tiistaina, kesäkuuta 09, 2009

EU-vaalit: nyt on mielipiteiden kirjoa


Sain yli viisi vuotta sitten, huhtikuussa 2004, Kiiltomadon keskustelufoorumissa niskaani nettikivityksen ryöpyn, kun kirjoitin:

"Minä en kannata kumpaakaan, en vasemmistolaisuutta enkä oikeistolaisuutta, vaan länsimaiseen demokratiaan kuuluvaa mielipiteitten vapaata kirjoa. ["Mekin saamme nyt puhua."] -- Minun mielestäni Suomen poliittinen kenttä on sekaisin, sillä puolueet eivät vastaa enää yhteiskunnassa tapahtuneisiin muutoksiin. Sen tähden marksilaisten termien toistaminen vaikuttaa minusta vanhentuneelta jankutukselta, joka estää näkemästä yhteiskunnan todellista tilaa. Yhä useampien on vaikeaa löytää puolue, jota äänestää."

"Tarvitaan uusjako politiikkaan" oli väliotsikkonani, kun kirjoitin silloin:
"Nykyinen poliittinen jakaantuminen, pysyminen oikeisto-vasemmisto -taisteluhaudoissa, ei vastaa mielestäni nykytilannetta."

Olin mennyt vuonna 2004 sattumalta mukaan Kiiltomato-nimiseen kirjalliseen keskustelupalstaan. Se oli ainutlaatuinen kokemus: tulin tuntemaan, millaista on suomalainen vasemmisto - sillä sitähän silloisen Kiiltomadon keskustelupalstan kulttuuri oli. Jo vuonna 2004 oli nähtävissä, että suomalainen vasemmisto oli jäänyt ajasta jälkeen. Se oli jämähtänyt vanhoihin luokkataistelufraaseihin, joiden avulla ei pystytä vastaamaan nykyajan yhteiskunnan haasteisiin. Kokoomus tajusi ensimmäisenä tilanteen, se uudistui ja on menestynyt. Se on tavallaan uusi puolue.

Vuonna 2007 HBL kirjoitti Maria Guzenina -ilmiöstä. (Lue blogikirjoitukseni ja kommentit) On kysymys paljolti samasta kuin Mitro Revon tapauksessa - vaikkakin monet aikoinaan luterilaisesta kirkosta eronneet vasemmistolaiset ovat siirtyneet usein nimenomaan ortodoksiseen kirkkoon.

Näissä vuoden 2009 EU-vaaleissa demarina menestynyt Liisa Jaakonsaarikin on esimerkki toisenlaisesta demariajattelusta, kuin mihin on totuttu. Hän on Eurooppa-myönteinen, Nato-myönteinen, järkevä ja mukava ihminen, yleisesti luotettava ihminen. Häntä äänestivät monet ei-vasemmistolaiset.

Minä en olisi voinut äänestää häntä hänen puolueensa vuoksi, sillä niin karmeita ovat olleet omat kokemukseni vasemmistolaisuudesta, joka hallitsee kulttuurissa ja mediassa. Katso vaikkapa vanhat kirjoitukseni klikkaamalla hakusanaa Kiiltomato.

Miksi muuten ei lehdistössä ole kirjoitettu siitä, että uskonnolla on ollut yleensäkin suuri vaikutus näihin vaaleihin. Ainakin Mitro Repo (ortodoksi), Timo Soini (katolinen), Sari Essayah (helluntalainen), Eija-Riitta Korhola (luterilainen) ja Hannu Takkula (luterilainen) ovat tunnustuksellisia kristittyjä. 11.6. Kotimaa-lehden mukaan myös Liisa Jaakonsaari (luterilainen)on puhunut uskostaan.

Eurovaalien voittajissa ei taida olla ollenkaan sitä kiihkeää uskonnonvastaisuutta, mikä leimaa niin monia vasemmistolaisia toimittajia. Heidän juttunsa ovat varmaankin tehneet omalta osaltaan vasemmistolaisuuden vastenmieliseksi suomalaisille.

Koti, uskonto ja isänmaa ovat ihmisille rakkaita - kaikkialla maailmassa. Se joka tämän kieltää, ei tunne ihmissydäntä.

Mieheni sanoo, että telkkarissa puhutaan juuri (puolen päivän aikaan) nyt samasta asiasta, eli vasemmiston kriisistä, YLEn aamuteeveessä.

