaitoa opetetaan myös kouluissa eri oppiaineissa. Kaikki oppilaat vain eivät sitä omaksu. Syitäkin on varmasti monenlaisia.
Mitä me tekisimme niille sohvaperunoille, jotka vain viettävät aikaansa televisiota apaattisina tuijottaen? Miten heitä voisi aktivoida, jos he eivät itse halua tulla aktivoiduiksi!
Varmaankin meille kaikille tekee hyvää olla välillä ihan laiskoina mitään tekemättä. Juuri niin olen tehnyt tänään.
VastaaPoistaEhkä sisäinen kehitys vie nuorilta ajoittain niin paljon energiaa, että he eivät yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään. Tiedämmekö mitä he miettivät sohvalla tyyny päänsä päällä?:)
Tilanne on vähän samanlainen kuin vanhainkotien iäkkäimmillä ihmisillä. Heillä on rikas sisäinen elämä, vaikka se ei näy päälle päin. Näin on kertonut minulle alaa opiskellut ystäväni.
Kaikki nuoret eivät pysty eivätkä innostu intellektuaaliseen toimintaan. Ehkä he haluavat tehdä jotain käsillään. Eikö teilläkin ole joskus tarve tehdä käsitöitä, leipoa tai tehdä muuta sellaista. Kaikki eivät ole lukutoukkia?
Juuri tuota tarkoitin minäkin: on paljon parempi kutoa skeittipipo kuin tuijottaa tosi-tv-sarjaa. On tuhat kertaa iloisempaa ravata kaverien kanssa uimarannalle ja oppia samalla sosiaalisuutta keskustelutaitoa kuin lukea Seiskaa. Sen ?lukutaito? ei ketään rikastuta.
VastaaPoistaSisäistä elämää ja sen merkitystä en tietenkään kiellä: se rikastuu kuitenkin kummasti lukemalla - Seiskan lukeminen ei kuitenkaan sitäkään taida kartuttaa. Minua kummastuttaa tuo omituinen kiinnostus sellaisten ihmisten elämään, joita ei lainkaan tunne.
Intellektuaalisuutta en todellakaan ole kaikille vaatimassakaan, sen verran todellisuudentajua lienee minullekin siunaantunut.
Enkä osaa ratkaista sitä ikuisuusongelmaa, miten saisi mistään kiinnostumattomat nuoret kiinnostumaan. Jotkut muut ovat varmasti siinä minua parempia - ja ammattitaitoisempia, kuten erityiskoulujen opettajat, nuoriso-ohjaajat.
Ihana joutilaisuus on ollut minunkin suurin huvini tänä ihana päivänä, tosin en osaa olla jouten lukematta: runoja tänään.
Louhipa taitaakin olla äidinkielen opettaja, lukemisen opettamisen ammattilainen!
Se, mitä sanoin äskein vanhainkodin asukkaista, pätee myös moniin muihinkin ihmisiin. Ei ole jatkuvaa kontaktia omaisiin eikä naapureihin.
VastaaPoistaVanhus elää muistoissaan omaistensa ja naapuriensa ja kauan sitten kuolleiden ystäviensä kanssa. Nuori tai aikuinenkin, jolla ei ole naapureita tai ystäviä, elää noiden TV-sarjojen ja aikakauslehtien kuvissa esiintyvien ihmisten vaiheiden mukana.
Se on paljon parempaa kuin tulla apaattiseksi.
Eiköhän nykyajan suurimpia ongelmia ole juuri tuo ihmissuhteiden köyhyys?
Vanhan ajan naapuruussuhteita voidaan korvata vaikkapa näillä nettikeskusteluilla ja TV:n katselullakin, jota eräs psykiatri piti taannoin ihan hyvänä asiana.
Tässä keskustelussa meillä on vastavuoroisuus, kommunikaatio. Sen vuoksi pidän tällaista internet-keskustelua luonnollisena ihmisten välisenä seurusteluna. Se on sen vuoksi hyvin kiinnostava ilmiö.
Ehkäpä nuorisollakin on omat nettituttavansa ja jopa -ystävänsä.
Pirkko
Lähinnä ironiseksi olin tarkoittanut eilisen kommenttini:
VastaaPoista"Mitä me tekisimme niille sohvaperunoille, jotka vain viettävät aikaansa televisiota apaattisina tuijottaen? Miten heitä voisi aktivoida, jos he eivät itse halua tulla aktivoiduiksi!"
(Me = tässä: me keski-ikäiset, hyvin koulutetut, kulttuuria yli kaiken arvostavat naiset, jotka käymme tätä keskustelua Blogisiskon päiväkirjassa)
"Sitä samaa 'ilosanomaa' , että kaikki oppivat kaiken on levittänyt myös kouluhallitus&co:n seuraaja, opetushallitus."
