Näytetään tekstit, joissa on tunniste teenjuonti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste teenjuonti. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, huhtikuuta 06, 2013

Kyproslaista spagettia ja englantilaista lastenkasvatusta

Puistokatu

Olin opiskeluaikana puolipäivätyössä Kaivopuiston laidalla Puistokadulla Finnish British Societyn lastentarhassa. Esimieheni oli englantilainen lastentarhanopettaja Doris, pirteä punatukkainen nainen, jonka nenä oli hieman vino muistona ajasta, jolloin hän oli ollut opettajana poikakoulussa jossain eksoottisessa kaukomaassa ja saanut liikuntatunnilla krikettipallosta osuman nenäänsä.

Opin Dorikselta oikean englantilaisen tavan laittaa teetä, tarjota teen kanssa englantilaisia keksejä tai kolmionmuotoisia kurkkusändwichejä (samanlaisia kuin eräässä Agatha Christien murhajutussa). Tietenkin opin häneltä myös englantilaiset lastenlaulut ja lorut, joita opetin myöhemmin omille lapsilleni. Tyttäreni onkin sanonut, että hänellä on ollut englantilainen lapsuus. Kasvatin lapset englantilaiseen tyyliin, suomea puhuen ja englantilaisia lastenlauluja laulaen ja levyiltä soittaen.

Asuin ennen naimisiinmenoani sen ajan opiskelijoiden tavoin alivuokralaisasunnoissa. Eräs vuokraemäntä oli niin outo, että ei antanut alivuokralaisten käyttää edes suihkua. Kävin suihkussa työpaikalla ennen töiden alkua tai työtoverini, suomenruotsalaisen Monican kodissa lastentarhan lähellä. Monican äidillä oli antiikkikauppa, ja heidän kotinsa oli tyylikäs ja kiinnostava. Muutin muutaman viikon jälkeen sulhaseni serkun ja erään kauhavalaisen tytön kanssa Kuusitielle kaksioon ja aloimme laittaa toisillemme ruokaa vuoroviikoin. Kävelin yleensä työmatkan Kuusitieltä Puistokadulle, sillä rahaa oli vähän. Joskus käytin raitsikkaa. Sellainen harvinainen päivä tuli, kun kuljetin ison kattilallisen kyproslaista spagettikastiketta, jonka Doris oli minulle laittanut, jotta voisin tarjota sitä myös boksikavereilleni.

Se oli jauhelihakastiketta, jossa oli runsaasti tomaatipureeta, laakerinlehtiä ja muita mausteita ja purkillinen herkkusieniä. Sitä keitettiin kauan, ja maku ja tuoksu olivat huumaavan ihanat. Siihen aikaan tuollainen ruoka ei ollut tunnettua Suomessa. Läksin täysi kattila sylissäni ensin kolmosella yliopistolle, jossa minun oli pistäydyttävä. Levitin kaikkialle spagettikastikkeen tuoksua. Sitten vielä raitsikkamatka Kuusitielle.

Kyproslaisesta spagettikastikkeesta tuli eräs lasteni, samoin meillä lukiota käyneen sisareni lempiruokia.  Juuston ystävät raastoivat juustoa kastikkeen päälle.

keskiviikkona, kesäkuuta 29, 2011

Kiinalainen vihreä tee 2

tee-kiina
Uusi yritys laittaa kuva Bloggeriin Picasasta. Kirjoitus täällä
Huono aika opetella uuden tietokoneen ja uuden kameran käyttöä.;) Kuva tuli Flickrin kautta.

Kiinalaista vihreää teetä

tee-kiina
Saimme pojaltamme Shanghain tuliaisina vihreää kiinalaista teetä. Teepurkkikin on kaunis ja sopii sinivalkoisiin astioihimme. Tämä on hienoa laatua, ja siltä se maistuikin. Iloinen asia on, että se ei vienyt yöuniani, vaikka join kaksi kupillista. Teelehdet laitetaan kannuun ja päälle kaadetaan 80- asteinen kuuma vesi, haudutetaan kaksi minuuttia, kaadetaan kuppeihin. Ei makeutusainetta, ei maitoa. Samojen lehtien päälle voi kaataa uudestaan kuuman veden ja juoda toiset kupilliset, jolloin tee maistuu hiukan erilaiselta. (Kuva Flickrin avulla.)

sunnuntai, tammikuuta 02, 2011

Jotain uutta

Kun juo aina samaa kamomillateetä tai tavallista teetä ja sen kanssa pienen pyöreän näkkileivän, tänään vaihteeksi joulutortun, on hauskaa, jos astioissa on vaihtelua.

torstaina, heinäkuuta 03, 2008

Ihmiset, teekannu , geenit ja politiikka

 


Ruotsalainen en ole, venäläiseksi en halua tulla, mutta tilaan Hufvudstadsbladetin ja pidän kovasti esimerkiksi tästä venäläisestä teekalustosta, jonka edesmennyt sisareni oli ostanut.

Tuota kaunista teekannua oli alettu kohdella "ryssänä" Neuvostoliiton romahdettua, ja se oli päätynyt Kuopion Elannon alahyllylle pölyttymään. Sieltä sisareni sen pelasti muutamalla kolikolla. Nyt tällainen teekannu on päässyt taas kunniaan, ainakin Senaatintorin varrella olevan matkamuistokaupan ja muidenkin myymälöiden hintojen perusteella.