P.S. Myös keskusta on konservatiivinen, se haikailee edelleen Kekkosen ajan menestyksen aikoja. Sen pitäisi ryhtyä koko kansan "vihreäksi" puolueeksi. Maaseutu on tärkeää, luonto on tärkeää. Meissä suomalaisissa asuu edelleen maalainen, vaikka olisimme asuneet vuosikymmeniä kaupungissa. Kekkonen tuo taas mieleen häpeälliset suomettumisen ajat.

Olisin muuten voinut äänestää monia nyt voittaneista, mutta yhtähän sitä äänestetään. Uskon, että kaikki toimivat Suomen hyväksi EU:ssa.

Lisäys:

Hyvä esimerkki median uskonnonvastaisesta asenteesta on, että samana päivänä, kun ihmetellään, miksi kansa äänestää uskovaisia, tuli postissa kaikkiin koteihin, ainakin Hesarin mukana, Mediaplanetin tuottama erikoisjulkaisu, ilmoitusliite "Vatsan hyvinvointi", joka tuputtaa uskonnonvastaista eaa:ta suomalaisille. Kansa nurisee.

Lisäys 2: Helsingin Sanomat kirjoitti viisi päivää myöhemmin eli sunnuntaina 14.6. samasta aiheesta, uskonnon vaikutuksesta EU-vaaleihin "Henki voitti materian".

tiistaina, kesäkuuta 02, 2009

On Vacation from Blogging - Bloggauslomalla



Aloitan viidennen vuoteni bloggaamisessa lomalla. On ollut hyvin kiireinen kevät. On tarpeen viettää kunnon lomaa.

Sivupalkissa on linkkejä joihinkin vanhoihin kirjoituksiini, lisää löytyy hakusanoista alempaa sivupalkista. Blogger-profiilista pääsee muihin blogeihini, ja lisäksi on käsityöblogi Broken Star Vuodatuksessa (brokenstar.vuodatus.net.) Olen kirjoittanut näinä vuosina niin paljon, että sormenpääni ovat muuttuneet tylpiksi! Ihan totta.:)

Oikein ihanaa kesälomaa kaikille! Jos bloggaamisaddiktio iskee, saatan laittaa jonkun jutun. Katsotaan nyt. Valokuvablogini, josta pääsee kuvia klikkaamalla myös Flickriin kuviini.

maanantaina, kesäkuuta 01, 2009

Kesä Vanhassa kirkkopuistossa

Vanha kirkkopuisto, Helsinki

Helsinkiläiset nauttivat lämpimästä kesäpäivästä Vanhan kirkon puistossa, jota sanotaan myös ruttopuistoksi, koska siellä sijaitsee hautausmaa, johon on haudattu ruttoon kuolleita helsinkiläisiä 1700-luvulla. Vanha kirkkopuisto on nykyään eräs Helsingin viihtyisimmistä puistoista.

Vanha kirkkopuisto

Klikkaa kuvia ja käy katsomassa lisää kuvia. Ks myös kansio Vanha kirkko, josa lisää kuvia puistosta eri vuodenaikoina.

075 Vanha kirkkopuisto




Vanha kirkkopuisto

Kulosaaren linjan vanha raitsikka Bulevardilla

Old tram in Bulevardi, Helsinki

Harvinainen kyyti.

Old tram in Bulevardi, Helsinki

Melkein neljä vuotta

Huomenna on kulunut tasan neljä vuotta siitä, kun aloitin bloggaamisen. Aloitan silloin viidennen vuoden Blogisiskona.

Laitoin juuri tietokoneeseen uudeksi taustakuvaksi poikani luonnoksen Balilta. Se liittyy läheisesti viime vuosiin, vaikka en ole siellä itse koskaan käynyt. Paljon iloisia asioita, mutta myös paljon kärsimystä ja kuolemaa liittyy Kaakkois-Aasiaan viime vuosien ajalta sekä minun elämässäni että yleismaailmallisesti.

Bali ja Indonesia yleensä liittyvät sisareni viimeisiin vuosiin, jolloin hän jo sairasti syöpää, mutta vietti remission aikana yhteensä kuusi kuukautta Indonesiassa. Monet esineet kodissamme muistuttavat noista seuduista ja varsinkin sisarestani.

Sama kuva suurena