VastaaPoista- "Myös"?
- Louhi, voitko osoittaa linkin tai nimetä sanojan, esim. opetushallituksen virkamiehen, luennoitsijan, veso-esitelmöitsijän tms.
Asia kiinnostaa henkilökohtaisista syistä.
Ystävällisesti Liisa
Liisa: "myös"
VastaaPoistaEn ymmärrä mitä tarkoitat siteeraamalla yhtä sanaani.
Kysyit myös linkkejä minulta. En, sitä en voi tehdä. Kyse on mielikuvista. Mielikuvista, jotka vain ovat olemassa, eikä niiden alkuperää voi todentaa.
Ketään yksittäistä ihmistä tästä tuskin voi laittaa vastuuseen. (Katso mielestän melkoisen hyvä kirjoitus mielikuvista ja niiden synnystä eilisestä Helsingin Sanomista, Vieraskynä-palstalla. Juttu oli niin hyvä, että referoin sitä omaan blogiini)(Heli Impivaara, Mielikuviin on helppo jäädä koukkuun. Vieraskynä HS 30.7.2005)
Eiköhän kuitenkin yleisenä pidetty tosiasia ole se, että peruskoulu on perustettu demokraattiseksi koulumuodoksi periaatteella, että kaikki oppivat kaikkea.
Yksittäisenä esimerkkinä mainittakoon vaikka tällainen yksityiskohta kuin, että erityisopetusta tarvitsevat halutaan integroida tavalliseen koululuokkaan, kerro opetushallituksen vakaaseen uskoon siitä, että kaikki oppivat kaikkea.
Ajatuskatkos näköjään pujahti viimeiseen kappaleeseen:
VastaaPoistaYksittäisenä esimerkkinä mainittakoon, että erityisopetusta tarvitsevat halutaan integroida tavalliseen koululuokkaan. Eikö tämä tue mielikuvaa opetushallituksessa vallitsevasta vakaasta uskosta siitä, että kaikki oppivat kaikkea.
Minulla on myös tällainen mielikuva. Eikä ainoastaan mielikuva vaan kokemus.
VastaaPoistaKun tulin Kanadasta, menin aluksi sijaiseksi peruskouluun opettamaan englantia. Tilanne oli minusta katastrofi.
Kun kaikilta vaadittiin samaa, kukaan ei oppinut. Hyvän kielipään omaavat oppilaat kyllästyivät, heikommin kieliä osaavat eivät pystyneet omaksumaan sitä, mitä olisi pitänyt oppia. Opettajasukulaiset puhuivat samaa muutoksesta.
Siirryin aikuisopetukseen.
Kunnioitan suunnattomasti opettajia, jotka jaksavat opettaa niin epätasaisia luokkia.
Kannatan pohjois-amerikkalaista koulusysteemiä, jossa kaikki lapset käyvät 18-vuotiaiksi samaa koulua ja saavat saman lakin päähänsä, mutta jossa on realistiset tasoryhmät ja mahdollisuus valita aineet lahjojen ja kiinnostuksen mukaan.
Ja pyydän, älkää nyt verratko USA:n joidenkin alueiden slummilapsia ja tavallisia suomalaisia oppilaita toisiinsa.
Seurasin yhdeksän vuotta koululaitosta Kanadassa Toronton monimiljoonaisessa suurkaupungissa lasteni koulunkäynnin ja opiskelun vuoksi. Kävin itse aikoinaan koulua USA:ssa vaihto-oppilaana.
Se systeemi toimii paremmin kuin tämä. Lisäksi lukiolaiset eivät ole niin stressaantuneita kuin suomalaiset nuoret, joilla on koe kokeen päällä ja moninkertaiset valintakokeet odottamassa koulun jälkeen.
Kuitenkin Pohjois-Amerikassa tiede ja talous etenevät, joista täällä kannetaan ensi sijaisesti huolta koulusta puhuttaessa.
Kun lisäksi säilytettäisiin meidän systeemin hyvät puolet, tulos olisi entistä parempi ja lapset ja opettajat onnellisempia.
Ja yksi asia: Miksi koulut eivät voi alkaa Suomessakin yhdeksältä? Se muutos tuntui perheessä, jossa kolme lasta lähti joka aamu kouluun.
Miksi ihmeessä Amerikan mallia kartetaan? Pelätäänkö, että äänestäjät loppuvat vasemmistopuolueilta, kun kansa yhtenäistyy.
(Ehkä tähän tuodaan nyt Kanadan uudet ongelmat heikosti pärjäävistä siirtolaisista. Minusta se johtuu Kanadan ihanteellisesta perheiden, oik. sukujen yhdistämisestä: maahan virtaa kielitaidottomia ja ammattitaidottomia ihmisiä, joita sukulaiset elättävät alussa.)