Kirkas maaliskuinen sää

Valoa jälkisuomettumisen sumussa

Kukkia Janne Virkkuselle!

"Kiistatta 1970-luku oli suomettumisen henkisellä tasolla vaikea vuosikymmen.

--ei pystytty eikä edes haluttu estää suomettumista, joka oli hitaasti etenevää henkistä rappeutumista.

Luulisi, että vihdoin myös Suomessa olisi päästy irti suomettumisen myötä syntyneistä henkisistä kahleista. Ehkä kuitenkaan ei. Tässä ajassa on hyvin kummallista se, että Kremlin varjo leijuu jollakin tavalla edelleen Suomen yllä. Suomessa ei vieläkään osata keskustella järkevästi pohtien kommunistisen imperiumin häikäilemättömästä ja miljoonia ihmishenkiä vaatineesta yhteiskuntakokeilusta.

Monelle suomalaiselle on edelleen - jostain käsittämättömästä syystä - vaikeata käsitellä kommunismin rikoksia samaan tapaan kuin Adolf Hitlerin kolmannen valtakunnan rikoksia ihmiskuntaa vastaan. Asia on täsmälleen siten kuin Jaakko Anhava asiasta kirjoitti (HS 26.2.)

Euroopan neuvostossa laadittiin viime vuonna julkilausuma, jossa tuomittiin kommunistien julmuudet. Suomalaiset sosiaalidemokraatit äänestivät vastaan--

Miksi suomettumisen varjo häilyy edelleen Suomen yllä!"

Jos Sinulle ei tule Hesaria, osta tämän sunnuntain Hesari ja lue kokonaan päätoimittaja Janne Virkkusen kolumni.

(Janne Virkkunen: Kremlin varjo Suomen yllä. - Kolumni. Helsingin Sanomat 11.3.2007)

Suomettumisen ilmiöistä.

Lue myös Pitäisikö kouluissa kertoa kommunismin kauhuista? kommentit ja kirjoitus.

Lauantai-ilta

DSC01707, originally uploaded by amnellanna.

Luen uusiopainosta Agatha Christien kirjasta The Murder of Roger Ackroyd. 2006 (1926).

Huomasin, että se on samalta ajalta kuin nykyisen asuntomme takka. Olen siivonnut tänään kaappeja ja polttanut takassa erään romaanikäsikirjoitukseni alkuversioita. Tulostan usein ja korjaan paperiversioon. Sitten laitan korjaukset koneelle ja tulostan taas. Yleensä käytämme tyhjät puolet muistiinpanojen ym kirjoittamiseen. Jos kirja on jo julkaistu, vien alkuversiot paperikeräykseen. Mutta tämä on eri juttu.

Mutta mieheni vei kirpputorille ison säkillisen vaatteita. Olen käytännössä vihreä: ei koskaan Suomessa asuessa autoa, minulla ei ole edes ajokorttia, lennän harvoin, käytän junaa ja raitsikoita, busseja ja laivojakin, ostan vaatteeni yleensä kirpputoreilta. Miksi en sitten äänestä vihreitä? Arvatkaa?

Feminismin kuumat aallot

Kuva: Dover


Feminismi on vaikuttanut pitkään suorastaan viidakolta, josta löytyy melkein mitä hyvänsä. Tuija Pulkkinen tuo kirjassaan "Postmoderni politiikan filosofia" (1998) esille kolme feminismin pääsuuntausta. Tämä pääjako toi ainakin minulle jonkinlaista selvyyttä.

Ensimmäisen feminismin mukaan kulttuuri luo sukupuolen (esimerkiksi annetaan erilaiset lelut tytöille ja pojille). Kulttuurin alla kaikille ihmisille yhteinen yleisminä, androgyyninen ja biseksuaalinen ihminen. Simone de Beauvoiria ja Virginia Woolfea pidetään tämän suunnan edustajina.

