Juhannusviikolla Helsingissä

Toiveikkaan vihreää. 

Lapsi ennen ja nyt

Kommentti Kemppisen blogiin, jossa kerrotaan vanhan ajan vapaasta lapsuudesta, lapsen reviiristä. Kuvassa lomalukemistani. Pikku prinssi on osoitekirjan kansi.

Kommenttini: Fantastista. Siinä ylistys sille vapaalle ja onnelliselle lapsuudelle, jonka me vanhan ajan lapset olemme kokeneet. Halusin tarjota suurkaupungeissa kasvaneille lapsilleni edes jotain tuosta vapaudesta ja jäin siksi kotiäidiksi, vaikka kaikki sanoivat, että siinä meni maisterin koulutus hukkaan ja perhe putosi ikuiseen köyhyysloukkuun. En halunut laittaa lapsiani tarhaan, jossa heidän elämänsä ohjelmoidaan. Pahinta on, että heidän leikkinsä keskeytetään jatkuvasti.

Suurkaupungeissa ei voi olla samanlaista vapautta kuin entisajan pikkukaupungeissa ja maaseudulla, mutta suvaitsevan aikuisen seurassa lapsi voi kokea siitä edes jotakin ja kasvaa myös vastuulliseksi ihmiseksi kuten vanhan ajan yhteiskunnassa, jossa "koko kylä" kasvatti lapset.

2. kommentti: lapsi siirtolaisena/maahanmuuttajana


Catulux, kirjoitit: "Lapsi olisi pitänyt ehdottomasti lähettää paikalliseen kouluun oppimaan uuden maansa kieltä, mikä olisi antanut lapselle paremmat lähtökohdat sopeutua uuden kotimaansa kulttuuriin.."

Se on ihanne, jos lapsella on kotona joku, joka opettaa oman maan kielen ja kulttuurin. Ei omaa kieltä opita muutamalla viikkotunnilla koulussa.

Siirtolaisuus tai muu pitkä asuminen ulkomailla on lapsen kannalta kaksiteräinen asia. Ihannetapauksessa lapsi oppii koulussa opettajilta ja koulutovereita uuden asuinmaan kielen ja kotona vanhemmilta, sisaruksilta ja muilta sukulaisilta oman kielensä, sydämensä kielen kuten on kauniisti sanottu. Näin oli tilanne vanhaan hyvään aikaan esimerkiksi Pohjois-Amerikassa. Oli kotiäitejä ja isovanhempia siirtämässä vanhan maan kulttuuria. Lapsi oppi oman maan vitsit ja murteetkin. Tuli tasoja kieleen.

Nykyaikana tilannne on vaikea. Saattaa käydä niin, että lapsella ja hänen vanhemmillaan ei ole yhteistä kieltä. Olen nähnyt, kuinka piti hankkia tulkki selvittämään yksinkertaista asiaa teini-ikäisen ja hänen äitinsä välillä. Tai sitten vanhemmat alkavat puhua lapsille uuden maan kieltä, siirtävät lapsilleen oudon sekakielen, josta on vaikeaa päästä eroon. Vanhempien pitäisi puhua aina lapsilleen omaa kieltään, jotta lapset oppivat tuntemaan todellisen äitinsä ja isänsä.

Koulussa ei opita "tunnekieltä", se opitaan läheisten ihmisten kanssa kotona.

Minusta on julmaa ripotella Suomeen tulleita siirtolaisia/maahanmuuttajia eri puolille maata, elämään yksin vieraan kulttuurin ihmisten keskellä. Kaikkina aikoina siirtolaiset ovat muodostaneet omia kiinteitä yhteisöjään, näin myös suomalaiset maailmalla.

Niitä on saatettu haukkua slummeiksi tms, mutta niissä on tasainen kehitys uuden maan kansalaiseksi voinut tapahtua. Se tapahtuu yleensä vasta kolmannessa sukupolvessa! Sellaisessa yhteisössä kasvaneet suhtautuvat lämpimästi ja ymmärtäväisesti uusiin tulokkaisiin. He ovat kuulleet sukutarinat, tuntevat tilanteen.

