maanantaina, huhtikuuta 08, 2013

lauantaina, huhtikuuta 06, 2013

Numerokuvat: 47 hopea

Silver by Anna Amnell
Silver, a photo by Anna Amnell on Flickr.
Nordiska Museet, hopealusikat, -sokerikko ja kermakko (?) 1700-luvulta. Hopean (Ag) järjestysluku on 47. Suuri koko/a larger size
Numerokuvat 32

Our Dodge Aspen in Pennsylvania

Our Dodge Aspen in Pennsylvania

Ostimme tämän auton Kanadassa vuonna 1979. Sillä ajettiin keskimäärin 25000km vuodessa (yhteensä noin 200 000 km).

Teimme kesäisin pitkiä camping-matkoja eri puolille Pohjois-Amerikan mannerta. Pisin oli Missisipin matka, joka ulottui New Orleansiin (noin 7000km). Tälle yhdeksän vuotta palvelleelle todelliselle family car- autolle tuli Torontossa dramaattinen loppu.

Mieheni pysähtyi, kun suojatielle astui lapsi. Takaa ajoi kovaa vauhtia nuori mies punaisella urheiluautolla. Meidän auton runko vääntyi ja katto meni kiharalle ,ja auto vietiin kaatopaikalle. Mieheni selvisi pelkällä säikähdyksellä.

Opettelin ajamaan autoa Kanadassa, mutta en ajanut koskaan muutettuamme Torontoon. Suurkaupungissa oli kaistoja jopa 20. Se oli liikaa minulle.


Suhde autoon on usein hyvin tunteenomainen. Se johtuu varmaankin siitä, että auto on ollut ehkä mukana elämämme tärkeissä tilanteissa: sekä iloisissa että surullisissa.
Dodge Aspen oli hyvin käytännöllinen auto. Sitä ostettaessa oli tärkeää, että kaikki mahtuivat autoon kunnolla istumaan, varsinkin pitkäsäärinen esikoinen. Minä valitsin värin. Se oli mielestäni hyvin kaunis auto. Siihen liittyy monenlaisia muistoja - ihania lomamatkoja, sukulaisten vierailuja siellä Atlantin takana, lemmikkikissan vienti eläinsairaalaan sen jäätyä jonkun toisen ihmisen ajaman auton alle.
Sanottakoon, että meillä ei ole ollut koskaan omaa autoa Euroopassa. Helsingissä tulee toimeen julkisen liikenteen avulla.


This family car served us well. We made long camping trips around America.

Kyproslaista spagettia ja englantilaista lastenkasvatusta

Puistokatu

Olin opiskeluaikana puolipäivätyössä Kaivopuiston laidalla Puistokadulla Finnish British Societyn lastentarhassa. Esimieheni oli englantilainen lastentarhanopettaja Doris, pirteä punatukkainen nainen, jonka nenä oli hieman vino muistona ajasta, jolloin hän oli ollut opettajana poikakoulussa jossain eksoottisessa kaukomaassa ja saanut liikuntatunnilla krikettipallosta osuman nenäänsä.

Opin Dorikselta oikean englantilaisen tavan laittaa teetä, tarjota teen kanssa englantilaisia keksejä tai kolmionmuotoisia kurkkusändwichejä (samanlaisia kuin eräässä Agatha Christien murhajutussa). Tietenkin opin häneltä myös englantilaiset lastenlaulut ja lorut, joita opetin myöhemmin omille lapsilleni. Tyttäreni onkin sanonut, että hänellä on ollut englantilainen lapsuus. Kasvatin lapset englantilaiseen tyyliin, suomea puhuen ja englantilaisia lastenlauluja laulaen ja levyiltä soittaen.

Asuin ennen naimisiinmenoani sen ajan opiskelijoiden tavoin alivuokralaisasunnoissa. Eräs vuokraemäntä oli niin outo, että ei antanut alivuokralaisten käyttää edes suihkua. Kävin suihkussa työpaikalla ennen töiden alkua tai työtoverini, suomenruotsalaisen Monican kodissa lastentarhan lähellä. Monican äidillä oli antiikkikauppa, ja heidän kotinsa oli tyylikäs ja kiinnostava. Muutin muutaman viikon jälkeen sulhaseni serkun ja erään kauhavalaisen tytön kanssa Kuusitielle kaksioon ja aloimme laittaa toisillemme ruokaa vuoroviikoin. Kävelin yleensä työmatkan Kuusitieltä Puistokadulle, sillä rahaa oli vähän. Joskus käytin raitsikkaa. Sellainen harvinainen päivä tuli, kun kuljetin ison kattilallisen kyproslaista spagettikastiketta, jonka Doris oli minulle laittanut, jotta voisin tarjota sitä myös boksikavereilleni.

Se oli jauhelihakastiketta, jossa oli runsaasti tomaatipureeta, laakerinlehtiä ja muita mausteita ja purkillinen herkkusieniä. Sitä keitettiin kauan, ja maku ja tuoksu olivat huumaavan ihanat. Siihen aikaan tuollainen ruoka ei ollut tunnettua Suomessa. Läksin täysi kattila sylissäni ensin kolmosella yliopistolle, jossa minun oli pistäydyttävä. Levitin kaikkialle spagettikastikkeen tuoksua. Sitten vielä raitsikkamatka Kuusitielle.

Kyproslaisesta spagettikastikkeesta tuli eräs lasteni, samoin meillä lukiota käyneen sisareni lempiruokia.  Juuston ystävät raastoivat juustoa kastikkeen päälle.