Toinen feminismi taas korostaa nimenomaan sukupuolten välistä olemuksellista eroa. Miesten hallitsema kulttuuri tekee naissukupuolen näkymättömäksi. Feminismin on kirjoitettava historia uudestaan naisnäkökulmasta, sanoo Grace Jantzen, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin. Luce Irigaray sekä Julia Kristeva, jota pidetään yleensä filosofiassa postmodernistina, lasketaan feminismissä näihin toisen aallon modernisteihin, koska he uskovat sukupuolten eriytyneisyyteen ja naisellisuuden perustaan (Kristeva: ruumiillisuus, äidillisyys).

Kolmas feminismi on postmodernismia. Yhteistä perustaa ei ole, ei androgyyniä ydinminää eikä olemuksellista naiseutta. Kulttuuri ja kieli muodostavat naisen identiteetin, joka on siitä huolimatta suhteellisen pysyvä ja kullekin erilainen, mutta ei ikuinen eikä luontoon perustuva. Identiteetit eivät ole satunnaisia, vaan muodostuvat tietyssä tietyssä historiallisessa paikassa ja ajassa. Sukupuoli on vallan ja pakotteiden luoma poliittinen ilmiö. Tuija Pulkkinen edustanee tätä kolmatta aaltoa.

Millaisena esiintyy teidän mielestänne feminismi aikamme suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ja kulttuurikeskustelussa?

(Pirkko Anna Amnell: Feminismin kuumat aallot. - Kiiltomato 19.10.2004. Alustus keskusteluun)
.

Pauliina Haasjoki (Kiiltomato 20.10. 04) oli sitä mieltä, että "suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ja kulttuurikeskustelussa kaikki feminismin suuret aallot elävät rinnakkain ja lomittain, vaikka akateeminen feminismi lienee lähinnä kolmatta aaltoa". Haasjoki kirjoitti, että tämä aiheuttaa "kaikenlaista hankaluutta". Feminismi koetaan uhkaavaksi.

Miten lienee nyt?

Kirjoitin keskusteluun: Kanadassa asuessani totuin siihen, että feministisiä kysymyksiä käsiteltiin usein sanomalehdissäkin. Osalta siihen vaikutti se, että kotikaupungissani (Torontossa) vieraili usein puhujina tunnettuja feministejä Yhdysvalloista ja muualtakin maailmasta..

Feminismi ja naistutkimus yleensä tuntuu tällä hetkellä kovin läheiseltä, sillä vähän yli kuukausi sitten kuollut nuorin sisareni sai kasvatustieteen ja filosofian gradunsa valmiiksi viime kesänä ennen joutumistaan rankkoihin syöpähoitoihin ja aikoi siirtyä seuraavaksi naistutkimukseen.

Kaivoin tämän kirjoitukseni esiin Kiiltomato-kansioistani laittaakseni osan siitä kommentiksi Iineksen blogin feminismikeskusteluun.

Atkinsin dieetti sopii naisille

Lihavia ihmsiä on ollut aina.


Nyt se on sitten taas tutkittu. Atkinsin dieetti sopii naisille. Tässä tarkoitetaan tietenkin uusinta Atkinsin dieettiä, jossa vältetään huonoja hiilihydraatteja, mutta ei mätetä rasvaista ruokaa ylettömästi niin kuin luullaan. Tarkka tyyppi voi olla vaikkapa kasvisyöjä Atkinsin dieetillä. Jo vuosia sitten luin erään amerikkalaisen naislääkärin kirjaa, jossa sanottiin, että "tietyssä iässä" nainen ei pysty enää käyttämään hiilihydraatteja samalla tavalla kuin ennen.

Tärkeää! Kaikille rasvainen ruoka ei sovi, jolloin "henkilön tulisi pysyä vähärasvaisella Atkinsin ruokavaliolla". Näin jo vuoden 1999 kirjassa "Tri Atkinsin uusin painonpudotusohjelma". (sivu 182)