lauantaina, marraskuuta 05, 2005

Micro-history # 2. Myrskyä vesilasissa. Catbloggers and other bloggers are getting older in Finland, too.


Drawing: Matti Amnell

Kyllä sitä eletään rauhallisessa ja turvallisessa maassa ja hyvissä oloissa. Blogeissa keskustellaan kiihkeimmin siitä, millainen blogilistan pitäisi olla, miksi joku pääsi Hesarin juttuun eikä joku toinen, kuka poisti kenet listaltaan jne.

Uskon, että esimerkiksi minä pääsin Hesarin juttuun ihan siitä syystä, että edustan trendiä joka tulee lisääntymään Suomessakin: "tietynikäisiä" ihmisiä, jotka eivät tiedä tuontaivaallista tietotekniikasta, mutta joilla voi olla jotain sanottavaa. Näin on jo esimerkiksi USA:ssa. Edessä on loistava tulevaisuus, tädit - niin kuin jo nuorempiakin naisia täällä nimitellään - ja sedät.

Taisin olla myös ainoa, joka kertoi, että bloggaaminen on alussa vaikeaa varsinkin niille, joille internet on uusi asia. Pyysin antamaan neuvoja aloittelijoille. Suurin osa ihmisistä ei nimittäin tiedä blogeista yhtään mitään, vaikka käyttäisi työssään muuten internettiä.

Suomalaisisten bloggaajien enemmistö lienee vielä nuoria ihmisiä. On ymmärrettävää, että heidän bloginsa käsittelevät nuoria kiinnostavia asioita. Mutta Suomessa väestö ikääntyy huimaa vauhtia. Myös bloggaajissa tulee olemaan yhä enemmän sellaisia ihmisiä, joille ei löydy helposti luettavaa nykyiseltä luetuimpien listalta, vaikka sitä löytyy runsaasti, kun käy peremmälle.

Jos Blogilista.fi haluaa tulla kaikkien blogilistaksi, sen tulee palvella kaikkia lukijoita. Blogilistaa saattaa käydä kurkkimassa suuri joukko bloggaajia, jotka eivät ole vielä uskaltautuneet mukaan. Juuri näitä potentiaalisia listalaisia (myös bloggaajiksi aikovia) kannattaisi rohkaista mukaan myös "näyteikkunan" avulla.

Sen sijaan että haukumme toinen toisiamme, kannattaisi miettiä, miten voimme tehdä bloggaamisen ja blogimaailman mieluisaksi kokemukseksi mahdollisimman monelle suomalaiselle ja ulkosuomalaiselle.

Bloggaaminen on mukavaa!

[lisäys 2014. Käytin alussa kommenteissani nimimerkkiäni Blogisikso tai nimeä Pirkko, jota minusta käyttävät sukulaiset ja ystävät.]

6 kommenttia:

  1. Hyvin sanottu!!!

    VastaaPoista
  2. Voi olla, ettet hyväksy tätä analyysiä, mutta nähdäkseni pääsit Anssin juttuun samasta syystä kuin muutkin sinne päässeet.

    Anssi tietysti etsi juttuunsa myyvyyttä ja tätä lehdistössä aina auttaa "julkkismyytit". Bloggaajien joukossa ei ole vielä hirveän monia iltalehden lööpeissä esiintyviä julkkiksia. Jos olisi olltu Anssi olisi tietysti käyttänyt heitä juttunsa sisältönä. Joukossa oli tietysti pari blogijulkkistakin peremman puutteessa. Ja eikös niistä toinen ollut tämän koko Anssin jutun alkuunpanijoitakin?

