torstaina, syyskuuta 13, 2018

Alasommeesta Savoon


Minusta ei olisi sukututkijaksi. Niin monimutkaisia ja täsmällisiä ovat sukupuut. Minun pienet sukupuuni tulevat olemaan kuin pikkuruisia muovikuusia, jotka joutuvat nykyään korvaamaan umpimetsästä kaadetut muhkeat joulupuut. Mutta hauskaa mustipeliä tämä on ollut. 

Tiesiköhän ukki, pelimanni ja suksimestari, että hänellä oli ollut esivanhempia jo keskiajalla Viipurin lähellä Alasommeessa (Rytkölä) ja joku mukana Viipurin pamauksen tapahtumissakin? Isoisäni piti kovasti Viipurista ja Pietarista. Ne olivat hänelle 'kaupunkeja'. Helsinki oli vain syrjäkylä, jossa hän kävi silloin tällöin suksia myymässä. 

Ukki eli 38-vuotiaaksi asti Suomen Suuriruhtinaskunnassa, josta hänellä oli vain hyviä muistoja. Esi-isä Pekka oli lähtenyt liikkeelle Alasommeesta 1400-luvun lopulla, tapasi Joroisissa varakkaan Laitittaren, ja siellä asuu vieläkin osa hedän jälkeläisistään. Nuoremmat pojat lähtivät Kustaa Vaasan aikaan nykyisen Kuopion seudulle ja sieltä Pielavedelle, jonne kertyi joukko Joroisten nuorempia poikia. 

Aluksi oli heillä laajat maa-alueet niin kuin Englannin aatelisilla, sitten tuli heille paljon lapsia, joille maita alettiin pilkkoa ja tulivat pakolliset maanjaot. Osa sukulaisista tuli Iisalmen seudulle jo 1700-luvulla. Ukki tuli vasta nuorena miehenä, ja häntä sanottiin taivaasta pudonneeksi pojaksi, kun hänellä ei ollut ketään sukulaisia siellä päin. 

 Luomisen tarve ja seikkailun halu tekivät hänestä köyhän käsityöläisen. Joskus kävivät Pielaveden rikkaat sukulaiset kylässä ja ostamassa suksia, kertoi tätini. Sanoivat: Tännekö se Jaakko on tullut Kai sitä täälläkin voi elää?

Lue myös Sara Wackln ja Aino Ackte, kuuluisia Rytkösiä. 




Myös Anna Luoto, kätilö ja kirjailija:
Näin sodan armottomat kasvot ja Kun ei ollut rahaa, tehtiin lapsi.
Viipuri by Maila Rytkönen
Reitti
https://prezi.com/euebp_25pbbb/viipuri/?utm_campaign=share&utm_medium=copy

Sukujutut


  41320072_1891570864269277_8327776960847544320_o

Olen alkanut koota My Heritage -sukupuuta mieheni äidin suvusta. Mieheni isoisän isoisän tytär syntyi 2. joulukuuta 1829 Nummella. Hänet kastettiin seuraavana päivänä Frederica Amnelliksi. Pappi käyttää näin juhlallisessa tilanteessa isästäkin nimeä Johan Amnell kirkonkirjamerkinnässä. Usein käytettiin vain isännimeä Johan Johansson. Länsi-Suomessa on usein vaikeaa tietää, mikä perheen sukunimi on. Mutta papit tunsivat laumansa sukunimet, ja ihmiset tiesivät nimensä. Frederican viisi vuotta nuorempi pikkuveli Gustaf, mieheni äidin isoisä, alkoi käyttää sukunimeä Amnell säännöllisesti. Alla olevassa kuvassa Gustaf vaimonsa kanssa.


P1190929

Gustaf ja Ulrika Amnell. Kuva on hiukan epäselvä, sillä se on osa ryhmäkuvaa, Ulrika on eräs suvun lukuisista opettajista.

Täältä löytyi sukua
https://juhansuku.blogspot.com/2010/12/jeremias-heermanin-jalkipolvia.html

Ensin kerrotaan pitkälti Hermanneista ja sitten on kohta, jossa aletaan kertoa Amnelleista. En ole perehtynyt aikaisemmin suvun historiaan. Olen kiinnostunut lähinnä mieheni esivanhemmista.
Onko tämä henkilö samaa sukua? Kohta V.
"V. Johan Amnell. Syntynyt 09.08.1816 Nummi, Järvenpää, Huru. Kastettu 11.08.1816 Nummi. Kuollut Keuhkotauti 26.12.1879 Nummi, Järvenpää, Koivu. Talollinen. Naimisiin mentyään oli hetken Nummen Järvenpään Yli-Perttulin talon isäntänä. Tämän jälkeen isännäksi tuli Johanin veli Evert Heerman.