Koska olen ilmaissut aina selvästi, että en ole voinut milloinkaan sietää kommunistista systeemiä, minua on luultu "venäläisten vihaajaksi". Mutta asia on täysin päinvastoin. Kuulin lapsuudestani asti isoisän kertomuksia hänen kokemuksistaan Pietarista, jossa hän kulki nuorukaisena ollessaan kahden kesän ajan lastaajana laivassa, joka kulki Pietarin ja Iisalmen väliä. Se oli tsaarinaikaa, jota isoisä ei koskaan moittinut. "Bolshevikit pilasivat Venäjän", sanoi tämä vuonna 1875 syntynyt mies, joka ei joutunut itse koskaan sotaan eikä ollut missään tekemisissä vuoden 1918 tapahtumien kanssa. "Olihan se kummaa aikaa, kun suomalaiset tappoivat toisiaan", ukilla oli vain tapana sanoa.

Mummola oli maaseudulla mäellä metsien keskellä pitkospuiden ja kinttupolkujen takana, mutta talvella sinne näkyivät kaupungin valot. Pitkään luulin lapsena, että ne olivat Pietarin valot, sillä juuri se oli minun käsitykseni mukaan "kaupunki". En ole käynyt koskaan Pietarissa. Olen pelännyt aina, että lumous särkyy. En olisi kärsinyt nähdä Pietaria kommunismin häpäisemänä. Tässä välillä ajattelin jo, että kaikki muuttuisi hyväksi, sellaiseksi mistä 1900-luvun alun venäläiset valistuneet ihmiset haaveilivat, laillisesta ja vapaasta valtiosta.

Sanon, että en halua tulla venäläiseksi, mutta mistä tietää vaikka olenkin osittain venäläinen geeneiltäni, ja sillähän ei ole mitään tekemistä minkään poliittisen systeemin kanssa niin kuin ei silläkään, että geeneissäni on myös saksalaisuutta. Mietin toisinaan sitä, millainen oli se "Rutger", joka tuli 1200-luvulla Ahvenanmaalle, ja jonka jälkeläiset levisivät Savoonkin.

Kirjoitan tämän, koska olen surukseni huomannut, että nykyiset tapahtumat Venäjällä eivät herätä ainoastaan suuttumusta siitä, miten Venäjällä kohdellaan suomensukuisia kansoja, vaan myös ovat nostamassa vihaa naapurimaan ihmisiä kohtaan. Se on aina vaarallista. Tavallisilla ihmisillä on hyvin pienet mahdollisuudet vaikuttaa maansa politiikkaan, näin on ainakin Venäjällä. Ja voimmeko mekään vaikuttaa mitään näillä blogikirjoituksillamme?
Posted by Picasa

maanantaina, heinäkuuta 30, 2007

Tuhkakuppi uusiokäyttöön


Lisäys 2012 Kuvani ovat kadonneet jonnekin. Tilalla oli vain musta neliö ja huutomerkki. Mysteeri.

Kirpputoreilla myydään monenlaisia tuhkakuppeja. Ne voi ottaa uusiokäyttöön. Ostin nämä tyylikkäät tuhkakupit lautasiksi, joille voi laittaa teepussin.lKaunis tarjotinkin on kirpputorilta.
Timo Sarpanevan suunnittelemia tuhkakuppeja on monta kokoa. Niistä saa turvallisen lautasen paksun kynttilän alle.Muita kirjoituksiani teestä Blogisisko 1:ssä.
http://amnellanna.blogspot.com/search/label/tee

tiistaina, elokuuta 09, 2005

Kakkosteetä




Olimme kahvilassa ja mieheni tilasi tiskiltä teetä. Kaikki sujui niin kuin ennenkin siihen asti, kunnes myyjä ojensi miehelleni kaksi teepussia.
- Yksi riittää. Vaimo käyttää minun teepussiani, mieheni sanoi.

Nuori nainen tuijotti miestäni järkyttyneen näköisenä. Hänen kasvoillaan vilahti ilmiselvästi noina sekunteina feminismin satavuotinen sanoma: naisia sorretaan. Tuo sovinisti ei suo edes omaa teepussia vaimolleen.

Nautin hetken tilanteesta, sitten katsoin parhaaksi selittää, mistä oli kyse. Kerroin, että pidän kovasti teestä, mutta siinä oleva kofeiini aiheuttaa minulle unettomuutta. Siksi juon vain kakksosteetä.

Poikani oli kuullut kiinan opettajaltaan, että kiinalaiset ovat teenystävinä keksineet, että unettomuudesta kärsivien ei pidä juoda ykkösteetä, vaan kaataa se pois ja hauduttaa tee uudelleen samoista lehdistä.

- Minä jo ajattelin, sanoi kahvilan myyjä, ja nauroimme yhdessä tilanteelle.

Kun olen yksin ja laitan teetä teepusseista, kaadan ensimmäisen kupillisen pois ja juon vasta seuraavan. Seurassa asia käy parhaiten niin, että saan toisten teepussit tai minulle tehdään toiseen teekannuun kakkosteetä. Jostakin syystä monesta teepussista haudutettu kakksostee on parasta. Onko yhteinen teepussi symboli intimiteetistä, ystävyydestä ja lisää siksi ylimääräistä makua teehen?

Tämä tapaus tuli mieleeni, kun luin Veloenan blogia, jossa hän kertoi mustan teen tuntuvan nykyään hänestä liian vahvalta.
(Kuva on torontolaisen Eatonin tavaratalon vuoden 1927 postimyyntiluettelosta tai oikeammin sen näköispainoksesta vuodelta 1971.)

Ole hyvä ja laita kommenttisi kuvan alle. Kommentit ovat täällä Teetä ja tasa-arvoa
Käytin tuohon aikaan netissä myös kutsumanimeäni 'Pirkko'.