Muutto uuteen maahan sisältää aina suuria emotionaalisia kriisejä. Niitä ei pidä lisätä heittämällä siirtolaista myöskään "sulatusuuniin" ja vaatimalla tätä luopumaan heti omasta kulttuuristaan, kielestään, identiteetistään. Niinhän tehtiin Amerikassa ennen, ja sitä hävetään kovasti nykyään.

Suosittelen vierailua vaikkapa jonkun suurkaupungin etnisiin kaupunginosiin. Siellä elävät rinnakkain muutoksen eri vaiheet.
Ruotsi on vielä nuori maa maahanmuuttajien vastaanottajana. Eikö vieläkään saa ottaa oppia maista, joissa on otettu maahanmuuttajia jo pitkät ajat, tehty virheitä ja uskallettu korjata ne?

Tyttäreni on Anarkistimartta

Miten siinä niin kävi? Katso kaikki kuvat, niin näet mitä he puuhaavat.

Kuvat:  Pink Lady on the Loose!

Kesäpäiväntasaus

Kesäpäiväntasaus keskiyönä kesäkuun 21-22. 2007. Kuva on otettu helsinkiläisen kerrostalon kattoparvekkeelta. Haluan toivottaa tällä kuvalla onnellista kesää kaikille ystävilleni, blogiystävilleni ja niille, jotka sattuvat lukemaan tämän blogikirjoituksen.

Blogin otsikon takana on kesän kunniaksi kollaasi kuumasta kesästä New Orleansissa. Paljon ovat muuttuneeet sekä New Orleans että kuvan ihmiset tuosta ajasta. Kuvat ovat ottaneet poikamme ja minä kameralla, Canon AE-1 Program, jonka poikamme sai graduation- eli "ylioppilaslahjaksi". Tuo kamera toimii yhä, mutta kuvien teettäminen negatiiveista on nykyään kallista. Sillä kameralla otimme poikani kanssa paljon kuvia lehtijuttuihin, joita kirjoitin Kanadaan ja Suomeen. Niitä on kertynyt myös valtava määrä paksuihin perhealbumeihin, joita vähitellen skannaamme ja laitamme nettiin. Osa on julkisesti nähtävissä.

Viime päivät ovat menneet uuden tietokoneen käytön opettelussa ja kesäflunssan, oikeastaan lievän keuhkoputkentulehduksen, parantelussa. Teenjuonti sekoittaa päiväjärjestyksen. Onneksi nukun hyvin.
Juhannuksena olemme kaupungissa tai teemme retkiä maaseudulle. Suomi on kaunis tähän aikaan vuodesta, olipa maalla tai kaupungissa. On kuitenkin jotakin, jota haluan aina tehdä juhannuksena: poimia kedonkukkia. Kaupungista niitä löytyy raitsikkamatkan takaa joutomailta, ja ne ovat aivan yhtä kauniita kuin lapsuuteni kukat mummolan niityillä.

Kommentti: nykyajan tiukka tahti

IMG_0385, originally uploaded by Anna Amnell.

Viime aikoihin asti vain yläluokan naiset ovat kirjoittaneet. Keittiönpöydän ääressä tai olohuoneen nurkassa ei synny suurta tekstiä. Jane Austen siinä onnistui, mutta hänen aikaansa kuului palveluskunta, ei tarvinnut lähteä välillä ruokaa laittamaan ja lapsia hoitamaan.

Nykyajan miehet ovat kirjoittajina lähempänä meitä naisia siinä, että sekä miehet että naiset joutuvat nykyään käymään ansiotyössä ja kirjoittamaan ainakin uransa alussa vain kesälomillaan ja muuhun aikaan vuodesta aamuvarhain ja yömyöhään. Lisäksi sekä miehet että naiset tekevät yleensä itse myös kotityöt ja hoitavat lapsia.