Ensin kerrotaan pitkälti Hermanneista ja stten on kohta, jossa aletaan kertoa myös Amnelleista.
Sukututkimusta voi opiskella vaikkapa Juhan kursseilla.
Juha Vuorela
https://www.opistopalvelut.fi/helsinginaikuisopisto/course.php?t=15949&l=fi

tiistaina, syyskuuta 11, 2018

Kommentteja- nuorten itsemurhat

Kun olin vaihto-oppilaana usa-ssa, eräs koulutoverini teki itsemurhan. Hän oli valoisa, aurinkoinen poika. Hän oli muuttanut toiselta puolen mannerta. Oliko hän yksinäinen? Tunsin syyllisyyttä, vaikka tuskin tunsin hänet. Näen kuitenkin hänet eräässä valokuvassa, joka on otettu koulun juhlassa. Hän seisoo melkein vieressäni. Ajattelen häntä toisinaan. Emmekö huomanneet häntä? Vai ujostelimmeko häntä, kun hän oli pitkä komea poika? Kauniilla lapsilla ja nuorilla voi olla yllättäviä ongelmia. Heitä ihaillaan ja samalla kadehditaan ja jopa vihataan

Ja suomettumisen aika (kommenttni facebookissa)

Suurimmalle osalle suomalaisista siinä ajassa ei ollut mitään hyvää paitsi tietysti se, että olimme ainakin muodollisesti itsenäinen maa ja onnellisessa tapauksessa koti ja yksityiselämä olivat omaa. Minulle oli hyvää capitol- elokuvateatteri, jossa näki venäläisiä klassikkoelokuvia ja DDRn kulttuurikeskus, josta saattoi lainata täysin uusia avaamattomia klassisen musiikin äänilevyjä, joita eivät sieltä monet lainanneet
jatkuu Luulitko, että tarkoitin omistusasuntoa? Olen asunut koko ikäni vuokra-asunnoissa. Mutta ne ovat olleet kaikki koteja. Kun muutin lapsena kaupunkiin koulun alkaessa, asuimme koko perhe vuokrahuoneessa, jossa oli vain uuni, äitini keitti kolmijalalla ruokaa. SItten tuli huone ja keittiö jne. Wittenbergissä DDR-museossa vertailimme oppaan kanssa vaatimatonta elämäämme sodanjälkeisessä Euroopassa.

perjantaina, syyskuuta 07, 2018

Lähihistoria ja totuus




Kuvassa Venäjän lähihistorian museo Moskovassa, entinen englantilainen klubi, joka toimi jo Pietari Suuren aikana..Lähihistorian tulkinta on venäläisille suuri ongelma. Helppoa se ei ole suomalaisillekaan. Lähihistoriaa tulkitsevat meillä usein ne, jotka eivät tiedä, millaista oli esimerkiksi 1960-luvun Suomessa. 

Ehdin käydä sen ajan Helsingin yliopistolla sosiologian laudaturseminaarin, jonka pitivät Kullervo Rainio ja Kalevi Heinilä, josta tuli myöhemmn Jyväskylän yliopiston rehtori. Tunnelma oli ystävällinen ja vapautunut. Tein laudaturesitelmän ryhmäkonfliktiteoriasta, ja olin innostunut sosiologiasta. Sitten tuli pieni tauko, kun synnytin ensimmäisen lapseni. Kun palasin yliopistolle, se oli muuttunut punaiseksi. Professori Rainio sai pian vasemmisto-opiskelijoilta tappouhkauksia. 

 Palasimme Kanadasta Suomeen vuonna 1989 yhdeksän vuoden siirtolaisuuden jälkeen. Neuvostoliitto romahti. Nuorin lapseni tuli eräänä päivänä yliopistolta ja kertoi, että sosiologian laitokselta kärrättiin kaatopaikalle marksilaisia kurssikirjoja. Rainiota haastateltiin TV:ssä, ja hän hymyili kuin Hangon keksi. Luin tänään jostain, että punaista sosiologiaa ja sosiaalipsykolgiaa vastustivat muka vain rikkaat ja vaikutusvaltaiset henkilöt. En ole ollut koskaan kumpaakaan ryhmää, mutta en joutunut edes opiskelijana marksilaisuuden ja Neuvostoliiton lumoihin. Ne valtasivat kuin huume sen ajan nuorison varsinkin Helsingissä. Kuva. Anna Amnell