    T. nimimerkki "Tölvitty ja katkera tavis":))

    VastaaPoista
  3. Blogisisko
    Ajatuksesi vanhemman väen bloggaamisesta puhuttelee minua. Olen kirjoittanutkin siitä aikoinaan aika paljon.
    Ihme, että meistä on nyt tullut niin vanhoja ja vapisevakätisiä, ettemme uskalla ottaa hiirtä käteen. Kuitenkin olimme nuorempana mukana rokki- ja hippivallankumouksessa, seksuaalitapojen muutoksessa, ainakin katsojina, jos emme muuten. Emme ole sellaisia vapisevia mummoja ja ukkeja, joiksi meidät pyritään karsinoimaan, vaan hyvätuloisia, hyvin koulutettuja, aika terveitä jne. Osa tietenkin on tämän vastakohtia. Meillä on kohta rutkasti aikaa ja rahaa ja kulutuskapasiteettia, kun nykyisilläkin eläkeläisillä jo on.
    Seurasin sivusta tuloasi blogimaailmaan, mutta koska en ole kovin perillä, en ryhtynyt neuvomaan. Nyt olet jo mennyt taidoissasi minua edelle.
    Entäpä jos rakentaisimme jonkinlaista verkostoa, jotta me jotenkin jyvälle päässeet olisimme ohjaamassa toisia. Olisin itse valmis mukaan tuloon.
    Oma tiesi tietokoneelle ja nettiin on varmaankin hyvin kuvaavaa ja opettavaista. Kannattaisi ehkä jotenkin dokumentoida se, koska voit olla kannustava esimerkki.

    VastaaPoista
  4. Hanhensulka
    Olethan itsekin jo ainakin puolijulkkis, mikäli ymmärsin oikein tv-ohjelmasta. Olet hyvin toimeen tuleva virkamies ja EU-Mekasta kotoisin. Kirjoitat hyviä runoja ja olet tunnettu nettimaailmassa ja kirjoittajapiireissä. Olisit hyvin kelvannut julkkikseksi ja myös substanssin perusteella. Kommenttisi on tietenkin puoliksi vitsi.

    Mitään erikoista ei jutussa mainitseminen minulle tuonut. Kukaan entinen tuttu ei ottanut yhteyttä. Eikä kukaan muukaan. Kävijämääristä en tiedä, koska tällä hetkellä ei ole laskuria. Blogijuttu oli antikliimaksi, mutta sinänsä hyvä, kun se oli asiallinen ja arvostava.
    Jos blogeja haluaa edistää, pitää varmaankin lähteä enemmän mukaan valtavirtaan, ottaa blogit mukaan koulutusmaailmaan. Innovaatiot etenevät hitaasti.

    VastaaPoista
  5. Olen kuullut paljon hyvää Anssin jutusta. Esim.
    kustannustoimittaja: "En minäkään tiennyt blogeista mitään, mutta nyt tiedän kun luin sen Hesarin jutun."

    jatkuu kohta

    Pirkko

    VastaaPoista
  6. Kuten Sinäkin, Hanhensulka,
    hyvin suuri osa bloggaajista kirjoittaa nimimerkillä, haluaa siis suojella yksityisyyttään.

    Todellisuudessa monet nimimerkeistä ovat hyvinkin tunnettuja henkilöitä, jotka tuntevat toinen toisensa, mainostavat toisiaan, suojelevat toisiaan, monistavat itsensä lukuisiksi nimimerkeiksi voittaakseen debaatteja internet-keskusteluissa ja blogimaailmassa ja voidakseen kirjoittaa viestejä, joita eivät nimellään uskalla tai ilkeä esittää.

    Hesarissa tiedetään varmaankin kuka kukin on.

    Minä tunnen vain kaksi bloggaajista, minua ei tunneta, en liiku missään "piireissä", mutta kerroin, että bloggaaminen on vaikeaa alussa, minulla on siistit koko perheelle sopivat sivut ja huolellisesti täydetty profiilisivu, jossa on muutama vuosi sitten otettu valokuva, jossa näkyy sopivasti ryppyjä rohkaisemaan 50+ ryhmää bloggaamaan.

    Niistä neuvoista. Nekin olivat kai liian vaikeat. Eräs normaalia äykkäämpi humanistitohtori sanoi, ettei ymmärtänyt niistä mitään. :)

    Maalainen, ideasi tukiryhmästä on hyvä.

    VastaaPoista